Hengelliset ritarikunnat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Temppeliherrain ritarikunnan lippu.

Hengelliset ritarikunnat syntyivät keskiajalla, ristiretkien aikana. Ritarikunta oli järjestö, jonka jäsenet pyrkivät yhteiseen tavoitteeseen ja noudattivat ritarikunnan sääntöjä. Sen jäsenet olivat ritarinarvoisia.[1] Hengelliset ritarikunnat vaalivat kristityn ritarin ihannetta, jossa yhdistyi sotilaallinen urheus ja hurskaus.

Hengellisten ritarikuntien alkuperäisinä tehtävinä olivat taistelu vääräuskoisia vastaan, Pyhän maan suojelu sekä pyhiinvaeltajien ja sairaiden hoito. Niiden jäsenet antoivat munkkilupauksen ja omistautuivat sodankäynnille[1]. Ristiretkien päätyttyä Lähi-idässä toimineet hengelliset ritarikunnat siirtyivät Eurooppaan.

Merkittävimpiä hengellisiä ritarikuntia olivat Temppeliherrain ritarikunta, Johanniittain ritarikunta ja Saksalainen ritarikunta sekä Baltian käännyttämiseksi perustettu Kalpaveljesten ritarikunta. Näiden lisäksi Lähi-idässä toimi muun muassa spitaalisten ritarien perustama Pyhän Lasaruksen ritarikunta.

Vanhat suuret ritarikunnat on lakkautettu saksalaista ritarikuntaa ja johanniittoja lukuun ottamatta. Temppeliherroja syytettiin kerettiläisyydestä ja ritarikunta tuhottiin. Kalpaveljien sulauduttua Saksalaiseen ritarikuntaan se kuihtui uuden ajan alussa poliittisesti merkityksettömäksi hyväntekeväisyysjärjestöksi, joka lakkautettiin vuonna 1809. Se perustettiin uudelleen muutamaa vuosikymmentä myöhemmin. Katolisella Johanniittain ritarikunnalla (Maltan ritarikunnalla) on lähes katkeamaton historia ja sen poliittisesta vaikutusvallasta kertoo nykyinen monen valtion tunnustama suvereeni puolivaltiollinen status.

Myös Iberian niemimaalla syntyi reconquistan (kristittyjen suorittama maan takaisinvalloitus muslimeilta) aikana lukuisia hengellisiä ritarikuntia, kuten Santiagon ja Calatravan ritarikunnat Espanjassa sekä Kristuksen ritarikunta Portugalissa.

Luettelo hengellisistä ritarikunnista (perustamisjärjestyksessä)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 1070. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]