Pyhiinvaellus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pyhiinvaellus on hengellinen tai uskonnollinen matka johonkin pyhään paikkaan uskonnosta riippuen. Lähes kaikilla suurilla uskonnoilla on yksi tai useampia pyhiinvaelluskohteita. Kristinuskossa tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita ovat Rooma ja Jerusalem, islamissa puolestaan Mekka.

Kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaisia pyhiinvaeltajia matkalla Santiago de Compostelaan vuonna 2005

Pyhiinvaellukset suuntautuivat aluksi paikkoihin, jotka olivat yhteydessä Jeesuksen elämään, syntymään ja ristiinnaulitsemiseen. Sellaisia olivat esimerkiksi Beetlehem, Nasaret sekä erityisesti Jerusalemin Pyhän haudan kirkko. Varhaisimmat kirjalliset kuvaukset pyhiinvaelluksista Lähi-itään ovat peräisin 300-luvulta. Tuolloin eräät kirkkoisät, kuten Pyhä Hieronymus rohkaisivat kristittyjä pyhiinvaelluksiin. Jo aikaisemmin, 100-luvulta alkaen kristityt vierailivat marttyyrien haudoilla.

Pyhiinvaelluksia alettiin tehdä pian myös Roomaan ja muille paikkakunnille, jotka liitettiin apostoleiden Pietarin ja Paavalin, pyhimysten ja marttyyrien elämään tai kuolemaan. Lisäksi pyhiinvaelluksia tehtiin paikoille, joissa oletettiin Pyhän Marian ilmestyneen. Tunnetuin ja edelleenkin varsin suosittu pyhiinvaelluskohde Jerusalemin ja Rooman jälkeen on Santiago de Compostelan kaupunki Luoteis-Espanjassa.

Keskiajalla oli monia eri motivaatioita lähteä pyhiinvaellukselle: toiset saattoivat lähteä rukoilemaan, toiset kiittämään onnesta, mutta usein lähdettiin tekemään katumusharjoituksia, joiden avulla uskottiin vapauduttavan synnistä. Pyhiinvaellus saattoi yhteen eri yhteiskuntaluokat ja jopa yhteiskunnat sekä edisti kulttuurien leviämistä.[1]lähde tarkemmin?

Keskiajalla pyhiinvaelluksen ja ristiretken välinen käsitteellinen ero oli häilyvä. Molemmista käytettiin samankaltaista terminologiaa.

Myöhempinä aikoina on varsinkin katolisten piirissä syntynyt uusiakin pyhiinvaelluspaikkoja, joista huomattavimpiin kuuluu Lourdes Etelä-Ranskassa.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko Suomessa on järjestänyt vuodesta 1950 pyhiinvaelluksia Köyliönjärven Kirkkokarille, jossa legendan mukaan Pyhä Henrik sai surmansa. Pyhiinvaellus on jokavuotinen tapahtuma ja se järjestetään kesäkuun toisena sunnuntaina jolloin juhlitaan pyhäinjäännösten Turkuun siirtämistä (translaatio) 18.6. ("kesä-Heikki"). Vuonna 1980 aloitti ryhmä nuoria katolilaisia Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksen Yläneeltä Köyliöön (Kirkkokarille). Tämäkin pyhiinvaellus on jokavuotinen ja järjestettiin vuonna 2009 jo 30. kerran.

Tunnetuin Suomessa järjestettävä pyhiinvaellus on ekumeeninen Pyhän Henrikin pyhiinvaellus, joka järjestetään joka kolmas vuosi Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa koko Pyhän Henrikin tien mittaisena ja välivuosina jollakin pyhiinvaellusreitin osalla. Vaelluksia on järjestetty vuodesta 1983.

Pyhän Henrikin tiellä kulkee joka kesä luterilaisten, katolilaisten, ortodoksisten ja muiden kristittyjen pyhiinvaellusjoukko useista Euroopan maista. Vaellus kestää viikon.

Jaakon vaellus 25. heinäkuuta on järjestetty kaksipäiväisenä Hämeenlinnasta Vanajan kirkolta tai muilta seudun kirkoilta Rengon kirkkoon. Muutamana vuonna Jaakon vaellus on alkanut Hattulasta Vuohiniemen rukoushuoneelta ja päättynyt Renkoon Pyhän Jaakon kirkkoon.

Laurin vaellus kulkee joko Hollolan tai Lammin keskiaikaisilta kirkoilta Hämeenkoskelle.

Islamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhiinvaeltajat kiertämässä Kaabaa.

Islamissa pyhiinvaelluksen eli hadžin merkitys on suuri, koska profeetta Muhammad on sanonut, että muslimin velvollisuus on käydä ainakin kerran elämänsä aikana Mekassa. Tähän liittyy usein vierailu Muhammedin haudalla Medinassa. Šiialaisten ja Sunnalaisten keskuudessa tunnetaan lisäksi pyhiinvaellus imaamin kotipaikkakunnalle.

Hindulaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hindulaisuudessa vaelletaan puhdistautumaan Ganges-virtaan ja Varanasiin juhlimaan jokavuotista Kumbh Mela -juhlaa. Maha Kumbh Melaa juhlitaan myös Varanasissa, mutta muutaman vuoden välein. Monen hurskaan hindun suurin toive on saada kuolla Varanasissa. Siksi siellä onkin paljon sairaita ja kuolemaa odottavia hinduja.

Buddhalaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiibetiläiset pyhiinvaeltajat pysähtyvät usein matkan aikana mietiskelemään.

Buddhalaisille tärkeitä pyhiinvaelluspaikkoja ovat paikat joissa Buddha on käynyt ja jotka on mainittu pyhissä kirjoituksissa. Moniin luostareihin tehdään myös pyhiinvaellusmatkoja. Pyhiinvaelluksen tarkoituksena on saavuttaa valaistuminen. Neljä tärkeintä pyhiinvaelluskohdetta ovat Buddhan syntymäpaikka Lumbini, valaistumispaikka Bodhgaya, ensimmäisen opetuksen pitopaikka Sarnath ja kuolinpaikka Kusinagar.

Japanissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat japanilaiset ovat samanaikaisesti buddhalaisia ja šintolaisia. Japanin buddhalaisten suosituimmat pyhiinvaelluskohteet ovat Etelä-Japanin 33 buddhalaistemppeliä sekä Shikokun saaren 88 temppeliä. Jos pyhiinvaeltaja käy jalan kaikissa Shikokun temppeleissä, vaelluksen pituus on lähes 1200 kilometriä.[2] Japanin šintolaiset käyvät pyhiinvaelluksella merkittävissä šintolaispyhäköissä kuten Isen ja Izumon pyhäköissä. Japanissa on ajateltu jo kauan, että jokaisen japanilaisen tulisi vierailla Isessä ainakin kerran eläessään. 1600-luvulta lähtien Japanissa on syntynyt joukkovaellusliikkeitä noin 60 vuoden välein.[3]

Juutalaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisten miesten tuli tehdä pyhiinvaellusretki Jerusalemin temppeliin joka vuosi kolmen tärkeimmän juhlan, pääsiäisen, lehtimajajuhlan ja sadonkorjuujuhlan aikana ja tuoda eläinuhri.[4] Temppelin tuhoutumisen vuonna 70 jälkeen näitä juhlia on vietetty etupäässä paikallisesti. Jotkut israelilaiset vierailevat kuitenkin yhä Jerusalemin Itkumuurilla, temppelin vanhalla paikalla.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vesterinen, Ilmari: Shintolaisuus: Japanin kansallisuskonto. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-238-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Honour, Hugh & Fleming, John: ”Euroopan keskiaika”, Maailman taiteen historia. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1992. ISBN 951-1-16753-7.
  2. Vesterinen 2012, s. 204–205.
  3. Vesterinen 2012, s. 207–215.
  4. Rabbi Daniel Kohn: Pilgrimage Festivals My Jewish Learning. Viitattu 22.10.2014.
  5. Rabbi Daniel Kohn: Pilgrimage Festivals 2 My Jewish Learning. Viitattu 22.10.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elonheimo, Kalle: Pieni pyhiinvaelluskirja. Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja 69. Helsinki: Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-937-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]