Pyhimys
Wikipedia
Pyhimys (muissa kielissä Sant, Santa, Sankt, St., lat. sanctus) on monissa uskonnoissa pyhänä pidetty henkilö. Pyhimysten elämästä ja ihmeteoista kerrottiin entisaikaan tarinoita eli pyhimyslegendoja.
Useilla pyhimystarinoilla on juuret antiikin tarustossa. Ne ovat sekoitus historiallista henkilötietoa ja vanhoja tarinoita, joiden tehtävä on ollut korostaa hyvettä tai käyttäytymismallia, valaa uskoa ja rohkeutta kuulijaan ja kohottaa arjen yläpuolelle. Aikana, jolloin kansan lukutaito on ollut heikko, pyhimystarinoilla, kuten kirkkojen kuvastollakin, on ollut tärkeä merkitys kirkon sanoman välittymiselle. Pyhimystarinoihin on sekoittunut myös aimo annos kansanuskoa ja animismia, ehkä juuri sen takia ne ovatkin selvinneet niin elinvoimaisina vuosisadasta toiseen.[1]
Pyhimysuskosta on löydetty myös fanikulttuurin piirteitä esimerkiksi muistoesineiden, pyhäinjäännösten tai fanituotteiden muodossa. Samoin yhteydestä kielii niin idolin kuin pyhimyksenkin ihannointi ja käyttäytymisen jäljittely. Molempien ympärillä on oma ihailijalaumansa: eräänlainen uskovien joukko, jolla on oma totuutensa.[1] Pyhimystietoon moderni ihminen törmää esimerkiksi paikannimissä, etuniminä, kansallistarustojen nimistössä, kadunnimissä, vaakunoissa ja kalenteripaaluina.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Roomalaiskatolinen kirkko
Roomalaiskatolinen kirkko kanonisoi eli julistaa pyhimyksiksi ihmisiä, jotka ovat osoittaneet sankarillista hyveellisyyttä elämässään ja vain, kun tämä on todistettu yleisellä maineella ja todennetuilla argumenteilla. Kirkon näkemyksen mukaan pyhimykset ovat Jumalan palvelijoita ja ystäviä, joiden elämä on tehnyt heidät Hänen erityisen rakkautensa arvoisiksi. Kirkko katsoo, että pyhimyksiä tulee arvostaa ja kunnioittaa (lat. douleia) ja heiltä voidaan pyytää esirukouksia.[2]
Roomalaiskatolinen kirkko voi julistaa pyhimykseksi henkilön, jonka kuolemasta on kulunut vähintään viisi vuotta. Tätä edeltää autuaaksi julistaminen. Paavi Johannes Paavali II ehti julistaa virkansa aikana pyhimykseksi 1 100 henkilöä, mikä on tähän asti suurin määrä.
Merkittävimmillä pyhimyksillä on katolisessa kirkossa jokavuotinen muistopäivä, tavallisimmin hänen kuolinpäivänsä. Katolisissa maissa muutamien huomattavimpien pyhimysten muistopäivät ovat samalla pyhäpäiviä. Lisäksi joidenkin pyhimysten muistopäivät saattavat olla pyhäpäiviä niissä maissa tai niillä paikkakunnilla, joiden suojeluspyhimyksenä kyseistä pyhimystä pidetään. Esimerkiksi Irlannissa kansallispyhimyksen Pyhän Patrikin päivä 17. maaliskuuta on pyhäpäivä ja samalla Irlannin kansallispäivä.
[muokkaa] Ortodoksinen kirkko
Ortodoksisuudessa käytetään pyhimyksestä nykyisin sanaa pyhä. Ortodoksisessa kirkossa paikalliskirkon tai patriarkaatin Pyhä Synodi kanonisoi eli julistaa virallisesti pyhäksi.
[muokkaa] Protestanttiset kirkot
Uskonpuhdistus hylkäsi pyhimyskultin, vaikka korostikin pyhimysten merkitystä. Useissa protestanttisissakin maissa pyhäpäivinä ovat kuitenkin säilyneet Pyhän Stefanoksen päivä eli tapaninpäivä sekä Johannes Kastajan päivä, juhannus. Lisäksi nimipäivien vietto on saanut alkunsa katolisista pyhimysten muistopäivistä.
[muokkaa] Pyhimykset muissa uskonnoissa
Myös islamin ja hindulaisuuden piirissä on pyhimyksiä. Hindulaisuudessa pyhimys on itseoivalluksen saanut henkilö, henkinen opettaja, guru jonka sielu on sulautunut Brahmaniin, Jumalaan. Hindulaisuudessa pyhimystä ei julisteta vaan pyhimyksen "arvonimen" saa oman toiminnan ja olemuksen avulla.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Tieteen kuvalehti 15/1999
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Iiris Sarmas: Martinlaaksosta Birgitan polulle Agricola-verkko. 9.10.2009. Viitattu 11.10.2009.
- ↑ Catholic Encyclopedia: Beatification and Canonization
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Pauli Juusela: Pyhimys ja veijari. Vantaanlauri.fi
- Pyhä, Ortodoksi.net
- Ortodoksinen pyhien luettelo, Ortodoksi.net
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Heikkilä, Tuomas; Suvikumpu, Liisa: Pyhimyksiä ja paanukattoja - Kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin. Kirjapaja, 2009.
