Antiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ajanjaksoa. Antiikki voi tarkoittaa myös vanhoja keräilyesineitä.
Kuva Ateenan Akropoliilta. Naista esittävät karyatidipylväät kannattelevat Erekhtheion-temppelin kattoa.

Antiikki eli vanha aika on aikakausi erityisesti kreikkalaisessa ja roomalaisessa historiassa, n. 800 eaa.500 jaa.

Antiikin ajaksi kutsutaan muinaisen Kreikan ja Rooman suuruuden aikaa. Ajanjaksoa on pidetty merkittävänä, koska on katsottu, että länsimainen sivistys ja yhteiskunta juontavat juurensa tuosta ajasta. Muun muassa monet keksinnöt, tavat, arvostukset ja tyylit ovat joko antiikin kreikkalaisten tai roomalaisten luomia tai heidän kauttaan länsimaiseen kulttuuriin omaksuttuja. Antiikista ovat peräisin myös latinalaiset aakkosetfoinikialaisilta peräisin oleva kirjaimisto kehittyi kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi, joka on käytössä useimmissa länsimaissa, myös Suomessa.

Klassisella tai klassillisella kulttuurilla tarkoitetaan yleensä erityisesti antiikin ajan kulttuuria.

Antiikintutkimus on poikkitieteellinen antiikkia tutkiva tieteenala, johon kuuluvat muun muassa klassillinen filologia ja klassillinen arkeologia.

Kreikkalainen antiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin Kreikka

Antiikin Kreikkaa on pidetty eurooppalaisen sivistyksen kehtona. Kreikkalainen kulttuuri perustui monilta osin aikaisempien korkeakulttuurien, esimerkiksi egyptiläisten ja foinikialaisten luomalle perinnölle.

Roomalainen antiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rooman valtakunta

Rooman valtakunta alkoi laajentuessaan dominoida antiikin maailmaa. Se paitsi loi omia kulttuurimuotojaan (mm. kristinusko, roomalainen laki), myös välitti antiikin kreikkalaista kulttuuria edelleen keskiajalle ja uudelle ajalle.

Aihepiireittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin filosofia

Klassinen kreikkalainen filosofia suuntautui ennen kaikkea inhimilliseen järkeen, hyveisiin, kyselemällä tehtyyn tutkimukseen ja asioiden perusteiden etsintään. Se perustui kreikkalaisiin ihanteisiin, joissa tärkeintä oli hyveen kehittäminen ja hyvä elämä kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa, poliksessa.

Kreikkalainen filosofia laski pohjan modernille tieteelle ja filosofialle monilla tavoilla. Varhaisesta kreikkalaisesta filosofiasta kulkevat selkeät katkeamattomat linjat varhaiseen islamilaiseen filosofiaan, keskiajan filosofiaan, renessanssiin, valistusaikaan ja nykyajan kriittisiin tieteisiin.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin kirjallisuus

Antiikin kirjallisuuden alkuvaihetta aina hellenistisen kauden alkuun saakka kuvaa vahva suullinen perinne ja se, että kirjallisuus oli tarkoitettu pitkälti esitettäväksi. Antiikin varhaisinta kirjallisuutta ja samoin länsimaisen kirjallisuuden alkua edustavat Homeroksen runoelmat, jotka kirjoitettiin ylös suhteellisen varhain kreikkalaisen kirjaimiston kehittämisen jälkeen, todennäköisesti 700-luvulla eaa. Kreikan klassisella ajalla (n. 508-323 eaa.) ja Rooman klassisella ajalla (n. 80 eaa.–14 jaa.) syntyivät monet suuret teokset, jotka ovat edelleen homeerisen kirjallisuuden ohella länsimaisen kirjallisen kulttuurin ytimessä. Kreikkalainen kirjallisuus vaikutti merkittävästi roomalaisen kirjallisuuden syntyyn.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin musiikki

Musiikilla oli kreikkalaisessa kulttuurissa keskeinen asema ja joitain katkelmia kreikkalaisesta musiikista nuottikirjoituksena on säilynyt nykyaikaan asti. Musiikilla oli keskeinen osa kreikkalaisessa koulutuksessa ja pojille opetettiin musiikkia kuudesta ikävuodesta eteenpäin. Antiikin pääsävellyslajit olivat doorinen, fryyginen ja lyydinen. Doorinen oli vakavahko asteikko, lyydinen pehmeä ja nautinnollinen, fryyginen intohimoinen. Asteikot soitettiin ylhäältä alas.

Tiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin tiede

Antiikin tieteen historia liittyy läheisesti antiikin filosofian historiaan, koska useimmat tieteet eivät olleet vielä tuolloin erkaantuneet filosofiasta, vaan ne luettiin sen osaksi. Antiikin tieteen tunnuspiirteitä ovat instituutiomaisuus, teoreettisuus yhdistettynä filosofiseen pohdiskeluun uskonnoista ja mytologioista riippumatta.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund. 12 painos (1. painos 1963). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.
  • Kaimio, Maarit & Aronen, Jaakko & Sihvola, Juha (toim.): Väkivalta antiikin kulttuurissa. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-737-4.
  • Kaimio, Maarit & Castrén, Paavo & Kaimio, Jorma (toim.): Antiikin myytit ja uskonnot. Helsingin yliopiston keväällä 1978 järjestetyt Studia generalia -luennot. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22407-5.
  • Kajava, Mika ym.: Kulttuuri antiikin maailmassa. Helsinki: Teos, 2009. ISBN 978-951-851-157-4.
  • Kivimäki, Arto: Akilleen kantapäästä Zeuksen salamaan. Kuvittanut Matti Mustonen. Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3917-X.
  • Lilius, Henrik ym. (toim.): Antiikin kulttuurihistoria. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1981. ISBN 951-0-08638-X.
  • Winks, Robin W. & Mattern-Parkes, Susan P.: The ancient Mediterranean world: From the Stone Age to A.D. 600. New York: Oxford University Press, 2004. ISBN 0195155629. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]