Rooman keisarikunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
IMPERIUM ROMANUM
SENATUS POPULUSQUE ROMANUS (SPQR)
27 eaa. – 395 jaa.
Augustus Aureus infobox version.png
Aureliuksen aureus-kolikko 1. vuosisadalta
Roman Empire Trajan 117AD.png
Rooman valtakunta laajimmillaan vuonna 117
Valtiomuoto Keisarikunta
Pääkaupunki Rooma (735 eaa.–330)
Konstantinopoli (330–)
Pinta-ala 5 000 000 km² (vuonna 117)
Väkiluku 88 000 000 (vuonna 117)
Valuutta sestertius ym.
Edeltäjä(t) Rooman tasavalta
Seuraaja(t) Bysantin valtakunta

Rooman keisarikunta (lat. Imperium Romanum) oli muinainen laajoja alueita Välimeren ympäristössä hallinnut valtio. Keisariaika on yksi antiikin Rooman aikakausista: se alkoi vuonna 27 eaa. Rooman tasavallan kaatuessa ja jatkui vuoteen 395, kun valtakunta jakautui Länsi-Roomaksi ja Itä-Roomaksi; Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin vuonna 476, mutta Itä-Rooma jatkoi kukoistustaan Bysantin valtakuntana pitkälle keskiajalle.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman tasavallan viimeisiä vuosikymmeniä ensimmäisellä vuosisadalla eaa. häiritsivät sisällissodat. Tasavallan kaatumiseen johtivat useat tapahtumat: Julius Caesar nousi Rooman diktaattoriksi, vuonna 44 eaa. hänet salamurhattiin ja valtion johtoon nousi toinen triumviraatti, johon kuuluivat Marcus Antonius, Gaius Octavianus ja Marcus Aemilius Lepidus, ja lopulta Aktionin taistelun jälkeen Octavianus kruunattiin Rooman ensimmäiseksi keisariksi nimellä Augustus. Augustus loi hallintomuodon, jossa yhdistyivät perinteinen monarkia ja jotkin tasavallan ajan käytännöt. Hänen valtakautensa oli rauhanomainen, ja Rooman valtio alkoi kukoistaa jälleen.[1]

Augustuksesta lähtien keisaria alettiin palvoa jumalana. Vaikka senaatti oli edelleen toiminnassa, keisari oli princeps, ”merkittävin kansalainen”, ja hänellä oli todellinen valta. Huomattavia ajanlaskun kahden ensimmäisen vuosisadan keisareita olivat Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius; historia on yleensä antanut vähemmän mairittelevan kuvan Nerosta ja Caligulasta.[1]

Konstantinus I:n valtakaudelle saakka valtakunnan kristittyä vähemmistöä oli syrjitty, mutta vuonna 320 uskonto otettiin valtion suojelukseen. 300-luvulla kuitenkin Rooman jatkuvista hyökkäyksistä kärsivät länsiosat heikkenivät suhteessa vakaaseen ja vauraaseen Itä-Roomaan: viimeinen yhtenäistä imperiumia hallinnut keisari oli Theodosius I (379–395). Hänen kuoltuaan valtakunta hajosi kahtia. Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen syrjäytti germaanipäällikko Odovakar vuonna 476.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Roman Empire Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.11.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]