Trajanus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Imperator Caesar Nerva
Traianus Optimus Augustus
Trajan-Xanten.JPG
Rooman keisari
28. tammikuuta 989. elokuuta 117
Edeltäjä Nerva
Seuraaja Hadrianus
Tiedot
Syntynyt 18. syyskuuta 53
Kuollut 9. elokuuta 117 (63 vuotta)
Arvonimet Germanicus (97)
Pater Patriae (98)
Dacicus (102)
Optimus (114[1])
Parthicus (115[1])

Marcus Ulpius Nerva Traianus (yleisesti Trajanus) 18. syyskuuta 539. elokuuta 117) oli Rooman keisari joka hallitsi 28. tammikuuta 989. elokuuta 117. Trajanus oli suosittu, sotaisa keisari, jonka aikana Rooman valtakunta oli laajimmillaan. Trajanus valloitti Daakian ja liitti Mesopotamian lyhyeksi aikaa valtakuntaan.

Trajanuksen suku oli kotoisin Hispaniasta. Kun vanha ja sotilaiden halveksima keisari Nerva nimitti hänet seuraajakseen vuonna 97, Trajanus oli tunnettu sotapäällikkö. Nervan kuoltua vuonna 98 Trajanuksesta tuli uusi keisari. Nöyrästä ja vaatimattomasta Trajanuksesta tuli pian senaatin suosikki ja hänelle annettiin arvonimi Optimus Princeps (suom. paras keisari).

Vuonna 101 Trajanus aloitti Daakian valloituksen, ja vuonna 106 Daakiasta tehtiin Rooman provinssi. Seuraavaksi Trajanus ryhtyi kukistamaan Rooman perivihollista Parthiaa. Sota alkoi vuonna 113 ja päättyi vuonna 116 Parthian pääkaupungin Ktesifonin valtaukseen. Matkallaan kotiin Trajanus sairastui. Ennen kuolemaansa hän nimitti Hadrianuksen seuraajakseen.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trajanus oli Ulpius-suvun senaattorin Marcus Ulpius Traianuksen ja tämän vaimon Marcian poika. Hän asui varhaisvuotensa Italican kaupungissa Hispania Baeticassa, jonne hänen esi-isänsä olivat muuttaneet 200-luvulla eaa. Trajanuksella oli myös vanhempi sisko Ulpia Marciana. Trajanuksen isä oli arvostettu sotapäällikkö ja senaattori, joka komensi legioonaa Vespasianuksen juutalaissodan aikana. Kun Vespasianuksesta tuli keisari, Trajanuksen isä nimitettiin konsuliksi vuonna 70.[2] Tämän jälkeen hän palveli muun muassa Syyrian maaherrana ja kunnostautui sodassa parthialaisia vastaan niin, että hänelle myönnettiin triumfaattorin arvomerkit eli ornamenta triumphalia. Vuonna 79 hän toimi Asian provinssin prokonsulina, mitä pidettiin yleensä senaattoriuran kohokohtana. Päästyään keisariksi Trajanus liitti isänsä omaan henkilökulttiinsa nimellä divus Traianus pater.[3] Lisäksi Trajanus antoi siskolleen Ulpia Marcianalle ja vaimolleen Pompeia Plotinalle augustan arvonimen. Marciana julistettiin myös jumalaksi kuolemansa jälkeen vuonna 112. Samaan aikaan Trajanuksen siskontytär Matidia nimitettiin augustaksi.[4]

Nousu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisen naisen patsas, joka saattaa esittää Trajanuksen vaimoa Pompeia Plotinaa.

Nuorena miehenä Trajanus palveli armeijassa sotilastribuunina Syyriassa, jossa hänen isänsä oli kuvernöörinä. Hän eteni kvestoriksi noin vuonna 78 ja preetoriksi vuoden 84 tienoilla. Vuonna 86 hänet nimitettiin Hispaniassa sijainneen legio VII Geminan legaatiksi. Keisari Domitianuksen käskystä Trajanus marssitti legioonansa Reinille, missä kuvernööri Antonius Saturninus oli noussut kapinaan.[5]

Reinillä Trajanus soti keisari Domitianuksen sodissa germaaniheimoja vastaan, ja keisarin kuollessa 96 hän oli yksi valtakunnan merkittävimmistä sotapäälliköistä. Domitianus tekikin Trajanuksesta konsulin ennen kuolemaansa, mikä oli erittäin merkittävä kunnianosoitus. Domitianuksen ja Trajanuksen suhteet lienevät olleet hyvät, mutta asiaa ei liiemmin historiankirjoituksessa käsitellä, mahdollisesti Domitianuksen yleisen epäsuosion takia.

Trajanuksen vaiheet vuosien 92 ja 96 välillä ovat epäselvät, mutta vuonna 96 häntä pidettiin kuitenkin merkittävänä sotapäällikkönä. Luultavasti Trajanus palveli joko Germania Inferiorin tai Germania Superiorin maaherrana vuosien 92–95 aikana. Toisaalta Reinin rintama oli tuohon aikaan rauhallinen, joten Trajanus on voinut toimia Pannonian maaherrana Germanian virkansa jälkeen.[6]

Trajanus avioitui 90-luvun puolivälissä Nemausuksesta kotoisin olevan Pompeia Plotinan kanssa. Plotina oli kiinnostunut filosofiasta ja oli jopa opiskellut Ateenassa. Trajanus ja Plotina eivät tiettävästi saaneet lapsia.[7]

Nervan caesarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Nerva, Trajanuksen edeltäjä.

Domitianuksen seuraaja Nerva adoptoi Trajanuksen päästäkseen sotilaiden suosioon. Domitianus oli ollut armeijan suosiossa, ja Nerva oli ehkä ollut osallinen tämän murhaan vuonna 96. Nerva oli keisariksi tullessaan jo 65-vuotias, eikä hänellä ollut omia lapsia. Trajanus puolestaan oli suosittu armeijassa, ja hän oli ollut myös Domitianuksen suosikki. Koska pretoriaanikaarti halusi kostaa Domitianuksen murhan, kaartilaiset murhasivat kaksi salaliittoon osallistunutta, eikä Nerva pystynyt estämään heitä. Niinpä Nerva päätti adoptoida Trajanuksen. Tämä tapahtui samaan aikaan kun Roomaan saapui viesti voitosta barbaareja vastaan Pannoniassa, jossa Trajanus luultavasti oli tuolloin maaherrana.[8] On myös mahdollista, että Trajanus itse pyrki korkeisiin asemiin ja käytti suosiotaan painostuskeinona. Trajanuksella oli kannattajia, joilla oli vaikutusvaltaa keisariin ja hänen neuvonantajiinsa.[7]

Senaatti hyväksyi Nervan päätöksen ja antoi samalla Trajanukselle arvonimen caesar. Trajanukselle myönnettiin myös keisarin tärkeimmät valtaoikeudet imperium maius ("suurempi imperium") ja tribuuninoikeudet. Nervan arvovalta oli kuitenkin suurempi, koska hän oli muun muassa ylipappi pontifex maximus.[8]

Adoption jälkeen Nerva lähetti Trajanukselle kirjeen, jossa hän nimitti tämän perillisekseen. Kun Trajanus myöhemmin saapui Roomaan, hänet nimitettiin Germanian provinssien johtoon. Tarkkaa syytä tähän ei tiedetä, mutta ehkä rajaseudulla oli ollut rauhatonta. Luultavasti Trajanuksen tehtäväksi tuli järjestää provinssien puolustus sen jälkeen, kun Domitianus oli siirtänyt sieltä joukkoja Tonavalle. Trajanus vietti talven 97–98 Germania Inferiorin pääkaupungissa Colonia Claudia Agrippinassa.[9]

Nerva kuoli 27. tammikuuta 98, vain kolme kuukautta sen jälkeen kun hän oli adoptoinut Trajanuksen. Plinius nuorempi ylisti Trajanusta, joka oli ollut valmis toimimaan Nervan alaisena, vaikka olisi helposti pystynyt kaappaamaan tältä vallan.[10]

Keisarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marcus Ulpius Nerva Trajanus
Trajanus roomalaisessa kolikossa

Kun Trajanuksesta tuli Nervan seuraaja, hän oli ensimmäinen ei-italialainen Rooman keisari. Hänen jälkeensä keisarit tulivatkin Italian ulkopuolelta vuosisadan ajan. Trajanuksen serkun Publius Aelius Hadrianus Aferin poika Hadrianus toi ensimmäisenä sanoman Nervan kuolemasta. Trajanus lähetti senaatille kirjeen ja ehdotti, että Nerva julistettaisiin jumalaksi ja hänen tuhkansa haudattaisiin Augustuksen mausoleumiin.[11] Lisäksi hän ilmoitti senaatille, kuten Nervakin oli tehnyt, ettei senaattoreja tuomittaisi kuolemaan ilman oikeudenkäyntiä. Nervan hautajaisten jälkeen senaatti nimitti Trajanuksen uudeksi pontifex maximukseksi ja antoi hänelle arvonimen pater patriae. Viimeksi mainittua arvonimeä Trajanus ei kuitenkaan halunnut aluksi ottaa vastaan. Nervan kimppuun käyneiden pretoriaanien johtajat Trajanus määräsi luokseen Germaniaan ja antoi teloittaa heidät. Uudeksi pretoriaaniprefektiksi Trajanus nimitti Attius Suburanuksen.[12]

Trajanus ei lähtenyt heti keisariksi tultuaan Roomaan, vaan matkusti Tonavan vastaiselle rajalle, jossa hän vieraili Pannonian joukkojen parissa ja johti sotatoimia. Pannonian joukot olivat edellisenä syksynä kukistaneet sveebit taistelussa, ja Trajanus solmi heidän kanssaan rauhansopimuksen. Trajanus nimitti Hadrianuksen langon Julius Servianuksen Pannonian uudeksi kuvernööriksi. Aikaisemmin Servianus oli ollut Germania Inferiorin maaherra, mutta Trajanus päätti siirtää tämän luotettavan miehen Tonavan alueelle, jossa oli enemmän joukkoja kuin missään muualla koko valtakunnassa.[13]

Roomaan uusi keisari saapui vasta vuoden 99 syksyllä. Uuden keisarin pitkä poissaolo Roomasta ei ollut harvinaista, olihan Vespasianuskin majaillut idässä yli vuoden ennen kuin saapui Roomaan. Syynä oli luultavasti se, että Trajanus halusi näyttäytyä sotilaille, joiden tukea hän tarvitsi. Hän vietti melkein puolet koko hallitusajastaan Rooman ulkopuolella.[13]

Roomassa uutta keisaria tervehdittiin innokkaasti. Trajanus saapui kaupunkiin jalan ja tervehti häntä vastaan tulleita väkijoukkoja. Trajanuksen mutkaton käytös teki kaikkiin suuren vaikutuksen. Senaattorit Trajanus sai puolelleen kohtelemalla heitä tasavertaisina itsensä kanssa. Senaatin jäsen Plinius nuorempi kertookin ylistyspuheessaan Trajanuksen käyttäytyneen kuin tavallinen kansalainen. Trajanus osoitti vaatimattomuutta myös siten, että hän ei ottanut vastaan senaatin hänelle myötämää pater patriae arvonimeä heti noustuaan keisariksi.[14]

Trajanus jakoi myös rahalahjoja ja viljaa. Köyhien lasten asemaa hän kohensi parantamalla Nervan alullepanemaa alimenta-avustusjärjestelmää. Rahaa kerättiin antamalla maatiloille pieni laina, jonka korkotuloista saadut varat käytettiin avun tarpeessa olleiden lasten tarpeisiin. Kovin tasavertaista tämä apu ei kuitenkaan ollut, vaan esimerkiksi aviottomat lapset saivat vähemmän rahaa kuin muut.[15] Trajanus oli niin suosittu, että senaatti antoi hänelle tittelin Optimus Princeps (paras keisari) vuonna 98. Hänen kerrotaan oikaisseen monia Domitianuksen kauden vääryyksiä. Ilmeisesti Trajanus kuitenkin lahjoi sotilaita vähemmän kuin tavallisesti oli ollut tapana.

Daakian valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Daakian sodat

Trajanus oli luultavasti alkanut suunnitella Daakian sotaa jo ensimmäisenä keisarivuotenaan. Daakialaiset olivat usean vuosikymmenen ajan tehneet hyökkäyksiä Tonavan yli. Domitianus oli joutunut solmimaan rauhan daakialaisten kanssa Roomalle epäedullisin ehdoin vuonna 88. Daakia oli virallisesti Rooman vasalli, mutta Daakiasta ja sen kuninkaasta Decebaluksesta olikin tullut yhdistävä voima kaikille, jotka vastustivat Rooman kasvavaa valtaa.[16] Ilmeisesti Trajanus halusi nöyryyttää daakialaisia, ja hän oli luultavasti myös sitä mieltä, ettei Tonavaa seuraava raja ollutkaan niin edullinen kuin saattoi luulla. Lisäksi sotilaallinen voitto olisi voinut auttaa häntä vakiinnuttamaan valta-asemansa.[17]

Ensimmäinen Daakian sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daakian sota alkoi maaliskuussa vuonna 101. Sodan tarkoitus ei ilmeisestikään ollut vallata Daakiaa vaan palauttaa Rooman arvovalta; kyseessä oli siis eräänlainen kostoretki. Trajanus oli valmistautunut hyökkäykseen nimittämällä Daakian läheisten provinssien johtoon kokeneita kenraaleja, joihin hän saattoi luottaa. Trajanus itse lähti Roomasta 25. maaliskuuta arvaaliveljien rukouksien saattelemana. Mukaan sotaretkelle hän otti pretoriaanikaartin, toisen pretoriaaniprefekteistään ja useita kenraaleja, jotka olivat johtaneet joukkoja jo Domitianuksen daakialaisodassa. Kun keisarin saattue pääsi Tonavalle, oli sinne kerääntynyt jo yhdeksän legioonaa ja 90 eri yksikköä auxiliaa sekä klienttivaltioiden joukkoja. Yhteensä joukkoja oli noin 100 000. Trajanuksen armeija oli suurin, mitä Rooma oli koskaan koonnut yhtä sotaa varten.[18]

Roomalaiset ja daakialaiset joukot taistelussa.

Aluksi daakialaiset välttelivät taistelua selvästi voimakkaampia roomalaisia vastaan, ja roomalaiset valtasivat daakialaisten linnoitukset yksi kerrallaan. Ensimmäinen suuri yhteenotto oli Tapaen taistelu, joka luultavasti on yksi Trajanuksen pylväässä kuvatuista taisteluista. Taistelun jälkeen sotilaat huusivat Trajanuksen imperatoriksi jo toisen kerran. Ensimmäinen kerta oli ollut, kun hänet oli valittu Nervan seuraajaksi.[19]

Trajanus ottaa vastaan daakialaisia ylimyksiä (pileati), jotka ovat jättäneet Decebaluksen.

Vaikka Decebalus oli kärsinyt raskaan tappion, olivat myös roomalaisten tappiot suuret. Talvi lähestyi, eikä Trajanus pystynyt jatkamaan sotaretkeään. Hän jäi armeijan kanssa Tonavan rannalle odottamaan vahvistuksia. Kesän 102 sotaretki alkoi Tonavan ylittämisellä kuten edellisenäkin vuonna, mutta eteneminen oli tällä kertaa vaivalloisempaa. Kun roomalaiset valtasivat Karpaattien läpi johtavat solat, Decebalus halusi tehdä rauhan. Trajanus suostui sillä ehdolla, että Decebalus antautuisi ja liittoutuisi Rooman kanssa. Roomalaisten valtaamat alueet liitettiin Rooman valtakuntaan. Raja siirtyi nyt Tonavan pohjoispuolelle. Trajanus antoi myös rakentaa sillan Tonavan yli, jotta joen toisella puolella olevia linnoituksia voitaisiin huoltaa vuodenajasta riippumatta.[20]

Toinen Daakian sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daakian provinssi. Colonia Ulpia Traiana Augusta Dacia eli Ulpia on provinssin ainoa tunnettu kaupunki, jonka Trajanuksen tiedetään perustaneen.

Trajanus palasi Roomaan vuoden 102 lopulla, ja joulukuussa senaatti antoi hänelle arvonimen Dacicus. Senaatti kunnioitti Trajanusta myös triumfilla. Vuonna 103 Trajanus valittiin konsuliksi viidennen kerran. Hänen konsulikumppaninaan toimi sodassa kunnostautunut Laberius Maximus. Vuonna 103 Trajanus jakoi myös rahalahjoja ja järjesti teatterinäytöksiä kansalle. Vaikka Trajanus oli aikaisemmin kieltänyt säädyttöminä pidetyt pantomiimit, antoi hän taas järjestää näitä.[21]

Daakiassa Decebaluksen joukot hyökkäsivät roomalaisia vastaan Baanaatissa vuonna 105. Hyökkäys tuli ilmeisesti yllätyksenä roomalaisille. Trajanus pääsi lähtemään Roomasta kesäkuussa, ja Tonavalle hän pääsi vasta syksyllä. Tällä välin Decebaluksen joukot olivat tehneet sissihyökkäyksiä roomalaisten asemia vastaan. Vuonna 106 Trajanus valloitti Daakian kokonaan. Pääkaupunki tuhottiin, ja Decebalus teki itsemurhan. Valtava määrä kultaa vietiin yhdessä Decebaluksen pään kanssa Roomaan, ja Roomassa pidettiin toistasataa päivää kestäneet voitonjuhlat.[22]

Dacian provinssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daakiasta tuli Rooman provinssi nimellä Dacia. Sodan aikana ja Rooman miehityksen alla Daakian kulttuuri katosi täysin. 11. elokuuta 106 Trajanus nimitti Dacia-provinssin ensimmäiseksi maaherraksi erään D. Terentius Scaurianuksen. Tämä tapahtui vain pari viikkoa Sarmizegethusan valtauksen jälkeen ja ennen Decebaluksen kuolemaa. Daakiaa uhkasivat etupäässä lännessä asuneet iazygit ja idässä roksolaanit, kummatkin skyyttiläisiä paimentolaiskansoja. Paimentolaisten vaellusreitit kulkivat osittain uuden provinssin läpi. Aluksi roomalaiset pitivät hallussaan Baanaattia ja Valakian tasankoja, joita kuitenkin oli vaikea puolustaa. Pian, ehkä jo vuonna 108, roomalaiset jättivät nämä alueet ja Daakian provinssi sai lopulliset rajansa.

Trajanus jätti Daakiaan kolme legioonaa. Provinssiin sijoitettiin myös paljon apujoukkoja, yhteensä noin 27 000 sotilasta. Trajanus määräsi provinssiin rakennettavaksi teitä. Laajin näistä oli Via Pontica, joka kulki Pannonia Inferiorista Daakian läpi Mustallemerelle. Tien rakentamiseen käytettiin sotavankeja.

Trajanus perusti ainakin yhden uuden colonian Daakiaan, Colonia Ulpia Traiana Augusta Dacican. Luultavasti hän perusti vielä toisenkin kaupungin, Malvan, jonnekin Daakian eteläosaan. Lisäksi hän korotti myöhemmin usean muun kaupungin municipiumiksi. Daakian kulta- ja hopeakaivoksista tuli keisarin omaisuutta.[23]

Arabian liittäminen valtakuntaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabia Petraean pääkaupungin Bostran teatteri rakennettiin luultavasti vasta Trajanuksen hallituskauden jälkeen.

Toisen Daakian sodan loppuvaiheen aikana Trajanus päätti, että nabatealaisten kuningaskunta tulisi liittää Rooman valtakuntaan. Syy tähän on epäselvä. Itse asiassa kuningaskunta oli ollut Rooman vasalli jo vuodesta 64 eaa. lähtien, kun Pompeius valtasi Syyrian. Liittäminen saattoi käydä rauhallisesti, mutta jonkinlaisten sotatoimien puolesta puhuu Dio Cassiuksen maininta siitä, että nabatealaiset "kukistettiin". Syyrian maaherra A. Cornelius Palma palkittiin myös triumfaattorin arvomerkein. Trajanus ei kuitenkaan itse ottanut arvonimeä "Arabicus", joten kovin vakavista sotatoimista ei voinut olla kyse. Kuningaskunta liitettiin Roomaan Arabia Petraean provinssina. Tämä tapahtui luultavasti vuonna 107, mutta myös vuodet 105 ja 106 ovat mahdollisia. Egyptistä siirrettiin Legio III Cyrenaica Arabiaan varuskunnaksi Bostraan. Provinssin maaherraksi Trajanus nimitti erään C. Claudius Severuksen.[24]

Trajanuksen aikana Arabian läpi kulkeva kauppareitti, joka muinaisuudessa tunnettiin nimellä kuninkaan valtatie,[25] kunnostettiin ja päällystettiin roomalaiseen tapaan. Tie nimettiin Via Traiana Novaksi. Tie johti Ailasta (nykyisin Eilat) Petran ohi Bostraan ja sieltä edelleen Damaskoksen kautta aina Palmyraan saakka. Tiellä oli etupäässä sotilaallinen tarkoitus, koska karavaanien kamelit eivät kuitenkaan pystyneet kulkemaan kivettyä tietä pitkin.[26]

Petra nousi roomalaiskaudella uuteen kukoistukseen. Trajanus teki kaupungista Arabian pääkaupungin (metropolis Arabia), ja kaupunki muuttui kreikkalaistyyliseksi polikseksi. Myöhemmin Petra sai colonian statuksen. Toisaalta Bostran merkitys kasvoi myös suuresti Petran kustannuksella, olivathan maaherranistuin ja provinssin ainoan legioonan tukikohta Bostrassa. Ilmeisesti Trajanus rakennutti uuden kaupungin, Nova Traiana Bostran, aivan Bostran kylkeen, ja tämä uusi Bostra sai niin sanotut municipium-oikeudet. Myöhemmin siitä tuli Petran tavoin colonia.[27]

Rakennusprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trajanuksen forumilla sijaitseva Basilica Ulpia.

Daakian sodan jälkeen Trajanus astui uuteen rooliin, kun hän hallitsi valtakuntaa seitsemän vuoden ajan rauhan oloissa. Daakian ryöstöretken jälkeen hänen oli helppo olla antelias. Hän aloitti huomattavan rakennuskampanjan etenkin Italiassa ja, keisareille tyypillisesti kotiseutuaan suosien, Hispaniassa.

Jotkut Trajanuksen rakennusprojekteista olivat käytännöllisiä, kuten uusi satamarakennus Ostiassa ja suuri Tonavan ylittänyt silta, toiset ornamentaalisia, kuten kuuluisa Trajanuksen pylväs. Roomaan rakennettiin Basilica Ulpia sekä Trajanuksen forum, suurin keisariforumeista. Forumin aluetta oli alettu raivata jo Domitianuksen aikana. Palattuaan Daakian sotaretkeltä Trajanus aloitti rakennustyöt uudelleen. Forumin suunnitteli taitava kreikkalainen arkkitehti Apollodoros Damaskolainen. Trajanuksen forumin keskipiste oli suuri pylväikön rajaama aukio, joka oli noin 116 m pitkä ja 95 m leveä. Forumin keskellä oli Trajanuksen ratsastajapatsas. Forumin länsi- ja itäreunoilla oli suuret puolipyöreät eksedrat. Sisäänkäynti oli forumin eteläsivulla Augustuksen forumilta triumfikaaren kautta. Forumin pohjoispuolella sijaitsi kaksikerroksinen Basilica Ulpia. Basilikan pohjoispuolella olevassa Trajanuksen pylväässä kerrotaan reliefikuvin sotaretkestä Daakiaan. Pylväs on yhä pystyssä Rooman keskustassa, mutta sen huipulla alun perin ollut Trajanuksen patsas vaihdettiin vuonna 1588 Pyhän Pietarin patsaaseen. Hadrianus rakennutti edeltäjänsä kuoltua jumalallisen Trajanuksen temppelin pylvään pohjoispuolelle. Basilica Ulpian pohjoispuolella sijaitsi myös kirjasto, joka koostui kahdesta rakennuksesta Trajanuksen pylvään kummallakin puolella. Toisessa rakennuksessa säilytettiin kreikankielisiä kirjoja ja toisessa latinankielisiä kirjoja.[28]

Tropaeum Traianin rekonstuktio.

Apollodoros Damaskolaisen suunnittelema oli myös Trajanuksen termien kylpylä, jotka vihittiin käyttöön 22. kesäkuuta 109. Uusi kylpylä oli kolme kertaa suurempi kuin sen vieressä sijainneet Tituksen termit, jotka olivat aikaisemmin olleet Rooman suurimmat. Uuden kylpylän myötä kaupungin vedenkäyttö kasvoi, ja osaksi tämän takia Trajanus antoi rakennuttaa uuden akveduktin, Aqua Traianan, joka vihittiin käyttöön 24. kesäkuuta 109. Trajanuksen ensimmäisiä rakennusprojekteja Daakian sodan jälkeen oli Naumachia Traiana, keinotekoinen vesiallas, jossa voitiin järjestää sotanäytöksiä. Sen tarkka sijainti ei kuitenkaan ole tiedossa. Naumachia Traiana vihittiin käyttöön 11. marraskuuta 109. Samaan aikaan Trajanus antoi rakentaa vuonna 109 kuolleelle ystävälleen L. Livinius Suralle omistetun kylpylän.[29]

Trajanus antoi rakentaa uuden sataman Rooman satamakaupunkiin Ostiaan. Beneventoon senaatti rakennutti riemukaaren, jonka oli tarkoitus ylistää Trajanusta niin keisarina kuin valtakunnan tieverkoston parantelijanakin. Riemukaari vihittiin käyttöön vuonna 114.[30] Beneventon ja Brundisiumin välille hän antoi myös rakennuttaa Via Traianan, joka lyhensi matkaa Roomasta Brundisiumiin vanhaan Via Appiaan verrattuna. Espanjan Alcantaraan Trajanus rakennutti sillan Tagusjoen yli.[31] Nykyisessä Romaniassa sijaitsee Tropaeum Traiani, joka rakennettiin 107–108. Mars Ultorille vihityn muistomerkin kyljissä on kuvia Daakian sodista. Muistomerkin rauniot korvattiin vuonna 1977 modernilla rekonstruktiolla.[32]

Sota parthialaisia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trajanus alkoi luultavasti suunnitella sotaa Rooman perivihollista Parthiaa vastaan jo vuonna 111. Ainakin Hadrianus lähetettiin itään, luultavasti Syyrian maaherraksi, missä hänen tehtäviinsä kuului varmasti myös tulevan sodan valmistelu. Vuonna 112 parthialaiset rikkoivat kuitenkin Rooman kanssa solmimaansa sopimusta. Neron aikana Rooma ja Parthia olivat nimittäin sopineet, että parthialaiset saisivat valita Armenian kuningaskunnan hallitsijan. Sopimuksen mukaan roomalaisten piti kuitenkin hyväksyä parthialaisten kuningaskandidaatti ja hänet piti myös kruunata Roomassa. Parthia oli tuolloin sisällissodassa, ja kuningas Pakoros II:n seuraajaksi oli juuri noussut hänen veljensä Osroes I. Osroes päätti syrjäyttää Armenian kuninkaan Exedareksen, joka oli Pakoroksen nuorempi poika ja asettaa uudeksi kuninkaaksi Exedareksen vanhemman veljen Parthamasiriksen.[33] Dio Cassiuksen mukaan Trajanus käytti Armenian kiistaa sopivana tekosyynä sodan aloittamiseksi. Erilaisen näkökulman antaa Arrianos, jonka mukaan Trajanus olisi halunnut välttää sotaa, mutta joutui aloittamaan sen, kun parthialaiset eivät suostuneet vanhan sopimuksen ehtoihin.[34]

Ennen Trajanusta Rooman sotilaat olivat epäonnistuneet Parthian valtauksessa, joten Trajanus näki varmasti tässä ainutlaatuisen tilaisuuden saavuttaa jotain sellaista, mitä kukaan muu roomalainen sotilas ei ollut vielä saavuttanut.[35]

Parthian sodan aikaiset tärkeimmät kaupungit.

Trajanus lähti matkaan Roomasta syksyllä 113. Aluksi hän saapui Ateenaan, jossa hän otti vastaan Osroeksen lähettiläät. Parthialaiset esittivät, että Trajanus kruunaisi Parthamasiriksen Armenian kuninkaaksi, kuten aikaisemmin oli ollut tapana. Dio Cassiuksen mukaan Trajanus ei kuitenkaan ollut kiinnostunut neuvotteluista eikä ottanut edes vastaan Osroeksen lähettämiä lahjoja. Ateenasta Trajanus matkusti Antiokiaan, jonne hän saapui 7. tammikuuta 114.

Hadrianus oli tuolloin koonnut armeijan Antiokiaan tulevaa sotaa varten. Paikalla oli ainakin kolme legioonaa.[36] Trajanus viipyi Antiokiassa luultavasti huhtikuuhun asti, jonka ajan kaupunki toimi valtakunnan pääkaupunkina. Antiokiassa ollessaan Trajanus otti vastaan Osroenen kuninkaan Abgaruksen lähetystön. Kuningas halusi olla neutraali tulevassa sodassa. Myös läheiset arabiheimot lähettivät neuvottelijoita Trajanuksen luokse. Osroeskaan ei antanut periksi vaan lähetti toisen lähetystön tapaamaan Trajanusta, joka ei taaskaan ollut kiinnostunut neuvotteluista. Antiokiasta Trajanus matkusti Satalaan, jota hän aikoi käyttää tukikohtanaan sodan aikana. Hadrianus jäi Syyriaan maaherraksi. Satalaan Trajanus matkusti Beroian, Zeugman, Samosatan ja Melitenen kautta.[37]

Melitenessä Trajanus sai kirjeen Armenian uudelta kuninkaalta Parthamasirikselta. Tämä ehdotti, että Trajanus ottaisi hänet vastaan ja kruunaisi hänet vanhaan tapaan. Trajanus jätti vastaamatta kirjeeseen, koska Parthamasiris oli allekirjoittanut sen "Armenian kuninkaana". Pian Trajanukselle saapui uusi kirje, joka oli nöyristelevämpi ja josta oli jätetty pois kuninkaallinen titteli. Parthamasiris ehdotti, että Kappadokian maaherra M. Junius Homullus saisi Trajanukselta valtuudet neuvotella rauhasta hänen kanssaan. Trajanus ei suostunut vaan jatkoi matkaansa Satalaan.[38] Pian Trajanus oli koonnut Satalaan suuren armeijan, johon kuului ainakin 7 legioonaa.[39] Myös Tonavan legioonista saapui huomattava määrä joukkoja.[40] Satalaan oli kokoontunut, auxilia-joukot mukaan lukien, arviolta 80 000 sotilasta.[41]

Armenian valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trajanus marssi aluksi Armeniassa sijaitsevaa Elegeian kaupunkia vastaan. Oli sovittu, että Parthamasiris ja Armenian ylimystön jäsenet tapaisivat keisarin. Kun Parthamasiris saapui Trajanuksen leiriin, hän laski kuninkaallisen diadeeminsa Trajanuksen jalkojen juureen. Parthamasiris odotti, että Trajanus palkitsisi hänet antamalla diadeemin takaisin, mutta Trajanus antoikin sen lojua jalkojensa juuressa. Kun Trajanuksen sotilaat näkivät, että tämä oli vallannut Armenian näin helposti, he huusivat Trajanuksen imperatoriksi aivan kuin hän olisi saavuttanut sotavoiton. Parthamasiriksen vastalauseista huolimatta Trajanus julisti Armenian Rooman provinssiksi. Maakunnan ensimmäiseksi maaherraksi hän nimitti entisen konsulin L. Catilius Severuksen.[42]

Armenian ylimystön Trajanus määräsi jäämään Elegeiaan, olivathan he nyt hänen alamaisiaan. Parthamasiris menetti henkensä epäselvissä olosuhteissa Elegeian ulkopuolella. Huhujen mukaan Trajanus antoi salamurhata hänet, mutta kirjeessään Osroekselle Trajanus kertoi, että Parthamasiris kuoli yrittäessään paeta roomalaisia. Vuoden 114 loppuun asti roomalaiset organisoivat Armeniaa provinssiksi. Legioonat kukistivat paikallisia joukkoja, ja roomalaiset tunkeutuivat aina Kaspianmerelle asti. Trajanus pysyi Elegeiassa, jonne paikalliset satraapit ja pikkukuninkaat saapuivat osoittamaan kunnioitustaan. Arrianos kertoo, että Trajanus nimitti uuden kuninkaan muun muassa Kaukasian albaaneille ja muille heimoille. Armenian valtauksen jälkeen senaatti antoi Trajanukselle arvonimen optimus (paras), ja Trajanus liitti sen omaan nimeensä.[1]

Mesopotamian valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elegeian valtauksen jälkeisten tapahtumien kronologia on epäselvä. Dio Cassiuksen mukaan Trajanus valtasi Nisibisin ja Batnaen kaupungin Mesopotamiassa jo vuonna 114, mutta tätä on epäilty, koska Dio ei mainitse mitään sotatoimia vuonna 115. Lisäksi kyseinen osa Dion historiasta on säilynyt vain bysanttilaisena yhteenvetona. Siksi oletetaan, että Trajanus valtasi Pohjois-Mesopotamian vasta vuonna 115. Valtauksen kunniaksi senaatti antoi Trajanukselle lisänimen Parthicus. Trajanuksen joukot julistivat hänet imperatoriksi neljä eri kertaa tuon vuoden aikana. Yhteensä Trajanus oli kerännyt siihen mennessä imperator-julistuksia yksitoista kappaletta.[1] Trajanus lähetti Lusius Quietuksen johtaman armeijan kukistamaan Van-järven lähellä asuvaa mardi-heimoja ja tämän jälkeen valtaamaan Adiabeneä. Trajanus itse johti toista armeijaa, joka valtasi Batnaen, koska kuningas ei ollut suostunut liittoutumaan Rooman kanssa. Pian vallattiin myös Nisibis. Osrhoene jätettiin ainoaksi itsenäiseksi alueeksi, koska kuningas Abgarus VII suostui liittoutumaan Rooman kanssa. Dion mukaan Trajanus oli myös rakastunut Abgaruksen poikaan nimeltä Arbandes.[43]

Monet paikalliset satraapit ja pikkukuninkaat lähestyivät tämän jälkeen Trajanusta ja tarjosivat liittoa Rooman kanssa. Saatuaan Mesopotamian valtaansa Trajanus julisti alueen Rooman provinssiksi ja ilmoitti tapahtumasta senaatille kirjeessä, joka saapui perille 14. helmikuuta 116. Vuoden 115 lopulla Trajanus palasi Antiokiaan, jossa hän melkein menehtyi valtavassa maanjäristyksessä. Dion mukaan keisari selvisi hyppäämällä ulos huoneensa ikkunasta. Vuoden 116 alussa Trajanus marssi Antiokiasta Tigrikselle aikeinaan kukistaa Parthia lopullisesti. Trajanus olisi voinut olla mielissään jo saavutetuista voitoista, mutta luultavasti hän halusi jatkaa valloituksiaan, koska parthialaiset olivat tehneet yllättävän vähän vastarintaa.

Parthian valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman valtakunta Trajanuksen aikana.

Yksi roomalainen armeija marssi Tigristä pitkin Adiabenen kuningaskuntaan, samaa reittiä mitä Aleksanteri Suuri oli seurannut, ja valloitti pääkaupunki Niniven. Pian kaatui myös Arbela. Adiabene liitettiin myös Roomaan, ja luultavasti Trajanus huudettiin tämän jälkeen 12. kerran imperaattoriksi. Eräiden lähteiden mukaan Trajanus muodosti Adiabenestä Assyrian provinssin. Toinen roomalainen armeija marssi Tigriksen länsirantaa aina Babyloniin asti. Trajanus itse marssi ilmeisesti kolmannen armeijan kanssa Eufratia pitkin. Dura Europoksessa hän rakennutti riemukaaren. Keisaria seurasi Eufratia pitkin 50 laivaa käsittänyt laivasto. Suurin laivoista oli keisarin lippulaiva, joka oli trieerin kokoinen. Trajanuksen tarkoitus oli ensin kaivaa kanava Eufratin ja Tigriksen välille ja hyökätä sitten laivaston avulla Ktesifonia vastaan. Lopulta Trajanus päätti kuitenkin siirtää laivaston maitse joesta toiseen. Tämän jälkeen Tigriksen länsirannalla ollut Seleukeia vallattiin helposti. Ylitettyään Tigriksen laivastoineen Trajanus valtasi Ktesifonin ilman taistelua. Parthian kuningas Osroes oli paennut kannattajiensa kanssa ja jättänyt jälkeensä vain tyttärensä ja kultaisen valtaistuimen.[44]

Ktesifonin valtauksen jälkeen Trajanus matkusti Persianlahdelle laivastonsa kanssa. Merellä hän näki kauppalaivoja, jotka olivat matkalla Intiaan. Keisari valitteli julkisesti sitä, että oli liian vanha seuratakseen Aleksanteri Suuren jalanjäljissä. Tämän jälkeen Trajanus päätti vielä vierailla Babylonissa. Hänen aikomuksenaan oli käydä muun muassa Semiramiin haudalla ja uhrata talossa, jossa Aleksanteri Suuri oli kuollut vuonna 323 eaa.[45]

Parthialaisten kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkallaan Babyloniin Trajanus sai kuitenkin kuulla, että parthialaiset olivat nousseet kapinaan roomalaisia vastaan. Kapinaa johti Osroeen veljenpoika Samatrukes. Parthialaiset kukistivat lyhyessä ajassa useita roomalaisia varuskuntia ympäri Mesopotamiaa ja Armeniaa. Muun muassa Mesopotamian maaherra T. Julius Maximus kuoli taistelussa kapinallisia vastaan. Roomalaiset saivat pian vallattua takaisin useita kaupunkeja, ja Edessan ja Seleukeian he polttivat kostoksi. Lopulta roomalaiset kukistivat Samatrukeen joukot Ktesifonin lähettyvillä käydyssä taistelussa, jossa myös Trajanus saattoi olla mukana. Samatrukes kuoli taistelun jälkeen jokseenkin epäselvissä olosuhteissa. Hänen poikansa Vologases johti kuitenkin toista armeijaa, joka uhkasi Armeniaa. Pian Vologases ehdotti rauhaa sitä vastaan, että saisi pitää osan Armeniasta. Trajanus suostui tähän heti. Rauhoittaakseen tilannetta Trajanus nimitti Osroeen pojan Parthamaspateen Parthian nukkehallitsijaksi ja kruunasi itse hänet Ktesifonissa kuninkaallisella diadeemilla. Parthamaspates siis esiintyi julkisesti Trajanuksen alamaisena.[46]

Rauhoitettuaan näin parthialaiset Trajanus kiirehti Mesopotamiaan, missä Hatran kaupungin asukkaat vielä uhmasivat roomalaisia. Kaupunki sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla, ja ilman sitä roomalaisten olisi ollut vaikea hallita Tigriksen itäpuolella olevia maita. Trajanus aloitti piirityksen, joka oli roomalaisille hyvin raskas. Hatraa ympäröi aavikko, ja armeijalla oli pulaa vedestä. Trajanus jatkoi kuitenkin piiritystä sinnikkäästi talveen asti, kunnes hänen oli pakko luovuttaa ja palata länteen. Trajanuksen kunto oli alkanut heiketä.[47]

Juutalaisten kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian parthialaisten kapinan puhjettua, tai ehkä jo aiemminkin, eräät juutalaiset yhteisöt ympäri valtakuntaa nousivat raivokkaaseen kapinaan. Juutalaisten kapinan taustalla oli luultavasti niin sanottu juutalaisvero, fiscus Iudaicus. Heitä vainottiin myös erityisesti Aleksandriassa. Kapinalla saattoi olla myös uskonnollinen syy, koska kapinalliset tuhosivat roomalaisia temppelejä. Kapinoita puhkesi ainakin Kyrenessä, Kyproksella, Egyptissä ja Mesopotamissa. Kirkkohistorioitsija Eusebioksen mukaan Egyptin ja Kyrenen juutalaiset aloittivat kapinan, joka levisi Mesopotamiaan ja Kyprokselle. Egyptissä juutalaiset valtasivat suuria alueita, ennen kuin Trajanuksen lähettämä Q. Marcius Turbo sai heidät kukistettua. Dio Cassiuksen mukaan juutalaiset tappoivat jopa 220 000 kreikkalaista ja roomalaista kapinan aikana ainoastaan Kyrenessä, mutta tämä luku on suuresti liioiteltu. Kuolleita oli luultavasti vain muutama tuhat. Kapinan jälkeen juutalaiset karkotettiin Kyprokselta, ja Aleksandrian suuri juutalaisyhteisö hävisi miltei kokonaan.[48]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trajanuksen tarkoituksena oli palata Mesopotamiaan vuonna 117, mutta sairautensa takia hänen oli kuitenkin luovuttava näistä aikeista. Ilmeisesti Trajanus kärsi pöhötyksestä, ja hän sai aivohalvauksen, jonka takia hän oli osittain halvaantunut. Keisarin mielentilaa rasittivat viestit ympäri valtakuntaa puhjenneista pienemmistä kapinoista, ja lisäksi parthialaiset nousivat kapinaan roomalaisten nukkehallitsijaa Parthamaspatesta vastaan. Trajanus päätti palata Roomaan ja jätti Hadrianuksen itään ylipäälliköksi.[49]

Hadrianus, Trajanuksen seuraaja.

Trajanus lähti laivalla Roomaan kesällä 117. Heinäkuussa Kilikian rannikon edustalla hänen terveytensä heikkeni, ja laiva ankkuroi Selinukseen, missä Trajanus kuoli. Kuten Aleksanteri Suuri, hän kuoli paluumatkalla idän sotaretkeltä. Eräiden lähteiden mukaan Trajanus kuoli sisäiseen verenvuotoon. Trajanus ei jättänyt selvää seuraajaa, mutta Hadrianus pystyi esittämään asiakirjoja, joiden mukaan Trajanus oli adoptoinut hänet ennen kuolemaansa. Kuullessaan Trajanuksen kuolemasta Hadrianus julistautui keisariksi. Huhujen mukaan Trajanus olisi kuitenkin toivonut senaatin valitsevan hänelle seuraajan; kuten Aleksanteri, hänkään ei olisi halunnut suoraan nimittää omaa seuraajaansa. Huhuja edesauttoi se, että Trajanuksen vaimo Plotina oli allekirjoittanut joitain Trajanuksen kirjeitä. Toisaalta tämä johtui varmastikin Trajanuksen halvaantumisesta. Toisen huhun mukaan Plotinalla ja Hadrianuksella oli suhde, ja Plotina olisi palkannut näyttelijän esiintymään Trajanuksena, jotta Hadrianuksen adoptio menisi läpi. Nämä huhut juontavat juurensa Hadrianukselle vihamielisistä lähteistä, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö Trajanus olisi halunnut häntä seuraajakseen.[50]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trajanuksen oikeus. Eugène Delacroix'n maalaus vuodelta 1840.

Trajanus oli hyvin suosittu, joskin varsin sotaisa keisari. Hänen sanotaan harrastaneen sotimista, metsästystä, viinejä ja poikia, joista kolmea viimeistä kohtuudella. Hänen jälkeensä tuli perinteeksi, että senaatti rukoili uuden keisarin olevan "onnekkaampi kuin Augustus ja parempi kuin Trajanus".

Trajanuksen maine säilyi varsin hyvänä läpi historian. Jopa kristityt kirjoittajat, jotka vaikuttivat monien keisarien maineeseen merkittävästi, suhtautuivat häneen myönteisesti. Tarinan mukaan paavi Gregorius I herätti myöhemmin Trajanuksen henkiin ja kastoi tämän kristityksi. Danten Jumalaisessa näytelmässä Trajanus on sijoitettu kuudenteen taivaaseen oikeudenmukaisten kanssa.

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trajanuksen elämästä on säilynyt nykypäivään vain hyvin vähän lähteitä. Plinius nuoremman senaatissa esittämä ylistyspuhe Trajanukselle on säilynyt, ja siitä käy ilmi useita yksityiskohtia Trajanuksen hallinnosta. Pliniuksen ja Trajanuksen välistä kirjeenvaihtoa on säilynyt nykypäivään. Myös Trajanuksen ystävän Dion Khrysostomoksen oraatioissa käsitellään keisaria.[10]

Trajanuksen omasta kuvauksesta Daakian sodasta, Dacicasta, on säilynyt vain yksi lause. Trajanuksen lääkäri T. Statilius Crito kirjoitti myös sotaa käsitelleen tekstin Getica, mutta sekin on suurimmilta osiltaan hävinnyt. Myöskään Dion Khrysostomoksen Getica ja Appianuksen Dacica eivät ole säilyneet nykypäivään. Tärkeimmät lähteet Daakian sodasta ovat Dio Cassiuksen historian säilyneet osat ja Trajanuksen pylväs, jonka kohokuvat luultavasti viittaavat todellisiin tapahtumiin sodan aikana.[51]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Herbert W. Benario: Trajan 14. elokuuta 2007. An Online Encyclopedia of Roman Emperors. (englanniksi)
  • Julian Bennett: Trajan: Optimus Princeps. Indiana University Press, 2001. ISBN 0-253-21435-1. (englanniksi)
  • Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XI. Cambridge University, 2000. ISBN 0-521-26335-2. (englanniksi)
  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959). Suom. Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.
  • Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • Jona Lendering: Trajan 14. elokuuta 2007. Livius.org. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Bennett s. 195
  2. consul suffectus, syyskuu-lokakuu 70
  3. Bennett, s. 11–19
  4. The Cambridge Ancient History, s. 99; Benario, Early Life and Career
  5. Benario, Early Life and Career
  6. Bennett s. 45–46
  7. a b Kivimäki & Tuomisto, s. 139
  8. a b Bennett s. 46
  9. Bennett s. 49
  10. a b The Cambridge Ancient History s. 96
  11. Kivimäki & Tuomisto s.140
  12. Bennett s. 50-51
  13. a b The Cambridge Ancient History s. 102
  14. The Cambridge Ancient History s. 103
  15. The Cambridge Ancient History s. 115–116
  16. Bennett s. 86–87
  17. Edward Togo Salmon: A History of the Roman World from 30 B.C. to A.D. 138. Routledge, 1990. ISBN 0-415-04504-5.
  18. Bennett s. 88–89.
  19. Bennett s. 90–93
  20. Bennett s. 93–95
  21. Bennett s. 121
  22. Bennett s. 97–103
  23. Koko Daakian provinssia käsittelevä osio: Bennett s. 163–172
  24. Bennett s. 175–177
  25. Mainitaan muun muassa raamatussa. Neljäs Mooseksen kirja 20:17
  26. Bennett s. 177
  27. Bennett s. 177–182
  28. Samuel Ball Platner: A Topographical Dictionary of Ancient Rome, Forum Trajani (1929) LacusCurtius. Viitattu 28. syyskuuta 2007. (englanniksi), Paavo Castrén & Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja, hakusana "Trajanuksen forum". Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  29. Bennett s. 148–150, Thermae Suranae
  30. Tieteen kuvalehti Historia 13/2014, s.74
  31. Benario, Building Projects
  32. ARMAMENTARIVM: The Tropaeum Traiani at Adamclisi
  33. Bennett s. 183–184
  34. Bennett s. 188–189
  35. Bennett s. 191
  36. Jerusalemin varuskunta legio X Fretensis, legio III Cyrenaica Bostrasta ja legio III Gallica Syyrian eteläosasta.
  37. Bennett s. 191–192
  38. Satala oli legio XVI Flavian tukikohta.
  39. Armeijaan kuului legio XVI:n ja aikaisemmin mainittujen kolmen legioonan lisäksi myös legio IIII Scythica (tukikohtana Zeugma), legio XII Fulminata (tukikohta Metilene) ja legio VI Ferrata (tukikohta Samosata).
  40. Esimerkiksi legio I Adiutrix ja legio XV Apollinaris olivat luultavasti paikalla miltei täysilukuisina.
  41. Bennett s. 192–193, paikalla oli luultavasti vexillatioja legioonista legio VII Claudia, legio XI Claudia, legio XIII Gemina, legio II Traiana Fortis, legio XII Primigenia, legio XXX Ulpia, legio I Italica ja legio V Macedonica.
  42. Bennett s. 194
  43. Bennett s. 196
  44. Bennett s. 197–199
  45. Bennett s. 199
  46. Bennett s. 199–200
  47. Bennett s. 200–201
  48. Bennett s. 200–201, The Cambridge Ancient History s. 669–671
  49. Bennett s. 201–202
  50. Bennett s. 202–203
  51. Bennett s. 89–90
Edeltäjä
Nerva
Rooman keisari
 
Seuraaja
Hadrianus
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Trajanus.