Valakia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valakian alue keltaisella nykyisen Romanian (sinisellä) sisällä

Valakia (romaniaksi Țara Românească, harvemmin Valahia; turk. Iflak) oli historiallinen ruhtinaskunta nykyisen Romanian eteläosassa 1200-luvun lopulta vuoteen 1859.[1] Ruhtinaskuntaa hallittiin aluksi Târgoviștesta, kunnes ruhtinas Gheorghe Ghika siirsi vuonna 1659 pääkaupungin Bukarestiin.

Nykyisin Valakia luetaan yhdeksi Romanian historiallisista alueista. Maantieteellisesti se rajoittuu etelässä, lännessä ja idässä Tonavaan sekä pohjoisessa Etelä-Karpaatteihin. Oltjoki jakaa Valakian kahteen osaan, Munteniaan eli Isoon-Valakiaan idässä ja Olteniaan eli Vähään-Valakiaan lännessä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

900-luvulla Bysantin, slaavien ja madjaarien lähteet mainitsevat romanialaisten muodostamista valtakunnista alueella, ensimmäisenä Transilvaniassa, sitten Karpaattien itä- ja eteläpuolella. 1300-luvulla puolalaisten, unkarilaisten ja tataarien heikentyessä syntyi useita romanialaisten valtakuntia. Valakian perustaminen lasketaan perinteisesti vuoteen 1290, jolloin Radu Negru ylitti Transilvanian Alpit ja asettui Câmpulungiin. Ruhtinaskuntaa hallitsi aluksi Unkari, kunnes Basarab I voitti Unkarin Kaarle Robertin 1330. Moldavia syntyi Bogdan I:n hallitsemana noin 1359.

1300-luvun toisella puoliskolla Osmanien valtakunta laajentui Euroopan puolelle 1353 ja saavutti Tonavan etelärannan 1396. Ruhtinaskunnat taistelivat osmaneja vastaan yksin tai liitossa muiden kristittyjen kanssa, mutteivät keskenään. Valakian Mircea Vanha (1386–1418) ja Vlad III (1456–1462), Moldavian Tapani III Suuri (1457–1504) ja Transilvanian ruhtinas János Hunyadi (romaniaksi Ioan de Hunedoara) estivät osmanien vallan laajenemisen Keski-Eurooppaan.

Kun koko Balkan oli osmanien vallassa ja Konstantinopoli kukistunut Mehmed II:lle 1453, romanialaisten ruhtinaskunnat joutuivat alistumaan Osmanien valtakunnan herruuteen kolmeksi vuosisadaksi. Mikael Rohkea yhdisti 1600-luvulla kolme ruhtinaskuntaa lyhyeksi ajaksi, muttei saavuttanut itsenäisyyttä. Turkkilaisille maksetut verot sallivat Valakian ja Moldavian kuitenkin säilyä itsenäisinä.

Vuoden 1716 jälkeen turkkilaiset eivät enää valinneet Valakian ruhtinasta paikallisesta ruhtinassuvusta, vaan alkoivat nimittää hallitsijaksi Konstantinopolin kreikkalaisten mahtisukujen jäseniä, ns. fanariootteja. Venäjän keisarikunnan vaikutus Valakiassa kasvoi 1700-luvulla, ja 1774 ruhtinaskunta asetettiin Venäjän suojelukseen, vaikka se tunnusti edelleen turkkilaisten ylivallan.

Vuoden 1821 kansannousun jälkeen turkkilaiset päättivät fanarioottivallan ja Venäjän johdolla suoritettiin poliittisia uudistuksia, kuten 1831 perustuslaki, Règlement Organique. Turkkilaisten kauppamonopoli purettiin ja maanomistajaylimystön kauppa lännen kanssa lisääntyi talonpoikien kustannuksella. Maaorjuus lakkautettiin lopullisesti 1864. Länsivallat päättivät Venäjän suojeluksen Krimin sodan jälkeen 1856.

Vuonna 1859 Moldavian ja Valakian kansalliskokoukset valitsivat kasvavan kansallistunteen siivittämänä Alexandru Ioan Cuzan molempien ruhtinaskuntien yhteiseksi hallitsijaksi, mikä johti seuraavien vuosien aikana Romanian valtion syntyyn. Romania sai itsenäisyyden Osmanien valtakunnasta 1878.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wallachia History Lonely Planet. Viitattu 8.7.2012.