Krimin sota

Wikipedia

Krimin sota
Sevastopolin piiritys. Franz Roubaudin panoraamalaus vuodelta 1904. Yksityskohta.
Päivämäärä: 1854–1856 Paikka: Krim, Balkan Mustameri, Itämeri, Tyyni valtameri Lopputulos: Venäjän tappio
Osapuolet
Ranska Yhdistynyt kuningaskunta Osmanien valtakunta Sardinian kuningaskunta	Venäjän keisarikunta Bulgarialaiset vapaaehtoiset
Tappiot
90 000 ranskalaista 35 000 turkkilaista 17 500 englantilaista 2 050 sardinialaista kuoli tai haavoittui	256 000 kuoli tai haavoittui

Krimin sota käytiin Venäjän ja Osmanivaltakunnan, Ison-Britannian, Ranskan ja Sardinian liittouman välillä vuosina 1853–1856.

Krimin sota oli siirtomaakauden suurimpia eurooppalaisia sotia. Sodan lopulla Englanti liittolaisineen saavutti asettamansa sotatavoitteet, mutta kokonaisuutena Krimin sodasta on vaikea löytää selvää voittajaa.

Sotaa johdettiin huolimattomasti ja sille oli tyypillistä logistiset ongelmat kuin myös huollon puolella välinpitämättömyys sotilaiden palvelusoloista. Krimin sota oli myös ensimmäinen suuri sota, missä joukkotiedotusvälineet vaikuttivat poliittisiin prosesseihin erityisesti Britanniassa. Tämä oli mahdollista lennättimen käyttöönotosta johtuvasta kirjettä nopeammasta tiedonvälityksestä sanoma- ja aikakauslehtiin sekä piirroksiin taistelukentiltä ja sotatoimialueelta otettuihin valokuviin.

Sotaa käytiin pääasiassa Krimin niemimaalla ja Balkanilla, mutta myös Itämerellä (Oolannin sota), Venäjän Tyynenmeren rannikolla ja Vienanmerellä.

Sisällysluettelo 1 Yleiskatsaus sodan tapahtumiin 1.1 Sodan syyt 1.2 Venäjä miehittää Valakian ja Moldavian pantiksi 1.3 Sotatoimien alku 1.4 Sotatoimet Krimin niemimaalla 2 Pariisin rauha 1856 3 Oolannin sota Suomessa 4 Krimin sota ja tiedonvälitys

[muokkaa] Yleiskatsaus sodan tapahtumiin

[muokkaa] Sodan syyt

Krimin sota sai alkusysäyksensä Venäjän ortodoksien ja Osmanien valtakunnan kiistasta Venäjän vaadittua osmaneita hyväksymään Venäjän keisarin kaikkien osmanien valtakunnassa asuvien kristittyjen suojelijaksi.

Ennen tätä vaatimusta olivat riidan aloittaneet ranskalaiset roomalais-katoliset ja venäläis-ortodoksiset munkit 1850, joilla oli erimielisyyksiä Betlehemissä sijaitsevan Jeesuksen syntymäkirkon ja toisen kirkon hallinnasta Jerusalemissa. Puolustaakseen ortodokseja ryhtyi Nikolai I painostamaan osmaneja pyrkien näin vaikuttamaan tilanteeseen ortodoksien hyväksi katolilaisia vastaan. Ranskassa presidenttinä vallan kaapannut keisari Napoleon III puolestaan tuki latinalaismunkkeja. Britannia liittoutui Ranskan kanssa ehkäistäkseen Venäjän vaikutusvallan kasvua Ottomaanien valtakunnan kustannuksella Mustallamerellä kohti Välimerta.

[muokkaa] Venäjä miehittää Valakian ja Moldavian pantiksi

Kiista aiheutti väkivaltaista mellakointia alueella ja näiden tapahtumien varjolla osmanien painostamiseksi tsaari Nikolai I miehitti Valakian ja Moldavian, puoli-itsenäiset osmanien vasallivaltiot nykyisen Romanian alueella.

Miehitys johti osmanien sodanjulistukseen Venäjälle loppuvuodesta 1853. Osmanit eivät olisi uskaltaneet julistaa sotaa Venäjälle, jolleivät olisi olleet varmoja Ison-Britannian ja Ranskan tuesta.

Venäjän toiminta uhkasi myös Ison-Britannian ulkopoliittisia intressejä. Britit halusivat pitää Venäjän laivaston poissa Välimereltä estämällä Venäjää saamasta haltuunsa Turkin kapeikkoja, ja rajoittaa Venäjän vallan kasvua Intian pohjoispuolella. Ranskan Napoleon III taas oli kiinnostunut palauttamaan Ranskalle sen Napoleon Bonaparten menettämän arvovallan. Näin ollen Englanti tarjosi yhdessä valloitusintoisen Ranskan kanssa joukkojaan osmanien tueksi.

[muokkaa] Sotatoimien alku

Lontoossa huolestuttiin todenteolla kun venäläisten onnistui saartaa ja tuhota 30. marraskuuta 1853 osmanien laivasto Sinopen satamaan.

Sinopen taistelu

13. marraskuuta 1853 Turkin laivaston aluksia lähetettiin Sinopeen Mustallamerellä. Amiraali Osman pasha oli kieltänyt ampumasta venäläisiä, elleivät nämä ammu ensin. Kuusi venäläistä laivaa Sevastopolista purjehti juuri linnoituksen edestä, mitä vastaan Osman pasha protestoi. Osman varoitti venäläisiä, että mikäli tilanne jatkuu samana ja elleivät osmanit saa vahvistuksia, voi Venäjän keisarillista laivastoa kohdata onnettomuus. Aamulla 30. marraskuuta venäläiset esittivät uhkavaatimuksen, minkä mukaan osmanien olisi pitänyt antautua ja nostaa sen merkiksi valkoinen lippu. Osman ampui vastaukseksi ja venäläiset laivat tuhosivat Sinopessa olevat turkkilaisalukset. Lisäksi 3 000 turkkilaista kuoli.

Venäjän mahti Mustallamerellä huolestuttaa britit

Bosporinsalmi näytti olevan joutumassa Venäjän hallintaan. Pitkän diplomaattisen nokittelun päätteeksi Krimin sota alkoi todenteolla kun Iso-Britannia, Ranska ja Sardinia julistivat sodan Venäjälle 28. maaliskuuta 1854.

Englantilais-ranskalaiset maajoukot saapuivat Balkanille maaliskuussa 1854. Englantilaisia johti Waterloon taistelun veteraani, Lordi Raglan ja ranskalaisia siirtomaasotien kenraalit Jacques Leroy de Saint Arnaud ja François Certain Canrobert.

Alkuperäisenä tarkoituksena retkellä oli ollut pakottaa Venäjä vetämään joukkonsa pois alueelta ja tässä onnistuttiinkin ensimmäisten kuuden sotakuukauden aikana. Saavutetut voitot vahvistivat liittolaisten uskoa sotilaalliseen paremmuuteensa ja niinpä sotatoimet päätettiin ulottaa koskemaan Krimin niemimaata ja ennen kaikkea siellä sijainnutta Sevastopolin kaupunkia, joka oli Venäjälle elintärkeä laivastotukikohta.

[muokkaa] Sotatoimet Krimin niemimaalla

Syyskuussa 1854 liittolaisten joukot nousivat maihin Pohjois-Krimillä ja marssivat taistellen kohti Sevastopolia. Sodan ensimmäinen merkittävä kamppailu käytiin Almajoella, jossa venäläiset epäonnistuivat yrityksessään pysäyttää liittolaisarmeijoiden eteneminen. Venäläiset vetäytyivät sisämaahan päin ja liittoarmeija piiritti massiivisesti linnoitetun Sevastopolin kaupungin 20. syyskuuta 1854.

Almajoen häviöstä palautuneet venäläiset ryhmittyivät uudelleen ja muodostivat uhan liittoarmeijan huoltoyhteyksille ja erityisesti Balaklavan elintärkeälle satamakaupungille.

25. lokakuuta 1854 venäläiset hyökkäsivät Balaklavaan. Huonosti johdetun ja komentajien keskinäisestä rettelöinnistä kärsineen puolustuksen onnistui vain valtaisin menetyksin pysäyttää venäläisten hyökkäys ja varmistaa Balaklavan säilyminen huollon elämänlankana.

Balaklavan taistelussa tapahtui taktisen taitamattomuuden takia ehkä sotahistorian kuuluisin onnettomuus, englantilaisen Kevyen ratsuväen rynnäkkö, jossa ratsuväki eteni rämäpäisellä rynnäköllä laaksoa pitkin, jota venäläisten tykistöasemat ympäröivät kolmelta taholta. Valtavan tulituksen alaiseksi joutuneesta seitsemästäsadasta ratsumiehestä vajaat kaksisataa selvisi takaisin omille linjoilleen. Tapaus saavutti suurta huomiota maailmalla, joka seurasi sotaa ensimmäistä kertaa erittäin pienellä viiveellä lehdistön kautta, koska lennätin uutisten välittämiseen oli keksitty.

Balaklavan tappion jälkeen venäläiset yrittivät vielä kertaalleen murtaa Sevastopolin piirityksen Inkermanin taistelussa marraskuun 5. päivä 1854, mutta onnistuivat vain aiheuttamaan molemmille osapuolille valtaisia tappioita. Kuusi tuntia kestäneen taistelun jälkeen kokonaistappiot osapuolilla olivat 16 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Tämän jälkeen sota muuttuikin asemasodaksi.

Vuosien 1854–1855 talvi paljasti julmalla tavalla puutteet liittoarmeijoiden huollossa ja ennen kaikkea brittisotilaat saivat kärsiä loputtomia tuskia puutteellisen sairaanhoidon, vaatetuksen ja muonituksen takia. Englanti ja Ranska lähettivät Krimille maavoimia yhteensä 450 000 miestä joista 25 600 kaatui taistelussa ja 38 800 kuoli tauteihin. Kuvat ja raportit sotilaiden kärsimyksistä levisivät laajalti lehdissä ja vaikuttivat suuresti sotivien maiden kansalaismielipiteeseen ja sisäpolitiikkaan. Esimerkkinä voidaan mainita Florence Nightingale, rikkaan brittiläisen perheen tytär joka lehtien kertomuksista kauhistuneena lähti järjestämään sotilaiden terveydenhoitoa Krimin sotatantereille. Florence Nightingalea on kutsuttu nykyaikaisen sotilassairaanhoidon äidiksi.

Tammikuussa 1855 Itävalta uhkasi liittyä liittolaisten puolelle, mikä aiheutti venäläisten vetäytymisen Valakian ja Moldavian alueilta. Venäläisten vetäytymisen jälkeen Itävalta miehitti alueet elokuussa 1855.

Piiritystoimissa viruvien sotilaiden helpotukseksi Sevastopolin kaupunki antautui 8. syyskuuta 1855. Sevastopolin kukistuminen merkitsi käytännössä sotatoimien päättymistä, vaikka venäläisten onnistui vielä voittaa turkkilaiset Kaukasiassa.

[muokkaa] Pariisin rauha 1856

Krimin sota sai päätöksensä Pariisissa, jossa allekirjoitettiin 30. maaliskuuta 1856 Pariisin rauhansopimus. Sopimuksen nojalla Sevastopol palautettiin Venäjän keisarikunnalle, joka luopui vaatimuksista että Osmanien valtakunnan tulisi tunnustaa Venäjän keisari kaikkien kristittyjen suojelijaksi Osmanien valtakunnassa, Moldova ja Valakia jäivät autonomisina osmanien alaisiksi valtioiksi, Mustameri ja Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Käytännössä tämä tarkoitti kieltoa korvata brittilaivaston rikki tykeillään ampuma Bomarsundin linnoitus uudella linnoituksella.

Kokonaisuudessaan rauha ei vakauttanut aluetta poliittisesti. Jo 1700-luvulta jatkuneet Venäjän ja Osmanien sodat jatkuivat. 1700-luvulla Venäjä ja Turkki olivat vastakkain suuressa Pohjan sodassa, Venäjän–Turkin sodissa 1735–1739, 1768-1774, 1787–1792 sekä 1800-luvun alussa 1806–1812 sekä Kreikan vapaussotaan liittyen 1828–1829. Voimistuva Venäjä valtasi heikentyneeltä Osmanien valtakunnalta alueita, mihin se pyrki tilanteen tarjoutuessa vastaamaan.

Aleksanteri II vakuuttui kuitenkin siitä että Krimin sota oli paljastanut perusheikkouksia Venäjän valtiossa, mitkä osaltaan johtivat uudistuksiin Venäjällä, muun muassa 55 000 000 maaorjan vapauttamiseen.

Yhteiskunnan vapautuminen ja teollistuminen alkoivat muodostaa Venäjällä modernisoimiseen tähdänneiden zapadnikkien nousun, mihin pyrkivät vastaamaan perusvenäläisyydestä ammentavat kansallismieliset panslavistit, jotka näkivät Venäjän kaikkien slaavien suojeluvaltiona niin länttä kuin islamilaista Osmanien valtakuntaa vastaan. Korostetuimmin tämä näkyi Balkanilla, josta muodostui 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Euroopan politiikan ruutitynnyri.

Seuraava Venäjän ja Osmanien valtakunnan välinen sota käytiin runsaat 20 vuotta myöhemmin 1877–1878. Turkki liittyi myös ensimmäiseen maailmansotaan keskusvaltojen puolelle, mutta ei kärsinyt tappiota Venäjän suhteen Brest-Litovskin rauhan vuoksi. Toisessa maailmansodassa Turkki pysyi puolueettomana.

[muokkaa] Oolannin sota Suomessa

Pääartikkeli: Oolannin sota

Sodan aikana englantilais-ranskalainen laivasto kävi tuhoamassa Bomarsundin linnoituksen ja Kastelholman linnan Ahvenanmaalla, Svartholman merilinnoituksen Loviisan eteläpuolella sekä Ruotsinsalmen merilinnoituksen Kymissä (nyk. Kotkassa). Myös Viaporin linnoitusta Helsingin edustalla pommitettiin 46 tunnin ajan mereltä.

Sotatoimia Itämerellä kutsutaan Suomessa "Oolannin sodaksi" Ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen Åland mukaan. Koko sotaa kutsuttiin aiemmin Suomessa nimellä "Itämainen sota".

[muokkaa] Krimin sota ja tiedonvälitys

Krimin sodassa otettiin käyttöön ja vaikutti ensimmäistä kertaa uusi tiedonvälityksen keksintö, lennätin. Sitä ei osattu vielä kontrolloida ja sotakentiltä suoraan ja nopeasti saatavat tiedot kaatoivat mm. Britanniassa lordi Aberdeenin hallituksen. Palmerstonista tuli pääministeri hänen jälkeensä.