Turkin sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Venäjän ja Turkin välistä vuosien 1877–1878 sotaa. Muita Turkin sotia löytyy sivulta Luettelo Osmanien käymistä sodissa Euroopassa.
Turkin sota
Turkin sodan muistomerkki Moskovassa
Turkin sodan muistomerkki Moskovassa
Päivämäärä:

18771878

Paikka:

Balkan, Kaukasus

Lopputulos:

Venäjän voitto

Osapuolet

Romanov Flag.svg Venäjä
Flag of Romania.svg Romania
Civil Flag of Serbia.svg Serbia
Samara flag.png Bulgarialaiset vapaaehtoiset
Suomen kaarti
Flag of the Principality of Montenegro.svg Montenegro

Ottoman flag.svg Ottomaanien valtakunta

Turkin sota käytiin Venäjän keisarikunnan ja Osmanien valtakunnan välillä vuosina 18771878. Sotaa on nimitetty eri maissa myös Romanian itsenäisyyssodaksi ja Bulgarian itsenäisyyssodaksi.

Sodan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1876 turkkilaiset kukistivat Bulgarian kapinan, jolloin Euroopan lehdistössä nostettiin meteli turkkilaisjoukkojen Bulgariassa tekemistä hirmuteoista. Venäjän joukot hyökkäsivät maahan 1877. Nimellisesti venäläiset hyökkäsivät suojellakseen Bulgarian kristittyjä ja vapauttaakseen slaavit Turkin vallasta, käytännössä myös turvatakseen Venäjän etuja Mustallamerellä.

Kaartin 3. Suomen Tarkk'ampujapataljoonan sotilaita Gornyi Dubnjakin taistelun aikoihin.

Venäjän joukot ylittivät Tonavan ponttoonein ja etenivät lähelle Konstantinopolia. Venäjän joukkoihin kuului myös Suomen kaarti. Suomen kaarti kunnostautui erityisesti Gornyi Dubnjakin taistelussa, ja huomionosoituksena tsaari antoi sille kunnianimen Vanhan kaartin pataljoona. Nykyisin joukko-osasto tunnetaan Kaartin jääkärirykmenttinä.

Sodan tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelu Grivitsassa

Sodan alussa Venäjä ja Romania tuhosivat kaikki laivat Tonavan varrelta ja miinoittivat joen. Kesäkuussa 1877 venäläinen sotajoukko siirtyi Tonavalta jokisuistoon Galațissa ja jatkoi kulkua kohti Rusçukia. Heinäkuussa 1877 venäläiset rakensivat sillan yli Tonavan Svištovissa ja aloittivat ylittämisen. Ottomaanien sotamarsalkka Osman Pašša siirtyi Plevnaan. Venäläinen kenraali Mihail Skobelev hyökkäsi kaupunkiin. Venäläiset taistelivat vallatakseen Grivitsan Plevnan läheltä.[1][2] Osman Paššan sitkeän puolustuksen vuoksi venäläiset eivät useista yrityksistään huolimatta saaneet vallattua kaupunkia suoraan ja joutuivat siksi saartamaan sen. Plevnan piiritys (heinä–joulukuu 1877) kääntyi voitoksi venäläisille ja romanialaisille joukoille niiden katkaistua kaupungin kaikki huoltoyhteydet Turkkiin.

Romanian armeija (130 000 miestä, joista 10 000 kaatui ja 12 000 bulgarialaista) osallistui taisteluun Venäjän puolella.

Kaukasus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarikunnan ja Osmanien valtakunnan väliset sodat
Venäjän vaakuna
Osmanien valtakunnan vaakuna
1500-luku
Venäjän–Turkin sota (1568–1570)
Venäjän–Krimin sodat
Venäjän–Krimin sota (1571)
1600-luku
Venäjän–Turkin sota (1676–1681)
Venäjän–Turkin sota (1686–1700)
1700-luku
Venäjän–Turkin sota (1710–1711)
Venäjän–Turkin sota (1735–1739)
Venäjän–Turkin sota (1768–1774)
Venäjän–Turkin sota (1787–1792)
1800-luku
Venäjän–Turkin sota (1806–1812)
Kreikan vapaussota (1821–1829)
Venäjän–Turkin sota (1828–1829)
Krimin sota (1853–1856)
Turkin sota (1877–1878)
1900-luku
Kaukasuksen rintama (1914–1917)
(osa ensimmäistä maailmansotaa)
Neuvosto-Venäjän–Turkin sota
(1917–1918)

(osa Venäjän sisällissotaa)

Sotavoimat Georgiassa ja Armeniassa koostuivat venäläisten 75 000 miehestä ja turkkilaisten 20 000 miehestä.[3] Ensimmäinen hyökkäys tapahtui Bayczidissa 29. huhtikuuta 1877. Lokakuussa 1877 turkkilaiset käynnistivät laajan hyökkäyksen venäläisiä joukkoja vastaan Ajariassa. Turkkilaisten tappiot Ajarian taistelussa nousivat 5 000–6 000 kuolleseen ja yli 8 500 jäi sotavangeiksi. Venäläisten kuolleiden määrä oli 15 500.[4]

Sodan päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin sodasta vuonna 1878 palanneita Kaartin upseereita ja aliupseereita.

Murtauduttuaan läpi Balkanin vuorilta Venäjän armeija eteni nopeasti Marmaranmeren rannikolle saakka. Aselevosta sovittiin 31. tammikuuta 1878, mutta venäläiset etenivät tämänkin jälkeen. He pysähtyivät helmikuun lopussa vasta aivan Konstantinopolin porteilla, San Stefanossa. Ison-Britannian lähetettyä sotalaivoja turkkilaisten avuksi Venäjä kuitenkin luopui ajatuksesta yrittää vallata Ottomaanien pääkaupunki. Sodan päättänyt San Stefanon rauhansopimus allekirjoitettiin 3. maaliskuuta.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

San Stefanon rauha liitti Venäjään itäosan Armeniaan ja loi Suur-Bulgarian, johon kuului laajat alueet Balkanista. Britannian ja Saksan vastustuksen vuoksi kutsuttiin koolle Berliinin kongressi, jossa Venäjä menetti voittamansa alueet. Serbia, Romania ja Montenegro saivat itsenäisyyden. Bulgaria sai autonomian.

Vuonna 1879 demokraattisesti valittu kansankokous valitsi Bulgarian ruhtinaaksi saksalaisen Battenburgin prinssin Alexanderin. Aleksanteri II nimitti suomalaisen kenraaliluutnantti Johan Casimir Ehrnroothin vuonna 1880 Bulgarian sotaministeriksi. Hänen avustuksellaan ruhtinas Aleksanteri syrjäytti seuraavana vuonna edistyksellisen valtiosäännön ja ryhtyi hallitsemaan itsevaltiaana. Vuonna 1885 Aleksanteri liitti Itä-Rumelian Bulgariaan, minkä johdosta venäläiset upseerit vangitsivat hänet ja hänet pakotettiin eroamaan.

Sota aiheutti Kansainvälisen Punaisen Ristin liikkeen tunnusten jakaantumisen ristiä kannattavien kristittyjen ja puolikuuta kannattavien turkkilaisten muslimien välille. Jako on voimassa edelleen tänäkin päivänä, ja yhdistykset toimivat yhdessä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisenä liittona.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leo Tolstoin romaanin Anna Karenina loppupuolen tapahtumat sijoittuvat Turkin sodan aikaan. Teoksen viimeisessä osassa kuvataan Balkanille lähteviä vapaaehtoisia ja sodan venäläisissä herättämiä tunteita, niin isänmaallista (panslavistista) hurmosta kuin uskonnosta kumpuavaa vastustustakin.

Tunnettu marssi Oi kallis kotimaa, tunnetaan myös nimellä Suomen kaartin paluulaulu "Kauan on kärsitty vilua ja nälkää..." on tämän sodan peruja, ja sen sanotaan soineen, kun suomalaiset joukot palasivat kotiin. Yllä mainittu Gornyi Dubnjakin taistelu mainitaan sen toisessa säkeistössä. Sodan muistoksi laulu on Kaartin Pataljoonan marssilaulu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Furneaux, Rupert "The Siege of "Plevna". 1958.
  2. Herbert, William <<The Defense of Pleve, 1877>>
  3. Viktor Hambardzumyan, 1877–1878 The Russo-Turkish War, Soviet Armenian Encyclopedia, (SR: Armenian fendery of Sciences) 1984, pp. 93–94
  4. SovArm2, Viktor Hambardzumyan, The Battle of Ajarian, Soviet Armenian Encyclopedia. vol. i. Terevan (Armenian SSR: Armenian Academy of Sciences) 1974. p. 138

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turkin sota.