Suomenlinna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomenlinna
Sveaborg
Kaupungin kartta, jossa Suomenlinna korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Suomenlinna korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Eteläinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 52
Pinta-ala 2,21[1] km²
Väkiluku 753 (1.1.2013) 
Väestötiheys 380 as./km²
Osa-alueet
Postinumerot 00190
Lähialueet Kaivopuisto, Kruunuvuorenranta, Länsisaaret, Ullanlinna, Santahamina, Aluemeri
Näkymä Suomenlinnan Kustaanmiekkaan matkustajalautalta kesäkuussa 2005.

Suomenlinna (ruots. Sveaborg) on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748. Historiallisena muistomerkkinä ja nähtävyytenä sen kulttuurillinen arvo on merkittävä, ja se on vahva osa Helsingin identiteettiä. Suomenlinna tunnettiin vuoteen 1918 asti ruotsinkielisen nimensä Sveaborg mukaan Viaporina.

Suomenlinna liitettiin vuonna 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon. Se on myös kylämäinen kaupunginosa, jossa asuu noin 800 helsinkiläistä[1].

Suomenlinna on Suomen suosituimpia matkailukohteita. Saarella on vuosittain satoja tuhansia kävijöitä; vuonna 2009 tehty kävijäennätys oli 713 000 vierailijaa[2]. Suomenlinnassa järjestetään useita konsertteja ja kulttuuritapahtumia, muun muassa Viapori Jazz. Saarilla sijaitsee runsaasti erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Suomenlinnaa kunnostaa ja ylläpitää Suomenlinnan hoitokunta, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto. Nykyisin ainoa sotilaallinen laitos saarilla on Pikku-Mustasaarella sijaitseva Merisotakoulu.

Suomenlinnassa, Ison-Mustasaaren eteläkärjessä, sijaitsee myös Rikos­seuraamus­laitoksen alainen, vuonna 1971 perustettu Suomenlinnan vankila. Keskeinen osa muurien ja vallien rakennusten korjaustyöstä tehdään vankityönä. Suomenlinnassa työskentelee 70 vankia.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Suomenlinnasta.

Suomenlinnan kaupunginosa muodostuu kahdeksasta saaresta, joista Kustaanmiekka, Susisaari, Iso Mustasaari, Pikku-Mustasaari ja Länsi-Mustasaari ovat joko sillan tai maakannaksen ansiosta yhteydessä toisiinsa. Susisaaren ja Kustaanmiekan välillä aikoinaan ollut salmi on täytetty. Näiden saarten muodostaman ryhmän itäpuolitse kulkee Kustaanmiekan salmi ja länsipuolitse Särkänsalmi, jotka ovat tärkeimmät avomereltä Helsingin Kruunuvuorenselälle ja Eteläsatamaan johtavat laivaväylät. Suomenlinnan kaupunginosaan kuuluvat Särkkä, Lonna ja Pormestarinluodot.

Suomenlinnan kaduilla ei ole nimiä. Postiosoitteet muodostuvat kutakin saarta tarkoittavasta kirjaimesta (A=Kustaanmiekka, B=Susisaari, C=Iso Mustasaari, D=Pikku-Mustasaari ja E=Länsi-Mustasaari) sekä talon numerosta, johon mahdollisesti liittyy porraskäytävää osoittava kirjain. Esimerkiksi C 83 on C-saarella eli Isossa Mustasaaressa talo numero 83 (ks. kartta: [1]). Lisäksi käytetään normaalisti rapun ja asunnon numeroa. Suomenlinnan postinumero on 00190.

Arkkitehtuuria Suomenlinnan Susisaaressa.

Suomenlinnan maapinta-ala on 2,21 neliökilometriä.[1]

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnanpihan rakennuksia.

Etenkin kesäiseen aikaan Suomenlinna on erityisen suosittu nähtävyys Helsingissä vieraileville turisteille, kuten myös Helsingin asukkaille. Kesäpäivän viettoa ja auringonottoa varten linnoitussaarilla on uimaranta, useita nurmikoita sekä lukuisia kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita.

Kuninkaanportti on Suomenlinnan eteläkärjessä, Kustaanmiekan salmen rannalla sijaitseva portti Suomenlinnaan. Se oli alkuaan Suomenlinnan linnakkeen ensisijainen sisäänkäynti, ja sitä pidetään yleisesti Suomenlinnan tunnuksena. Sen kuva oli vuosina 1986–2002 myös tuhannen markan setelissä.

Suuri linnanpiha Susisaaressa ympäröivine rakennuksineen on linnoituksen vanha hallinnollinen keskus. Bastionien Ekeblad ja Höpken väliin jäänyt osa muutettiin 1750-luvun alussa Suomen ensimmäiseksi myöhäisbarokin sommitteluperiaatteita soveltavaksi monumentaaliaukioksi.[4] Keskellä aukiota on Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkki, jonka hautaholvin päätekiven Kustaa III muurasi itse 5. heinäkuuta 1783. Graniittipaaden veisti Nils Stenstam.[4] Osa aukiota ympäröineistä rakennuksista tuhoutui Krimin sodan tykistötulituksissa, mutta jäljelle jäi muun muassa komendantin talo, jossa on nykyisin Ehrensvärd-museo. Linnanpihaa reunustaa myös niin kutsuttu Paikallismajurin talo, joka on Suomenlinnan ja koko Helsingin vanhin linnoituslaitteista erillään sijaitseva hyötyrakennus.

Suomenlinnan kirkko sijaitsee Isossa Mustasaaressa. Se rakennettiin 1850–1854 ortodoksiseen tyyliin sipulitorneineen, mutta muutettiin 1920-luvulla nykyiseen luterilaiseen asuunsa.[5] Kirkon tornissa on majakka, joka vilkuttaa neljää lyhyttä välkähdystä, joka on Morse-aakkosina H kuten Helsinki.

Museosukellusvene Vesikko on sijoitettu Susisaaren kaakkoiskärkeen. Vesikko valmistui vuonna 1933 ja palveli Suomen merivoimissa talvi- ja jatkosodan aikana.

Rantakasarmi Vaaleanpunaiseksi rapattu rantakasarmi on linnoituksen venäläisellä kaudella rakennettu pääportti. Rantakasarmin itäpäädyn tiloissa on äänitysstudio ja työhuoneita. Länsipäädyssä sijaitsevat panimon tilat, ravintola sekä Helsingin taiteilijaseuran galleria.

Kruunulinna Ehrensvärd Kruunulinna Ehrensvärd on varustustyyppi, joka muodostuu kahdesta siipirakennuksesta ja niiden välisestä puolustusrintamasta. Ruotsin kuningas Kustaa III laski kruunulinnan peruskiven vuonna 1775. Kruunulinna suojasi telakka-aluetta ja varikkoa ja sen molempiin siipiin oli sijoitettu telakan tuotantoa ja toimistoja. Nykyisin Kruunulinna Ehrensvärdissä sijaitsevat muun muassa Suomenlinnan hoitokunnan toimisto, päiväkoti, asuntoja sekä yleisölle juhla- ja kokouskäyttöön vuokrattavat Pirunkirkon juhlasali ja Pajasali.

Bastioni Zander Bastioni Zanderilla on liehunut linnoituksen lippu koko linnoituksen historian ajan. Bastioni Zander rakennettiin vuosina 1748-50 osaksi neljän bastionin linnoitusketjua.

Tunnelit, joita on etenkin Kustaanmiekalla sekä Susisaarella, ovat suosittuja. Osa niistä on suljettu sortumavaaran takia. Muissa tunneleissa liikkuminen on sallittua. Tunneleita ei ole valaistu.

Suomenlinnan telakka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomenlinnan telakka

Suomenlinnassa, Susisaaren pohjoisosassa on myös telakka, jossa rakennettiin alun perin sotalaivoja. Toisen maailmansodan jälkeen telakan omisti Valmet, ja siellä rakennettiin myös Neuvostoliitolle sotakorvauksina luovutettuja aluksia. Myös entiset Suomen­linnan ja Korkea­saaren lautat rakennettiin siellä. Suomenlinnan telakka on Suomen vanhin kuivatelakka.

Nykyään Suomenlinnan telakalla toimii Turkulaisvarustamo Alfons Håkans Oy. Kuivatelakan suuremman sisäaltaan pituus on 140 metriä, leveys 50 m. Pienemmän ulkoaltaan pituus on 120 metriä, leveys 20 metriä. Telakka-altaisiin johtaa 5 metrin syvyinen väylä.[6] Se on ainoa kuivatelakka Suomessa Hangon itäpuolella. Se korjaa pääasiassa merivoimien ja rajavartiolaitoksen aluksia, mutta myös paikallisia laivoja, hinaajia ja Saimaalla liikennöiviä aluksia on korjauksessa ja talvisäilytyksessä telakalla.[7]

Kulkuyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenlinna II -lautta.

Kauppatorilta liikennöi Suomenlinnaan Helsingin kaupungin liikennelaitoksen Suomenlinnan lautta sekä kesäisin myös yksityisiä vesibusseja. Lautta liikennöi säännöllisesti ympäri vuoden. HKL:n kyydillä pääsee matkakortilla, tavallisella kertalipulla tai Suomenlinna-lipulla. Itse alus on vaihdellut ajan myötä, mutta etenkin alkuperäinen 1950-luvulla rakennettu M/S Suomenlinna-Sveaborg sai aikoinaan legendaarisen maineen. Aluksen korvannut M/S Suomenlinna II sai alkuvaiheessa varsin kyseenalaisen maineen lukuisten pienten haverien johdosta. Lisäksi Katajanokan kärjestä pääsee arkisin Suomenlinnaan autolautta Ehrensvärdillä.

Suomenlinnaan kulkee myös merenalainen, noin 1 300 metriä pitkä (leveys ja korkeus noin 4 metriä) vuonna 1980 valmistunut huoltotunneli, jossa kulkee kaukolämpö-, vesijohto- ja viemäriputket sekä sähkö- ja puhelinkaapelit. Huoltotunnelia käyttävät myös hälytysajoneuvot. Tunnelin suuaukko sijaitsee mantereen puolella Kaivopuistossa Uunisaaren laiturin kohdalla ja merenpuoleinen pää Länsi-Mustasaarella. Urbaanilegendan mukaan Suomenlinnasta kulkee tunneli myös viereiseen Vallisaareen, mutta se ei pidä paikkaansa[8].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakentamisen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenlinnan telakka rakennusvaiheessaan vuonna 1782.

Ruotsi oli kärsinyt hattujen sodassa 1741–1743 Venäjää vastaan tappion, ja joutui luovuttamaan 1721 Uudenkaupungin rauhan tappioiden lisäksi vielä lisää alueita. Turun rauhassa se menetti Kymenlaakson Kymijoen länsihaaraa myöten ja sen mukana Haminan rajalinnoituksena. Rajakaupungiksi tuli Degerbyn ratsutilan maille vuonna 1745 perustettu Loviisan kaupunki.

Hattujen sodan jälkeen Suomen puolustusta pyrittiin vahvistamaan, jotta jäisi aikaa lähettää vahvistuksia Ruotsista. Vuonna 1747 erityinen linnoituskomissio ehdotti linnoitusten rakentamista Loviisaan ja Helsinkiin. Tarkoituksena oli sekä linnoittaa kaupungit että rakentaa niiden edustalle merilinnoitukset.

Valmistuttuaan merilinnoitukset muodostivat Pietarin turvallisuudelle uhan, koska puolustuksellisen rannikkolaivaston lisäksi hallussa pidettävissä olevat tukikohdat olisivat voineet tarjota myös Ruotsin avomerilaivastolle satamia ja linnoituksia, joista käsin hyökätä kohti Pietaria. Ruotsi ja Venäjä olivat käyneet Suomenlahdella ja Suomessa monia sotia 1700-luvulla. Näiden sotien myötä maiden sotilaspoliittinen painopiste siirtyi 1700-luvun aikana Suomenlahdelle, ja molemmat valtakunnat linnoittivat myös maarajojaan.

Ruotsin kannalta keskeisenä ajatuksena oli saada valtakunnan itäistä osaa varten oma rannikkolaivasto ja sille tukikohta, koska Karlskronasta tai Tukholmasta ei olisi ehditty lähettää aluksia itärajan suojaksi varsinkaan keväällä jäiden lähdön aikaan. Osa laivastosta oli talvehtinut Kruunuvuorenselällä jo isonvihan aikaan.

Ranska oli huolestunut Venäjän vaikutusvallan kasvusta ja sitoutui tukemaan Ruotsin linnoitustoimia Suomessa 450 000 taalerilla vuodessa neljän vuoden ajan. Sekä Suomenlinnaa että Loviisan edustalle kohonnutta Svartholman merilinnoitusta alettiin rakentaa 1748. Suomenlinnan rakennustöitä johti linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Sen sijaan itse kaupunkien linnoittaminen jäi rahapulassa pahasti kesken ja lopulta loppui kokonaan.

Rakennusmateriaalia alueille saatiin ainakin Helsingin maalaiskunnasta (nyk. Vantaa), Santahaminasta ja Espoon Soukasta. Suurelta osalta muurien rakentamiseen tarvitut kivet kuitenkin louhittiin itse saarten kallioista. Suomenlinnan rakennustöitä ei koskaan saatu valmiiksi Ehrensvärdin tarkoittamassa laajuudessa.

Kustaan sodan aikana Viapori toimi saaristolaivaston korjaustelakkana ja osaltaan mahdollisti Ruotsinsalmen meritaistelun voiton 1790.

Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krepost Sveaborgin meri- ja maarintamien linnoitukset Helsingin ympäristössä

Suomen sodan alkuvaiheessa vuonna 1808 venäläiset saapuivat Suomeen maateitse ja miehittivät nopeasti laajan osan Etelä-Suomea. He myös piirittivät Viaporia, jonne he pääsivät manterelta jäitse, ja kaksi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen Carl Olof Cronstedtin johtama linnoitus antautui 3. toukokuuta 1808.[9]

Suomen siirryttyä osaksi Venäjää venäläiset jatkoivat linnoituksen rakentamista omien suunnitelmiensa mukaan. Ruotsin vallan aikana rakennustöiden painopiste oli ollut Susisaaressa ja Kustaanmiekalla, joita pidetäänkin linnoituksen rakennushistoriallisesti mielenkiintoisimpana osana. Muilla saarilla linnoitustyöt olivat jääneet keskeneräisiksi. Venäjän vallan aikana sitä vastoin Isosta Mustasaaresta tuli linnoituksen keskeisin osa, jonne rakennettiin muun muassa suuria kasarmirakennuksia ja kirkko.

Krimin sodan vuonna 1855 aikana Viaporia ammuttiin ranskalaisista ja englantilaisista sotalaivoista käsin tykeillä kahden vuorokauden ajan. Tällöin osa linnoituksen alkuperäisistä rakennuksista tuhoutui.[10]

Vuonna 1906 linnoituksessa puhkesi Viaporin kapina.[11] Viapori toimi ensimmäisen maailmansodan aikana Krepost Sveaborgin keskuslinnakkeena. Linnoitukseen kuuluivat Helsinkiä kiertäneen maarintman lisäksi myös meririntaman linnoitukset, kuten Miessaari, Rysäkari ja Kuivasaari[12].

Suomen itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen julistautuessa itsenäiseksi vuonna 1917 Viapori oli edelleen venäläisen sota­väen hallussa, mutta sisällis­sodan aikana he luovuttivat osan siitä Suomen punaisille maaliskuussa 1918. Valkoiset valloittivat sen saksalaisten tuella huhtikuun alussa. Suomen­linna sai nykyisen nimensä 12. toukokuuta 1918, jolloin Kustaan­miekan lippu­salkoon nostettiin juhlallisesti Suomen lippuna tuolloin väli­aikaisesti käytetty punakeltainen leijonalippu.[13][14]

Vuosina 1918 ja 1919 saarilla toimi suuri sisällissodan jälkeinen vankileiri. Suomenlinnan vankileirin 10 000:sta punavangista yli 1 000 kuoli nälkään ja tauteihin. Teloitettuja oli 80.[15] Myöhemmin linnoitus toimi suomalaisena varuskuntana, jonne sijoitettiin muun muassa Rannikko­tykistö­rykmentti 1 ja Merisotakoulu. Toisen maailman­sodan aikana siellä oli myös Suomen sukellusveneiden pää­tuki­kohta.[16]

Vuoteen 1948 saakka Suomenlinnaan pääsi vain kirjallisella maihin­nousu­luvalla. Tuolloin saaret avattiin yleisölle Suomen Matkailija­yhdistyksen perimää pääsymaksua vastaan, vaikka ne olivat edelleen Puolustusvoimien hallinnassa varuskuntana.[17] Vuonna 1972 linnoitus siirtyi lopullisesti siviili­hallintoon. Ainoana sotilaallisena laitoksena sinne jäi Merisotakoulu.[13] Seuraavana vuonna saaria hallinnoimaan perustettiin Opetusministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta.[17]

Vuosilukuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenlinnan rantaviivaa Susisaaresta.
Augustin Ehrensvärdin piirros Sveaborgista.
Näkymä Isosta Mustasaaresta Susisaareen.
Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkki.


Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ison Mustasaaren luoteisosassa sijaitsee hoitokunnan käytössä oleva arkisto- ja museoluolasto.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenlinna kuvattuna Roihuvuoren vesitornista. Vasemmalla Kustaanmiekka ja Kuninkaanportti.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tikkanen, Tea & Selander, Päivi (toim.): Helsinki alueittain, s. 38. Helsingin kaupungin tietokeskus, 2013. ISBN 978-952-272-474-8. Teoksen verkkoversio (PDF).
  2. Suomenlinnassa ennätysmäärä kävijöitä viime vuonna HS.fi. 18.1.2010. Viitattu 30.9.2012.
  3. Suomenlinnan vankila Rikosseuraamuslaitos. Viitattu 2.2.2013.
  4. a b Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 20–21. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7.
  5. Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 31. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7.
  6. Viaporin telakka ry – Altaat ja kentät Viaporin telakka ry. Viitattu 23.6.2013.
  7. Turun Korjaustelakan esite (pdf) 2008. Turun Korjaustelakka. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
  8. Jonkinlainen urbaanilegenda on kaiketi se, että Suomenlinnasta johtaisi tunneli meren ali Vallisaareen. Jopa Wikipediassa näin väitetään. Onkohan tuo totta, koska rannat ovat kallioiset ja salmi varsin syvä? iGS Tietohuoltoasema. 10.1.2011. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 30.9.2012.
  9. Piiritys 1808 Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
  10. Vallanvaihdosta Krimin sotaan Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
  11. Viaporin kapina 1906 Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
  12. RKY: Pääkaupunkiseudun I maailmansodan linnoitteet 2009. Museovirasto. Viitattu 15.11.2013.
  13. a b Sinivalkoinen Suomenlinna Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
  14. Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, s. 34–35. Otava, 1982. ISBN 951-1-0687-6.
  15. http://www.nba.fi/fi/slinna_nayttelyt_arkisto
  16. Suomenlinna II maailmansodassa Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
  17. a b Siviili- ja sotilashallinnon suhteet Suomenlinnassa Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Väinö Wallin: Itämainen sota Suomessa. Porvoo: WSOY, 1905.
  • Gardberg, C.J.: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1.
  • Sipilä, Petri, et al.: Suomenlinnan telakka ennen ja nyt. Museovirasto, 2007. ISBN 978-951-616-174-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomenlinna.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

Koordinaatit: 60°08′53″N, 024°59′11″E