Suomenlinna
Tätä sivua ei ole
|
|||
| Helsingin alueellinen jako | |||
| Kaupunginosa nro | 52 | ||
| Suurpiiri | Eteläinen suurpiiri | ||
| Pinta-ala | 2,10 km² | ||
| Väestö | |||
| - Väkiluku | 798 (1.1.2008) | ||
| - Väestötiheys | 380/km² | ||
| Postinumerot | 00190 | ||
| Osa-alueet | - | ||
| Lähialueet | Kaivopuisto, Tahvonlahti, Länsisaaret, Ullanlinna, Santahamina, Aluemeri | ||
Suomenlinna (ruots. Sveaborg) on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748. Historiallisena muistomerkkinä ja nähtävyytenä sen kulttuurillinen arvo on erittäin merkittävä, ja se on vahva osa Helsingin identiteettiä. Suomenlinna tunnettiin vuoteen 1918 asti ruotsinkielisen nimensä Sveaborg mukaan Viaporina.
Suomenlinna liitettiin vuonna 1991 UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Se on myös kylämäinen kaupunginosa, jossa asuu noin 800 helsinkiläistä[1]
Suomenlinna on Suomen suosituimpia matkailukohteita. Kävijöitä saarella on vuosittain satoja tuhansia; vuonna 2009 tehty kävijäennätys oli 713 000[2]. Suomenlinnassa järjestetään useita konsertteja ja kulttuuritapahtumia, muun muassa Viapori Jazz. Saarilla sijaitsee runsaasti erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Suomenlinnaa kunnostaa ja ylläpitää Suomenlinnan hoitokunta, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto. Nykyisin ainoa sotilaallinen laitos saarilla on Pikku-Mustasaarella sijaitseva Merisotakoulu.
Suomenlinnassa, Ison-Mustasaaren eteläkärjessä, sijaitsee myös oikeusministeriön alainen Helsingin vankilan työsiirtola. Keskeinen osa muurien ja vallien rakennusten korjaustyöstä tehdään vankityönä. Suomenlinnassa työskentelee 60 vankia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Maantiede
Suomenlinnan kaupunginosa muodostuu kahdeksasta saaresta, joista Kustaanmiekka, Susisaari, Iso Mustasaari, Pikku-Mustasaari ja Länsi-Mustasaari ovat joko sillan tai maakannaksen ansiosta yhteydessä toisiinsa. Susisaaren ja Kustaanmiekan välillä aikoinaan ollut salmi on täytetty. Näiden saarten muodostaman ryhmän itäpuolitse kulkee Kustaanmiekan salmi ja länsipuolitse Särkänsalmi, jotka ovat tärkeimmät avomereltä Helsingin Kruunuvuorenselälle ja Eteläsatamaan johtavat laivaväylät. Suomenlinnan kaupunginosaan kuuluvat Särkkä, Lonna ja Pormestarinluodot.
Suomenlinnan kaduilla ei ole nimiä. Postiosoitteet muodostuvat kutakin saarta tarkoittavasta kirjaimesta (A=Kustaanmiekka, B=Susisaari, C=Iso Mustasaari, D=Pikku-Mustasaari ja E=Länsi-Mustasaari) sekä talon numerosta, johon mahdollisesti liittyy porraskäytävää osoittava kirjain. Esimerkiksi C 83 on C-saarella eli Isossa Mustasaaressa talo numero 83 (ks. kartta: [1]). Lisäksi käytetään normaalisti rapun ja asunnon numeroa. Suomenlinnan postinumero on 00190.
Suomenlinnan maapinta-ala on 210 hehtaaria.[1]
[muokkaa] Nähtävyyksiä
Etenkin kesäiseen aikaan Suomenlinna on erityisen suosittu nähtävyys Helsingissä vieraileville turisteille, kuten myös Helsingin asukkaille. Kesäpäivän viettoa ja auringonottoa varten linnoitussaarilla on uimaranta, useita nurmikoita sekä lukuisia kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita.
Kuninkaanportti on Suomenlinnan eteläkärjessä, Kustaanmiekan salmen rannalla sijaitseva portti Suomenlinnaan. Se oli alkuaan Suomenlinnan linnakkeen ensisijainen sisäänkäynti, ja sitä pidetään yleisesti Suomenlinnan tunnuksena. Sen kuva oli vuosina 1986–2002 myös tuhannen markan setelissä.
Suuri linnanpiha Susisaaressa ympäröivine rakennuksineen on linnoituksen vanha hallinnollinen keskus. Bastionien Ekeblad ja Höpken väliin jäänyt osa muutettiin 1750-luvun alussa Suomen ensimmäiseksi myöhäisbarokin sommitteluperiaatteita soveltavaksi monumentaaliaukioksi.[3] Keskellä aukiota on Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkki, jonka hautaholvin päätekiven Kustaa III muurasi itse 5. heinäkuuta 1783. Graniittipaaden veisti Nils Stenstam.[3] Osa aukiota ympäröineistä rakennuksista tuhoutui Krimin sodan tykistötulituksissa, mutta jäljelle jäi muun muassa komendantin talo, jossa on nykyisin Ehrensvärd-museo. Linnanpihaa reunustaa myös niin kutsuttu Paikallismajurin talo, joka on Suomenlinnan ja koko Helsingin vanhin linnoituslaitteista erillään sijaitseva hyötyrakennus.
Suomenlinnan kirkko sijaitsee Isossa Mustasaaressa. Se rakennettiin 1850–1854 ortodoksiseen tyyliin sipulitorneineen, mutta muutettiin 1920-luvulla nykyiseen luterilaiseen asuunsa.[4] Kirkon tornissa on majakka, joka vilkuttaa neljää lyhyttä välkähdystä, joka on Morse-aakkosina H kuten Helsinki.
Museosukellusvene Vesikko on sijoitettu Susisaaren kaakkoiskärkeen. Vesikko valmistui vuonna 1933 ja palveli Suomen merivoimissa talvi- ja jatkosodan aikana.
Rantakasarmi Vaaleanpunaiseksi rapattu rantakasarmi on linnoituksen venäläisellä kaudella rakennettu pääportti. Rantakasarmin itäpäädyn tiloissa on äänitysstudio, työhuoneita sekä postipalvelua hoitava kioski. Länsipäädyssä sijaitsevat panimon tilat, ravintola sekä Helsingin taiteilijaseuran galleria.
Kruunulinna Ehrensvärd Kruunulinna Ehrensvärd on varustustyyppi, joka muodostuu kahdesta siipirakennuksesta ja niiden välisestä puolustusrintamasta. Ruotsin kuningas Kustaa III laski kruunulinnan peruskiven vuonna 1775. Kruunulinna suojasi telakka-aluetta ja varikkoa ja sen molempiin siipiin oli sijoitettu telakan tuotantoa ja toimistoja. Nykyisin Kruunulinna Ehrensvärdissä sijaitsevat muun muassa Suomenlinnan hoitokunnan toimisto, päiväkoti, asuntoja sekä yleisölle juhla- ja kokouskäyttöön vuokrattavat Pirunkirkon juhlasali ja Pajasali.
Bastioni Zander Bastioni Zanderilla on liehunut linnoituksen lippu koko linnoituksen historian ajan. Bastioni Zander rakennettiin vuosina 1748-50 osaksi neljän bastionin linnoitusketjua.
Tunnelit, joita on etenkin Kustaanmiekalla sekä Susisaarella, ovat suosittuja. Osa niistä on suljettu sortumavaaran takia. Muissa tunneleissa liikkuminen on sallittua. Tunneleita ei ole valaistu.
Suomenlinnan ja Vallisaaren välillä ei ole tunnelia, vaan se on urbaanilegenda. Suomenlinnasta on kyllä huoltotunneli mantereelle, sen pää on Länsi-Mustasaarella ja toinen pää Kaivopuistossa Café Ursulan kohdalla. 1970-luvun lopulla rakennettu tunneli on ahdas ja kapea, ja sitä pitkin kulkee kaukolämpö, vesijohdot ja sähkökaapelit. Sitä pitkin pystyy ajamaan vain yksi auto päivässä. Huoltotunnelia käyttävät vain hälytysajoneuvot ja viranomaiset. [5]
[muokkaa] Suomenlinnan telakka
-
Pääartikkeli: Suomenlinnan telakka
Suomenlinnassa, Susisaaren pohjoisosassa on myös telakka, jossa alun perin rakennettiin sotalaivoja. Toisen maailmansodan jälkeen telakan omisti Valmet, ja siellä rakennettiin myös Neuvostoliitolle sotakorvauksina luovutettavia aluksia. Myös entiset Suomenlinnan ja Korkeasaaren lautat rakennettiin siellä. Suomenlinnan telakka on Suomen vanhin kuivatelakka.
Nykyään Suomenlinnan telakalla toimii Turkulaisvarustamo Alfons Håkans OY. Kuivatelakan pituus on 120 metriä, leveys 20 m ja syvyys 5,8 m.[6] Se on ainoa kuivatelakka Suomessa Hangon itäpuolella. Se korjaa pääasiassa merivoimien ja rajavartiolaitoksen aluksia, mutta myös paikallisia laivoja, hinaajia ja Saimaalla liikennöiviä aluksia.[7]
[muokkaa] Kulkuyhteydet
Kauppatorilta liikennöi Suomenlinnaan Helsingin kaupungin liikennelaitoksen Suomenlinnan lautta sekä kesäisin myös yksityisiä vesibusseja. Lautta liikennöi säännöllisesti ympäri vuoden. HKL:n kyydillä pääsee matkakortilla, tavallisella kertalipulla tai Suomenlinna-lipulla. Itse alus on vaihdellut ajan myötä, mutta etenkin alkuperäinen 1950-luvulla rakennettu M/S Suomenlinna-Sveaborg sai aikoinaan legendaarisen maineen. Aluksen korvannut M/S Suomenlinna II sai alkuvaiheessa varsin kyseenalaisen maineen lukuisten pienten haverien johdosta. Lisäksi Katajanokan kärjestä pääsee Suomenlinnaan autolautta Ehrensvärdillä.
Suomenlinnaan kulkee myös merenalainen noin 1 300 metriä pitkä (leveys ja korkeus noin 4 metriä) vuonna 1980 valmistunut huoltotunneli, jossa kulkee kaukolämpö-, vesijohto- ja viemäriputket sekä sähkö- ja puhelinkaapelit. Huoltotunnelia käyttävät myös hälytysajoneuvot hätätapauksissa. Sen suuaukko mantereen puolella sijaitsee Kaivopuistossa.
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Rakentamisen tausta
Ruotsi oli kärsinyt hattujen sodassa 1741–1743 Venäjää vastaan tappion, ja joutui luovuttamaan 1721 Uudenkaupungin rauhan tappioiden lisäksi vielä lisää alueita. Turun rauhassa se menetti Kymenlaakson Kymijoen länsihaaraa myöten ja sen mukana Haminan rajalinnoituksena. Rajakaupungiksi tuli Degerbyn ratsutilan maille vuonna 1745 perustettu Loviisan kaupunki.
Hattujen sodan jälkeen Suomen puolustusta pyrittiin vahvistamaan, jotta jäisi aikaa lähettää vahvistuksia Ruotsista. Vuonna 1747 erityinen linnoituskomissio ehdotti linnoitusten rakentamista Loviisaan ja Helsinkiin. Tarkoituksena oli sekä linnoittaa kaupungit että rakentaa niiden edustalle merilinnoitukset.
Valmistuttuaan merilinnoitukset muodostivat Pietarin turvallisuudelle uhan, koska puolustuksellisen rannikkolaivaston lisäksi hallussa pidettävissä olevat tukikohdat olisivat saattaneet tarjota mahdollisuuden myös Ruotsin avomerilaivastolle satamia ja linnoituksia, joilta hyökätä kohti Pietaria. Ruotsi ja Venäjä olivat käyneet Suomenlahdella ja Suomessa monia sotia Ruotsin suurvalta-aikana.
Ruotsin kannalta keskeisenä ajatuksena oli saada Suomea varten oma rannikkolaivasto ja sille tukikohta, koska Karlskronasta tai Tukholmasta ei olisi ehditty lähettämään aluksia Suomen suojaksi varsinkaan keväällä jäiden lähdön aikaan. Osa laivastosta oli talvehtinut Kruunuvuorenselällä jo Isonvihan aikaan.
Ranska oli huolestunut Venäjän vaikutusvallan kasvusta ja sitoutui tukemaan Ruotsin linnoitustointa Suomessa 450 000 taalerilla vuodessa neljän vuoden ajan. Sekä Suomenlinnaa että Loviisan edustalle kohonnutta Svartholman merilinnoitusta alettiin rakentaa 1748. Suomenlinnan rakennustöitä johti linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Sen sijaan itse kaupunkien linnoittaminen jäi rahapulassa pahasti kesken.
Rakennusmateriaalia alueelle saatiin ainakin Helsingin maalaiskunnasta (nyk. Vantaa), Santahaminasta ja Espoon Soukasta. Suurelta osalta muurien rakentamiseen tarvitut kivet kuitenkin louhittiin itse saarten kallioista. Suomenlinnan rakennustöitä ei koskaan saatu valmiiksi Ehrensvärdin tarkoittamassa laajuudessa.
Kustaan sodan aikana Viapori toimi saaristolaivaston korjaustelakkana ja osaltaan mahdollisti Ruotsinsalmen meritaistelun voiton 1790.
[muokkaa] Venäjän vallan aika
Suomen sodan alkuvaiheessa vuonna 1808 venäläiset saapuivat Suomeen maateitse ja miehittivät nopeasti laajan osan Etelä-Suomea. He myös piirittivät Viaporia, jonne he pääsivät manterelta jäitse, ja kaksi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen Carl Olof Cronstedtin johtama linnoitus antautui 3. toukokuuta 1808.[8]
Suomen siirryttyä osaksi Venäjää jatkoivat venäläiset linnoituksen rakentamista omien suunnitelmiensa mukaan. Ruotsin vallan aikana rakennustöiden painopiste oli ollut Susisaaressa ja Kustaanmiekalla, joita pidetäänkin linnoituksen rakennushistoriallisesti mielenkiintoisimpana osana. Muilla saarilla linnoitustyöt olivat jääneet keskeneräisiksi. Venäjän vallan aikana sitä vastoin Isosta Mustasaaresta tuli linnoituksen keskeisin osa, jonne rakennettiin muun muassa suuria kasarmirakennuksia ja kirkko.
Krimin sodan vuonna 1855 aikana Viaporia ammuttiin ranskalaisista ja englantilaisista sotalaivoista käsin tykeillä. Tällöin osa linnoituksen alkuperäisistä rakennuksista tuhoutui.[9]
Vuonna 1906 linnoituksessa puhkesi Viaporin kapina.[10]
[muokkaa] Suomen itsenäisyyden aika
Suomen julistautuessa itsenäiseksi vuonna 1917 Viapori oli edelleen venäläisen sotaväen hallussa, mutta maaliskuussa 1918, Suomen sisällissodan aikana, he luovuttivat osan siitä Suomen punaisille. Valkoiset valloittivat sen saksalaisten tuella huhtikuun alussa. Suomenlinna sai nykyisen nimensä 12. toukokuuta 1918, jolloin Kustaanmiekan lippusalkoon nostettiin juhlallisesti Suomen lippuna tuolloin väliaikaisesti käytetty punakeltainen leijonalippu.[11][12]
Vuosina 1918 ja 1919 saarilla toimi suuri sisällissodan jälkeinen vankileiri. Leirin 10 000:sta punavangista 1 500 kuoli nälkään ja tauteihin. Teloitettuja oli 80.[13]
Myöhemmin linnoitus toimi suomalaisena varuskuntana, jonne sijoitettiin muun muassa Rannikkotykistörykmentti 1 ja Merisotakoulu. Toisen maailmansodan aikana siellä oli myös Suomen sukellusveneiden päätukikohta.[14]
Vuoteen 1948 saakka Suomenlinnaan pääsi vain kirjallisella maihinnousuluvalla. Tuolloin saaret avattiin yleisölle Suomen Matkailijayhdistyksen perimää pääsymaksua vastaan, vaikka ne olivat edelleen Puolustusvoimien hallinnassa varuskuntana.[15]
Vuonna 1972 linnoitus siirtyi lopullisesti siviilihallintoon. Ainoana sotilaallisena laitoksena sinne jäi Merisotakoulu.[11] Seuraavana vuonna saaria hallinnoimaan perustettiin Opetusministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta.[15]
Linnoituksen historiassa voidaankin siis erottaa kolme kautta: ruotsalainen, venäläinen ja vuoden 1917 jälkeen suomalainen.
[muokkaa] Vuosilukuja
- 1748 Viaporin rakennustyöt aloitetaan Augustin Ehrensvärdin alaisuudessa.
- 1756 Viaporiin perustetaan maavoimille alisteinen saaristolaivasto, jota kutsuttiin Armeijan laivastoksi.
- 1808 Viapori antautuu Venäjän armeijalle miltei ilman vastarintaa.
- 1809 Suomesta osa Venäjän valtakuntaa Haminan rauhassa.
- 1855 Krimin sota: englantilais-ranskalainen laivasto ampuu laivatykeillä Viaporia (Viaporin pommitus) ja aiheuttaa tuhoa.
- 1906 Viaporin kapina, jossa osa venäläisestä varusväestä kapinoi upseeristoa vastaan.
- 1917 Suomi julistautuu itsenäiseksi.
- 1918 Nimi Suomenlinna otetaan käyttöön suomeksi. Suomenlinnassa punavankileiri sisällissodan jälkeen.
- Helsingin vartiopataljoona Suomenlinnaan
- Viaporin linnoitustykistö Suomenlinnaan
- 1919 Viaporin linnoitustykistö muuttuu Rannikkopataljoona I:ksi.
- 1921–1936 Ilmailuvoimien lentokonetehdas oli sijoitettuna Suomenlinnaan. Tehdas kokosi aluksi Hansa Brandenburgeja
- 1920-luvulla Merisotakoulu Suomenlinnaan
- 1925 ilmapuolustuskomennuskunta, joka muuttui myöhemmin kiinteäksi ilmatorjuntapatteriksi Suomenlinnaan
- 1939 kiinteä ilmatorjuntapatteri Ilmatorjuntarykmentti I:ksi
- 1948 yleisölle avattiin pääsy saarille tarvitsematta erityistä kulkulupaa, eräitä suljettuja alueita lukuun ottamatta
- 1973 Suomenlinna siviilihallintoon. Puolustusvoimat poistuivat saarilta Merisotakoulua lukuun ottamatta. Suomenlinnan hoitokunta perustetaan.
- 1991 Unesco ottaa Suomenlinnan maailmanperintöluetteloonsa.
- 1998 Suomenlinnan 250-vuotisjuhlat.
- 1999 Suomenlinna saa Europa Nostra -palkinnon asiantuntevasta ja tasokkaasta restaurointityöstä. Uudenmaan liiton maakuntahallitus valitsi Suomenlinnan vuoden uusmaalaiseksi kyläksi.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b Helsinki alueitain, Helsingin kaupungin Tietokeskuksen tilasto
- ↑ Helsingin sanomat
- ↑ a b Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 20–21. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7.
- ↑ Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 31. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7.
- ↑ Kysy mitä vain: Kirjoita hakukenttään "Suomenlinnan tunneli"
- ↑ Turku Repair Yard Ltd – Yard Turun Korjaustelakka. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Turun Korjaustelakan esite (pdf) 2008. Turun Korjaustelakka. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Piiritys 1808 Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
- ↑ Vallanvaihdosta Krimin sotaan Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
- ↑ Viaporin kapina 1906 Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
- ↑ a b Sinivalkoinen Suomenlinna Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
- ↑ Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, s. 34-35. Otava, 1982. ISBN 951-1-0687-6.
- ↑ http://www.nba.fi/fi/slinna_nayttelyt_arkisto
- ↑ Suomenlinna II maailmansodassa Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
- ↑ a b Siviili- ja sotilashallinnon suhteet Suomenlinnassa Suomenlinnan hoitokunta. Viitattu 19.8.2011.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Suomenlinna – Suomenlinnan hoitokunnan ylläpitämä sivusto
- Suomenlinna Facebookissa
- Klassikkokohde: Suomenlinna (retkiopas)
- Suomenlinnan kuvaus Opetusministeriön sivuilla
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Gardberg, C.J.: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1.
- Sipilä, Petri, et al.: Suomenlinnan telakka ennen ja nyt. Museovirasto, 2007. ISBN 978-951-616-174-0.
|
Keskiaikaiset keskuslinnat |
Merenkurkun saaristo 2006 | Petäjäveden vanha kirkko 1994 | Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue 1999 | Struven ketju 2005 | Suomenlinna 1991 | Vanha Rauma 1991 | Verlan puuhiomo ja pahvitehdas 1996 |
Koordinaatit:
