Vallisaari
Vallisaari keskellä, vasemmalla Kuninkaansaari, jonne johtaa Kukisalmen yli pengertie, ja oikeassa reunassa Suomenlinna.
| Muut nimet |
Skanslandet |
|---|---|
| Sijainti |
Vallisaari (ruots. Skanslandet) on saari Helsingin edustalla,[1] Suomenlinnan ja Santahaminan välissä. Suomenlinnasta sen erottaa Kustaanmiekan salmi. Saaren yhdistää maapenger viereiseen Kuninkaansaareen.[1]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saaren nimi on vaihdellut asiakirjoissa ja kartoissa useaan otteeseen: Träsköön (1640), Skantz Landhet (1696), Träskholmen (1755), Skants Landet (1766 ja 1775), Båkholmen eller Skantzlandet (1774), Skansland (1842), Alexandersön (1900), Skanslandet (1902) ja Alexanderön (1915). Nykyiset nimet Vallisaari – Skanslandet ovat olleet käytössä vuodesta 1918.[2]
Saaren sotilaallinen historia alkoi, kun Kustaanmiekkaan tehtiin 1554 ensimmäiset suojavallit. Kun Suomenlinnaa 1700-luvulla alettiin rakentaa, myös Vallisaareen rakennettiin pieni linnake. Muutoin saari toimi linnoituksen huoltoalueena, jossa laidunnettiin karjaa ja josta haettiin polttopuita.[3] Vuosisadan lopulla Vallisaaresta tuli luotsien tukikohta.[3]
Krimin sodan jälkeen 1854–1855 tehtiin linnoitustöitä, ja Aleksanteri II vieraili saarella 1863 tarkastuskäynnillä. Häntä varten tehtiin graniittitie ja portaat. Luotsien asunnoiksi saaren pohjoisrannalle rakennettiin vuonna 1878 Luotsitalo.[4]
Viaporin kapinan yhteydessä saarella käytiin 1906 tulitaistelu.
Vuodesta 1918 lähtien saari oli Suomen puolustusvoimien käytössä vuoteen 2012 saakka. Siellä toimi asevarastoja sekä toisen maailmansodan aikana myös ilmavalvontatutka "Raija".[3]
Saarella tapahtui 9. heinäkuuta 1937 tuhoisa ammusvaraston räjähdys, jossa kuoli 12 henkeä.[3] Vuodesta 1946 kesään 1965 saarella toimi puolustusvoimien alainen Keskussääasema.
Saaren asukasluku oli suurimmillaan 1950-luvulla, jolloin siellä asui noin 300 henkilöä, enimmäkseen valtion palveluksessa olevia siviilihenkilöitä. Siellä toimi tuolloin myös kauppa, kansakoulu, kuoro, nuorisoseura ja partio.[3] Luotsit kuitenkin olivat poistuneet saarelta jo 1920-luvulla.[3] Vuodesta 1996 saari ei enää ole ollut asuttu, ja merivoimien vuokrasopimus päättyi 2012. Saarelta on raivattu käytön jälkiä vuodesta 2008 lähtien.[5]
Saaren avautuminen ja nykyinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vielä puolustusvoimien luovuttua saaresta yleisön liikkuminen on ollut rajoitettua, koska vuoden 1937 räjähdyksen jäljiltä maastossa on räjähteitä.[6]
Saaren tulevan käytön suunnittelu alkoi edetä kesäkuusta 2012, jolloin muodostettiin suunnittelutyöryhmä. Sen jäsenet edustivat eri valtionelimiä, kuten Metsähallitusta, Senaatti-kiinteistöjä, Museovirastoa ja eri ministeriöitä. Sitä johtaa budjettineuvos Helena Tarkka. Työryhmän toimenkuvaan kuuluivat myös Kuninkaansaari ja Kuivasaari.[6] Työryhmän ehdotus julkistettiin maaliskuussa 2013. Työryhmän näkemyksen mukaan saaria on pyrittävä kehittämään niin, että ne avataan vaiheittain virkistys- ja ulkoilukäyttöön, ja matkailua niillä kehitetään hyödyntäen saarten kulttuuri- ja sotahistoriaa, luontoa ja yhteyttä Suomenlinnan maailmanperintökohteeseen.[7]
Keväällä 2016 Vallisaari ja Kuninkaansaari avautuivat yleisölle virkistystä ja luontomatkailua varten, ja sinne alkoi myös säännöllinen vuoroveneyhteys Kauppatorilta. Saaren toiminnasta vastaa Metsähallituksen luontopalvelut. Saarien käyttöä ja kehittämistä varten on tehty maankäytön yleissuunnitelma.[8][9]
Saari kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ja Suomenlinnan Unescon maailmanperintökohteen suojavyöhykkeeseen (buffer-zone).[1] Saarella sijaitsee myös 1999 suojeltu 0,55 hehtaarin tervaleppäkorpi. Lisäksi Vallisaaresta lähialueineen on tavattu 2008 mennessä 76 uhanalaista, silmälläpidettävää tai luontodirektiivin lajia.[1]
Vallisaaren eteläosa pysyy toistaiseksi suljettuna turvallisuussyistä (poliisilain 52 §:n nojalla annetun asetuksen 1104/2013 mukainen liikkumis- ja oleskelurajoitusalue) ja eteläosaan rantautuminen ja siellä liikkuminen on kielletty rangaistuksen uhalla.
Vallisaaressa järjestettiin 12.6.–26.9.2021 Helsinki Biennaali -taidetapahtuma. Helsingin Taidemuseo HAM kuratoi ja tuotti näyttelyn.[10]
Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Vallisaaren vanha kylänraitti -
Aleksanterin patteri ja näköalatasanne -
Vallisaarenlampi -
Näkymä Vallisaaresta merelle
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Jansson, Henrik & Raatikainen, Katja: Vallisaaren ja Kuninkaansaaren hoitosuunnitelma 28.10.2008. Metsähallitus. Viitattu 2.6.2016.
- ↑ Olavi Terho ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 231. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f Vallisaaren historia Luontoon.fi. Viitattu 21.6.2017.
- ↑ Vallisaaren luotsit Metsähallitus. Arkistoitu 1.7.2017. Viitattu 21.6.2017.
- ↑ Vallisaaren vapaat lapset palasivat kotikonnuilleen Yle Helsinki. Arkistoitu 31.8.2011. Viitattu 11.8.2011.
- ↑ a b Johanna Mannila, Valtio alkaa lopulta miettiä Vallisaaren käyttöä. Helsingin Sanomat 18.5.2012 sivu A 12
- ↑ Työryhmän esityksen esittely, (Arkistoitu – Internet Archive) Valtioneuvoston tiedote, viitattu 24.3.2013
- ↑ Vallisaaren ja Kuninkaansaaren yleissuunnitelma 2015. Metsähallitus. Arkistoitu 30.6.2016. Viitattu 2.6.2016.
- ↑ Vallisaaren ja Kuninkaansaaren kehittäminen - www.metsa.fi www.metsa.fi. Viitattu 22.6.2016.
- ↑ Taide kohtaa saariston Helsingissä – Vallisaari saa uuden suurtaidetapahtuman City. Viitattu 30.5.2019.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ove Enqvist & Taneli Eskola: Kruunun jalokivet – Vallisaari ja Kuninkaansaari. Vantaa: Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-065-2.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vallisaari Wikimedia Commonsissa
- Vallisaari Metsähallitus.
- Vallisaari Luontoon.fi.