Viaporin kapina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Viaporin kapina oli 30. heinäkuuta 1906 tapahtunut kapina Suomenlinnassa eli Viaporissa. Kapina alkoi 30. heinäkuuta 1906, kun osa Viaporin venäläisestä sotaväestä nousi kapinaan kapteeni Tsionin ja luutnantti Jemeljanovin sekä luutnantti Kohanskin johdolla[1] upseeristoa vastaan huonon kohtelun takia. Kapina liittyi Venäjän–Japanin sodan aiheuttamaan laajaan kapinaliikehdintään. Kapinalliset uskoivat saavansa tukea muilta joukko-osastoilta[2], mutta niin ei käynyt, ja kapina kukistettiin 60 tunnissa. Kapinasuunnitelman olivat laatineet venäläiset vallankumoukselliset ja Suomen punakaartin päällikkö Johan Kock.[1]

Kapinan kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinallisten aikomuksena oli hyökätä Kronstadtin kautta Pietariin ja syrjäyttää keisari[3]. Seuraavana päivänä kapinalliset valtasivat Katajanokan.[4] Suomalaisten punakaartilaisten johtaja Johan Kock julisti suurlakon kapinallisten tueksi Helsingissä[3]. Venäjän Itämeren laivasto tulitti 1. elokuuta Viaporia ja punakaartilaiset auttoivat kapinallisia pakenemaan Viaporista[1]. Mäkkylässä punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset ottavat yhteen. Helsingin punakaarti järjesti suurlakon, mutta sosiaalidemokraatit ja porvarilliset ryhmät vastustivat kapinaa voimakkaasti.[1] Venäjän armeijan tuloa Viaporiin kapinaa tukahduttamaan pyrittiin estämään lähettämällä 80 punakaartilaista rikkomaan rataa Riihimäen kohdalla. Pohjoinen Haapahuhdan rautatiesilta räjäytettiin 1. elokuuta 1906. [5]

Viaporin kapinalliset antautuivat ehdoitta seuraavana päivänä 2. elokuuta.[3] Heidän joukossaan oli noin 100 suomalaista punakaartilaista. Kapinan aikana Hakaniemessä syttyi vakava mellakka[3], kun vallankumoukselliset yrittivät pysäyttää raitiovaunujen kulun. Raitiovaunuja suojasi porvarillinen ylioppilaiden suojeluskaarti, joten sattunutta mellakkaa on myöhemmin kuvattu suomalaisten ”punaisten” ja ”valkoisten” ensimmäiseksi yhteenotoksi, vaikka kyseessä oli pikemminkin venäläisten matruusien ja suojeluskaartin välinen kahakka. Kymmenkunta ihmistä sai surmansa.[1] Kapinassa vangittiin kapinoivien sotilaiden ohessa myös heitä tukeneita suomalaisia punakaartilaisia. Viaporissa kuolleiden venäläisten sotilaiden ja suomalaisten punakaartilaisten määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta suomalaisia arvioidaan kuolleen noin 150 kaatuneina ja teloitettuina. Mantereella pidätetyt kapinalliset joutuivat suomalaisten viranomaisten käsiin, ja heidät tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Yhteensä 77 punakaartilaista tuomittiin kuritushuoneeseen. Tavanomaisin vankeusrangaistuksen pituus oli neljä vuotta. Punakaartin päällikön Johan Kockin[3] onnistui paeta kapinan kukistuttua maasta aktivistien avulla Ruotsiin ja sieltä edelleen Englantiin ja Yhdysvaltoihin.[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Suomen itsenäistymisen kronikka, s. 13 Gummerus 1992 ISBN 951-20-3800-5
  2. Elämää Suomen varuskunnissa, Narc.fi
  3. a b c d e f Vuosisatamme kronikka, s. 85 Gummerus
  4. Vuosisatamme Kronikka, s. 84 Gummerus
  5. Riihimäen Historia I, s. 600-601, Riihimäen kaupunki 1979 ISBN 951-99205-4-4.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ere Kolu: Aktivisti, Tammi. 2005. Kirjoittaja kuvailee tunnelmia ja tapahtumia kaupungissa Viaporin kapinan aikoihin, joskaan ei itse osallistunut tapahtumiin Suomenlinnassa. Ere Kolu kuului Johan Kockin henkivartiokaartiin.