Moskovan rauhansopimus (1940)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee talvisodan päättänyttä rauhansopimusta. Vuonna 1944 solmittua, jatkosodan päättänyttä väliaikaista sopimusta käsittelee artikkeli Moskovan välirauha.
Neuvostoliitolle luovutetut alueet Moskovan rauhansopimuksessa 1940.

Moskovan rauha oli Suomen ja Neuvostoliiton 12. maaliskuuta 1940 välillä solmittu rauhansopimus, joka päätti talvisodan. Rauha astui voimaan 13. maaliskuuta, kun Suomen joukot olivat murtumassa, ja Neuvostoliiton joukot jo lähentelivät Viipuria. Neuvostoliiton halukkuutta rauhaan lisäsi Ranskan ja Ison-Britannian lupaama sotilaallinen apu Suomelle.[1] Neuvostoliitto määritteli sopimuksessa vain sotatoimien lopettamisen ehdot ja jätti Suomen ja Neuvostoliiton keskinäiset suhteet selvitettäviksi myöhemmissä järjestelyissä. [2]

Rauhanehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavallan presidentti Kyösti Kallio nimesi rauhanneuvotteluvaltuuskuntaan pääministeri Risto Rytin, ministeri, valtioneuvos J. K. Paasikiven, kenraali Rudolf Waldenin ja professori Väinö Voionmaan. Valtuuskunta lähti illalla 6. maaliskuuta 1940 Tukholmaan ja edelleen seuraavana päivänä Riian kautta Moskovaan. Neuvostoliiton neuvottelijoita johtivat ulkoministeri Vjatšeslav Molotov ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen Leningradin piirin pääsihteeri ja NKP:n politbyroon jäsen, kenraalieversti Andrei Ždanov. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin ei saapunut neuvottelupöytään suomalaisten toiveista huolimatta.[3] Rauhasta ei varsinaisesti neuvoteltu, vaan Neuvostoliitto saneli ehdot. Suomalaisten kannalta ahdistavat neuvottelut kestivät kuitenkin viisi päivää. 11. maaliskuuta Suomen hallitus päätti hyväksyä Neuvostoliiton esittämät tiukat rauhanehdot. Rauhanehdot olivat Suomelle raskaat runsaine alueluovutuksineen. Suomi menetti 35 000 km² eli kymmenen prosenttia alueestaan ja joutui uudelleensijoittamaan yli 400 000 luovutetuilta alueilta lähtemään joutunutta evakkoa.[4] Ulkoministeri Väinö Tanner julkisti rauhansopimuksen ehdot 13. maaliskuuta kello 12, tunnin kuluttua sopimuksen voimaanastumisesta, pitämässään radiopuheessa. Myös useat sanomalehdet julkaisivat päivän aikana rauhansopimusta käsitteleviä erikoistiedotteita. [5] Puolustusvoimien ylipäällikkö marsalkka Mannerheim antoi päiväkäskyssään tunnustuksen suomalaisille sotilaille. [6]

Rauhansopimuksen hyväksyminen johti sopimuksen solmimista vastustaneiden maalaisliittolaisten opetusministeri Uuno Hannulan ja puolustusministeri Juho Niukkasen välittömään eroon hallituksesta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa sopimuksen hyväksymistä olivat vastustaneet Maalaisliiton Urho Kekkonen ja Kalle Kämäräinen, IKL:n Kaarlo Kares ja Kokoomuksen Jaakko Ikola. [7] Eduskunta ratifioi sopimuksen salaisessa istunnossa 15. maaliskuuta äänin 145−3.

Luovutettuihin alueisiin kuuluivat:[8]

Muita rauhanehtoja olivat muun muassa:

  • Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi seuraaviksi 30 vuodeksi
  • Menetettyjen alueiden taloudellisten laitosten palauttaminen (koneet ym.)
  • Liittoutumattomuus Neuvostoliittoa vastaan

Ulkomaiset sanomalehdet julkaisivat omia arvioitaan Moskovan rauhasta jo 13. maaliskuuta. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda totesi pääkirjoituksessaan – joka luettiin myös Kominternin lähetyksessä Moskovan radiossa saman päivän aamuna – Neuvostoliiton saavuttaneen itselleen asettamansa päämäärät Leningradin turvaamiseksi ja piti sodan osasyynä ”englantilais-ranskalaisten imperialististen sodanlietsojien väliintuloa”. Ruotsin lehdistö piti rauhanehtoja raskaina, mutta ei lopullisina, ja korosti sodan osoittaneen pohjoismaisen puolustusliiton solmimisen välttämättömäksi. Brittiläinen Evening Standard arveli, ettei Suomella ollut muuta mahdollisuutta kuin torjua länsimaiden tarjoama apu ja hyväksyä Venäjän ehdot, sillä ”muuten maa olisi joutunut vielä pahemman hävityksen kohteeksi kuin Flanderi maailmansodan aikana”. Yhdysvaltalaisen New York Herald Tribunen mukaan Moskovan rauhansopimus oli osoitus demokraattisten valtioiden kyvyttömyydestä auttaa vapautta rakastavaa pientä kansaa. Lehti arvosteli etenkin Yhdysvaltain kongressia hitaudesta ja epäröinnistä, jotka olivat sen mielestä vaikeuttaneet avun toimittamista taistelevalle Suomelle. [9]

Moskovan rauhaa, jota jo sen voimassa ollessa kutsuttiin myös välirauhaksi,[10] ei tule sekoittaa vuonna 1944 solmittuun Moskovan välirauhaan, joka päätti jatkosodan. Lopullisesti Suomen ja Neuvostoliiton sekä Ison-Britannian ja eräiden muiden liittoutuneiden välisen sodan tulokset määriteltiin Pariisin rauhansopimuksessa vuodelta 1947.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veteraanien perintö: Moskovan rauhahaettu 6.9.2009
  2. Max Jakobson: Diplomaattien talvisota, s. 394. Porvoo: WSOY, 1955.
  3. Ensio Siilasvuo (toim.): Talvisota-kronikka (2. painos), s. 168. Jyväskylä: Gummerus, 1992.
  4. Crossing borders: Moskovan rauha 1940haettu 6.9.2009
  5. Talvisota-kronikka, s. 177.
  6. Jakobson 1955, s. 394.
  7. Edwin Linkomies: Vaikea aika, s. 63. Helsinki: Otava, 1970.
  8. Heninen.net - Rauhansopimushaettu 6.9.2009
  9. Talvisota-kronikka, s. 181.
  10. Rannikonpuolustaja: Välirauhan aika 1940-41 (Olli Vehviläinen, 6.1.2001)haettu 6.9.2009

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]