Andrei Ždanov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Andrei Ždanov.

Andrei Aleksandrovitš Ždanov (ven. Андре́й Алекса́ндрович Жда́нов, 26. helmikuuta (J: 14. helmikuuta) 1896 Mariupol31. elokuuta 1948 Moskova) oli neuvostoliittolainen poliitikko ja taideideologi.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andrei Ždanov syntyi Mariupolissa (vuosina 1948–1989 Ždanov) ja liittyi bolševikkeihin vuonna 1915. Hän toimi puolueen propagandasiivessä vallankumoukseen saakka. Hän toimi Puna-armeijan poliittisena upseerina, ja vuodesta 1924 hän johti kommunistipuoluetta Tverissä ja Nižni Novgorodissa. Vuonna 1934 hän seurasi Sergei Kirovia Leningradin kommunistisen puolueen johtajana, ja häntä pidettiin Josif Stalinin todennäköisenä seuraajana. Samana vuonna hänestä tuli keskuskomitean sihteeri ja vuonna 1939 politbyroon jäsen. Vuonna 1947 Ždanov valittiin Kominformin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Ždanov osallistui Stalinin puhdistuksiin ja toi neuvostovallan Baltian maihin 1940–1941. Hän toimi myös Leningradin puolustuksen johdossa 1941–1944. Kenraalieversti Ždanov allekirjoitti välirauhansopimuksen Suomen kanssa 19. syyskuuta 1944 ja toimi myöhemmin liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtajana Helsingissä. Käytännössä valvontakomissiota johti kuitenkin hänen varamiehensä kenraaliluutnantti Grigori Savonenkov, koska Ždanov itse kävi Suomessa yleensä vain jonkin erityisen tärkeän asian, esim. sotakorvaussopimuksen allekirjoittamisen ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnin vuoksi. Ždanovin käynnit Suomessa ajoittuivat pääosin vuosille 1944 ja 1945. Toisin kuin muut valvontakomission neuvostoliittolaiset jäsenet, jotka asuivat Hotelli Tornissa, Ždanov oleskeli Helsingissä käydessään entisessä Viron suurlähetystössä Kaivopuistossa; virka-asiansa hän kuitenkin hoiti Tornissa.

Ždanov kuoli vuonna 1948, ilmeisesti luonnollisista syistä, vaikean alkoholiongelman vuoksi.lähde? Hänen poikansa Juri Andrejevitš Ždanov oli naimisissa Stalinin tyttären Svetlana Allilujevan kanssa. Juri Ždanov ei hyväksynyt Trofim Lysenkon pseudotieteellisiä teorioita, mikä saattoi suututtaa Stalinin.

Ždanov uudistajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ždanov muistetaan myös uudistystyöstään. Hän aloitti koulutusuudistuksen Neuvostoliitossa 1934–1938 ja toimi vuodesta 1944 alkaen puolueen pääideologina. Hän vastusti ankarasti lännen rappioittavaa vaikusta ja johti maan taiteelliseen eristykseen. Päätaidesuuntaukseksi tuli sosialistinen realismi, ja historia kirjoitettiin bolševikkien näkökulmasta. Ždanovin aloitteesta Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea tuomitsi mm. Aram Hatšaturjanin, Sergei Prokofjevin ja Dmitri Šostakovitšin musiikin. Vuonna 1947 hän oli perustamassa Kominformia, joka ohjasi Itä-Euroopan kommunististen puolueiden toimintaa. Ždanov toimi Kominformin johdossa kuolemaansa saakka.

Ždanovilaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andrei Ždanovin vaikutus Neuvostoliiton kulttuurielämään oli suuri. Hänen mukaansa nimetty suuntaus ždanovilaisuus vaati taiteilijoita noudattamaan kapea-alaista puolueuskollisuutta. Suuntaus määritteli vielä 1950-luvun lopulle asti hyväksyttävän kulttuurituotannon rajat Neuvostoliitossa. Hänen kauttaan Neuvostoliiton johdossa on kutsuttu Neuvostoliitossa ja Venäjällä nimellä ždanovstšina.[1]

On huomionarvoista, että Ždanov itse ylitti totalitaarisen sensuurin itseään palvelevat pyrkimykset – hän aikoi ilmeisesti takoa uuden taiteen tekemisen filosofian koko maailmaa varten. Hänen metodinsa pelkisti koko kulttuuripiirin yksinkertaiseen tieteelliseen kaavaan, jossa tietty symboli vastasi yksinkertaista moraalista arvoa. Roland Barthes tiivisti ždanovilaisuuden doktriinin tällä seuraavasti:

"Viini on objektiivisesti ottaen hyvää. – – [Taiteilija] on tekemisissä viinin hyvyyden, ei itse viinin kanssa."

Ždanov tunnettiin Stalinin innokkaana lakeijana, ja hänet muistetaan siitä, että hän nöyryytti Dmitri Šostakovitšia, Sergei Eisensteinia, Anna Ahmatovaa ja heidän kaltaisiaan taiteilijoita. Vähemmän tunnetuilla taiteilijoilla, joilla ei ollut julkisuutta tukenaan, oli kuitenkin paljon enemmän aihetta pelkoon.

Käsitys avantgardesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ždanov puhui mielellään puolueaktivisteille huonoista vaikutteista, joita venäläisiltä avantgardisteilta saatiin:

"Porvarilliset vaikutteet olivat jossain vaiheessa varsin voimakkaita myös Neuvostoliiton maalaustaiteessa, ja meille levisivät kaikenkarvaiset vasemmistolaiset ilmiöt, kuten futurismi, kubismi ja modernismi. Yleensä he karjuivat: 'Alas lahot akateemiset kaanonit!', mutta saattoivat itse maalata tytön, jolla on yksi pää ja neljäkymmentä jalkaa. Se fiasko päättyi katastrofiin."

Eräässä monista Šostakovitšia ja Sergei Prokofjevia vastaan suunnatuissa tilaisuuksista Ždanovin kerrotaan huutaneen: "Lopettaisivat jo! Olen kyllästynyt vääriin nuotteihin!" [2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrei Ždanov.
  1. Soini, Yrjö: Kuin Pietari hiilivalkealla, s. 375. Helsinki: Otava, 1956.
  2. Komissarov, Eha: Punaisten lippujen alla, näyttelyluettelossa Punaste lippude all. Turun taidemuseo 2008, s. 40.