Mihail Loris-Melikov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mihail Loris-Melikov, Ivan Aivazovskin maalaama muotokuva vuodelta 1888.

Mihail Tarielovitš Loris-Melikov (1. tammikuuta 1826 (J: 20. joulukuuta 1825) Tiflis24. joulukuuta (J: 12. joulukuuta) 1888 Nizza, Ranska)[1] oli armenialaissyntyinen venäläinen kenraali ja valtiomies, joka toimi Venäjän sisäministerinä tsaari Aleksanteri II:n hallitsijakauden lopulla vuosina 1880–1881. Hän esitteli maltillisen liberaalin uudistusohjelman, joka ei kuitenkaan toteutunut hallitsijan murhan vuoksi.

Loris-Melikov oli armenialaisen kauppiaan poika. Hän kävi Lazarevin itämaisten kielten koulua Moskovassa ja kaartin kadettikoulua Pietarissa ennen liittymistään husaarirykmenttiin vuonna 1843. Hän palveli pitkään Kaukasuksella ja toimi vuosina 1863–1875 Terekin alueen kuvernöörinä.[1] Hänet ylennettiin 1856 kenraalimajuriksi ja 1875 kenraaliksi. Turkin sodassa (1877–1878) hän komensi Kaukasuksella armeijaa suuriruhtinas Mihail Nikolajevitšin sijaisena. Aluksi hyökkäykset epäonnistuivat ja venäläiset joukot joutuivat perääntymään, mutta loka–marraskuussa 1877 Loris-Melikov onnistui etenemään menestyksekkäästi. Hän sai suuren osan turkkilaisista sotavangeiksi ja valtasi rynnäköllä Karsin kaupungin. Hänet palkittiin seuraavana vuonna kreivin arvolla.[2]

Turkin sodan jälkeen Loris-Melikov oli vuonna 1879 lyhyen aikaa kenraalikuvernöörinä Volgan alajuoksulla, ruton piinaamalla alueella. Saatuaan siirron Keski-Venäjälle hän ehdotti maltillisia hallinnollisia ja taloudellisia uudistuksia, joiden tarkoituksena oli heikentää vallankumouksellista liikehdintää poistamalla sosiaalisia epäkohtia. Tsaari Aleksanteri II oli siinä määrin vakuuttunut Loris-Melikovin ehdotuksista, että nimitti hänet johtamaan valtakunnallista komiteaa, jonka tarkoitus oli nujertaa vallankumouksellinen terrorismi ja uudistaa maan hallintokoneisto.[1] Komitea perustettiin reaktiona helmikuussa 1880 tapahtuneeseen tsaarin murhayritykseen.[2] Vain puolen vuoden kuluttua Aleksanteri II kuitenkin lakkautti komitean ja nimitti sen sijaan Loris-Melikovin sisäministeriksi marraskuussa 1880.[1]

Heti sisäministeriksi tultuaan Loris-Melikov keskitti valtakunnan turvallisuusasiat omaan ministeriöönsä. Keisarin kanslian III osasto lakkautettiin ja sen korvaajaksi perustettiin sisäministeriön poliisidepartementti. Tämä loi pohjan tsaarinvallan loppuaikojen poliisivaltioon johtaneelle kehitykselle sekä salaisen poliisin eli Ohranan perustamiselle.[3] Sisäministerinä Loris-Melikov valmisteli myös maltillisen uudistusohjelman, johon sisältyi muun muassa neuvoa-antavia vaaleilla valittavia paikallisia edustajistoja. Aleksanteri II hyväksyi periaatteessa ohjelman, mutta sen toimeenpanosta ei ehditty päättää ennen maaliskuussa 1881 tapahtunutta tsaarin murhaa. Uudeksi hallitsijaksi tullut Aleksanteri III hylkäsi ohjelman ja päätti sen sijaan pyrkiä itsevaltiuden säilyttämiseen.[1] Päätökseen vaikutti ratkaisevasti Pyhän synodin yliprokuraattori Konstantin Pobedonostsev.[4] Tämän seurauksena Loris-Melikov erosi sisäministerin tehtävästä toukokuussa 1881 ja vetäytyi viettämään eläkepäiviään Nizzaan, Ranskaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Mikhail Tariyelovich, Count Loris-Melikov (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.6.2013.
  2. a b Nordisk familjebok (1912), s. 1121–1122 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 7.10.2014.
  3. Osmo Jussila: Nationalismi ja vallankumous venäläis-suomalaisissa suhteissa 1899–1914, s. 28. Historiallisia tutkimuksia 110. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1979.
  4. Konstantin Petrovich Pobedonostsev (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]