Burkhard Christoph von Münnich

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Burkhard Christoph von Münnich
Tuntemattoman tekijän maalaama postuumi muotokuva 1800-luvun alkupuolelta
Tuntemattoman tekijän maalaama postuumi muotokuva 1800-luvun alkupuolelta
Henkilötiedot
Syntynyt 19. toukokuuta 1683
Neuenhuntorf, Oldenburg
Kuollut 27. lokakuuta 1767
Tartto, Viro
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Pavillon royal de la France.svg (Bourbonien) Ranska,
Banner of the Holy Roman Emperor (after 1400).svg Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta,
Flag of Russia.svg Venäjän keisarikunta
Taistelut ja sodat Venäjän–Turkin sota (1735–1739)
Sotilasarvo Sotamarsalkka

Burkhard Christoph von Münnich (19. toukokuuta (J: 9. toukokuuta) 1683 Neuenhuntorf, Oldenburg27. lokakuuta (J: 16. lokakuuta) 1767 Tartto, Viro, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisarikunnan palvelukseen asettunut saksalainen kreivi ja kenraali. Münnich oli yksi Venäjän hallituksen johtajista keisarinna Annan valtakaudella (1730–1740) ja hän komensi Venäjän armeijaa Venäjän–Turkin sodassa (1736–1739).[1] Hän myös uudisti Venäjän armeijan Preussin esikuvan mukaan.[2]

Münnich syntyi tuolloin Tanskalle kuuluneessa Oldenburgissa ja aloitti sotilasuransa Ranskan armeijassa.[1] Hän kouluttautui myös isänsä ammattiin eli vesirakennusinsinööriksi. Vuonna 1701 hänestä tuli kapteeni Hessenin armeijassa ja seuraavina vuosina hän osallistui sotiin Ranskaa vastaan eri puolilla Eurooppaa.[3] Sitten hän siirtyi Saksin ja Puolan kuninkaan August II Väkevän palvelukseen, ja kohosi tämän armeijassa 1716 everstiksi sekä 1717 kenraalimajuriksi. Vuonna 1721 Pietari Suuri kutsui Münnichin astumaan Venäjän palvelukseen. Hän sai Venäjän armeijassa kenraaliluutnantin arvon. Münnich johti Laatokan kanavan rakentamista, perusti kadettikoulun ja toteutti muita uudistuksia. Vuonna 1728 hän sai kreivin arvon ja Pietari II nimitti hänet Venäjän asevoimien ylipäälliköksi. Keisarinna Anna ylensi hänet 1732 sotamarsalkaksi ja teki hänestä samalla valtakunnan sotaneuvoston puheenjohtajan. Annan hallintoa johtivat muutenkin vaikutusvaltaiset saksalaiset neuvonantajat, kuten Ernst Johann von Biron ja Andrei Osterman.[3][1] Biron ja Osterman pitivät Münnichiä kilpailijanaan, ja halusivat päästä hänestä eroon.[3]

Münnich toimi komentajana Puolan perimyssodassa, jossa Venäjä tuki Saksin vaaliruhtinas Fredrik August II:a Puolan valtaistuimelle, ja hän valtasi vuonna 1734 Gdanskin. Münnich kannatti hyökkäystä Ottomaanien valtakuntaa vastaan, ja hänestä tulikin ylipäällikkö vuonna 1735 puhjenneessa sodassa. Hän johti Venäjän armeijan vuonna 1736 Krimille ja Moldaviaan, valtasi samana vuonna Perekopin, 1737 Otšakovin sekä 1738 Azovin, löi 1739 turkkilaiset Stavutšanyn taistelussa pohjoisessa Bessarabiassa ja eteni aina Moldaulle saakka, kunnes Itävallan rauhansopimus Turkin kanssa pakotti hänet keskeyttämään sotaretkensä. Sota päättyi syyskuussa 1739, jolloin Münnich palasi Pietariin, ja sai takaisin vaikutusvaltainen asemansa maan hallituksessa. Keisarinna Anna kuoli lokakuussa 1740 ja nimesi Bironin alaikäisen seuraajansa Iivana VI:n sijaishallitsijaksi. Münnich pelkäsi, että Bironin yleinen epäsuosio johtaisi kaikkien saksalaisten syrjäyttämiseen Venäjän johdosta, joten hän vangitutti Bironin 9. marraskuuta 1740 vastaisena yönä (vain pari viikkoa Annan kuoleman jälkeen) ja karkotutti tämän Siperiaan. Münnich järjesti uudeksi sijaishallitsijaksi Iivana VI:n äidin Anna Leopoldovnan, ja ryhtyi itse johtavaksi ministeriksi.[3][1]

Vuonna 1741 Pietari Suuren tytär Elisabet kaappasi vallan ja syrjäytti sekä Anna Leopoldovnan, Münnichin että Ostermanin. Münnich ja Osterman tuomittiin kuolemaan, mutta tammikuussa 1742 heidät armahdettiin viime hetkellä mestauslavalla ja tuomiot lievennettiin karkotuksiksi Siperiaan. Pietari III armahti Münnichin kokonaan vuonna 1762 ja hän sai takaisin marsalkan arvonsa. Katariina Suuri nimitti hänet Venäjän Itämeren-satamien ja kanavien päälliköksi.[3][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Burkhard Christoph, count von Münnich (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 12.3.2014.
  2. Suuri henkilökirja, s. 462. WSOY, Helsinki 2001.
  3. a b c d e Nordisk familjebok (1913), s. 44–45 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 12.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]