Anna (Venäjä)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anna
Louis Caravaque, Portrait of Empress Anna Ioannovna (1730).jpg
Anna
Venäjän keisarinna
1730–1740
Edeltäjä Pietari II
Seuraaja Iivana VI
Tiedot
Syntynyt 7. helmikuuta (28. tammikuuta) 1693
Moskova
Kuollut 28. lokakuuta (17. lokakuuta) 1740
Moskova
Puoliso Kuurinmaan herttua Fredrik Wilhelm

Anna Ivanovna (ven. А́нна Иоа́нновна, Anna Ioannovna; 7. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1693 Moskova28. lokakuuta (J: 17. lokakuuta) 1740 Moskova) oli Venäjän keisarinna vuosina 1730–1740. Häntä edelsi valtaistuimella kaksi lyhytaikaista hallitsijaa, Pietari Suuren leski Katariina I ja Pietarin pojanpoika Pietari II, joka kuoli isorokkoon jo 14-vuotiaana.

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anna oli syntyjään Pietari Suuren vähälahjaisen velipuolen Iivana V:n ja tämän vaimon Praskovja Saltykovan tytär. Anna nai Kuurinmaa herttuan Friedrich Wilhelm Kettlerin vuonna 1710, mutta puoliso kuoli kesken kuherruskuukauden sydänkohtaukseen. Sen jälkeen Anna hallitsi Puola-Liettuan valtapiiriin kuulunutta Kuurinmaan herttuakuntaa herttuattarena lähes 20 vuotta.

Hallituskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietari II:n jälkeen Annalle tarjottiin Venäjän valtaistuinta tietyillä ehdoilla. Hän ei saisi mennä naimisiin tai nimittää seuraajaansa, ja todellista valtaa Venäjällä käyttänyt salaneuvosto saisi jatkaa maan johtamista. Anna allekirjoitti ehdot maaliskuussa 1730, mutta perui sopimuksen pian valtaan noustuaan ja ilmoitti hallitsevansa yksinvaltiaana. Annan hallituskauden alkaessa Venäjä oli taloudellisen heikkouden tilassa. Sadot olivat huonot, ja Venäjän ulkomaankauppa laantui. Anna ei kuitenkaan itse ryhtynyt tarmokkaisiin toimiin tilanteen parantamiseksi, vaan uskoi valtionhoidon suosikeilleen. Keskeisin näistä oli Kuurinmaan herttuaksi Annan tuella valittu, Kuurinmaan saksalaiseen aateliin kuulunut ylikamariherra Ernst Johann von Biron. Bironin lisäksi maan ulkopolitiikasta vastasi keisarinnan varakansleri Andrei Ostermann, baltiansaksalainen hänkin. Kun vielä armeijan johdossa oli marsalkka Burkhard Christoph von Münnich, puhuttiin "saksalaisesta puolueesta". Termi sai Venäjällä niin negatiivisen sisällön, että Annan valtakausi tunnetaan yhä edelleen ulkomaalaisten aikana. Todellisuudessa mitään saksalaispuoluetta ei ollut, vaan hovin merkittävät saksalaiset kilpailivat keskenään verisesti.[1]

Keisarinna Anna oli aikalaisten mielestä poliittisesti mukautuva eivätkä hallinnon asiat häntä kiinnostaneet.[1] Hän oli innokas metsästäjä. Paljon aikaa kului myös erilaisissa juhlissa, joita hän keisarinnana järjesti. Persoonana Anna oli ristiriitainen, sillä hän oli toisaalta äärimmäisen saita, mutta toisaalta saattoi käyttää suuria summia ylellisiin hankintoihinsa.

Annan valtakauden aikana Venäjän ulkopolitiikan johdossa ollut Andrei Östermann tukeutui Itävaltaan. Maa osallistui tappiollisesti sotaan sekä turkkilaisia vastaan Krimillä että taisteluun Puolan vallanperimyksestä.[2]

Anna ja neuvonantajat kohtelivat kaikkia oletettuja salaliittolaisia kovakouraisesti. Arvioiden mukaan 20 000–30 000 ihmistä karkotettiin Siperiaan Annan hallituskaudella. Annan hallinto uhkaili paikallistason viranomaisia henkilökohtaisen omaisuuden menettämisellä, jos he epäonnistuisivat katovuosien aiheuttamien verorästien keräämisessä. Biron ryhmineen nimitti Moskovaan saksalaisia virkamiehiä, levottomuudet alkoivat yhä enemmän saada väkivaltaisia piirteitä.[3]

Anna pelkäsi, että syntyperänsä vuoksi arvostettu Pietari Suuren tytär Elisabet saattaisi tehdä vallankaappauksen. Elisabetilla oli tärkeiden armeijan upseereiden tuki ja häntä tukivat muutkin Annaan tyytymättömät. Elisabet kuitenkin vietti hiljaiseloa maatilallaan Moskovan ulkopuolella, eikä juuri ollut kiinnostunut politiikasta vaan viihtyi harrastusten ja ystävien parissa. Anna oli ensin nimittänyt seuraajakseen poliittisesti kykenemättömän sisarentyttärensä Anna Leopoldovnan, jotta hänen suosimansa "saksalainen puolue" säilyttäisi valta-asemansa myös hänen jälkeensä. Kun Anna Leopoldovna synnytti vuonna 1740 pojan, myöhemmän Iivana VI:n, keisarinna Anna muutti kruununperimystä tämän hyväksi nimenomaan Bironin vaatimuksesta hieman ennen kuolemaansa.

Annan voimat alkoivat ehtyä vuoden 1740 aikana. Kun hän kuoli 28. lokakuuta munuaisten toimintahäiriöön, kruununperijä Iivana VI oli vasta kahden kuukauden ikäinen.[4]

Saksalainen puolue jatkoi maan johdossa noin vuoden, kunnes Elisabet syöksi palatsivallankaappauksessa lapsi-Iivanan valtaistuimelta. Tämä päätti Annan hallituskautta leimanneen saksalaissuuntauksen silloisessa ilmenemismuodossaan. Uusi saksalaisaalto alkoi vain vähän myöhemmin, kun Elisabet järjesteli omaa kruununperimystään.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaisen taidemusiikin kausi Venäjällä alkoi noin 1735, kun keisarinna Anna perusti vuonna 1734 Pietariin pysyvän oopperan ja toi maahan italialaisia oopperaryhmiä. Siitä pitäen 1800-luvun alkuun Venäjän musiikillista makua hallitsivat italialaiset muusikot.[5][6] Hän perusti Pietariin vuonna 1738 Vaganovan balettiakatemian, joka toimii edelleen ja on maineikas.[7].

Keisarinna Annan käskystä tanskalainen tutkimusmatkailija Vitus Bering lähti toiselle tutkimusmatkalleen. Hän pääsi Alaskaan, mutta kuoli paluumatkalla nykyisellä Beringinsaarella.

Anna teetti vuonna 1731 Lontoossa hopeaseppä Nicholas Clausenilla niin sanotun hopeisen valtaistuimen, jonka Paavali I:n aikana tehdyistä jäljennöksistä yksi on Suomen kansallismuseossa.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Warnes, David: Venäjän tsaarit, s. 115–117. Kaikki venäjän tsaarit Rurikin suvusta Romanoveihin (suom. Kari Klemelä). Hämeenlinna: Karisto, 2002. ISBN 951-23-4313-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän vaakuna Edeltäjä:
Pietari II
Venäjän keisarinna
17301740
Seuraaja:
Iivana VI