Suomen muinaiset kuninkaat

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen muinaisilla kuninkailla viitataan mielikuvaan kuninkaista, joita suomalaisilla on ajateltu olleen ennen Ruotsin vallan aikaa tai sen rinnalla. Kuningas-sana on esiintynyt itämerensuomalaisissa kielissä jo kauan ennen 1200-luvulla tapahtunutta Ruotsin vallan alkua Suomessa. Suomen alueen rautakautisista muinaiskuninkaista on esitetty monenlaisia teorioita, joista osaa pidetään tieteenä ja osaa näennäistieteenä. Islantilaisiin saagateksteihin sisältyy enimmäkseen tarunomaisia tai myyttisiä mainintoja kuninkaista, jotka ehkä yhdistettiin Suomeen. Keskiajan Suomesta tunnetaan sellaisia hahmoja kuin Rapolan Kuningas ja kapinan yhteydessä kuninkaaksi julistautunut Anian Daavid.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Esihistorialliset kuninkaat tieteen näkökulmasta

[muokkaa] Kuningas-sanan alkuperä

H. G. Porthan (1739–1804) väitti, että muinaisilla suomalaisilla ei ollut kielessään kuningasta ja ruhtinasta tarkoittavia sanoja, vaan he oppivat nämä käsitteet vasta ruotsalaisilta ja myös lainasivat kyseiset sanat näiltä. Porthan oli oikeassa siinä, että suomen sanat kuningas ja ruhtinas ovat germaanilainoja, mutta hän erehtyi väittäessään, että suomalaiset olisivat lainanneet ne myöhäisessä vaiheessa ruotsalaisilta. Suomen kielen sana "kuningas" ja vastaavat sanat muissa itämerensuomalaisissa kielissä tulevat nimittäin jo kantagermaanisesta lainasanasta *kuningaz, joka on saattanut lainautua jo pronssikaudella tai viimeistään varhaisella rautakaudella. Samanlainen alkuperä on myös suomen sanalla "ruhtinas" (kantagermaanin *druhtinaz). On todennäköistä, että nykyisen Suomen alueella rautakautinen väestö ainakin joskus kutsui valittuja päälliköitään, asemansa perineitä mahtimiehiä tai muista syistä arvostettuja henkilöitä kuninkaiksi.[1][2] Myös saamelaisväestön keskuudessa näyttää olleen johtajia, joita skandinaavit nimittivät "finnien kuninkaiksi".[3]lähde tarkemmin? Luonnollisesti "kuningas" tarkoittaa näissä yhteyksissä varsin toisenlaista henkilöä kuin keskiajan ja uuden ajan eurooppalaisissa monarkioissa. Mikäli nykyisen Suomen alueella oli kuninkaiksi kutsuttuja johtomiehiä, he olivat ilmeisesti paikallisyhteisöjen sukujohtajia, yksittäisten verotus- tai sotaretkien päälliköitä tai yhteisten hankkeiden nokkamiehiä.[1] Laajoista ja tiiviisti järjestäytyneistä hallintokokonaisuuksista ei tämänhetkisen käsityksen mukaan ole vakuuttavaa arkeologista eikä historiallista todistusaineistoa.[4]

[muokkaa] Arkeologiset lähteet

Luotettavien kirjallisten lähteiden puuttuessa kuva rautakautisen Suomen alueen sosiaalisista ja poliittisista oloista pitää muodostaa arkeologisten lähteiden perusteella. Arkeologit ovat olleet jokseenkin yksimielisiä siitä, että yhteiskunnallinen järjestäytyminen ja hierarkisoituminen eivät rautakaudella kehittyneet nykyisen Suomen alueella yhtä pitkälle kuin Skandinavian keskusalueilla, joilta käsin Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtioiden alkumuodot syntyivät viimeistään viikinkiajalla. Eron uskotaan johtuneen muun muassa Suomen alueen harvasta asutuksesta, niukasta väestöpohjasta, syrjäisestä sijainnista ja maanviljelyn vaatimattomista edellytyksistä.[5] Arvokkaiden ase- ja korulöytöjen jne. leviäminen Lounais-Suomeen ja Etelä-Pohjanmaalle on tosin tulkittu merkiksi jonkinlaisen sosiaalisen eliitin muodostumisesta myös näillä alueilla roomalaiselta rautakaudelta (0–400 jaa.) lähtien.[6] Skandinavian niemimaallakin syrjäiset alueet jäivät paikallisten eliittien johtamiksi periferioiksi valtakuntien muodostumisprosessien keskittyessä tiheimmin asutuille, yleensä eteläisille alueille.

Suomessakin on muun muassa linnavuorten ja linnavuoriketjujen perusteella esitetty tulkintoja maakunnallisten puolustusorganisaatioiden olemassaolosta ainakin Hämeessä ja Satakunnassa. Näitä teorioita on nykytutkimuksessa kritisoitu voimakkaasti.[7][8][9] Osa tutkijoista kuitenkin katsoo, että ainakin Hämeen linnaketjua koskevan teorian hylkääminen on vallitsevassa tutkimustilanteessa ennenaikaista.[10]

Kuten edellä on todettu, jonkinlaisia päälliköitä tai paikallisia mahtimiehiä oli joka tapauksessa Suomessakin. Tämän todistavat runsaasti arvokkaita metalliesineitä sisältävät haudat, jotka ilmaantuvat löytöaineistoon jo roomalaisella rautakaudella. Varhaisena esimerkkinä mahdollisesta paikallisen "ruhtinaan" tai "kuninkaan" haudasta on mainittu muun muassa Laitilan Soukaisten röykkiöhauta 200-luvulta.[11] Suurempi määrä tällaisia hautauksia tunnetaan merovingiajalta, kuten Euran Pappilanmäen[12][13] sekä Isokyrön Pukkilan ja Vähäkyrön Kaavontönkän haudat.[14] Suomessa oli käynnissä paikallisen eliitin muodostuminen ja kehitys, joka olisi ehkä ajan myötä voinut muodostaa sinnekin yhtenäisen kuningaskunnan. Omavarainen kehitys kuitenkin keskeytyi, kun Suomen keskeisimmät asutusalueet 1200-luvun kuluessa liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa.[15] Norjalainen arkeologi Björn Myhre katsoo Suomessa olleen rautakaudella päällikkökuntia ja "pienkuningaskuntia" (petty kingdoms).[16]

[muokkaa] Mahdollisia tekstilähteitä Suomen alueen kuninkaista

Jonkinlainen tieto yhdestä Suomessa asuneesta "kuninkaasta" saattaa löytyä Egillin, Kalju-Grímrin pojan, saagasta, joka kirjoitettiin Islannissa noin vuosina 1230–1240. Saagassa kerrotaan kveenien käyneen kuninkaansa Faravidin johdolla sotaa karjalaisia vastaan. Saagan mukaan Faravid, jolla oli komennossaan 300 miehen sotajoukko, liittoutui norjalaisen Thorolf-päällikön kanssa. Liittolaiset tekivät sotaretken Karjalaan ja saivat suuren voiton.[17] Saagassa mainittujen kveenien alkuperästä on esitetty monia erilaisia teorioita: olivatko he Etelä-Pohjanmaan asukkaita, Ylä-Satakunnasta ja Hämeestä tai vaihtoehtoisesti Varsinais-Suomesta ja Ala-Satakunnasta saapuvia eränkävijöitä vai Peräpohjolan jokilaaksojen eteläsuomalaisia uudisasukkaita? "Kvenlandissa" eli Perämeren alueella he joka tapauksessa joutuivat kosketuksiin ja ehkä selkkauksiinkin karjalaisten asuttajien ja eränkävijöiden kanssa. Faravid-nimi on muinaisnorjankielinen, mutta koska skandinaavien keskuudesta ei tunneta tällaista nimeä, se on tulkittu käännökseksi "Kaukomielen" tai "Kaukamoisen" kaltaisesta suomenkielisestä nimestä.[18][19]

Faravid-kertomukseen ei liity sellaisia elementtejä, jotka voisi tunnistaa myyttisiksi. Ei-myyttisetkin saagat ovat pikemminkin oman aikansa kaunokirjallisuutta kuin historiallisia dokumentteja, mutta niillä voi olla jonkinlainen yhteys historiallisiin tapahtumiin. Monien tutkijoiden mukaan on mahdollista, että Faravid todella oli miesjoukkoa tai sotaretkeä johtanut päällikkö Suomessa. Saagakuvauksessa Faravid sijoitetaan 800-luvulle ajoittuvaan yhteyteen, mutta Kyösti Julkun ja Mikko Hämeen mukaan tällainen ajankohta on saagassa mainittua karjalaisten hyökkäystä ajatellen liian varhainen. Todennäköisempi vaihtoehto Faravidin elinvuosisadaksi olisi heidän mielestään 1100-luku.[20]

Arabialainen maantieteilijä al-Idrisi mainitsee 1100-luvun keskivaiheilla "kuninkaan" Fymark-nimisestä maasta. Fymark saattaa tarkoittaa (Varsinais)-Suomea, Ruijaa (Finnmark) tai molempia.[21] Idrisin mukaan Fymarkin kuninkaalla oli omistuksia Jäämeren suunnalla. Jalmari Jaakkolan otaksuman mukaan tämä viittaisi Ylä-Satakunnasta (Pirkanmaalta) lähtevien eränkävijöiden omistamiin erämaihin pohjoisessa.

[muokkaa] Esihistorialliset kuninkaat tarunomaisissa lähteissä

Saagoissa mainitaan myös muita, Faravidia tarunomaisempia hahmoja, joista osaa kutsutaan "kuninkaiksi" ja jotka eräissä tulkinnoissa on yhdistetty Suomeen.[22]

[muokkaa] Fornjótrin suku

[muokkaa] Taru Fornjótrin suvusta

Tunnetuimpia näistä "kuninkaista" ovat ns. Fornjótrin suvun jäsenet. Fornjótrin sukua kuvataan Orkneyinga-saagassa, joka on Orkneysaarten jaarlien tarina. Saagan alussa on kolme kappaletta, jotka tavallisesti tunnetaan nimellä Fundinn Noregr eli "Löydetty Norja". Teoksen kirjoitti otaksuttavasti Snorri Sturluson vuoden 1220 tienoilla. Fornjótr mainitaan kuninkaaksi, joka hallitsi "Gothlandia, jota nykyisin kutsutaan Finnlandiksi ja Kvenlandiksi". "Gothland" näyttäisi viittaavan Gotlantiin tai Götanmaahan, mutta kyseessä voi myös olla väärin kirjoitettu nimi Jótland eli "jättiläisten maa".

Teksti jatkuu kuvauksena Fornjótrin jälkeläisistä. Luettelossa ovat nimet Hlér eli Aegi, Logi, Kári, Frosta, Snaer Vanha ja Thorri. Thorrin pojat Nórr ja Górr lähtevät etsimään kadonnutta Goi-siskoaan - Nórr maitse, Górr taas meritse. Nórr matkustaa länteen, taistelee voitokkaasti lappalaisia (lappir) vastaan, ylittää Kölivuoret ja perustaa itsensä mukaan nimetyn Norjan. Historiallinen kuningas Harald Kaunotukka olisi näiden myyttisten genealogioiden mukaan Nórrin etäinen jälkeläinen.

[muokkaa] Fornjótrin suvun mytologinen tausta

Ynglingatal-runossa, joka on ajoitettu 800-luvun lopulle ja on siten Fundinn Noregr -tekstiä vanhempi ja alkuperäisempi lähde, tulesta käytetään nimitystä "Fornjótrin poika". 1200-luvun alkuun ajoittuvassa Skáldskaparmál-tekstissä tuulta nimitetään "Fornjótrin pojaksi", "Aegin veljeksi" ja "tulen veljeksi". Skáldskaparmál yhdistää Fornjótrin pojat ja tuulen myös mainitessaan Fornjótrin poikien puhaltaman lumipyryn.[23]

Samanlaisen kuvan antaa teksti nimeltä Hversu Noregr byggdist eli "Kuinka Norja perustettiin". Se sisältyy Olavi Tryggvanpojan saagan johdantona islantilaiseen Flateyn käsikirjoitukseen (Flateyjarbok). Tässä tekstissä todetaan, että Fornjótrin pojista Aegi hallitsi merta, Kári tuulta ja Logi tulta. Fornjótria ei tässä lähteessä kutsuta kuninkaaksi, mutta hänen jälkeläistään Snaer Vanhaa nimitetään "Gothlandia, Finnlandia ja Kvenlandia" hallinneeksi kuninkaaksi. Gylfaginning-tekstissä Logi esiintyy tulen henkilöitymänä. Aegi eli Hlér mainitaan useissa eri lähteissä meressä tai meren rannalla asuvana jättiläisenä.[23]

Fornjótrin poikia pidetään kolmen klassisen alkuaineen henkilöityminä: Logi on tuli, Kári on tuuli (=ilma) ja Aegi eli Hlér on meri (=vesi). Heidän isänsä Fornjótr lienee maan elementin henkilöitymä.[23] Akateemisen historiantutkimuksen mukaan näillä myyttihahmoilla ei ole mitään yhteyttä todellisuudessa eläneisiin henkilöihin.[24]

Fornjótrin seuraavat jälkeläiset yhdistyvät nimiensä perusteella talveen. Frosta tarkoittaa pakkasta ja Snaer lunta. Thorri tarkoittaa ensimmäistä sydäntalven jälkeistä kuukautta (viikinkiajan kalenterissa tammikuun puolivälistä helmikuun puoliväliin), Gói taas seuraavaa kuukautta. Hversu Noregr byggdist mainitsee vielä sellaisia talveen viittaavan nimen omaavia Fornjótrin sukuun liittyviä hahmoja kuin Jökull (=jäätikkö), Drifa (=lumipyry) jne.

Joissakin Skáldskaparmálin käsikirjoitusversioissa on erikseen jättiläisten luettelo, johon Fornjótr sisältyy. Bardr Lumitunturinharjun saaga sanoo Fornjótrin jälkeläisten olleen "jättiläissukua". Myyttitutkijoiden mukaan on erittäin todennäköistä, että Fornjótrin sukuun liittyvät hahmot ovat alun perin olleet skandinaavisen mytologian jättiläisiä. Myyteissä jättiläiset yhdistettiin Fornjótrin jälkeläisten tavoin talveen, pakkaseen ja muihin luonnonvoimiin.[25] Fornjótrin nimi saattaa tarkoittaa "muinaista jättiläistä" (toisten tulkintojen mukaan "muinaista juuttia", "muinaista kanta-asukasta" tai "muinaista hävittäjää").

Tieteellisen käsityksen mukaan Nórr on johdettu Norjan nimestä eikä päinvastoin: Norjan nimen uskotaan tarkoittavan "pohjoista tietä".[26]

Myyttitutkija Bruce Lincolnin strukturalistisen tulkinnan mukaan Fornjótrin suku on sommiteltu joukosta käsitteellisiä vastakkaispareja: maa ja ilma, meri ja tuli, lumi ja pakkanen, tammikuu ja helmikuu, merellinen viikinkielämä (Górr) ja talonpoikainen elämä (Nórr). Margaret Clunies Ross puolestaan arvelee, että kuvaus jättiläisten perustamasta Norjasta saattaa olla mikrokosminen versio luomismyytistä, jossa maailma luotiin Ymir-jättiläisen ruumiista.[23]

Martti Linna on halunnut verrata Fornjótrin sukua suomalaisen mytologian olentoihin. Hänen mukaansa Fornjótr olisi sama hahmo kuin Iku-Turso, Kári Ilmarinen, Aegi Väinämöinen (Väinämöisen on arveltu olleen alkuaan veteen liittyvä jumalolento) ja niin edelleen.[27]

[muokkaa] Ruotsin kuninkaiden finnipuolisot Ynglinga-saagassa

Ynglinga-saagassa Snorri Sturluson kirjoittaa Ruotsin hallitsijoiden avioliitoista ja sodista Finnlandin asukkaiden kanssa. Saagassa mainitaan Ruotsin kuningas Vanlande, joka lähti talveksi Finnlandiin Snaer Vanhan luokse. Snaer Vanha on toisen tekstin, Hversu Noregr byggdistin, mukaan "Gothlandin (=Jättiläisten maan?), Finnlandin ja Kvenlandin kuningas". Vanlande nai Finnlandissa Snaerin tyttären Drífan (="lumipyry"), jonka hän kuitenkin jättää keväällä palaten takaisin Uppsalaan. Tästä syystä Drifa myöhemmin tapattaa Vanlanden. Tämä kertomus lienee vanha kuolema- ja hedelmällisyysmyytti, jonka Snorri Sturluson on pukenut historiallisen tarun muotoon.[28]

Vanlanden poika Visbur nai Aude Rikkaan tyttären, mutta jättää myös hänet. Audentytär palaa takaisin isänsä luokse mukanaan liitostaan syntyneet pojat Gisla ja Ondur. Ynglinga-saagankin kertomukset lienevät pääasiassa myyttisiä tai fiktiivisiä.[29] Snorri Sturlusonin kirjoituksissa "finnit" tarkoittavat pikemminkin saamelaisia kuin suomalaisia. Täten myös Finnland-nimen merkitys on epävarma, vaikka se onkin usein käännetty Suomeksi.

Norjalaisen Gro Steinslandin mukaan eräiden skandinaavisten hallisijasukujen alkuperä johdettiin jumalan ja jättiläisnaisen pyhästä avioliitosta (hieros gamos). Tällaisia pareja olivat Freyr ja Gerd (Ynglinga-suvun kantavanhemmat) sekä Odin ja Skade (Laden jaarlisuvun kantavanhemmat). Jättiläiset rinnastuivat finneihin (=saamelaisiin), koska molemmat edustivat vierautta ja toiseutta – jättiläiset kosmisella ja finnit maanpäällisellä tasolla. Tarinat avioliitoista viikinkikuninkaiden ja salaperäisten finninaisten välillä näyttävät siis pohjautuvan kuninkaanvallan alkuperästä kertovaan myyttiin. Tällaiset alkuperämyytit ovat ehkä syynä siihenkin, että Norjan myyttinen perustaja Nórr kuvattiin "muinaisjätti" Fornjótrin jälkeläiseksi, ja että Fornjótrin suku yhdistettiin "Finnlandiin".

[muokkaa] Muita finnikuninkaita skandinaavisessa kirjallisuudessa

Muinaisnorjankielisten lähteiden mukaan Norjan kuninkaan Harald Kaunotukan vaimo olisi ollut "finnikuningas" Svåsen tytär Snöfrid. Harald Kaunotukka on historiallinen hahmo, mutta Snöfridin todenperäisyyteen suhtaudutaan epäillen. Haraldin ja Snöfridin poika Sigurd olisi ollut myöhemmän kuningas Harald Ankaran esi-isä. Snöfrid-hahmo on melko varmasti saamelainen.

Eräissä muissakin muinaisnorjankielisissä lähteissä esiintyy käsite "finnien kuningas". Esimerkiksi eddarunossa Völundrin laulu myyttinen Völundr-seppä mainitaan sekä finnikuninkaan pojaksi että haltijoiden kuninkaaksi. Saamelaisia on asunut Suomen ohella myös Skandinaviassa, Itä-Karjalassa ja Kuolan niemimaalla, joten saamelaisten "kuninkaat", olivatpa nämä myyttisiä tai historiallisia hahmoja, eivät välttämättä liity Suomen historiaan.

[muokkaa] Widsithin Caelic

Yksi lakoninen maininta Suomeen yhdistetystä kuninkaasta löytyy myös skandinaavisen kirjallisuuden ulkopuolelta. Muinaisenglantilaisessa Widsith-runoelmassa todetaan, että "Caesar hallitsi kreikkalaisia ja Caelic finnejä".[30] Tässäkään yhteydessä ei kuitenkaan voida varmuudella sanoa, viittasiko finnit-nimi (Finnas) saamelaisten vai suomalaisten esivanhempiin.[31] Myöskään Caelicin hahmosta tai todenperäisyydestä ei tiedetä mitään varmaa. Nimen samankaltaisuuden perusteella Caelic on joskus samaistettu suomalais-virolaisen mytologian Kalevaan, mutta tulkinta on varsin epävarma.[32]

[muokkaa] Vaihtoehtoinen historiantulkinta ja sen kritiikki

Messeniuksen Kajaanin linnan vankilassa vuosina 1616–1636 kirjoitettu teos kuvasi Ruotsin historiaa ja sen mytologisia kuninkaita. Kirja edustaa niinsanottua Göötiläistä historiankirjoitusta.

Vuonna 1988 Martti Linna esitti saagoihin perustuvan teorian, jonka mukaan Fornjótr-tarusto oli rinnasteinen Ynglinga-saagalle ja että se 1200-luvulla Ynglinga-saagan tapaan miellettiin historialliseksi. Fornjótr olisi 1200-luvun käsitysten mukaan elänyt 500-luvulla jaa. ja hallinnut noiden käsitysten mukaan voimakasta Suomen alueella sijainnutta kuningaskuntaa. Linna arveli, että 1200-luvun käsitys Fornjótrin "jättiläissuvusta" olisi saattanut johtua pitkäkasvuisista alemannilaisista maahanmuuttajista, joita hänen mukaansa siirtyi Lounais-Suomeen 500-luvulla. Edelleen Linna piti mahdollisena, että kuvauksella Nórr-kuninkaan sotaretkistä ja Norjan perustamisesta olisi jonkinlainen historiallinen tausta. Lisäksi Linna julkaisi teoksessaan kirjallisuushistoriallisen kaavion siitä, miten 1200-luvun saagojen kirjoittajat olivat kytkeneet Fornjotr-taruston saagoissaan yhteen[33] Tulkinnan taustalla oli pyrkimys selittää vanhassa kirjallisuudessa esiintyvää käsitystä Suomesta muinaisena kuningaskuntana. Tällaista kirjallisuutta on mm. Ruotsin goottilaista historiankirjoitusta edustavat Ericus Olain historiateos 1400-luvulta, Johannes ja Olaus Magnuksen teokset 1500-luvulta, Johannes Messeniuksen kirjoitukset 1600-luvulta sekä 1700-luvun alussa kirjoitettuun Suomen kronikkaan sisältyvä kuningasluettelo. Myös Daniel Jusleniuksen Aboa vetus et Nova (1700) luettelee jotain kuninkaita.

Linnan teoria ei saanut tutkijoiden kannatusta. Yleensä sitä ei ymmärretty, vaan käsitettiin Linnan pitäneen taruja totena. Mikko Häme todisteli kriittisessä kommentissaan Fornjótrin olevan kuvitteellinen hahmo. Arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander puolestaan huomautti, ettei kuningaskunnan olemassaolosta tai germaanisesta maahanmuutosta ole yksiselitteisen selkeitä arkeologisia todisteita. Hän katsoi Suomessa olleen "päälliköitä" [34] Lehtosalo-Hilander tosin toteaa: "Täydellisellä varmuudella Martti Linnan teorioita ei voi torjua." Lehtosalo-Hilander katsoo, että asia saattaa ratketa toistaiseksi vain vähän tutkitun Euran Pappilanmäen lisäkaivauksilla."[35] Sittemmin Martti Linna on itsekin todennut Fornjótrin olevan mytologinen hahmo.

Eräät amatööritutkijat ovat jatkaneet Linnan teorian kehittelyä ja popularisointia, ja sillä on kannatusta varsinkin kansallismielisten historianharrastajien keskuudessa. Nykyisin tätä vaihtoehtoista tulkintaa levittävät eräät Internet-sivustot. Akateemisessa historiantutkimuksessa tätä teoriaa pidetään näennäistieteenä, eikä sitä ole hyväksytty mukaan tieteelliseen keskusteluun.

[muokkaa] Harrastelijatutkijoiden kritiikki tiedeyhteisöä kohtaan

Jotkut vaihtoehtoisen historiantulkinnan kannattajat ovat syyttäneet tiedeyhteisöä "ruotsinmielisyydestä". Heidän mielestään tieteellisessä tutkimuksessa ja koulukirjoissa esiintyvä käsitys Suomen rautakautisesta yhteiskunnasta on omaksuttu, jotta voitaisiin väittää ruotsalaisten tuoneen Suomeen sivistyksen.[36] Oppi- ja aatehistoriallisen tutkimuksen mukaan Suomen esi- ja varhaishistoriaan kohdistunutta tutkimusta on kuitenkin leimannut pikemminkin voimakas fennomaaninen ja suomalaiskansallinen pohjavire.[37]

Äärimmillään vaihtoehtohistorian kannattajat esittävät, että ruotsalaiset ovat tietoisesti vääristelleet koko Suomen historiaa Ruotsin vallan alusta saakka. Toisaalta heidän lähteinään käyttämänsä Suomen muinaisesta kuningashuoneesta kirjoittaneet historiankirjoittajat, kuten Johannes Messenius, olivat yleensä ruotsalaisia. 1600-luvun suurvaltaa rakentava ruotsalainen historiankirjoitus halusi suurennella ja liioitella valtakunnan itäosien muinaishistoriaa, ei vähätellä sitä.[38]

[muokkaa] Vaihtoehtoisen tulkinnan lähteet tieteellisen tutkimuksen kannalta

Muinaisnorjankielisen kirjallisuuden käyttö lähteenä on vaikeaa, koska mytologiat, fiktiot ja historialliset faktat sekoittuvat siinä toisiinsa. Yleisesti ottaen näyttää kuitenkin siltä, että niukat Suomea koskeviksi tulkitut tiedot saagoissa pohjautuvat usein myytteihin tai kaunokirjallisiin konventioihin. Kyseessä oleva kirjallinen materiaali on peräisin Norjasta ja Islannista, joissa Suomen aluetta koskeva tieto on ollut vähäisempää kuin Ruotsissa. John Lindow'n mukaan "finneihin" sekä Kvenlandin ja Bjarmalandin kaltaisiin itäisiin alueisiin yhdistetyt mystiset tai taikavoimaiset hahmot saattavat olla heijastusta skandinaavisen kulttuurin tavasta assosioida etnisen toiseuden edustajiin mahtavia maagisia voimia.[39] Saagojen kirjoittamisen aikoihin tätä ajattelua ruokki se, että kristinusko erotti skandinaavit šamaanikulttuuria ylläpitävistä saamelaisista.

Lähdekriittisiä ongelmia liittyy myös muihin varhaisiin kirjallisiin lähteisiin, joiden on tulkittu kertovan Suomen kuninkaista. Esimerkiksi al-Idrisin kuvaus Pohjois-Euroopasta on sekavahko ja sisältää ilmeisiä väärinkäsityksiä.[40] 1600- ja 1700-luvun kuvaukset kristinuskoa edeltävästä menneisyydestä puolestaan olivat aivan mielikuvituksellisia, eikä niille voi antaa juurikaan todistusarvoa sen enempää Suomen kuin muidenkaan pohjoismaiden osalta.

[muokkaa] Kuningas-sanan käyttö historiallisella ajalla

Vuonna 1340 julistettiin 25 Sääksmäen talonpoikaa kirkonkiroukseen, koska he eivät olleet maksaneet veroa. Näistä talonpojista on säilynyt luettelo, jossa mainitaan henkilö nimeltä "Cuningas de Rapalum" eli Rapolan Kuningas. Nimi viittaa Rapolan kylään, jonka lähellä sijaitsee Rapolan linnavuori, Suomen suurin rautakautinen tai keskiaikainen mäkilinna. Jotkut ovat spekuloineet, että linnavuori ehkä oli kapinoivien talonpoikien käytössä ja että sille oli määrätty päällikkö eli "kuningas".

Kuningas tunnetaan useissa keskiaikaisissa yhteyksissä henkilö- tai kutsumanimenä, joten se hyvin todennäköisesti oli tässäkin tapauksessa sellainen eikä arvonimi. Aivan mahdotonta ei liene sekään, että "Kuningas" oli mahtailevan tai arvonsa tuntevan henkilön lempi- tai pilkkanimi, joka väärinkäsityksen vuoksi kirjattiin pannaanjulistusbullaan. Todennäköisesti nimi on kuitenkin viitannut paikalliseen mahtimieheen, suurtalon isäntään. Georg Haggrénin mukaan Rapolan Kuningas oli muiden pannaan julistettujen sääksmäkeläisten tavoin luultavasti lautamies, yksi pitäjän arvostetuista luottamusmiehistä.

Satakuntalainen suurtalonpoika David julistautui kapinan yhteydessä "talonpoikien kuninkaaksi" vuonna 1438. Myös Keski-Euroopan myöhäiskeskiaikaisten kapinoiden johtajia kutsuttiin joskus kuninkaiksi, ilman että kyseessä olisi ollut varsinaisesti vaatimus kuninkuudesta.

Sellaisten vielä 1800- ja 1900-luvuillakin käytettyjen yhdyssanojen kuin "nuottakuningas" tai "huuhtakuningas" osana kuningas-termi on viitannut talonpoikaisten työyhteisöjen valittuihin työnjohtajiin.

[muokkaa] Kuningas-sanan muita merkityksiä

  • Kuningas on edelleen käytössä sukunimenä.
  • Karhua on Suomessa kutsuttu metsien kuninkaaksi.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Lähteet yhdistettävä, Kirjaviite-malline käyttöön, viitteet ja lähdekirjallisuus erikseen.

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 Vahtola, Jouko: Suomen historia. Jääkaudesta Euroopan unioniin. Helsinki: Otava 2002, s. 33: "Suomen kuninkaissa oli nähtävästi kyse paikallisten yhteisöjen sukujohtajista ja yksittäisten hankkeiden kuten verotus- ja sotaretkien päälliköistä sekä pyynti- ja kaskiyhtiöiden nokkamiehistä."
  2. ↑ Vilkuna, Kustaa: Kihlakunta ja häävuode. Tutkielmia suomalaisen yhteiskunnan järjestäytymisen vaiheilta. Otava; Helsinki 1964: s. 29.
  3. ↑ Olsen, Björnar & Hansen, Lars-Ivar: Samernas historia. Liber; Stockholm 2006.
  4. ↑ Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990.
  5. ↑ Hiekkanen, Markus: Suomen keskiaikaiset kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117. Helsinki 2007. (viitattu kohta sivulla 14).
  6. ↑ esim. Marianne Schaumann-Lönnqvist: Kontinentaler und skandinavischer Import als Indikator sozialer Strukturen der Kaiser und Völkerwanderungszeit in Finnland. Praehistorische Zeitschrift 2/1992
  7. ↑ Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990.
  8. ↑ Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma - Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999: s. 131–166.
  9. ↑ Taavitsainen, J.-P: Häme ja Satakunta pakanuuden ajan lopulla. Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa (toim. M.-L. Linder, M.-R. Saloniemi & C. Krötzl). Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampere 2000: s. 19–29.
  10. ↑ Seppälä, Sirkka-Liisa: Muinaislinna ja maisema - visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa, esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Sirkka-Liisa Seppälä, Aino Nissinaho, Tuovi Kankainen & Irmeli Vuorela: Sääksmäen Rapola. Rautakautinen maisema ja kulttuuri Valkeakoskella. Rapola-tutkimuksia 3. Helsinki; Museovirasto 2005: s. 9–75)
  11. ↑ Salo, Unto: Pronssikausi ja rautakauden alku. E. Laaksonen, E. Pärssinen & K. J. Sillanpää. (toim.): Suomen historia 1. Espoo; Weilin + Göös 1984: s. 98–249. (viitattu kohta sivuilla 223–247)
  12. ↑ Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo. Del I. Den yngre folkvandringstiden. Finska fornminneföreningens tidskrift XLIV. Helsinki 1943. (viitattu kohta sivulla 224).
  13. ↑ Salmo, Helmer: Satakunnan rautakausi. Satakunnan historia 3. Pori 1952. (viitattu kohta sivuilla 459–460).
  14. ↑ Meinander, C. F: Etelä-Pohjanmaan historia I. Esihistoria. Etelä-Pohjanmaan historia I - II. Helsinki 1950: s. 1–236.
  15. ↑ Hiekkanen, Markus: Suomen keskiaikaiset kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117. Helsinki 2007. (viitattu kohta sivulla 14).
  16. ↑ Myhre, Björn: The Iron Age. The Cambridge History of Scandinavia Volume I: Prehistory to 1520. Edited by Knut Helle. S. 60–93.
  17. ↑ Julku, Kyösti: Kvenland - Kainuunmaa. Oulu; Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1986.
  18. ↑ Julku, Kyösti: Kvenland - Kainuunmaa. Oulu; Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1986.
  19. ↑ Julku, Kyösti: Keskiaika. Faravidin maa. Pohjois-Suomen historia. (toim. K. Julku). Oulu; Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1986: s. 82–147. (viitattu kohta sivulla 92).
  20. ↑ Julku, Kyösti : Keskiaika. Faravidin maa. Pohjois-Suomen historia. (toim. K. Julku). Oulu; Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1986: s. 82–147. (viitattu kohta sivulla 92).
  21. ↑ Gallén, Jarl: Länsieurooppalaiset ja skandinaaviset Suomen esihistoriaa koskevat lähteet. Suomen väestön esihistorialliset juuret. Helsinki 1984: s. 249–263.
  22. ↑ Messenius, Johannes: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Toimitus ja selitykset Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia. Helsinki 1988).
  23. ↑ 23,0 23,1 23,2 23,3 Margaret Clunies Ross: Snorri Sturluson's use of the Norse origin-legend of the sons of Fornjótr in his Edda. Arkiv for nordisk filologi. 1/1983: s. 47–66.
  24. ↑ Häme, Mikko: Saagoista ja muinaisista kuninkaistamme. Faravid 15. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja. Oulu 1991.
  25. ↑ Jan de Vries: Altgermanische religionsgeschicte 1. Berlin 1956, s. 241–251.
  26. ↑ http://encarta.msn.com/encyclopedia_761556517/article.html
  27. ↑ Johannes Messenius: Suomen riimikronikka. Ilm. 2004. (toimittanut Martti Linna, viitattu kohta esipuheessa).
  28. ↑ Häme, Mikko: Saagoista ja muinaisista kuninkaistamme. Faravid 15. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja. Oulu 1991.
  29. ↑ Gallén, Jarl: Länsieurooppalaiset ja skandinaaviset Suomen esihistoriaa koskevat lähteet. Suomen väestön esihistorialliset juuret. Helsinki 1984: 249–263.
  30. ↑ Widsith. Anglosaksinen muinaisruno. Suomennos ja selitykset Osmo Pekonen ja Clive Tolley. Jyväskylä 2004 (ks.selitysosuus)
  31. ↑ Lahtonen, Irmeli: A Land Beyond Seas and Mountains: A Study of References to Finland in Anglo-Saxon Sources. Suomen varhaishistoria. Tornion kongressi 14.–16.6.1991. (toimittanut Kyösti Julku). Studia historica septentrionalia 21. Rovaniemi; Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys 1992: s. 641–651. (viitattu kohta sivulla 643)
  32. ↑ Lahtonen, Irmeli: A Land Beyond Seas and Mountains: A Study of References to Finland in Anglo-Saxon Sources. Suomen varhaishistoria. Tornion kongressi 14.–16.6.1991. (toimittanut Kyösti Julku). Studia historica septentrionalia 21. Rovaniemi; Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys 1992: s. 641–651. (viitattu kohta sivulla 644)
  33. ↑ Messenius, Johannes: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Toimitus ja selitykset Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia. Helsinki 1988. s. 166–168, kirjallisuushisttoriallinen kaavio sivulla 180.
  34. ↑ Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander: Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria. 2000. s. 286–290.
  35. ↑ Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander: Finnland zur Wikingerzeit - Monarchie oder gleichwertige Gesellschaft. Karhunhammas 15. 1993, s. 41
  36. ↑ Anon: Suomen kuninkaat norjalais-islantilaisten saagojen mukaan 1997. Viitattu 9.9.2007.
  37. ↑ Fewster, Derek: Visions of Past Glory: Nationalism and the Construction of Early Finnish History. Studia Fennica Historica 11. Helsinki; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2006.
  38. ↑ http://www.kaltio.fi/index.php?58
  39. ↑ Lindow, John: Murder and Vengeance Among the Gods. Baldr in Scandinavian Mythology. FF Communication No. 262. Helsinki; Academia Scientiarum Fennica 1997.
  40. ↑ Gallén, Jarl: Länsieurooppalaiset ja skandinaaviset Suomen esihistoriaa koskevat lähteet. Suomen väestön esihistorialliset juuret. Helsinki 1984: 249–263.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_muinaiset_kuninkaat
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä