Sauli Niinistö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sauli Niinistö
Sauli Niinistö.jpg
Niinistö Helsingin kirjamessuilla 2011
Suomen tasavallan 12. presidentti
1.3.2012–
Edeltäjä Tarja Halonen
Eduskunnan puhemies
24.4.2007–19.4.2011
Edeltäjä Timo Kalli
Seuraaja Ben Zyskowicz
Pääministerin sijainen
Lipposen I hallitus
13.4.1995–15.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–30.8.2001
Edeltäjä Pertti Salolainen
Seuraaja Ville Itälä
Suomen valtiovarainministeri
Lipposen I hallitus[1]
2.2.1996–14.4.1999
Lipposen II hallitus[2]
15.4.1999–16.4.2003
Edeltäjä Iiro Viinanen[1]
Seuraaja Antti Kalliomäki[3]
Suomen oikeusministeri
Lipposen I hallitus[1]
13.4.1995–1.2.1996
Edeltäjä Anneli Jäätteenmäki[4]
Seuraaja Kari Häkämies[1]
Kansanedustaja
21.3.1987–18.3.2003
21.3.2007–19.4.2011[5]
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 24. elokuuta 1948 (ikä 64)[5]
Salo[5]
Puolue Kansallinen Kokoomus[5]
Koulutus oikeustieteen kandidaatti (1974)
varatuomari (1977)[5]
Puoliso Marja-Leena Alanko (1974–1995†)
Jenni Haukio (2009–)[5]

Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on Suomen tasavallan kahdestoista presidentti. Hänen toimikautensa alkoi 1. maaliskuuta 2012.

Juristina työskennellyt Niinistö toimi kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja myöhemmin valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Ministerin uransa jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies.

Niinistö oli Kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella.

Sisällysluettelo

Ura [muokkaa]

Juristina [muokkaa]

Sauli Niinistö valmistui Turun yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1974 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1977. Hän oli Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaalina vuosina 1976–1987 ja oli nimitettynä hovioikeudenneuvokseksi vuonna 1994. Lisäksi hänellä on ollut oma lakiasiaintoimisto Salossa 1978–1988.[5]

Kunnallispolitiikka [muokkaa]

Niinistö aloitti poliittisen uransa asettumalla ehdolle vuoden 1976 kunnallisvaaleissa Salossa. Hänet valittiin Salon kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa hän oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1988 saakka, ja sen jälkeen hän jatkoi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1989–1992. Vuonna 1992 hän jäi pois kaupunginvaltuustosta.[5]

Eduskuntatyö [muokkaa]

Niinistö nousi eduskuntaan kolmannella yrittämällään vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva on kertonut epäilleensä tulokasta vahvasti ja pitäneensä häntä yhden kauden kansanedustajana. Niinistö kuitenkin vahvisti asemaansa kokoomuksen ryhmässä Holkerin hallituksen verouudistuksen yhteydessä ja teki yhteistyötä Kari Häkämiehen kanssa. Niinistö valittiin uudelleen seuraavissa vaaleissa, ja hän nousi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi.[6]

Vuonna 1993 Niinistö valittiin Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi, [5] ja seuraavana vuonna hänestä tuli Kokoomuksen puheenjohtaja Pertti Salolaisen jälkeen.[7][8]

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Niinistö sai Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä 18 946 ääntä, mikä oli suurin henkilökohtainen äänimäärä näissä vaaleissa.[9] Hän nousi ensin Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeriksi mutta siirtyi seuraavana vuotena Iiro Viinasen tilalle valtiovarainministeriksi. Valtiovarainministerinä Niinistö joutui kantamaan vastuuta 1990-luvun lamasta ja sitä seuranneista säästöistä ja leikkauksista. Hän tuli tunnetuksi valtiontalouden ankarasta säästölinjasta.[10] Eduskuntavaaleissa 1999 Niinistö asettui ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä. Hän sai 30 450 ääntä ja hänestä tuli toistamiseen vaalien äänikuningas.[11] Niinistö toimi valtiovarainministerinä vuoteen 2003 asti, jolloin hän jäi pois eduskunnasta ja ryhtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.[6]

Niinistö palasi eduskuntaan vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Hän sai 60 563 ääntä,[12] eniten eduskuntavaalien historiassa. Hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi vaalikaudelle 2007–2011.[5] Vuonna 2010 puhemiehen vaalissa Niinistö sai jatkokauden vain 89 äänellä. Useat kansanedustajat arvostelivat Niinistön tarkkaa kulukuria sekä sitä, ettei hän ollut puolustanut eduskuntaa julkisuudessa. Silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies esitti jopa luopumista suljetusta lippuäänestyksestä.[13][14] Esimerkiksi Kimmo Kiljunen ja Sinikka Hurskainen arvostelivat Niinistöä siitä, miten kansanedustajien piti matkustaa toisessa luokassa ja yöpyä edullisissa hotelleissa. Heidän mielestään nämä käytännöt tekivät heidät naurunalaisiksi ulkomaalaisten kollegojen keskuudessa.[15] Huonon tuloksen vuoksi Niinistö harkitsi puhemiehen tehtävästä eroamista mutta päätti lopulta jatkaa kautensa loppuun.[16] Kansanedustajien arvosteluun hän vastasi, että vain se, joka näyttää esimerkkiä omalla säästäväisyydellään, voi uskottavasti velvoittaa muita samaan.[17]

Muut luottamustoimet [muokkaa]

Elokuussa 2009 Niinistö ilmoitti hakevansa Suomen Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi.[18] Hänet valittiin puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudeksi 8. marraskuuta 2009.[19]

Niinistö on toiminut myös Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU) puheenjohtajana 1998–2002. Hän oli avainasemassa EDU:a ja EPP:tä yhdistettäessä, ja hänet nimitettiin Euroopan kansanpuolueen (EPP) kunniapuheenjohtajaksi. Vuosituhannen vaihteessa hän oli mukana eri pankkineuvostoissa, kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston puheenjohtajana 1999–2003 ja puheenjohtajana 1999–2000, sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä 2000–2001.[20] IMFC:ssä Niinistö edusti Pohjoismaita ja Baltian aluetta[21].

Presidenttiehdokkuudet [muokkaa]

Vuoden 2006 presidentinvaali [muokkaa]

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2006
Niinistön kannatus vuoden 2006 presidentinvaalien ensimmäisellä ja toisella kierroksella sinisellä.

Niinistöä oli pyydetty ehdokkaaksi jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta silloin hän kieltäytyi perhesyistä ja sanoi olevansa yksinhuoltaja ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin Riitta Uosukainen.[22] Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin, ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli provosoiva ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.[23][24][25]

Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1 prosenttia, ja hän pääsi 46,3 prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmenneksi tullut keskustan Matti Vanhanen ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä.[26] Samoin RKP:n Henrik Lax, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ja valitsijayhdistyksen Arto Lahti ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.[27][28][29]

Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2 % äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 %, mutta vaalipäivänä hän sai 1 100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin. [30]

Vuoden 2012 presidentinvaali [muokkaa]

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2012

Niinistö ilmoitti 28. kesäkuuta 2011 pyrkivänsä Kansallisen Kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa[31], ja ehdokkuus vahvistettiin kokoomuksen ylimääräisessä puoluekokouksessa 22. lokakuuta 2011.[32] Ilta-Sanomien samana päivänä julkistaman mielipidetiedustelun mukaan Niinistöä oli kertonut voivansa äänestää 58 % vastaajista.[32] Niinistö sai ensimmäisellä kierroksella suurimman äänimäärän, 37 % äänistä. Toisella kierroksella hänen vastassaan oli Pekka Haavisto. Niinistö valittiin Suomen 12. presidentiksi 62,6 %:n kannatuksella, mikä oli suurin toisen kierroksen kannatus Suomen suoran kansanvaalin aikana.[33]

Iltalehti arvioi 2011 Niinistön valmistelleen ehdokkuuttaan suunnitelmallisesti jo vuosia ottamalla etäisyyttä puolueeseensa. Vielä vuonna 2009 Vaalit yleisödemokratiassa -tutkimus luki Sauli Niinistön silloisen eduskunnan kymmenen oikeistolaisimman kansanedustajan joukkoon. Iltalehden pääkirjoituksessa arvioidaan, että hänen vasemmalle suuntautuviin suunnitelmallisiin avauksiinsa kuuluvat niin Jyrki Kataisen linjasta poikkeavat talous- ja eurooppapoliittiset puheenvuorot kuin profiilin madaltaminen Nato-kysymyksessäkin. Aiemmin Niinistön julkista kuvaa ovat kuitenkin värittäneet tiukka valtiovarainministerin rooli sekä toimiminen yhtenä euroon liittymisen pääarkkitehtina.[34]

Presidenttinä [muokkaa]

Presidentti Sauli Niinistö tarkastaa kunniankomppanian, takanaan muun muassa väistyvä presidentti Tarja Halonen sekä puolustusvoimain komentaja kenraali
Ari Puheloinen.

Niinistö astui tasavallan presidentin virkaan eduskunnassa 1. maaliskuuta 2012. Virkaanastujaispuheessaan hän painotti huoltaan nuorten syrjäytymisestä ja lupasi koota asiantuntijoita pohtimaan, miten yhdistää parhaiten nuoren oma vastuuntunto, vanhempien vastuu ja ulkopuolinen apu. Hän myös totesi, että Suomen tulee tunnistaa kansainväliset kilpailuasetelmat, ja kertoi aikovansa kehittää Suomen suhteita Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin. Puheensa lopuksi Niinistö sanoi kunnioittavansa suomalaista työtä ja työmoraalia.[35]

Niinistö piti presidenttinä ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuudensa 5. maaliskuuta 2012. Hän onnitteli Vladimir Putinia Venäjän presidentinvaalien voittamisesta mutta esitti samalla huolensa vaalivilpistä.[36] Venäjän vaalivilppi nousikin esiin Niinistön ja Putinin ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. Putin vakuutti, että kaikki vaaliepäselvyydet tutkitaan tarkoin, ja kutsui Niinistön vierailulle Venäjälle.[37] Niinistön ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui maaliskuun lopussa Etelä-Koreaan, missä hän osallistui kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen. Ennen kokousta hän tapasi YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin.[38] Niinistön ensimmäinen virallinen valtiovierailu puolestaan sijoittui perinteisesti Ruotsiin, missä hän tapasi Kaarle XVI Kustaan perheeneen.[39]

Kesäkuussa 2012 Suomessa vieraillut Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov totesi, että Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle. Makarovin mukaan Suomen tulisi tiivistää sotilasyhteistyötään Naton sijaan Venäjän kanssa.[40] Lausunto sai aikaan Suomessa laajan kohun. Niinistö otti asian esiin tapaamisessa Makarovin kanssa, ja totesi että tämän olisi pitänyt tutustua paremmin Suomen Nato-kantaan.[41] Niinistön Venäjän vierailun yhteydessä presidentit eivät keskustelleet asiasta, mutta pidetyssä tiedoitustilaisuudessa asiasta kysyttäessä Putin vahvisti olevansa samoilla linjoilla Makarovin kanssa.[42]

Tammikuussa 2013 Niinistö esitti presidentin palkkion alentamista vuoden 2006 maaliskuun tasolle. Tämä oli jatkoa Niinistön pitämälle uudenvuodenpuheelle, jossa hän moitti yritysjohtajia ahneudesta ja oman edun maksimoinnista.[43] Niinistön avaus aloitti julkisuudessa keskustelun yleisestä palkkojen pienennyksestä, mutta Niinistö itse kiisti ajavansa palkka-alea.[44] Eduskunta hyväksyi Niinistön aloitteen yksimielisesti.[45]

Poliittiset näkemykset [muokkaa]

Niinistö on kuvannut aatemaailmaansa sanalla porvari. Haastattelussa vuonna 2005 Niinistö kertoi yhdistävänsä sanan poliittiseen oikeistoon, oikeudenmukaisuuteen ja toisten oikeuksia loukkaamattomaan individualismiiin.[46]

Presidentinvaalien 2012 yhteydessä Niinistö ilmoitti Helsingin Sanomien vaalikoneessa esimerkiksi haluavansa poistaa presidentin oikeuden armahtaa vankeja. Hän on noudattanut tätä linjaa myös presidenttikaudella, ja armahti ensimmäisenä presidenttivuotenaan vain yhden vangin.[47] Niinistö mainitsi kannattavansa toisen kotimaisen kielen opiskelua ja vastustavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joskin hän kannatti samaa sukupuolta olevien parien oikeutta yhteiseen sukunimeen ja adoptioihin.[48] Hän on kertonut kannattavansa eutanasiaa, mutta edellyttää tälle tarkkoja säännöksiä.[49]

Kysymystä Suomen NATO-jäsenyydestä Niinistö ei pidä ajankohtaisena.[48] Niinistön mielestä Suomen tulisi edetä eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä niin pitkälle kuin Nato sen sallii. Mahdollinen Natoon liittyminen on ratkaistava kansanäänestyksellä.[50][51] Presidentiksi noustuaan Niinistö totesi, ettei hän näe tarvetta Nato-jäsenyysasian käsittelyyn virkakautensa aikana, ja kertoi kannattavansa EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittämistä pidemmälle. [49]

Taloudellisissa kannanotoissaan Niinistö on korostanut säästäväisyyttä, työtä ja yrittämistä.[46][52] Hän haluaisi pidentää työuria muun muassa lyhentämällä opiskeluaikoja ja suosimalla eläkeikäisten osa-aikatyötä.[53] Yleisradion vaalitentissä 2012 Niinistö vaati laittomien lakkojen rangaistusten kiristämistä, mikä herätti vastarintaa ammattiyhdistysliikkeissä.[54]

Yksityiselämä [muokkaa]

Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa Naantalissa kesällä 2012.

Sauli Niinistön vanhemmat ovat levikkipäällikkö Väinö Niinistö ja sairaanhoitaja Hilkka Niinistö.[5] Hänellä on kolme vanhempaa sisarusta: hänen veljensä Kari Niinistö on kasvatustieteen professori,[55] ja sisarista toinen toimii Kuntaliiton johdon sihteerinä ja toinen on ravintolayrittäjä. Sauli Niinistön veljenpoika Ville Niinistö on Vihreän liiton puheenjohtaja ja kansanedustaja.[56] Sauli Niinistön kummisetä oli Saloran perustaja Fjalar Nordell.[57]

Niinistön ensimmäinen puoliso oli Marja-Leena Niinistö (o.s. Alanko). He menivät naimisiin 1974 ja saivat kaksi lasta (Nuutti, s. 1975 ja Matias, s. 1980). Marja-Leena Niinistö menehtyi liikenneonnettomuudessa vuonna 1995. Niinistö kirjoitti vaimonsa kuoleman jälkeisestä ajasta kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys.[8] Hänen toinen puolisonsa on Jenni Haukio (s. 1977), joka toimi Kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Niinistö ja Haukio vihittiin 3. tammikuuta 2009 Reposaaren kirkossa. He olivat seurustelleet jo noin kaksi vuotta mutta pitivät suhteensa salassa tiedotusvälineiltä hääpäivään asti.[58]

Niinistö seurusteli kulttuuriministerinäkin toimineen keskustan kansanedustajan Tanja Karpelan kanssa muutaman vuoden. He kihlautuivat loppuvuodesta 2003[55], mutta kihlaus purkautui seuraavana vuonna.[59] Vuonna 2004 Niinistö ja hänen poikansa selviytyivät täpärästi Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista.[60]

Niinistö harrastaa vapaa-ajallaan rullaluistelua, mistä on tullut hänelle eräänlainen tavaramerkki. Suomalaisessa satiiritelevisiosarjassa Itse valtiaat Niinistön hahmo nähtiin useimmiten rullaluistimet jalassa.[61]

Hyväntekeväisyys [muokkaa]

Vuonna 2007 Niinistö lahjoitti Hiljaisten historia -teoksensa tekijänoikeudet Kirkon diakoniarahastolle.[62] Samana vuonna hän perusti Hjallis Harkimon kanssa Tukikummit-säätiön, jonka puheenjohtajana hän toimii yhä presidenttikautensa aikana.[63] Viimeisen kansanedustajakautensa päätteeksi Niinistö lahjoitti kansanedustajan palkkansa, eli yhteensä yli 120 000 euroa, hyväntekeväisyyteen.[64]

Vuoden 2012 presidentinvaalien kampanjoinnin aikaan Heikki Hursti liittyi Niinistön tukijoihin ja kertoi arvostavansa Niinistön työtä syrjäytyneiden hyväksi. Niinistö on työskennellyt Hurstin avustusjärjestössä ja on tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla.[65]

Tunnustukset [muokkaa]

  • 3. toukokuuta 2013: Suomen Tiedeseuran 175-juhlavuoden hopeinen mitali. Alexandre Bakharevin suunnittelema ansiomerkki myönnetään erityisestä Seuran hyväksi tehdystä työstä.[66]

Teokset [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. ↑ a b c d Lipposen I hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  2. ↑ Lipposen II hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  3. ↑ Jäätteenmäen hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  4. ↑ Ahon hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k Sauli Niinistö Suomen kansanedustajat. 17.11.2011. Eduskunta. Viitattu 9.1.2012.
  6. ↑ a b Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Eduskunnan seinäruususta tasavallan presidentiksi MTV3. Viitattu 2.3.2012.
  7. ↑ Huttunen, Janne: Niinistö vastasi puolueensa kutsuun Yle. Viitattu 19.1.2012.
  8. ↑ a b Sutinen, Teija: Sauli Niinistö on yksinäinen tähti Helsingin sanomat. 6.2.2012. Viitattu 5.3.2012.
  9. ↑ Ääniharava - eduskuntavaaleissa 1995 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 2.3.2012.
  10. ↑ Perho, Anna: Sauli Niinistö City-lehti. 1/2006. Viitattu 23.1.2012.
  11. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 1.8.2008.
  12. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 2007 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 3.4.2007. Tilastokeskus. Viitattu 13.3.2012.
  13. ↑ Olli Pohjanpalo: Puhemiehen vaali poikii protestiääniä. Helsingin Sanomat, 24.1.2013, nro 22, s. A 14.
  14. ↑ Saako Sauli Niinistö sapiskaa? Ilta-sanomat. 2.2.2010. Viitattu 2.3.2012.
  15. ↑ Kapina eduskunnassa - maalitauluna Niinistö Ilta-sanomat. 1.2.2010. Viitattu 2.3.2012.
  16. ↑ Sauli Niinistö jatkaa puhemiehenä Taloussanomat. 3.2.2010. Viitattu 3.2.2012.
  17. ↑ Näin Niinistö näpäytti eduskuntaa takaisin Ilta-sanomat. 2.2.2010. Viitattu 2.3.2012.
  18. ↑ Niinistö Palloliiton puheenjohtajakilpaan MTV3 Urheilu. 24.8.2009. Viitattu 21.9.2009.
  19. ↑ Sauli Niinistöstä Palloliiton puheenjohtaja 8.11.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 8.11.2009.
  20. ↑ Sauli Niinistö / Ura Niinisto.info. Viitattu 6.2.2012.
  21. ↑ Valtiovarainministeriö: Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaa linjaava rahoituskomitea IMFC kokoontuu Ottawassa 17.11.2001 Viitattu 15.2.2012.
  22. ↑ Kinnunen, Raila: Sauli Niinistön paluu. Apu, 20.6.2005.
  23. ↑ Lukka, Teemu: Näin tehtiin työväen presidentti Helsingin sanomat. 27.11.2005. Viitattu 5.3.2012.
  24. ↑ "Työväen presidentti" kuumensi tunteita Ilta-sanomat. 27.10.2005. Viitattu 5.3.2012.
  25. ↑ Niinistö kampanjoi "työväen presidenttinä" Ilta-sanomat. 26.10.2005. Viitattu 5.3.2012.
  26. ↑ Nyt alkaa taistelu Ilta-sanomat. 14.1.2006. Viitattu 5.1.2012.
  27. ↑ Kimi ja Jenni Niinistön taakse Ilta-sanomat. 23.01.2006. Viitattu 4.3.2012.
  28. ↑ Halosen tilalle Niinistö Uusi Suomi. 3.2.2012. Viitattu 4.3.2012.
  29. ↑ Vanhanen ei kampanjoi Niinistöä Ilta-sanomat. 17.01.2006. Viitattu 4.3.2012.
  30. ↑ Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 28.6.2011. MTV3. Viitattu 3.3.2012.
  31. ↑ Sauli Niinistö lähtee presidenttiehdokkaaksi Yle Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 28.6.2011.
  32. ↑ a b Kokoomus hellii Niinistö-ilmiötä. Helsingin sanomat, 23.10.2011. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.10.2011.
  33. ↑ Junkkari, Marko: Uutisanalyysi: Historiallinen presidentinvaali Helsingin sanomat. 5.2.2012. Viitattu 2.3.2012.
  34. ↑ Niinistön voitto ei ole kirkossa kuulutettu. Iltalehti, 2011, nro 5.8., s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  35. ↑ Niinistö, Sauli: Tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaispuhe eduskunnassa 1.3.2012. Yle. Viitattu 5.3.2012.
  36. ↑ Presidentti Niinistö kehui Venäjän vaaleja Iltalehti. 5.3.2012. Viitattu 5.3.2012.
  37. ↑ Niinistön ja Putinin ensimmäisen puhelun sisältö julki Ilta-sanomat. 7.3.2012. Viitattu 8.3.2012.
  38. ↑ Niinistö saapui Koreaan Iltalehti. 25.3.2012. Viitattu 26.3.2012.
  39. ↑ Presidenttiparin Ruotsin-matka huipentui juhlavastaanottoon Helsingin sanomat. 18.4.2012. Viitattu 10.6.2012.
  40. ↑ Venäläiskenraali: Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle Helsingin sanomat. 5.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  41. ↑ Presidentti Niinistö: Kenraali Makarovin analyysi oli väärä Helsingin sanomat. 7.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  42. ↑ Putin samaa mieltä Makarovin kanssa Nato-kysymyksestä Helsingin Sanomat. 22.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  43. ↑ Raeste, Juha-Pekka: Niinistö haluaa alentaa palkkiotaan Helsingin Sanomat. 3.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  44. ↑ Niinistö ei ehdota yleisiä palkkojen pienennyksiä Helsingin Sanomat. 6.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  45. ↑ Eduskunta hyväksyi presidentin palkka-alen Helsingin Sanomat. 27.2.2013. Viitattu 10.3.2013.
  46. ↑ a b Vimma, Tuomas: Porvarin paluu Image. 7/2005. Viitattu 23.1.2012.
  47. ↑ Niinistö armahti vain yhden tuomitun Helsingin sanomat. 17.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  48. ↑ a b Niinistö Sauli vaalikone.fi. Viitattu 9.1.2012.
  49. ↑ a b Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa Helsingin sanomat. 26.5.2012. Viitattu 10.6.2012.
  50. ↑ Hämäläinen, Jyrki: Sauli Niinistö ei kaipaa Kekkoseksi Seinäjoen sanomat. 27.12.2011. Viitattu 23.1.2012.
  51. ↑ Niinistö tahtoo kansanäänestyksen Natosta Yle Uutiset. 31.10.2008. Viitattu 5.2.2009.
  52. ↑ Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Suomella töissä? MTV3 Uutiset. 23.1.2012. Viitattu 23.1.2012.
  53. ↑ Sauli Niinistö teki pikavisiitin Karkkilalainen. 23.11.2011. Viitattu 23.1.2012.
  54. ↑ Ay-johtajat pillastuivat Niinistön lakkopuheista Turun Sanomat. 12.1.2012. Viitattu 23.1.2012.
  55. ↑ a b Ylen uutisarkisto YLE Uutiset. 25.11.2003. Viitattu 3.1.2009.
  56. ↑ Niinistön veljenpoika on vihreiden uusi tähti Ilta-sanomat. 24.5.2004. Viitattu 23.9.2011.
  57. ↑ Hämäläinen, Unto: Mäntyniemen nuori isäntä. Helsingin Sanomat. Kuukausiliite, 2012, nro 3.
  58. ↑ Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vihittiin Ilta-sanomat. 3.1.2009. Viitattu 7.3.2012.
  59. ↑ Tanja Karpela kihloihin viidennen kerran Helsingin sanomat. 4.11.2008. Viitattu 23.9.2011.
  60. ↑ Hämäläinen, Antti: Niinistö puhuu nyt tsunamista Ilta-sanomat. 20.9.2007. Viitattu 23.9.2011.
  61. ↑ Sauli Niinistön pinssistä tuli vaalien hittituote 28.12.2011. MTV3. Viitattu 6.3.2012.
  62. ↑ Helin, Matti: Sauli Niinistö tukee lapsia ja nuoria diakoniatyön kanssa. Suurella Sydämellä, 2008, nro 01, s. 4–5. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.2.2012.
  63. ↑ Niinistö: Pohjoismainen puolustusyhteistyö helpottaisi säästöpaineita Helsingin sanomat. 6.2.2012. Viitattu 11.2.2012.
  64. ↑ IS: Niinistö lahjoitti jättipotin hyväntekeväisyyteen Iltalehti. 25.10.2010. Viitattu 11.2.2012.
  65. ↑ Schauman, Satu: Heikki Hursti: Sauli Niinistö tehnyt arvokasta työtä 25.01.2012. Verkkouutiset. Viitattu 11.2.2012.
  66. ↑ Presidentti Niinistölle Suomen Tiedeseuran mitali Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 9.5.2013.

Kirjallisuutta [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sauli Niinistö.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Sauli Niinistö -sitaatteja.
Suomen presidentin lippu
Suomen presidentit

Ståhlberg | Relander | Svinhufvud | Kallio | Ryti | Mannerheim | Paasikivi | Kekkonen | Koivisto | Ahtisaari | Halonen | Niinistö

Kansallisen Kokoomuspuolueen/Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajat

Hugo Suolahti | E. N. Setälä | Antti Tulenheimo | Hugo Suolahti | Kyösti Haataja | Paavo Virkkunen | Juho Kusti Paasikivi | Pekka Pennanen | Edwin Linkomies | K. F. Lehtonen | Arvo Salminen | Jussi Saukkonen | Juha Rihtniemi | Harri Holkeri | Ilkka Suominen | Pertti Salolainen | Sauli Niinistö | Ville Itälä | Jyrki Katainen

Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajat 2007–2011

Eero Akaan-Penttilä | Sirpa Asko-Seljavaara | Merikukka Forsius (2008–2011) | Juha Hakola | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Hanna-Leena Hemming | Anne Holmlund | Jyri Häkämies | Harri Jaskari | Kalle Jokinen (2009–2011) | Ilkka Kanerva | Arja Karhuvaara | Ulla Karvo | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Jari Koskinen (2007–2009) | Jari Larikka | Sanna Lauslahti | Jouko Laxell | Eero Lehti | Suvi Lindén | Marjo Matikainen-Kallström | Jukka Mäkelä (2007–2010) | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Olli Nepponen | Sauli Niinistö | Tuija Nurmi | Heikki A. Ollila | Petteri Orpo | Reijo Paajanen | Sanna Perkiö | Petri Pihlajaniemi | Lyly Rajala | Pekka Ravi | Paula Risikko | Petri Salo | Pertti Salolainen | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Marja Tiura | Lenita Toivakka | Tuulikki Ukkola | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Ilkka Viljanen | Lasse Virén | (2010–2011) Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Ben Zyskowicz

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011

Eero Akaan-Penttilä | Thomas Blomqvist | Maarit Feldt-Ranta | Merikukka Forsius | Christina Gestrin | Maria Guzenina-Richardson | Leena Harkimo | Heidi Hautala | Hanna-Leena Hemming | Antti Kaikkonen | Antti Kalliomäki | Johanna Karimäki | Tanja Karpela | Jyrki Kasvi | Kimmo Kiljunen | Merja Kuusisto | Jaakko Laakso | Sanna Lauslahti | Eero Lehti | Marjo Matikainen-Kallström | Jukka Mäkelä | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Sauli Niinistö | Mikaela Nylander | Pirkko Ruohonen-Lerner | Matti Saarinen | Timo Soini | Tommy Tabermann | Tarja Tallqvist | Markku Uusipaavalniemi | Raija Vahasalo | Matti Vanhanen

Suomen vuoden 2006 presidentinvaalien ehdokkaat

2: Bjarne Kallis (KD) | 3: Sauli Niinistö (Kok.) | 4: Timo Soini (PS) | 5: Heidi Hautala (Vihr.)
6: Henrik Lax (RKP) | 7: Matti Vanhanen (Kesk.) | 8: Arto Lahti (Val.yhd.) | 9: Tarja Halonen (SDP)

Suomen vuoden 2012 presidentinvaalien ehdokkaat

2: Pekka Haavisto (Vihr.) | 3: Timo Soini (PS) | 4: Paavo Väyrynen (Kesk.) | 5: Paavo Lipponen (SDP)
6: Sauli Niinistö (Kok.) | 7: Sari Essayah (KD) | 8: Eva Biaudet (RKP) | 9: Paavo Arhinmäki (Vas.)

Edeltäjä:
Anneli Jäätteenmäki		 Suomen oikeusministeri
1995−1996		 Seuraaja:
Kari Häkämies
Edeltäjä:
Iiro Viinanen		 Suomen valtiovarainministeri
1996–2003		 Seuraaja:
Antti Kalliomäki
Edeltäjä:
Riitta Uosukainen		 Kansallisen Kokoomuksen presidenttiehdokas
2006, 2012		 Seuraaja:
–
Edeltäjä:
Timo Kalli		 Eduskunnan puhemies
2007–2011		 Seuraaja:
Ben Zyskowicz
Edeltäjä:
Pekka Hämäläinen		 Suomen Palloliiton puheenjohtaja
2009–2012		 Seuraaja:
Pertti Alaja
Edeltäjä:
Ilkka Kanerva		 Kokoomuksen edustaja eduskunnan puhemiehistössä
2007–2011		 Seuraaja:
Ben Zyskowicz
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sauli_Niinistö&oldid=13251688