Pekka Haavisto
| Pekka Olavi Haavisto | |
|---|---|
 |
|
| Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri | |
|
13. huhtikuuta 1995 – 14. huhtikuuta 1999 |
|
| Edeltäjä | Sirpa Pietikäinen |
| Seuraaja | Satu Hassi |
| Kansanedustaja | |
|
|
|
| Ryhmä/puolue | Vihreä eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Helsingin vaalipiiri |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 23. maaliskuuta 1958 (ikä 53) Helsinki |
| Puolue | Vihreä liitto |
| Ammatti | kansanedustaja |
| Puoliso | Nexar Antonio Flores |
Pekka Olavi Haavisto (s. 23. maaliskuuta 1958 Helsinki) on suomalainen poliitikko, kansanedustaja ja aiempi ministeri. Nykyisin hän on Vihreiden kansanedustaja ja Eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien varsinainen jäsen. Haavisto on toiminut Vihreän liiton kansanedustajana 1987–1995 ja 2007–, Vihreän liiton puheenjohtajana 1993–1995, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995–1999, Euroopan vihreän puolueen puheenjohtajana 2000–2006 sekä YK:n ympäristöohjelman UNEP:n asiantuntijana. Eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana hän on toiminut kahdesti. Haavisto toimii ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä, erikoisalueenaan Sudanin ja Somalian konfliktit.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
Haavisto on koulutukseltaan valtiotieteiden ylioppilas. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Munkkivuoren yhteiskoulusta[2] vuonna 1976 Haavisto aloitti valtiotieteiden opinnot Helsingin yliopistossa.[3]
[muokkaa] Poliittinen ura
Koijärvi-liikkeessä toiminut Haavisto oli 1979–1982 Komposti-lehden päätoimittaja, Suomi-lehden päätoimittaja 1982–1987 ja Vihreän Langan päätoimittaja 1983.[2] Haavisto oli Vihreiden eduskuntaryhmän ensimmäinen ryhmäsihteeri 1983[1].
Ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan vuonna 1987 esiintyminen Yleisradion suuressa vaalikeskustelussa nosti Pekka Haaviston eduskuntaan. Hän sai ennen vaalikeskustelua päättyneessä ennakkoäänestyksessä toista sataa ääntä, mutta varsinaisena äänestyspäivänä 7 891 ääntä.[4][5]. Haavisto toimi kahdesti Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Haavisto putosi eduskunnasta vuoden 1995 vaaleissa.[1] Vaalien jälkeen hänestä tuli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Lipposen ensimmäiseen hallitukseen vuosiksi 1995–1999, mikä teki hänestä Suomen ja Euroopan ensimmäisen vihreän ministerin.[1][6] Haavisto pyrki eduskuntaan 1999 vaaleissa, mutta jäi varaedustajaksi Anni Sinnemäen tullessa valituksi.[7] Haavisto palasi eduskuntaan vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, joissa tuli valituksi noin 5 400 äänellä.[8] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Haavisto sai 7 470 ääntä.[9]
Pekka Haavisto on valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon 1988–1992 ja 2005–2008. Hän oli Euroopan vihreän puolueen puheenjohtaja 2000–2006.[2]
[muokkaa] Toiminta kansainvälisissä tehtävissä
Eduskuntauran jälkeen Haavisto toimi YK:n tehtävissä. Hän vastasi YK:n köyhdytettyä uraania koskevista kenttätutkimuksista Kosovossa, Montenegrossa, Serbiassa ja Bosnia-Hertzegovinassa.[2] Vuosina 2000–2006 Haavisto johti YK:n ympäristöohjelma UNEP:n tutkimuksia eri konfliktien ympäristövaikutuksista.[2][10] UNEP:n edustajana Haavisto oli muun muassa selvittämässä Romaniassa Baia Maren kaivosonnettomuutta[2]. Hän toimi myös Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa.[1] Haavisto osallistui Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta 2005–2007. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana Darfurin kriisissä.[1] Haavisto on ottanut osaa neuvotteluihin vielä EU-erityisedustajan työn jälkeenkin.[11][12]
Haavisto on ollut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa erityisalueenaan Venäjään liittyvät kysymykset ja uudet turvallisuusuhat sekä vierailevana luennoitsijana Bristolin yliopistossa aiheenaan kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti Helsingin yliopistossa ja NATO-koulussa Oberammergaussa.[1]
[muokkaa] Presidenttiehdokkuus 2012
Vihreiden puoluekokous päätti kesäkuussa 2011 nimetä Pekka Haaviston puolueen presidenttiehdokkaaksi. Jo aiemmin hankkeen ajamiseksi oli perustettu tukiyhdistys.[13] Haavisto sai vaalin ensimmäisellä kierroksella 18,8 % äänistä ja eteni toiselle kierrokselle Sauli Niinistön kanssa.[14] Toisella kierroksella Sauli Niinistö valittiin presidentiksi Haaviston saadessa 37,4 % äänistä. [15] Haavisto oli Suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaali presidenttiehdokas.[6]
[muokkaa] Poliittiset näkemykset
Presidentinvaalien yhteydessä Haavisto on todennut muun muassa, että pohjoismainen yhteistyö ja Venäjä ovat Suomen ulkopolitiikassa tärkeitä. Haaviston mielestä Suomella on taloudellisia mahdollisuuksia myös Euroopan ulkopuolella.[16] Haavisto ei ole Suomen Nato-jäsenyyden kannalla[17]. Afganistanista Suomen tulisi vetäytyä.[18] Turvapaikanhakijoita on autettava ensisijaisesti paikan päällä[19].
[muokkaa] Julkaisut
Haavisto on kirjoittanut muun muassa kirjan Kesä Balkanilla kokemuksistaan YK-työssä. Vuonna 2010 Haavisto julkaisi Afrikan kehityssuuntia kuvaavan raportin Afrikan tähteä etsimässä ja elämäkerrallisen teoksen Hatunnosto.[1] Lokakuussa 2011 julkaistiin Haaviston vaalikirja Anna mun kaikki kestää – Sovinnon kirja.[20]
[muokkaa] Yksityiselämä
Pekka Haaviston isä oli Munkkivuoren yhteiskoulun rehtori[21] Jouko Haavisto[22]. Äiti on Anja Haavisto[23]. Haavisto suoritti siviilipalveluksen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuonna 1985.[24] Pekka Haavisto tapasi puolisonsa, Ecuadorista kotoisin olevan Nexar Antonio Floresin (s. 1978), vuonna 1997 ollessaan matkalla Bogotássa. He rekisteröivät parisuhteensa vuonna 2002.[25]
[muokkaa] Teokset
- Inter-rail-opas. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1978. ISBN 951-0-08595-2.
- Nuori Eurooppa: Inter-rail opas. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13604-2.
- Kesä Balkanilla. Helsinki: Wutum, 1999. ISBN 951-98391-0-0.
- Afrikan tähteä etsimässä. Helsinki: Taloustieto, 2010. ISBN 978-951-628-499-9.
- Hatunnosto. Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-952-247-120-8.
- Anna mun kaikki kestää: Sovinnon kirja. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38578-4.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b c d e f g h CV pekkahaavisto.net. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ a b c d e f Pekka Haavisto Suomen kansanedustajat. 25.8.2011. Eduskunta. Viitattu 19.1.2012.
- ↑ Kuka Pekka Haavisto? haavisto2012.fi. Viitattu 13.1.2012.
- ↑ Björksten, Tuomo: Kaksi sankaria. Aamulehti, 29.1.2012, s. 6–10.
- ↑ Eduskuntavaalien tulokset. Aamulehti, 18.3.1987.
- ↑ a b Vihreiden verkot vasemmalle (pääkirjoitus) Iltalehti. 9.6.2011. Viitattu 19.1.2012.
- ↑ Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertailulukunsa 1999 (XLS) Tilastokeskus. Viitattu 19.1.2012.
- ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 19.1.2012.
- ↑ Airhart, Marc: Cleaning Up After War Scientific American. 15.9.2003. Viitattu 24.1.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Haavisto, Pekka: Sudanissa sataa (web.archive.org) Haavisto-blogi. 24.8.2007. Viitattu 19.1.2012.
- ↑ Sivari, joka sai sotilasansiomitalin Rauhanturvaaja. 1/2010. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ Presidenttiehdokas!. Iltalehti, 30.4.2011, s. 17.
- ↑ Koko maa – ehdokkaiden kannatus yle.fi. 22.1.2012. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ Sauli Niinistö on maamme 12. presidentti 5.2.2012. Yle. Viitattu 7.2.2012.
- ↑ Rautio, Yrjö: Niinistö vs Haavisto Apu. 22.12.2011. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ Camp, Walter de: Pekka Haavisto vs. Paavo Väyrynen City-lehti. 24/2011. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ Numminen, Mikko: Tehtävä Suomessa, Pekka Haavisto Image. 10/2011. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ Pekka Haavisto 24/2011. Väestöliitto. Viitattu 23.1.2012.
- ↑ Räsänen, Saija: Kuka ostaa vaalikirjoja? Vihreä Lanka. 3.11.2011. Viitattu 30.12.2011.
- ↑ Munkkivuoren yhteiskoulu Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalinen matrikkeli. Salminen, Jari ja Yksityiskoulujen Liitto. Viitattu 5.2.2012.
- ↑ Opettaja eLehti - 20.1.2012 - Sivu 20 - Artikkeli Viitattu 30.1.2012.
- ↑ Dokumentti kertoo: Haaviston äiti on Antonion asiakas mtv3.fi. Viitattu 30.1.2012.
- ↑ Julku, Mari: Energinen, kekseliäs ja nirso. Iltalehti, 28.–29.1.2012, s. 26–27.
- ↑ Häkli, Laura: Mutta kuka kumma on Antonio? 13.1.2012. Vihreä lanka. Viitattu 23.1.2012.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Pekka Haaviston kotisivut.
- Pekka Haaviston 2012 presidentinvaalikampanjan kotisivut.
- Pekka Haavisto – vihreä edelläkävijä rauhan asialla. Ylen Elävä arkisto.
- Pekka Haavisto Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
- Pekka Haavisto Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Outi Alanko-Kahiluoto | Janina Andersson | Tuija Brax | Merikukka Forsius (2007–2008)1 | Pekka Haavisto | Heidi Hautala (2007–2009)2 | Timo Juurikkala (2009-)2 | Heli Järvinen | Johanna Karimäki | Jyrki Kasvi | Ville Niinistö | Kirsi Ojansuu | Erkki Pulliainen | Anni Sinnemäki | Johanna Sumuvuori | Oras Tynkkynen
1Merikukka Forsius siirtyi Kokoomuksen eduskuntaryhmään 14. helmikuuta 2008.
2Heidi Hautala valittiin Euroopan parlamenttiin kesäkuussa 2009, hänen tilalleen tuli Timo Juurikkala.
Outi Alanko-Kahiluoto | Tuija Brax | Satu Haapanen | Pekka Haavisto | Johanna Karimäki | Ville Niinistö | Anni Sinnemäki | Osmo Soininvaara | Jani Toivola | Oras Tynkkynen
Outi Alanko-Kahiluoto | Paavo Arhinmäki | Sirpa Asko-Seljavaara | Tuija Brax | Pekka Haavisto | Juha Hakola | Eero Heinäluoma | Rakel Hiltunen | Arja Karhuvaara | Mari Kiviniemi | Päivi Lipponen | Sanna Perkiö | Pertti Salolainen | Sari Sarkomaa | Anni Sinnemäki | Johanna Sumuvuori | Astrid Thors | Erkki Tuomioja | Jan Vapaavuori | Ben Zyskowicz
2: Pekka Haavisto (Vihr.) | 3: Timo Soini (PS) | 4: Paavo Väyrynen (Kesk.) | 5: Paavo Lipponen (SDP)
6: Sauli Niinistö (Kok.) | 7: Sari Essayah (KD) | 8: Eva Biaudet (RKP) | 9: Paavo Arhinmäki (Vas.)
| Edeltäjä: Pekka Sauri |
Vihreän liiton puheenjohtaja 1993–1995 |
Seuraaja: Tuija Brax |
