Pirkka-Pekka Petelius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pirkka-Pekka Petelius
Syntymäaika 31. toukokuuta 1953 (ikä 61)
Syntymäpaikka Tornio
Aktiivisena 1975–
Merkittävät roolit James Potkukelkka ja muita
(Pulttibois, Manitbois)
Urho Hietanen
(Tuntematon sotilas)
Hamlet
(Hamlet liikemaailmassa)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pirkka-Pekka Petelius (s. 31. toukokuuta 1953 Tornio) on 1980-luvulta alkaen tunnetuimpia suomalaisia viihdyttäviä taiteilijoita. Hän on esiintynyt näyttelijänä, koomikkona, ohjaajana, käsikirjoittajana, tuottajana ja laulajana.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petelius syntyi Torniossa ja varttui nelivuotiaaksi Kouvolassa ja sen jälkeen Kuusankoskella. Vuonna 1975 hän muutti Helsinkiin. Ensiksi hän ajatteli aloittaa historian ja kielten opiskelun, mutta hän hakikin Suomen teatterikouluun (nykyiseen Teatterikorkeakouluun), jonne pääsi sisään vuonna 1976.[1]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petelius on käsikirjoittaja, ohjaaja ja levyttänyt kuusi äänilevyä laulajana. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan lukuisista menestyneistä sketsisarjoista 1980–2000-luvuilta. Hän on myös yksi Suomen tunnetuimmista komedianäyttelijöistä.

Näyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petelius teki läpimurtonsa Yleisradion sketsisarjassa Velipuolikuu (1983–1984), jossa hän toimi sekä käsikirjoittajana että näyttelijänä. Sarjan saama suosio avasi Peteliukselle uran yhtenä Suomen suosituimmista koomikoista. Velipuolikuun jälkeen Petelius oli mukana osin samalla työryhmällä tehdyissä sketsisarjoissa Mutapainin ystävät (1984–1985), Tabu (1986–1987) ja Hymyhuulet (1987–1988).

Hymyhuulissa Peteliuksen juontajaparina ja toisena päätähtenä oli Aake Kalliala, josta tuli hänen pitkäaikainen aisaparinsa. Peteliuksen ja Kallialan yhteistyön tuloksena syntyi halpa mutta huikean suosittu sketsisarja Pulttibois (1989–1991, jatkui 1992 nimellä Manitbois), jonka kaikki sketsit he sekä käsikirjoittivat että näyttelivät kahdestaan. Moni Peteliuksen tässä sarjassa esittämä hahmo, kuten Herra 47 tai James Potkukelkka, muodostui käsitteeksi. Petelius on tehnyt yhteistyötä myös Jope Ruonansuun kanssa, tuloksena sarjat Neurovisio (1992), Herra 47 (1994), Hömppäveikot (1996), Ruonansuu & Petelius Co. (1997) ja 6pack (2008). Petelius teki Jopen kanssa myös vuonna 2001 Internetissä esitettyä sketsisarjaa Petelius ja Ruonansuu Show.

1990- ja 2000-luvuilla Petelius on tehnyt paljon yhteistyötä Taneli Mäkelän kanssa. Akkaa päälle -sarjan sivuhahmoista tiepalvelumiesten Team Ahma sai oman sarjansa, sukupuoliroolit kääntänyt Ou nou! oli Kaverille ei jätetä -sarjan spin off.

Petelius ja Pedro Hietanen ovat vuodesta 1986 asti tehneet Yleisradiolle Yömyöhä-radiolähetyksiä, yhteensä 22 kappaletta. Jokaisella lähetyksellä on teema, ja lähetykseen liittyy teeman mukaisia haastatteluja sekä muita hupailuja. Idea on, että Hietanen toimii juontajana ja Petelius näyttelee lähes kaikki muut hahmot. Yömyöhä-lähetyksistä ovat saaneet alkunsa monet myös televisiossa esiintyneet hahmot, muun muassa Herra 47, Jarna Kuiva sekä Marja-Liisa Hirvesmieli. Lähetyksissä on paljon improvisoituja sketsejä sekä runsaasti kaksimielisyyksiä ja sananmuunnoksia. EMI on julkaissut Yömyöhä-lähetyksiä tupla-CD:inä otsikolla Serpien kylässä.

Petelius on kertonut komediahahmojensa, sketsiensä ja tv-sarjojensa synnystä Jukka Annalan kirjassa Toopelivisio (Teos, 2006). Petelius valottaa kirjassa taustoja sketsi- ja hahmoklassikoista kuten Balle Ramstedt, pääsiäishanu, Herra 47 ja James Potkukelkka.

Koomikonuransa vastapainona Petelius on tehnyt vakavampia rooleja sekä elokuvissa että televisiossa. Hän näytteli Hietasta Rauni Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa (1985). Muita keskeisiä elokuvia ovat olleet muiden muassa Aki Kaurismäen Hamlet liikemaailmassa (1986), Åke Lindmanin Lapin kullan kimallus (1999) sekä Peter Lindholmin Leijat Helsingin yllä (2001) ja Isältä pojalle (1996). Televisiosarjoihin kuuluu muun muassa Neil Hardwickin Pakanamaan kartta (1991).

Laulajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petelius on tehnyt uraa myös laulajana. Velipuolikuun jokaiseen jaksoon kuului Peteliuksen esittämä 1930-luvun iskelmä, joista muistetaan etenkin sarjan loppulauluna esitetty ”Muistan sua Elaine”. Myös Mutapainin ystävät ja Hymyhuulet sisälsivät joka jaksossaan lauluesityksen, jonka yleensä esitti Petelius. Velipuolikuun lauluesityksistä koottu levy Muistan sua Elaine myi (1984) kultaa, samoin sen seuraaja Pimpparauta (1985), ja Peteliuksesta tuli hetkeksi maan suosituin artisti. Muistan sua Elainen lisäksi Peteliuksen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lellelle ja Tra la la.

Ohjaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla Petelius on ohjannut TV-elokuvia ja -sarjoja: 55 min. puheaikaa (2004), 6pack (2008), Kymenlaakson laulu (2008) ja Moska (2011).

Juontajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petelius tunnetaan myös lintujen tuntijana ja lintuharrastajana. Hän on juontanut Yleisradion Luontoiltaa vuoden 2008 alusta. Petelius tekee myös YLE TV1:lle luontoaiheista ohjelmaa Paluu luontoon.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petelius on ollut naimisissa näyttelijä Sari Siikanderin kanssa, ja heillä on vuonna 2002 syntynyt tytär Josefiina.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1976 Manillaköysi sotapoliisi
1978 Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet Pukama
1979 Hääyö myytävänä Nake
1981 Kauhea murhamies Lalli Niila Peuransurma
Pölhölä tienrakennushallituksen virkamies
1982 Salameno sihteeri
Kuningas jolla ei ollut sydäntä vartija
1983 Jon Jonin ystävä
Köyhyydestä kurjuuteen
Äidin uhmaikä Virtanen
1984 Raw War
Puistatuksia
1985 Tähti sumussa
Calamari Union Frank
Tuntematon sotilas Urho Hietanen
1986 Huomenna pyöräilijä
Linna Jeremias
V. Y. Vihdoinkin yhdessä Hese
1987 Älä itke Iines Putte
Hamlet liikemaailmassa Hamlet
1988 Onks Viljoo näkynyt monia rooleja, mm. Erkki Nyysteen
1989 Likaiset kädet Slick
1990 Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla Töppö
Rampe & Naukkis – Kaikkien aikojen superpari Raimo "Rampe" Bilardo Wathén
1991 Uuno Turhapuro herra Helsingin herra veroministeri Pentti "Tarmo" Tömisevä
1992 Kuka on Joe Louis? urheilulääkäri
Pilkkuja ja pikkuhousuja Näremäki
1994 Anita etsivä Härkönen
Uuno Turhapuron veli Purkka-Pekka Putelius
1996 Isältä pojalle Pensseli
1997 Lahja Jouni
1999 Sokkotanssi Ilmari Lälli
Lapin kullan kimallus Nils Lepistö
2001 Klassikko kustantaja Veisterä
Leijat Helsingin yllä Henrik Bexar
2004 Levottomat 3 Teppo
55 min. puheaikaa mies
2006 Linnut Busse
2007 Tali-Ihantala 1944 kenraaliluutnantti Aksel Airo
2010 Prinsessa rovasti Kuronen
2011 Hella W Eino Salmelainen
2012 Härmä Notaari Kustaa
2013 8-pallo rikostutkija Elias Kaski
Mieletön elokuu poliisi
2014 Eila, Rampe ja Likka Rampe
2015 Kätilö Jouni

Tv-sarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Tv-sarja Rooli
1982 Ollaan kuin kotonanne
1983 Velipuolikuu monia rooleja
1984 Take it easy, Pekka Pekka
Mutapainin ystävät monia rooleja
1986 Vallan miehet
1986–1987 Tabu monia rooleja
1987 Hymyhuulet monia rooleja
1988 Oudot jutut postimies Kirvala
1988–1989 Hei hulinaa monia rooleja
1989 Hui helinää monia rooleja
1989–1991 Pulttibois monia rooleja
1991 Pakanamaan kartta asiakas
Hynttyyt yhteen Martti Nieminen
1992 Neurovisio monia rooleja
Manitbois monia rooleja
1993 Salli mun nauraa monia rooleja
Viihdeohjelma Tukholma monia rooleja
Tuntemattomalle jumalalle
1994 Herra 47 monia rooleja
Pudonneita
1994–2006 Akkaa päälle monia rooleja
1995 Huijarinainen etsivä Härkönen
Takaisin kotiin Vili Kuntola
1996 Hömppäveikot monia rooleja
Nortia Pensseli
1997 Ruonansuu & Petelius Co. monia rooleja
19981999, 2007 Team Ahma Jarno Ahma
1999–2000 Tunteen palo Jaani Lompolo
1999–2001 Kaverille ei jätetä monia rooleja
2001 Petelius & Ruonansuu Show monia rooleja
Korkeajännitystä – eli sähköä kotiin kuljetettuna kunnanjohtaja Arvo Laitinen
Ou nou! Tapio Rautakoura
2002 Tummien vesien tulkit ohjaaja
2003 Ranuan kummit koomikko
2005 Handu pumpulla Veksi
2006 Ketonen & Myllyrinne kysyjä lehdistötilaisuudessa / lääkäri / ylikomisario Kärkkäinen
Mogadishu Avenue Pontus Pasanen
2008 6pack monia rooleja
Kymenlaakson laulu Fabian Djupsjö
2009 Pullukat Karri
2014 Tellus
Joulukalenteri

Dubbaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1994 Leijonakuningas Timon

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serpien kylässä -sarjan osia 7, 8 ja 0 ei saa yksittäisinä, vaan ne ovat mukana ainoastaan Serpien kylässä Box 2:lla, joka ilmestyi vuonna 2007. Samaan boxiin kuuluu myös osat 5 ja 6. Serpien kylässä Box 1 taas sisältää neljä ensimmäistä Serpien kylässä -julkaisua, sekä ekstralevyn Kovan päivän ilta haastattelu, joka sisältää Kalevi Pollarin tekemän radiohaastattelun.

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Parhaat (1986)
  • Hyvännäköinen – 36 lemmenlaulua (2005)

Radiolähetykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yömyöhä-radiolähetykset (Pedro Hietanen & Pirkka-Pekka Petelius)

  • Hellyysilta (17. tammikuuta 1986)
  • Luontoilta (6. kesäkuuta 1986)
  • Hippiäisen ja nousiaisen perinteet (9. tammikuuta 1987)
  • Kulttuuriruutu (23. lokakuuta 1987)
  • Karvaspartakiadit (5. helmikuuta 1988)
  • Matkailu kaventaa (9. syyskuuta 1988)
  • Sota ja rauha (10. helmikuuta 1989)
  • Sana on vapaa (15. syyskuuta 1989)
  • Burn out ja in (24. joulukuuta 1989)
  • EY-henkinen vainajien toivekonsertti (26. lokakuuta 1990)
  • Freoninkierrätysiltamat Gumbostrandissa (19. huhtikuuta 1991)
  • Kriittinen katsaus menneeseen (20. maaliskuuta 1992)
  • Uusia ilmiöitä ja teknologiaa (20. marraskuuta 1992)
  • Usko tai älä usko (14. toukokuuta 1993)
  • Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus (11. helmikuuta 1994)
  • Jarrutusilta (4. marraskuuta 1994)
  • Ammatit EU-aikana (23. huhtikuuta 1999)
  • Interaktiivinenmediavuorovaikutuspaluulaajakaista@chat.siejamie (2. joulukuuta 2005)
  • Huovutusilta (26. toukokuuta 2006)
  • Päivitysiltamat (1. joulukuuta 2006)
  • Jenkkakahvakansanradio (31. toukokuuta 2008)
  • Suomi-brändvin-iltamat (6. joulukuuta 2008)
  • Kevätohjelma (29. toukokuuta 2009)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venesmäki, Elina: Apuva-mies vakavana Ylioppilaslehti. 21.4.2006. Viitattu 9.6.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]