Osmo Soininvaara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osmo Soininvaara
Osmo Soininvaara.jpg
Soininvaara tunnetaan pyöräilyn harrastajana ja puolestapuhujana. Kuva lokakuulta 2008.
Suomen peruspalveluministeri
Lipposen II hallitus
14.4.2000–19.4.2002
Edeltäjä Eva Biaudet
Seuraaja Eva Biaudet
Kansanedustaja
21.3.1987–21.3.1991
24.3.1995–20.3.2007
20.4.2011–
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 2. syyskuuta 1951 (ikä 62)
Helsinki
Puolue Vihreä liitto
Puoliso Anna-Maria Soininvaara (1989–)
Koulutus valtiotieteiden lisensiaatti (1982)

Osmo Heikki Kristian Soininvaara (s. 2. syyskuuta 1951 Helsinki)[1] on suomalainen poliitikko ja tietokirjailija. Hän on ollut vihreiden kansanedustaja vuodesta 1987 ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1985.

Soininvaara toimi vihreiden puheenjohtajana kaksi kautta vuosina 2001–2005 ja kaksi vuotta peruspalveluministerinä Paavo Lipposen II hallituksessa vuosina 2000–2002.

Koulutukseltaan Soininvaara on valtiotieteen lisensiaatti tilastotieteestä.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisen uransa Soininvaara aloitti liittymällä vuonna 1968 Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, josta hän vuonna 1976 siirtyi sitoutumattoman kunnallispoliittisen Helsinki-ryhmän toimijaksi, vihreiden aihio-organisaatioihin, sekä lopulta muodostuvaan vihreiden puolueeseen. Soininvaara oli mukana 1970-luvun lopun Koijärvi-liikkeessä. Soininvaara kertoi kevään 2011 eduskuntakuntavaalien Iltalehden vaalikoneessa saaneensa 40 päiväsakkoa Koijärvellä luvattoman padon tekemisestä.[2] Hän oli myös vuonna 1981 mukana Tampereen virastotalon valtauksessa, josta hänelle tuomittiin neljä päiväsakkoa.[3]

Soininvaara oli 1980-luvulla maailmanlaajuista ympäristötuhoa ennustava jyrkkä vihreä, mutta alkoi tarkistaa linjaansa jo samalla vuosikymmenellä. 1990-luvun alkaessa hänen yhteiskunnalliseksi ihanteekseen oli vakiintunut vihreä markkinatalous. Helsingin kaupunginvaltuustoon Soininvaara valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1985 ja kansanedustajaksi 1987. Soininvaara ei asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa 2007 kertoen syyksi turhautumisensa politiikan viihteellistymiseen. Kansanedustajauransa jälkeen hän aikoi keskittyä kirjojen kirjoittamiseen ja luennointiin.[4] Kesällä 2007 Vanhasen II hallitus kuitenkin nimitti Soininvaaran Sata-komiteaan valmistelemaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta sen perusturvajaoston puheenjohtajana. Soininvaara koki komitean epäonnistuneen tavoitteessaan ja arvosteli sitä vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan.[5][6]

Soininvaara ei jättänyt politiikkaa täysin, vaan osallistui vuoden 2008 kunnallisvaaleihin, joissa hänestä tuli koko maan ääniharava 8 614 äänellä.[7] Marraskuussa 2009 Soininvaara valittiin päävastuulliseksi selvittäjäksi Lahden seudun kuntien UusiKunta-hankkeeseen, jossa selvitettiin seudun kuntien kuntarakenneuudistuksen mahdollisuuksia.[8]

24. marraskuuta 2010 Soininvaara ilmoitti asettuvansa jälleen ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa,[9] joissa hänet valittiinkin kansanedustajaksi. 2012 kunnallisvaaleissa Soininvaara valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon kahdeksannelle kaudelleen 5 889 henkilökohtaisella äänellä.[10]

Toukokuussa 2012 ilmestyneessä kirjassaan Vihreä politiikka Soininvaara käsittelee vihreiden ”pyhiä lehmiä” kuten ydinvoimaa, yksityisautoilua ja yksittäisten luontokohteiden suojelua suhteessa kaavoituksella saavutettavaan laajempaan etuun.[11]

Kannanotot työstä ja sosiaaliturvasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soininvaara on kirjoittanut useita kirjoja, esimerkiksi teoksen Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi, joka voitti Suomen Ekonomiliiton Pro Oeconomia -palkinnon vuonna 1995.[12]

Kirjassaan Vauraus ja aika (2007) Soininvaara käsitteli työajan lyhentämistä. Hänen mukaansa sitä voidaan perustella jo pelkästään ympäristösyillä mutta hän ei keskity kirjassaan niihin. Kirjassa Soininvaara kertoo laskeneensa, että vuoden 1985 elintaso olisi saavutettavissa tekemällä viisi tuntia päivässä töitä ja pitämällä neljän kuukauden kesälomat. Soininvaaran mukaan monet jo toimivat näin, esimerkiksi itsekustannetulle eläkkeelle jäävät yrittäjät. Kuitenkin sosiaalipolitiikka ja työmarkkinat on suunniteltu perinteisen työpäivän mallin mukaan, mikä aiheuttaa ongelmia niille, jotka haluaisivat tehdä osa-aikatyötä.[13]

Soininvaara on ottanut kantaa perustuloon. Tuloveron ja palkkaverojen osuutta verotuksessa on hänestä vähennettävä ja on verotettava mieluummin muun muassa maaomaisuutta, energian käyttöä ja ympäristöhaittoja.

Suomen sosiaalipolitiikkaa ei Soininvaaran mukaan ole suunniteltu suurtyöttömyyden oloihin. Järjestelmän huonot kannustinvaikutukset käyvät sitä vahingollisemmiksi, mitä enemmän niin sanotut epätyypilliset työsuhteet yleistyvät. Huonosti tuottavaa työtä ei kuitenkaan pidä hinnoitella pois markkinoilta. Jotta pienipalkkaisuus ei johtaisi kohtuuttomiin tuloeroihin, on pienipalkkaisia Soininvaaran mukaan tuettava tavalla tai toisella tulonsiirroin ja verohelpotuksin. Perustulon käyttöönotto olisi yksi keino, Edmond Malinvaudin esittämä työnantajan sosiaaliturvamaksujen poisto vähätuloisimmilta olisi toinen.

Soininvaara pitää tärkeänä kannustimien lisäämistä pienipalkkaiseen työhön. Tämän vuoksi hän kannattaa pientuloisten palkkaverotuksen keventämistä. Soininvaara kertoo vastustavansa politiikkaa, jossa työttömiä ”kiusataan” erilaisilla karensseilla ja muilla toimilla, jotka hänen mukaansa eivät vaikuta halukkuuteen työllistyä. Hän pitää ongelmallisena mallia, jossa ihmiset joko ovat tai eivät ole töissä. Parempana hän pitäisi mallia, jossa ihminen voisi myös käydä pienipalkkaisessa työssä ja saada samalla tulonsiirtoja.[14]

Verotuksen lisääminen on Soininvaaran mielestä hyvä keino rahoittaa sosiaalipolitiikkaa. Käyttökelpoisia veroja olisivat esimerkiksi kiinteistö- ja ympäristöverot.[14]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osmo Soininvaara on ollut vuodesta 1989 naimisissa Anna-Maria Soininvaaran (o.s. Lehtonen) kanssa.[15] He asuvat Katajanokalla[16], ja heillä on kolme lasta (s. 1990, 1991 ja 1997)[15]. Soininvaara harrastaa ja puolustaa polkupyöräilyä.[16]

Kirjailija Taavi Soininvaara on Osmo Soininvaaran serkku.[17]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Calamnius-sukuseura ry Viitattu 18.12.2010.
  2. Eduskunnassa istuu 16 rikoksesta tuomittua Turun Sanomat. 5.5.2011. Viitattu 18.4.2012.
  3. Talonvaltaus lopetti arvotalojen purkamisen Tampereella 5.12.2011. Turun Sanomat. Viitattu 28.10.2012.
  4. Grundström, Elina: Ode jättää eduskunnan Vihreä Lanka. Viitattu 6.2.2007.
  5. http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Vasemmisto+jakoi+kansan+kahtia/HS20101109SI1KU01uqd
  6. http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=41146:soininvaara-listasi-sata-komitean-syntipukit&catid=2:kotimaa&Itemid=4
  7. Kaksi ylitse muiden - he olivat viime kuntavaalien ääniharavat Iltasanomat.fi. 22.10.2013. Viitattu 13.5.2014.
  8. Osmo Soininvaara ja Markku Lehto Lahden seudun kuntajakoselvittäjiksi 20.11.2009. Uusikunta.fi / Valtiovarainministeriö.
  9. Ehdoton kyllä 24.11.2010. Soininvaara.fi. Viitattu 27.11.2010.
  10. Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit.fi. 1.11.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 3.11.2012.
  11. http://www.vihrealanka.fi/uutiset/osmo-soininvaara-poliittinen-taistelu-ydinvoimasta-on-suomessa-ohi
  12. Pro Oeconomia -palkitut Suomen Ekonomiliitto. Viitattu 6.2.2007.
  13. Helsingin sanomat 5.10.2008.
  14. a b Kuparinen, Susanna & Jylhämö, Kimmo & Bruun, Otto: Hyvinvointivaltion nousu & lasku Voima. 1/2009. Viitattu 2.10.2009.
  15. a b Osmo Soininvaara Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 19.5.2014.
  16. a b Soininvaara, Osmo: Esittely Soininvaara.fi. Viitattu 19.5.2014.
  17. Hämäläinen, Jukka: Soininvaara pelastaa maailman ja ratkoo Supon ihmissuhteet. Poliisilehti, 2004, nro 1. Artikkelin verkkoversio Viitattu 19.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Osmo Soininvaara -sitaatteja.
Edeltäjä:
Satu Hassi
Vihreän liiton puheenjohtaja
20012005
Seuraaja:
Tarja Cronberg