Tulovero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tulovero tarkoittaa tuloista perittävää veroa. Suomessa tulovero jakautuu yksityishenkilöillä ansiotuloveroon ja pääomatuloveroon. Yhteisöt maksavat tuloistaan yhteisön tuloveroa. Tuloverotusta varten on annettava veroilmoitus.

Tulovero Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuloverotus on Suomessa nettoverotusta. Tämä tarkoittaa sitä, että bruttotuloista saadaan vähentää verovähennyksinä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot.[1]

Luonnollisten henkilöiden ja yhteisöjen (kuten yritysten) tuloverotus poikkeaa toisistaan. Verotuksen kannalta merkitystä on myös sillä, mistä tulot ovat peräisin. Erilaisia ja eri tulolähteistä saatuja tuloja verotetaan eri tavoin.

Luonnollisten henkilöiden tuloverotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöverotus kattaa luonnolliset henkilöt ja kuolinpesät. Henkilöitä verotetaan erillisverotuksen periaatteella riippumatta siviilisäädystä tai perheen koosta.[2]

Luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien verotuksessa verovelvollisen tulot jaetaan kahteen tulolajiin. Tulolajit ovat ansiotulo ja pääomatulo. Pääomatuloa ovat tulot, joita varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen. Muut tulot ovat ansiotuloa.[3] Sekä ansiotulon että pääomatulon verotus on Suomessa nykyisin progressiivista.

Liikkeen- tai ammatinharjoittajilla elinkeinotulo jaetaan verotuksessa ansiotulo-osuuteen ja pääomatulo-osuuteen. Samankaltainen jako koskee myös avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehiä, maatalouden harjoittajia sekä tietyissä tilanteissa myös osakkeenomistajien osinkotuloja.[4][5][6]

Ansiotulojen perusteella peritään valtion tulovero, kunnallisvero sekä mahdollinen kirkollisvero. Ansiotuloihin kohdistuu lisäksi veroluontoisia maksuja: sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja päivärahamaksu, sosiaaliturvamaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja työeläkemaksu.

Tuloveroprosentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ansiotulojen verotus on progressiivista. Valtionverotus tapahtuu progressiivisen veroasteikon mukaisesti; vuonna 2014 alin marginaaliveroprosentti on 0 ja korkein 31,75.[7] Kunnallisveron ja kirkollisveron prosentit ovat kaikille samat tuloista riippumatta, mutta prosentti vaihtelee kunnittain ja seurakunnittain. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti 2014 on 19,74 ja kirkollisveroprosentti 1,42.[8]

Pääomatulojen verotus on myös progressiivista, tosin lievemmin kuin ansiotulojen verotus. Alin veroprosentti 2014 on 30 ja ylin 32.[8]

Tuloverojen tuotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityishenkilöiltä perittyjen tuloverojen tuotto vuonna 2012 oli 27 miljardia euroa. Tästä 25 miljardia koostui ansiotuloverosta ja loppu 1,8 miljardia pääomatuloverosta. Tuloveroja maksoi 4,2 miljoonaa henkilöä.[9]

Yhteisöjen tuloverotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhteisövero

Yhteisöjen kuten osakeyhtiöiden tuloja ei jaeta ansio- ja pääomatuloiksi. Niiden saamia tuloja verotetaan yhteisöverona.

Tuloverolait ja tulolähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verotusta varten verovelvollisen tulot jaetaan tulolähteisiin, joista lasketaan kustakin verot erikseen. Tulolähteet ovat henkilökohtainen tulolähde (ns. TVL-tulo), elinkeinotulo (EVL-tulo) ja maataloustulo (MVL-tulo). Kunkin tulolähteen tulos lasketaan erikseen oman verolakinsa mukaisesti. Henkilökohtaisen tulon verotusta säätelee Tuloverolaki, elinkeinotulon verotusta Laki elinkeinotulon verottamisesta ja maataloustulon verotusta Maatilatalouden tuloverolaki.[10][11]

Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liike- ja ammattitoimintaa. Maataloutena pidetään maa- ja metsätalouteen liittyvää toimintaa kuten viljelyä ja tuotantoeläinten kasvatusta. Ne toiminnot, jotka eivät kuulu elinkeino- tai maataloustulolähteisiin, kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen ja verotetaan tuloverolain mukaan. Kellä tahansa verovelvollisella voi olla kaikki kolme tulolähdettä, sillä lähdejako ei riipu yhtiömuodosta. Yksityishenkilöllä henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvat esimerkiksi eläke- ja palkkatulot.[11]

Tulolähdejaottelun merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunkin tulolähteen tulos lasketaan erikseen ja myös ilmoitetaan omalla veroilmoituslomakkeellaan. Toisen tulolähteen tappiota ei saa vähentää toisen tulolähteen voitosta.[10]

Tulolähdejaottelulla on merkitystä esimerkiksi arvopaperikaupassa ja luovutusvoiton verotuksessa. Osakeluovutusten yhteydessä tulolähteen määrittely voi olla ratkaisevaa tulon veronalaisuuden tai tappion vähennyskelpoisuuden kannalta. Elinkeinoverolain mukaan tietyt käyttöomaisuusosakkeiden luovutukset voivat olla täysin verovapaita. Toisaalta tuloverolain mukaan voidaan luovutusvoiton laskennassa käyttää ns. hankintameno-olettamaa, kun taas elinkeinoverolain mukaan ei voida. Tulolähteellä on merkitystä myös siinä, verotetaanko yksityishenkilön arvopaperikaupan tulot ansio- vai pääomatuloina. Myös kiinteistöjen ja huoneistojen vuokratulojen verotuksessa tulolähdejaottelulla on merkitystä.[11]

Jos luovututuksen kohteena on vähintään kaksi vuotta käytetty ja omistettu pääasiallinen koti, niin silloin myyntivoitto on verovapaa. Mikäli asuntojen ostaminen tai rakentaminen ja myynti kahden vuoden välein katsotaan usein toistuvasti esimerkiksi rakennusalan tai kiinteistöalan ammattilaiselle elinkeinotoiminnaksi, ei oman kodin verovapautta voi hyödyntää. Julkinen edunvalvoja voi vaatia, että verotuksessa noudatetaan elinkeinoverolakia elinkeinotoiminnan luonteen vuoksi, jolloin ei käytetä tuloverolain kahden vuoden oman kodin myyntivoittoverovapautta eikä 20%:n eikä 40%:n hankintameno-olettamaa.lähde?

Muut tuloista perittävät verot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuloveron lisäksi Suomessa on eräitä muitakin veroja, jotka peritään tuloista.

Yleisradiovero kannetaan tuloverotuksessa verotettavien tulojen perusteella.

Lähdevero peritään talletuksista ja joukkovelkakirjalainoista saaduista korkotuloista sen sijaan, että ne verotettaisiin pääomatulona.

Perintöveroa peritään perintönä tai testamentilla saadusta, lahjaveroa lahjaksi saadusta omaisuudesta. Perintöä tai lahjaa ei veroteta tuloverotuksessa.

Suomen tuloverotuksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisen tuloveron kantaminen alkoi Suomessa jo 1800-luvulla. Säännöllisen valtion tulo- ja omaisuusveron kantaminen alkoi vasta 1920, jolloin otettiin käyttöön progressiivinen tulovero. Sitä ennen tuloveron luontoinen vero oli ollut määräajaksi säädettynä suostuntaverona käytössä vuosina 1864-1885 nimellä tulosuostunta, jona voimassaoloaikaa jatkettiin tällä välin useita kertoja, sekä vuosina 1917-1919 nimellä tulojen suostuntavero.[12][13]

Uusi tulo- ja omaisuusverolaki säädettiin 1924. Sen korvasi vastaava vuoden 1943 laki (TOL). Kunnallisverotuksen ja valtion tuloverotuksen yhdistäminen toteutettiin 1960. Vuonna 1975 kokosi tulo- ja varallisuusverolaki (TVL) valtion- ja kunnallisverotusta koskevat säännökset yhteen lakiin.[13]

Suomen nykyinen tuloverolaki säädettiin vuonna 1992. Tuolloin siirryttiin kaikkien tulojen yhtenäisverotuksesta ansiotulon ja pääomatulon erilliseen ja erilaiseen verottamiseen.

Tulovero Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa tulovero otettiin käyttöön sisällissodan aikaan Unionissa, jossa silloinen valtiovarainministeri Salmon P. Chase määritteli yli 800 dollarin tuloihin 3 % tuloveron.[14]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asko Lehtonen: Tietokoneiden ja tietokoneohjelmien hankintamenon verokohtelusta henkilö- ja elinkeinoverotuksessa Luku 2. Henkilöverotus. 2002
  2. Valtiovarainministeriö: Henkilöverotus Viitattu 13.1.2014
  3. Verohallinto: Tulolaji
  4. Verohallinto: Tuloverotus - liikkeen- tai ammatinharjoittaja
  5. Verohallinto: Tuloverotus - avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö
  6. Veronmaksajat: Maatalouden veroilmoitus
  7. Vuoden 2014 valtion tuloveroasteikko
  8. a b Keskeiset tuloveroperusteetVeronmaksajain Keskusliitto ry
  9. Verohallinnon tilastoja: Henkilöasiakkaiden tuloverot, veronpalautukset, jäännösverot ja veronsaajien osuudet alueittain verovuonna 2012 Verohallinnon tiedote, 1.11.2013
  10. a b Jukka Koivumäki: Tulolähteiden merkitys verotuksessa 02.11.2011
  11. a b c Ilkka Ojala: Tuloverotuksen tulolähteet Tilisanomat, julkaistu 17.3.2005
  12. Iso tietosanakirja, 14. osa (Troopillinen-Wasenius), art. Tulo- ja omaisuusvero, Tulosuostunta ja Tulojen suostuntavero, Otava 1938
  13. a b Edward Andersson: Tulo- ja varallisuusverolaki. Förlagsbolaget JUDEX Kustannusyhtiö, Helsinki 1975, s. 1
  14. Abraham Lincoln: Domestic Affairs Millercenter.org. Viitattu 19.10.2011. (englanniksi)