Heidi Hautala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heidi Hautala
Heidi Hautala IF MOW 04-2011.jpg
Suomen kehitysministeri[1]
Kataisen hallitus
22.6.2011–17.10.2013
Edeltäjä Paavo Väyrynen[Huom 1]
Seuraaja Pekka Haavisto
Euroopan parlamentin jäsen[2]
1.1.1995–25.3.2003
14.7.2009–21.6.2011
1.7.2014–
Seuraaja Tarja Cronberg (2011–2014)
Kansanedustaja
22.3.1991–23.3.1995
19.3.2003–13.7.2009
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 14. marraskuuta 1955 (ikä 58)
Oulu
Puolue Vihreä liitto
Koulutus maatalous- ja metsätieteiden maisteri (1988)

Heidi Anneli Hautala (s. 14. marraskuuta 1955 Oulu) on suomalainen vihreiden poliitikko. Hän on toiminut kansanedustajana, europarlamentaarikkona ja kehitysministerinä. Heinäkuusta 2014 Hautala on ollut Euroopan parlamentin jäsen.

Hautala oli Vihreän liiton puheenjohtaja vuosina 1987–1991. Hän toimi kansanedustajana vuodet 1991–1995 ja 2003–2009. Euroopan parlamentissa hän istui vuosina 1995–2003 ja 2009–2011. Presidentinvaaleissa 2000 ja 2006 Hautala oli vihreiden presidenttiehdokas.

Kesäkuusta 2011 lokakuuhun 2013 Hautala toimi kehitysministerinä Kataisen hallituksessa.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautala syntyi Oulussa viisilapsisen perheen nuorimmaiseksi.[3] Hänen isänsä oli yleisesikuntaeversti ja pankinjohtaja Yrjö Hautala,[3][4] joka toimi jatkosodan aikana 4. maaliskuuta 1944 alkaen IV AK:n esikuntapäällikkönä.[5] Perheen isän jäätyä eläkkeelle Hautalat muuttivat vuonna 1968 Helsingin Lauttasaareen.[3]

Nuorena Hautala oli epäpoliittinen ja kiinnostunut itämaisesta ajattelusta.[3] Helsingissä hän tutustui kasvissyöntiin ja liittyi Ananda Marga -joogayhteisöön.[6] Vuonna 1974 hän oli perustamassa Helsinkiin Suomen ensimmäistä kasvisravintolaa.[4][3] Kasvis-nimisen ravintolan ympärille syntynyt piiri vaikutti 1970-1980-luvuilla vihreän liikkeen syntyyn Suomessa.[3] Vihreiden ajatusten levittämiseksi perustettiin myös Uuden ajan aura -lehti, jonka toimittajana Hautala toimi vuosina 1976–1982.[6][7] Lehti yhdistyi myöhemmin Pekka Haaviston Komposti-lehteen ja sai nimekseen Suomi.[3] Hautala oli sen toimittaja vuosina 1982–1985.[6][7] Muiden töidensä ohella Hautala opiskeli puutarhatiedettä Helsingin yliopistossa ja valmistui maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi vuonna 1988.[3]

Hautala eli avoliitossa kuvataiteilija J.O. Mallanderin kanssa vuosina 1980–1985 ja heillä on vuonna 1981 syntynyt poika.[6] Vuosina 1992–2009 Hautala oli parisuhteessa saksalaisen tutkijan Carlo Jordanin kanssa.[8] Hautalan nykyinen miesystävä on venäläinen elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov.[9]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heidi Hautala vuonna 2007.

Hautala kiinnostui politiikasta 1970-luvulla ja alkoi osallistua vaihtoehtoliikkeiden toimintaan. Hänen vaikutuksestaan Suomi-lehdestä muodostui merkittävä foorumi niiden katsantokantojen esiin tuomiseen. Yhdessä Olli Tammilehdon kanssa hän muun muassa kirjoitti ydinvoiman käyttöä kritisoivia puheenvuoroja.[6] Hautala kiinnostui myös globaaleista, nälänhädän kaltaisista ongelmista ja oli kriittinen globalisaatiota kohtaan.[6] Hän oli välillisesti mukana myös Koijärvi-liikkeessä.[6]

Vihreiden organisoituessa puolueeksi Hautala valittiin Vihreän liiton puheenjohtajaksi vuonna 1987 ja hän hoiti tehtävää vuoteen 1991.[6] Helsingin kaupunginvaltuustossa Hautala vaikutti vuosina 1985–1994.[4] Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Hautala palasi Helsingin kaupunginvaltuustoon.[10]

Kansanedustaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanedustajana Hautala on toiminut kolmella vaalikaudella vuosina 1991–1995 ja 2003–2009. Ensimmäisen kerran hänet valittiin eduskuntaan vuoden 1991 vaaleissa. Vuodet 1995–2003 Hautala istui Euroopan parlamentissa, mutta vuoden 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa hänet valittiin jälleen kansanedustajaksi.

Eduskunnassa Hautala on ollut jäsen suuressa valiokunnassa (2003–2007), ympäristövaliokunnassa (1991–1995, 2004–2006 varapuheenjohtajana), työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (1993–1995, 2003–2004), perustuslakivaliokunnassa (2006–2007) ja lakivaliokunnassa (2007–2009 puheenjohtajana). Hän toimi muun muassa Neste Oilin hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 2005–2007 ja puheenjohtajana 2008–2011.[7][11]

Hautala oli vihreiden ehdokas vuoden 2000 presidentinvaalissa ja sai ensimmäisellä kierroksella 100 740 ääntä eli 3,3 prosenttia, mikä oli viidenneksi eniten kaikista annetuista äänistä. Vuoden 2006 presidentinvaalissa hän sai 105 085 ääntä eli 3,5 prosenttia ja neljänneksi eniten annetuista äänistä. Kumpikin kannatusluku jäi huomattavasti pienemmäksi kuin vihreiden keskimääräinen kannatus muissa vaaleissa. Vuoden 2006 kampanjassaan Hautala peräsi ilmastonmuutoksen kaltaisten uusien kansainvälisten uhkien torjuntaa ja korosti niiden tärkeyttä suhteessa perinteisiin sotilaallisiin uhkiin ja terrorismiin. Muita teemoja olivat kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, presidentin valtaoikeuksien supistaminen sekä globalisaation poliittinen säätely.

Europarlamentaarikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunta nimitti Hautalan Euroopan parlamenttiin vuonna 1995 ja hänet valittiin jatkamaan tehtävässä vuoden 1996 ja vuoden 1999 eurovaaleissa. Vuosina 1997–1999 Hautala oli europarlamentin vihreän ryhmän varapuheenjohtaja ja vuosina 1999–2002 Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmän puheenjohtaja.[12]

Vuonna 2003 hän siirtyi takaisin eduskuntaan, mutta palasi europarlamenttiin vuoden 2009 eurovaalien jälkeen. Vuonna 2011 hänet valittiin Kataisen hallituksen kehitysministeriksi, ja hän jätti paikkansa europarlamentissa.

Vuoden 2014 eurovaaleissa Hautala valittiin jälleen Euroopan parlamentin jäseneksi.[13] Hän toimii europarlamenttiryhmänsä varapuheenjohtajana ja on jäsen kehitysyhteistyövaliokunnassa (DEVE) sekä budjettivaliokunnassa (BUDG). Lisäksi hän on oikeudellisten asioiden valiokunnan (JURI) varajäsen.[12]

Kehitysministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2011 Hautala valittiin Kataisen hallituksen kehitysministeriksi ja hän jätti europarlamentin. Hänen tehtäviinsä kuuluivat myös valtion omistajaohjausasiat.[14] Hautalan ministerikautta varjostivat niin ministerin tehtäviin kuin yksityiselämäänkin liittyvät kohut, ja hän erosi lopulta ministerin tehtävästä kesken kauden 17. lokakuuta 2013.

Maaliskuussa 2012 Hautala ilmoitti valtion vaativan Finnairin hallituksen niin sanottujen stay-bonuksista salaa päättäneiden jäsenten eroa. Hallitusammattilaisten erottamista pidettiin poikkeuksellisena toimenpiteenä.[15] Ministerinä ollessaan Hautala oli valmis luopumaan valtion Finnairin enemmistöosakkuudesta.[16]

Maaliskuussa 2013 Hautalan väitettiin teettäneen kotonaan oviremontin maksamatta työstä pakollisia eläkemaksuja ja maksaneen myöhemmin kotiaan siivonneelle tšetšeenipakolaiselle palkkaa ilman veroja.[9][17][18] Hautala kertoi luulleensa remonttimiehen hoitavan itse eläkemaksut.[18] Remontin tehnyt mies todettiin myöhemmin yrittäjäksi, joka oli itse vastuussa verojensa ja eläkemaksujensa maksamisesta.[19] Hautala yhdistettiin myös miesystävänsä taloremonttiin, jota hoiti moottoripyöräkerhon yhtiö.[20] Tilanne oli Hautalalle erityisen kiusallinen, koska hän oli harmaan talouden vastaisen ministerityöryhmän jäsen[21] ja julkisen kohun jälkeen Hautala erosi työryhmästä.[22]

Huhtikuussa 2013 Ilta-Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan Venäjän mediassa on julkaistu Hautalaa koskevia, kotiosoitteella varustettuja "erittäin kriittisiä kirjoituksia". Suojelupoliisi harkitsi kirjoitusten vuoksi Hautalan turvatoimien kiristämistä.[23]

Arctia Shipping -kohu ja ero ministerin tehtävästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2013 puhkesi niin sanotun Arctia Shipping -kohu, joka johti Hautalan eroon. 9. lokakuuta 2013 kävi ilmi Hautalan estäneen valtio-omisteisen Arctia Shippingin tekemän rikosilmoituksen Greenpeace-ympäristöaktivistien vallattua jäänmurtajia Helsingissä keväällä 2012.[24] Ministerin "suosituksen ja toiveen" välittäneet virkamiehet kehottivat Arctia Shippingiä perumaan rikosilmoituksen ja vastaava virkamies Pekka Timonen uhkasi yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan erolla, jos näin ei tehdä.[25][26]

11. lokakuuta 2013 Hautala ilmoitti eroavansa ministerin toimesta.[27] Tasavallan presidentti myönsi hänelle eron 17. lokakuuta ja nimitti Pekka Haaviston hänen seuraajakseen.[28] Eronsa jälkeen Hautala kertoi tehneensä virheen vastattuaan syytöksiin selvittämättä ensin faktoja.[29] Merimies-Unionin entiset aktiivit myönsivät myöhemmin käynnistäneensä kohun[30] ja Hautala katsoi joutuneensa ay-liikkeen sylkykupiksi, koska ei ministerinä voinut estää teollisuuden rakennemuutoksen aiheuttamia irtisanomisia.[29]

Poliittisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöasioiden lisäksi Hautala on korostanut politiikassaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia.[31] Hän on ottanut kantaa erityisesti suurvaltojen ihmisoikeusloukkauksiin ja kansanvallan kehitykseen. Kritiikki on kohdistnut paitsi Venäjän ihmisoikeusloukkauksiin ja laajentumispyrkimyksiin, myös Yhdysvaltojen kansainvälistä politiikkaa ja Kiinan ihmisoikeustilannetta kohtaan. Tammikuussa 2006 presidentinvaalien alla Hautala syytti Suomen ulkopolitiikkaa vaikenemisesta pääministeri Matti Vanhanen kieltäytyessä ottamasta kantaa Guantanamo Bayn vankileirien oloihin.[32][33]

Hautalan erityisenä mielenkiinnonkohtena on ollut Venäjä. Eduskunnan satavuotisjuhlaistunnossa vuonna 2006 Hautala tuomitsi vihreiden ryhmäpuheenvuorossa Venäjän demokratiakehityksen saaman negatiivisen käänteen.[31][34][35] Hautalan kannanotto sai muun muassa eduskunnan puhemies Paavo Lipposelta kielteistä palautetta.[31] Vuonna 2007 Hautala oli perustamassa Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi -yhdistystä, jonka perustamiseen vaikutti muun muassa Anna Politkovskajan murha.[36] Keväällä 2012 Hautala arvosteli venäläisaktivisti Jevgenia Tširikovan kiinni ottamista Venäjällä ennen kuin tämän piti saapua vihreiden puoluekokouksen puhujavieraaksi Lappeenrantaan.[37]

Tutkija Johan Bäckman syytti vuonna 2007 kirjassaan Saatana saapuu Helsinkiin Hautalaa Venäjä-vastaisuuden lietsomisesta ja Politkovskajan murhan käyttämisestä vaaliaseena.[38] Hautala vastasi jättävänsä kirjan omaan arvoonsa ja pitävänsä sitä osana laajempaa mustamaalauskampanjaa.[39][40] Remonttikohun tiedostustilaisuudessaan keväällä 2013 Hautala kutsui Bäckmania ja Juha Molaria "arkkivihollisikseen".[41]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Väyrynen toimi Kiviniemen hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Kataisen hallituksessa ulkomaankauppa-asiat siirtyivät Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kehitysministeri Valtioneuvosto. Viitattu 25.4.2014.
  2. Heidi Hautala Europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 17.10.2013.
  3. a b c d e f g h Kokko, Ulla-Marja: Vihreiden voimahahmo avoimuuden asialla (Internet Archive) 2006. Yle. Viitattu 25.4.2014.
  4. a b c Heidi Hautala Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 14.3.2013.
  5. Sotahistoriallinen tutkimuslaitos: ”Karjalan kannaksen tilanne vuoden 1944 alkupuolella”, Suomen sota 1941-1945, s. 19-20. 7. osa. Kuopio: Kivi, 1957.
  6. a b c d e f g h Lodenius Peter (suomentanut Markus Lång): Hautala, Heidi (1955-) Kansallisbiografia. 15.1.2010 (päivitetty 22.5.2012). Biografiakeskus. Viitattu 12.10.2013.
  7. a b c CV Hautalan kotisivu. Viitattu 12.10.2013.
  8. Heidi Hautala erostaan Sara-lehdessä: Sydäntäni raastaa Iltalehti. 1.10.2009. Viitattu 12.4.2014.
  9. a b Timo Hakkarainen: Täältä alkoi Hautalan piina. Iltalehti, 16.3.2013, s. 2-3. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2013.
  10. Helsingin uusi valtuusto Kuntavaalit 2012 tulospalvelu. 1.11.2012. Yle. Viitattu 1.11.2012.
  11. Hallintoneuvosto (lakkautettu 5.5.2011) Vuosikertomus 2011. Neste Oil. Viitattu 12.10.2013.
  12. a b Heidi Hautala Euroopan parlamentti. Viitattu 3.7.2014.
  13. Tässä ovat Suomen 13 euroedustajaa. Helsingin sanomat, 26.5.2014. Artikkelin verkkoversio.
  14. Niinistö ympäristöministeriksi, Hautala kehitysyhteistyöministeriksi 20.6.2011. YLE Uutiset. Viitattu 20.6.2011.
  15. He saavat potkut Finnairin hallituksesta 15.3.2012. Taloussanomat. Viitattu 11.10.2013.
  16. Hautala valmis luopumaan Finnairin enemmistöosuudesta 9.2.2012. Yle Uutiset. Viitattu 11.10.2013.
  17. Tiinanen, Pekka: Ministeri Hautala teetti pimeän oviremontin. Iltalehti, 14.3.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2013.
  18. a b Tiinanen, Pekka: Hautala myöntää: Maksoin siivoojalle pimeästi. Iltalehti, 14.3.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2013.
  19. SK: Hautalan remonttimies onkin yrittäjä. Helsingin Sanomat, 19.3.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 30.3.2013.
  20. Iltalehti: Hautalan miesystävän taloa remontoi Helvetin enkeleiden yhtiö. Helsingin Sanomat, 26.3.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2013.
  21. Halminen, Laura: Verotusneuvos Hautalan remonttimaksuista: Kuuluisa maan tapa. Helsingin Sanomat, 15.3.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2013.
  22. Ahokas, Peppiina: Hautala eroaa harmaan talouden työryhmästä. Helsingin Sanomat, 16.3.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2013.
  23. Jarmo Huhtanen: Hautalan kotiosoite julkaistu Venäjällä - Supo kiristämässä turvatoimia?. Ilta-Sanomat, 28.3.2013. Artikkelin verkkoversio Viitattu 3.4.2013.
  24. Hautala esti rikosilmoituksen 9.10.2013. Iltalehti. Viitattu 11.10.2013.
  25. Selvitys paljastaa - Näin Arctia Shippingiä taivuteltiin luopumaan rikosilmoituksesta 11.10.2013. Iltalehti. Viitattu 11.10.2013.
  26. Suominen, Heli & Luukka, Teemu: Valtion laivayhtiön toimitusjohtajaa uhattiin erottamisella 11.10.2013. HS.fi. Viitattu 11.10.2013.
  27. Ministeri Heidi Hautala eroaa 11.10.2013. Yle Uutiset. Viitattu 11.10.2013.
  28. Pekka Haavisto kehitysministeriksi 17.10.2013. Valtioneuvosto. Viitattu 18.10.2013.
  29. a b Heidi Hautala: Olin ay-liikkeen sylkykuppi, HS.fi 26.10.2013.
  30. Richt, Jyrki & Hakkarainen, Jari: Hautala-gate: Ay-konkarit käyttivät Matti Putkosta viestinviejänä Yle Uutiset. 15.10.2013. Viitattu 25.4.2014.
  31. a b c Hakala, Pekka: Vallanhaluinen hippi ärsyttää 12.10.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.10.2013.
  32. Vihreiden presidenttiehdokas Heidi Hautala pääministeri Vanhaselle: Ihmisoikeuksia ei tule uhrata suurvaltasuhteille 7.1.2006. heidihautala.fi. Viitattu 11.10.2013.
  33. Tämän ajan keskitysleireistä ei saa vaieta 8.1.2006. heidihautala.fi. Viitattu 21.6.2011.
  34. Näin vuonna 2006: Hautala kritisoi Venäjää rajusti duuman edustajien edessä - ei puhemiehen puhuttelua 19.9.2013. Yle Uutiset. Viitattu 12.10.2013.
  35. Eduskunnan pöytäkirja 63/2006 vp – Juhlaistunto (pdf) (s. 6–7) 1.6.2006. Eduskunta. Viitattu 26.7.2014.
  36. Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi perustettu 18.1.2007. Viitattu 11.10.2013.
  37. Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon 20.5.2012. Yle Uutiset. Viitattu 12.10.2013.
  38. Roos, J. P.: Johan Bäckman: Saatana saapuu Helsinkiin. Anna Politkovskajan murha ja Suomi. (Arvio) 2007. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. Viitattu 12.10.2013.
  39. Tutkija syyttää Hautalaa ja mediaa Putin-vihan lietsonnasta 28.2.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.3.2007.
  40. Bäckman saapui Moskovaan 9.3.2007. Vihreä Lanka. Viitattu 21.3.2007.
  41. Heidi Hautala: ”Remonttiasia on ollut arkkiviholliseni Johan Bäckmanin tiedossa” Uusi Suomi. 19.3.2013. Viitattu 12.10.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heidi Hautala.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Heidi Hautala -sitaatteja.
Edeltäjä:
Kalle Könkkölä
Vihreän liiton puheenjohtaja
19871991
Seuraaja:
Pekka Sauri