Maria Guzenina-Richardson
| Maria Guzenina-Richardson | |
|---|---|
|
|
|
| Suomen peruspalveluministeri | |
|
22.6.2011 – |
|
| Edeltäjä | Paula Risikko |
| Kansanedustaja | |
|
|
|
| Vaalipiiri | Uudenmaan vaalipiiri |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 12. tammikuuta 1969 (ikä 43) Helsinki |
| Puolue | SDP |
Maria Edith[1] Guzenina-Richardson (o.s. Stieren, ent. Lindell[2], s. 12. tammikuuta 1969 Helsinki) on espoolainen kaupunginvaltuutettu ja SDP:n kansanedustaja vuodesta 2007.[3] Toimittajana Guzenina-Richardson on kirjoittanut kolumneja Uutispäivä Demariin ja vuoden 2007 loppuun Iltalehteen. Koulutukseltaan hän on ylioppilas.[4]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
Valtakunnalliseen julkisuuteen Guzenina-Richardson nousi sen jälkeen, kun hänet oli ensimmäisenä suomalaisena valittu MusicTV-kanavan juontajaksi, jossa tehtävässä hän toimi 1993–1997. Guzenina-Richardson toimi vuonna 2003 YLE TV2:sen kilpailusarjan Kova laji juontajana. Hän on lisäksi toiminut freelancetoimittajana Radio Cityssä, Yleisradion Radio Ainossa ja Radio Novassa. Guzenina-Richardson on tehnyt myös mallintöitä. Perhe- ja sosiaalikysymyksillä profiloitunut Guzenina-Richardson toimi vuosina 2005–2009 Väestöliiton hallituksen jäsenenä sekä vuosina 2004–2006 Yksin- ja yhteishuoltajien liiton puheenjohtajana.
Kesäkuussa 2008 Guzenina-Richardson valittiin SDP:n 2. varapuheenjohtajaksi. Hän nousi samana vuonna myös Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtajaksi. Toukokuussa 2010 hänet valittiin SDP:n 1. varapuheenjohtajaksi. Kevään 2011 vaaleja seuranneiden hallitusneuvottelujen jälkeen hänet nimitettiin Jyrki Kataisen hallituksen peruspalveluministeriksi.[5]
[muokkaa] Yksityiselämä
Guzenina-Richardson avioitui Skunk Anansie -yhtyeen rumpalin Mark Richardsonin kanssa 1990-luvun lopulla ja erosi vuonna 2001.[6] Heille syntyi poika Alex vuonna 1999.[2] Guzenina-Richardson oli kihloissa Vanajanlinnan markkinointijohtaja Mika Walkamon kanssa ja kihlaus kesti reilut puoli vuotta päätyen eroon elokuussa 2010.[7]
[muokkaa] Teokset
- Unelmatehdas: Access all areas. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28962-0.
- Guzenina, Maria & Pietikäinen, Seppo: Parisuhteen puuhakirja. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-31300-9.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Hän: Maria Guzenina-Richardson. Suomen Kuvalehti, 13.2.2009, nro 7, s. 50–55.
- ↑ a b Perho, Anna: Jeesus Maria. City, 2006, nro 21, s. 14. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.5.2011.
- ↑ Maria Guzenina-Richardson Suomen kansanedustajat. 4.5.2011. Eduskunta. Viitattu 8.5.2011.
- ↑ CV Mariaguzenina.net. Viitattu 8.5.2011.
- ↑ Perhe? Koulutus? Työkokemus? Tässä ovat uudet ministerimme 18.6.2011. Bonnier Group. Viitattu 18.6.2011.
- ↑ Biography for Maria Guzenina Internet Movie Database. Viitattu 8.5.2011. (englanniksi)
- ↑ IS: Maria Guzenina-Richardson erosi kihlatustaan Helsingin Sanomat. 4.8.2010. Viitattu 4.8.2010.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Guzenina-Richardsonin kotisivu
- Guzenina-Richardsonin eduskuntasivu
- Maria Guzenina-Richardson Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Maria Guzenina – TV:stä tuttu, Ortodoksiviesti 6/04 , Hellevi Matihalti
- Väittelyä SDP:n kunnallisvaalitappiosta Jorma Bergholmin kanssa Ylen Radio1:n Ykkösaamu 29.10.2008, toimittajana Petri Kejonen.
Matti Ahde | Marko Asell | Maarit Feldt-Ranta | Tarja Filatov | Jukka Gustafsson | Maria Guzenina-Richardson | Tuula Haatainen (2007-11.9.2007)1 | Eero Heinäluoma | Rakel Hiltunen | Susanna Huovinen | Sinikka Hurskainen | Liisa Jaakonsaari (2007-2009)2 | Reijo Kallio | Antti Kalliomäki | Ilkka Kantola | Saara Karhu | Anneli Kiljunen | Kimmo Kiljunen | Krista Kiuru | Valto Koski | Johannes Koskinen | Marjaana Koskinen | Risto Kuisma (2010-)3 | Miapetra Kumpula-Natri | Merja Kuusisto | Lauri Kähkönen | Esa Lahtela | Reijo Laitinen | Päivi Lipponen | Johanna Ojala-Niemelä | Heli Paasio | Sirpa Paatero | Tuula Peltonen | Raimo Piirainen (2009-)2 | Kari Rajamäki | Tero Rönni | Matti Saarinen | Jouko Skinnari | Jacob Söderman (11.9.2007-)1 | Tommy Tabermann (2007-2010)3 | Katja Taimela | Satu Taiveaho | Erkki Tuomioja | Jutta Urpilainen | Pauliina Viitamies | Pia Viitanen | Antti Vuolanne | Tuula Väätäinen
1Tuula Haatainen siirtyi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi 11. syyskuuta 2007, tilalle Jacob Söderman.
2Liisa Jaakonsaari valittiin Euroopan parlamenttiin kesäkuussa 2009, tilalle tuli Raimo Piirainen.
3Tommy Taberman kuoli 1. heinäkuuta 2010, tilalle Risto Kuisma.
Eero Akaan-Penttilä | Thomas Blomqvist | Maarit Feldt-Ranta | Merikukka Forsius | Christina Gestrin | Maria Guzenina-Richardson | Leena Harkimo | Heidi Hautala | Hanna-Leena Hemming | Antti Kaikkonen | Antti Kalliomäki | Johanna Karimäki | Tanja Karpela | Jyrki Kasvi | Kimmo Kiljunen | Merja Kuusisto | Jaakko Laakso | Sanna Lauslahti | Eero Lehti | Marjo Matikainen-Kallström | Jukka Mäkelä | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Sauli Niinistö | Mikaela Nylander | Pirkko Ruohonen-Lerner | Matti Saarinen | Timo Soini | Tommy Tabermann | Tarja Tallqvist | Markku Uusipaavalniemi | Raija Vahasalo | Matti Vanhanen
Tätä sivua ei ole