Outi Mäkelä
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
|
|
|
|---|---|
| Syntynyt | 16. elokuuta 1974 (ikä 38) Nurmijärvi |
| Puolue | Kokoomus |
| Asema | Kansanedustaja 2007– |
| Vaalipiiri | Uudenmaan vaalipiiri |
Outi Maarit Mäkelä (s. 16. elokuuta 1974 Nurmijärvellä) on nurmijärveläinen toisen kauden kansanedustaja. Mäkelä on toiminut Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodesta 2005. Mäkelä on myös kolmannen kauden kunnanvaltuutettu ja edustaa Kansallista Kokoomusta. Hän sai vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Matti Vanhasen jälkeen eniten ääniä Nurmijärvellä. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Mäkelän henkilökohtainen äänimäärä (1 133) oli Nurmijärven suurin, ennen muun muassa pääministeri Vanhasta (630 ääntä). Mäkelä valittiin jatkamaan kunnanhallituksen puheenjohtajana myös valtuustokaudeksi 2009–2012.
Sisällysluettelo |
Työ [muokkaa]
Outi Mäkelä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt opintojensa jälkeen LTT-Tutkimus Oy:ssä tutkijana, Sitrassa projektipäällikkönä ja Net Effect Oy:ssä projektijohtajana. Hän on myös vetänyt neljän taideyliopiston (Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia, Taideteollinen korkeakoulu ja Teatterikorkeakoulu) yhteistä Laatu-hanketta, jossa rakennettiin näille yliopistoille laadunvarmistusjärjestelmiä.
Harrastukset [muokkaa]
Mäkelän harrastuksia ovat partio Rajamäen Metsänkävijät -lippukunnassa, kulttuuri ja liikunta. Viime aikoina hän on innostunut pitkänmatkan juoksusta ja vuoden 2006 kesällä hän juoksi neljännen maratoninsa.
Politiikka [muokkaa]
Outi Mäkelä valittiin Uudenmaan vaalipiiristä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi 5 808 äänellä. Vuoden 2003 vaaleissa hänet oli valittu 3 847 äänellä kokoomuksen kolmanneksi varaedustajaksi Uudellamaalla.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Outi Mäkelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Outi Mäkelän kotisivu
Eero Akaan-Penttilä | Sirpa Asko-Seljavaara | Merikukka Forsius (2008–2011) | Juha Hakola | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Hanna-Leena Hemming | Anne Holmlund | Jyri Häkämies | Harri Jaskari | Kalle Jokinen (2009–2011) | Ilkka Kanerva | Arja Karhuvaara | Ulla Karvo | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Jari Koskinen (2007–2009) | Jari Larikka | Sanna Lauslahti | Jouko Laxell | Eero Lehti | Suvi Lindén | Marjo Matikainen-Kallström | Jukka Mäkelä (2007–2010) | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Olli Nepponen | Sauli Niinistö | Tuija Nurmi | Heikki A. Ollila | Petteri Orpo | Reijo Paajanen | Sanna Perkiö | Petri Pihlajaniemi | Lyly Rajala | Pekka Ravi | Paula Risikko | Petri Salo | Pertti Salolainen | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Marja Tiura | Lenita Toivakka | Tuulikki Ukkola | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Ilkka Viljanen | Lasse Virén | (2010–2011) Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Ben Zyskowicz
Heikki Autto | Markku Eestilä | Sanni Grahn-Laasonen | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Anne Holmlund | Jyri Häkämies (2011–2012)1 | Harri Jaskari | Kalle Jokinen | Ilkka Kanerva | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Pia Kauma | Pauli Kiuru | Jukka Kopra | Esko Kurvinen | Sanna Lauslahti | Eero Lehti | Marjo Matikainen-Kallström | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Lasse Männistö | Markku Mäntymaa | Petteri Orpo | Jaana Pelkonen | Pekka Ravi | Paula Risikko | Pertti Salolainen | Janne Sankelo | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Alexander Stubb | Eero Suutari | Lenita Toivakka | Kari Tolvanen | Anu Urpalainen (2012–)1 | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Sofia Vikman | Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Sinuhe Wallinheimo | Ben Zyskowicz
1Jyri Häkämies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan tuli Anu Urpalainen.
Eero Akaan-Penttilä | Thomas Blomqvist | Maarit Feldt-Ranta | Merikukka Forsius | Christina Gestrin | Maria Guzenina-Richardson | Leena Harkimo | Heidi Hautala | Hanna-Leena Hemming | Antti Kaikkonen | Antti Kalliomäki | Johanna Karimäki | Tanja Karpela | Jyrki Kasvi | Kimmo Kiljunen | Merja Kuusisto | Jaakko Laakso | Sanna Lauslahti | Eero Lehti | Marjo Matikainen-Kallström | Jukka Mäkelä | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Sauli Niinistö | Mikaela Nylander | Pirkko Ruohonen-Lerner | Matti Saarinen | Timo Soini | Tommy Tabermann | Tarja Tallqvist | Markku Uusipaavalniemi | Raija Vahasalo | Matti Vanhanen