Markku Mäntymaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Markku Antero ”Mape” Mäntymaa (17. huhtikuuta 1954 Vaasa9. toukokuuta 2015 Vaasa[1]) oli suomalainen poliitikko. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana Vaasan vaalipiiristä vuosina 2011–2015. Hän oli hallintovaliokunnan ja lakivaliokunnan jäsen sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varajäsen. Ennen valintaansa kansanedustajaksi hän toimi komisariona.

Mäntymaa oli Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1997 ja 2. varapuheenjohtaja vuodesta 2005. Lisäksi hän oli Vaasan Sähkö Oy:n hallituksen jäsen.

Mäntymaa jäi eduskuntatyöstä sairauslomalle syyskuussa 2013, kun hänellä todettiin aktiivinen kasvain keuhkossa.[2] Sairautensa vuoksi hän ei ollut enää ehdolla eduskuntavaaleissa 2015.[3] Mäntymaa menehtyi sairauteensa 9. toukokuuta 2015.[1]

Mäntymaa toimi myös autokoulun teoriaopettajana ja juniorivalmentajana jalkapallossa. Hän oli naimisissa ja hänellä on kaksi lasta sekä kaksi lapsenlasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mape on poissa Pohjalainen. 9.5.2015. Viitattu 15.5.2015.
  2. Kokoomusedustaja Markku Mäntymaa sairauslomalle – keuhkoissa kasvain 4.9.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.9.2013.
  3. Salomäenpää, Minna: Markku Mäntymaa ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa 17.11.2014. Yle Uutiset. Viitattu 23.4.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]