Lasse Männistö
|
|
|
|---|---|
| Syntynyt | 16. maaliskuuta 1982 (ikä 31) Mikkeli |
| Puolue | Kokoomus |
| Asema | Kansanedustaja (2011–) Kaupunginvaltuutettu (2008–) |
| Vaalipiiri | Helsingin vaalipiiri |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Kotisivu | www.lassemannisto.fi |
Lasse Männistö (s. 16. maaliskuuta 1982 Mikkeli) on kokoomuslainen kansanedustaja (vuodesta 2011) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu (vuodesta 2008). Kaupunginvaltuuston lisäksi Männistö johtaa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa, joka vastaa kaavoituksesta ja liikennesuunnittelusta. Hänet nimitettiin 6. syyskuuta 2010 alkaen ministeri Jan Vapaavuoren erityisavustajaksi Ympäristöministeriöön vastuualueinaan ministerin avustaminen asunto- ja rakennusasioissa sekä kaavoituksessa.[1]
Ura [muokkaa]
Ennen varsinaista poliittista uraansa Männistö toimi Suomen ylioppilaskuntien liiton, SYL:n puheenjohtajana vuonna 2007. SYL:in puheenjohtajana ollessaan Männistö osallistui muun muassa vaikutustyöhön opintorahan korottamisen puolesta.[2][3] Hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Telkkä.
Vuosina 2004–2007 Männistö toimi Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan edustajistossa, jossa hän teki 3. lokakuuta 2007 salaiseksi julistetun ponsiesityksen Innovaatioyliopiston ylioppilaskunnan, sittemmin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, muodostamiseen liittyen.[4] Esityksen pohjalta käynnistettiin paljon huomiota herättänyt ja tällä hetkellä käräjäoikeuden käsittelyssä oleva rahansiirto-operaatio, jossa 45 miljoonaa euroa eli suurin osa Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan sijoitusomaisuudesta siirrettiin Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiöön.[5][6][7] Männistö toimi vuonna 2008 Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiön työvaliokunnan varapuheenjohtajana.
Vuonna 2005 Männistö toimi Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan hallituksessa vastuualueenaan koulutuspolitiikka.
Männistö valittiin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Kokoomuksen listalta kansanedustajaksi. Männistö ei tullut ensimmäisen äänenlaskennan mukaan valituksi. Siinä hänen valituksi tullut puoluetoverinsa Laura Räty voitti Männistön viidellä äänellä.[8] Varmistuslaskennassa paikka siirtyi kuitenkin Rädyltä Männistölle[9], joka sai 27 ääntä enemmän.[10]
Syyskuussa 2011 Männistö alkoi vetää eduskunnassa puoluerajoja ylittävää työryhmää, joka ajoi avioliittolain muuttamista koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja. Työryhmä pyrki keräämään aloitteeseen yli sadan kansanedustajan nimet syksyn aikana.[11] Lakialoite jätettiin eduskunnalle lopulta helmikuussa 2012, jolloin sen oli allekirjoittanut 76 kansanedustajaa.[12] Eduskunnan lakivaliokunta kuitenkin päätti ettei aloitetta oteta eduskunnan käsittelyyn.[13]
Männistö on yksi eduskunnan Startup-verkoston perustajajäsenistä[14].
Lasse Männistö on puheenjohtaja Helsingin Edistyskokoomus -yhdistyksessä.[15]
Sotilasarvoltaan Lasse Männistö on reservin vänrikki.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Lasse Männistö asuntoministeri Vapaavuoren erityisavustajaksi 10.8.2010. Ympäristöministeriö. Viitattu 1.5.2011.
- ↑ Männistö, Lasse: Asiantuntijavieras: SYL:in puheenjohtaja Lasse Männistö 6.2.2007. Vihreät. Viitattu 1.5.2011.
- ↑ Valtaosa uusista kansanedustajista korottaisi opintorahaa 27.3.2007. Eduskunta. Viitattu 1.5.2011.
- ↑ KYE 7/2007 Edustajiston kokouksen pöytäkirja (PDF) 3.10.2007. Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta. Viitattu 1.5.2011.
- ↑ Operaatio rahansiirto. Aino, 2010, nro 4. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.5.2011.
- ↑ Lyytinen, Jaakko: Kauppatieteilijöiden salainen rahaoperaatio kuohuttaa Aalto-yliopistoa Helsingin Sanomat. 6.6.2010. Viitattu 1.5.2011.
- ↑ AYY: Kiista omaisuuslahjoituksista selvitettävä perinpohjaisesti 15.12.2011. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 14.5.2012.
- ↑ Rokka, Jussi & Siukonen, Timo: Tarkistuslaskentaan jäi parikymmentä täpärää tilannetta Helsingin Sanomat. 18.4.2011. Viitattu 1.5.2011.
- ↑ Ovaskainen, Teppo: Vaalitulos varmistuu tänään – yksi yllätyskäänne Uusi Suomi. 20.4.2011. Viitattu 1.5.2011.
- ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 20.4.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 21.4.2011.
- ↑ Rantanen, Miska: Avioliittolain muuttamista vauhditetaan hallituksen kärkinimillä Helsingin Sanomat. 28.9.2011. Viitattu 29.09.2011.
- ↑ Avioliiton mies- ja naispareille sallisi 76 kansanedustajaa Helsingin sanomat. 8.2.2012. Viitattu 7.4.2012.
- ↑ Tasa-arvoinen avioliittolaki ei tule eduskuntakäsittelyyn Helsingin sanomat. 27.2.2013. Viitattu 27.2.2013.
- ↑ TEK verkkolehti 20.10.2011, Eduskuntaan startup-tiimi
- ↑ http://www.edistyskokoomus.fi/yhdistys/
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Lasse Männistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Lasse Männistön Facebook-sivu
- Lasse Männistön Twitter-mikroblogi
Heikki Autto | Markku Eestilä | Sanni Grahn-Laasonen | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Anne Holmlund | Jyri Häkämies (2011–2012)1 | Harri Jaskari | Kalle Jokinen | Ilkka Kanerva | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Pia Kauma | Pauli Kiuru | Jukka Kopra | Esko Kurvinen | Sanna Lauslahti | Eero Lehti | Marjo Matikainen-Kallström | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Lasse Männistö | Markku Mäntymaa | Petteri Orpo | Jaana Pelkonen | Pekka Ravi | Paula Risikko | Pertti Salolainen | Janne Sankelo | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Alexander Stubb | Eero Suutari | Lenita Toivakka | Kari Tolvanen | Anu Urpalainen (2012–)1 | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Sofia Vikman | Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Sinuhe Wallinheimo | Ben Zyskowicz
1Jyri Häkämies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan tuli Anu Urpalainen.
| Edeltäjä: Ilkka Wennberg |
Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja 2007 |
Seuraaja: Tuomas Telkkä |