Kansallinen Kokoomus

Wikipedia

Ohjattu sivulta Kokoomus
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansallinen Kokoomus r.p.
Samlingspartiet r.p.
Perustettu 9. joulukuuta 1918
Johto Jyrki Katainen (pj.)
Jari Koskinen (vpj.)
Eija-Riitta Korhola (vpj)
Paula Risikko (vpj.)
Taru Tujunen (puoluesihteeri)
Poliittinen ideologia Konservatismi, Liberalismi,

Liberaali konservatismi
Toimisto Pohjoinen Rautatienkatu 21B
00100 Helsinki
Äänenkannattaja Nykypäivä
Kansanedustajia 51 (2008)
Meppejä 4 (2004)
Kunnanvaltuutettuja 2 078 (2004)
Jäsenyydet EPP-ED
Kotisivu www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus r.p. (Kok.), yleiskielessä usein vain kokoomus, on yksi Suomen kolmesta suuresta poliittisesta puolueesta.

Kokoomuksen perustivat 9. joulukuuta 1918 saksalaismallista monarkiaa kannattaneet vanhasuomalaiset ja nuorsuomalaiset.[1] Vuoteen 1951 asti nimi oli Kansallinen Kokoomuspuolue[2]. Kokoomus kannatti Euroopan Unionin jäsenyyttä alusta lähtien ja oli laman jälkeisissä hallituksissa. Se putosi hallituksesta vuonna 2003, mutta palasi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa suurimpana voittajana yli kymmenellä uudella edustajalla ja muodosti Keskustan kanssa hallituksen. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen ja Merikukka Forsiuksen siirryttyä puolueeseen sillä on 51 kansanedustajaa. Puolueella on neljä edustajaa Euroopan parlamentissa, jossa se kuuluu Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään. Puolue on jäsenenä International Democrat Unionissa.

Kokoomuksen yhdistäviä ajatuksia ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen[3]. Keskeistä sille on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen[3]. Kokoomus katsoo Euroopan Unionin luovan turvallisuutta ja hyvinvointia, ja suhtautuu myönteisesti yhteiseen puolustukseen[3]. Suurista puolueista Kokoomuksen naisten osuus jäsenistä oli korkein vuonna 2005[4].

Kokoomusta ei tue mikään yksittäinen eturyhmä, mutta The Economistin mukaan puolue on erityisen suosittu yrittäjien keskuudessa[5]. Kokoomus on Suomen Nato-myönteisin puolue. Ainoastaan kokoomuksen kannattajista enemmistö (55%) kannattaa Suomen NATO-jäsenyyttä[6]. Puolueen mukaan "Nato –jäsenyys selkiyttäisi ja parantaisi Suomen asemaa."[7]

Tunnettuja kokoomuslaisia poliitikkoja ovat muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen, Ilkka Kanerva, opetusministeri Sari Sarkomaa, puolustusministeri Jyri Häkämies, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, Ben Zyskowicz, Iiro Viinanen ja ulkoasiainministeri Alexander Stubb. Läheisiä kansalaisjärjestöjä ovat muun muassa Kokoomusnuoret, Kokoomusopiskelijat, Kokoomuksen naisten liitto, Nykypäivä-lehti ja Verkkouutiset-julkaisu.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kokoomuksen politiikka ja tavoitteet

Kokoomuksen tavoitteena on omasta ja toisten elämästä vastuuta kantavien ihmisten yhteiskunta siten, että jokaiselle mahdollistetaan hyvän elämän edellytykset. Kokoomukselle tärkeää on ihmisen vapaus ja vastuu omassa toiminnassaan. Kokoomus ilmoittaa tavoitteekseen on kansallisen perinnön, Suomen kielten ja kulttuurien vaaliminen ja tukeminen, koko kansan osaamis- ja sivistystasosta huolehtiminen sekä työn ja yrittäjyyden edistäminen. Kokoomuksen mukaan hyvinvointi syntyy työstä, yrittämisestä ja välittämisestä. Kokoomus kertoo edistävänsä ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan vastuuta sekä kunnioittavaa asennetta luontoa ja ympäristöä kohtaan[8].

Kokoomus on keskustan lisäksi yksi Suomen kahdesta porvarillisesta suuresta puolueesta. Kokoomuksen puoluekokous Joensuussa 2006 määritteli itsensä poliittisella kartalla keskusta-oikeistolaiseksi puolueeksi, joka kirjattiin myös puolueen periaateohjelmaan.

Kokoomuksessa hyväksytään varallisuus- ja tuloerojen kasvu. Puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen on perustellut suhtautumista ajatuksella "kaverin onnistuminen ei ole minulta pois". Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professorin Matti Tuomala on kritisoinut näkemystä ja todennut, että "ei voida ajatella, että ihmiset olisivat yksinäisiä saarekkeita ja riippumattomia toisistaan. Tulonjaon eri osaset ovat aina riippuvaisia toisistaan"[9].

[muokkaa] Arvot

Kokoomus luonnehtii arvojaan seuraavasti[10]

  • Vapaus, vastuu ja demokratia
    • Vain vapaana ihmisellä on mahdollisuus kehittyä täyteen mittaansa
    • Vastuu kuuluu jokaiselle
    • Aktiivinen osallistuminen vahvistaa demokratiaa
  • Mahdollisuuksien tasa-arvo
    • Jokaisella on oikeus kehittyä omista lähtökohdistaan tahtonsa mukaisesti
    • Mahdollisuuksien tasa-arvo on hyvinvoinnin perusta
    • Tavoitteena tasa-arvo
  • Sivistys
    • Sivistyksen ja kulttuurin voima
    • Osaaminen
    • Mahdollisuuksien tietoyhteiskunta
  • Kannustavuus
  • Suvaitsevuus
  • Välittäminen

[muokkaa] Historia

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Pääartikkeli: Kansallisen Kokoomuksen historia

[muokkaa] Suomalainen puolue

Kokoomuksen juuret ovat 1800-luvun suomalaisuusliikkeessä, joka jakautui kahtia suhtautumisessa Venäjän kasvaviin yhtenäistämisvaatimuksiin, mitkä johtuivat Venäjän keisarikunnan teollistumisesta sekä toisaalta ensimmäistä maailmansotaa edeltäneestä sotilaallisesta kilpailusta Ranskan sekä myöhemmin myös Britannian kanssa olevan Venäjän sekä Saksan ja Itävalta-Unkarin kesken. Venäjä pyrki integroimaan Saksan vaaran vuoksi myös läntisiä keisarikunnan yhteydessä olevia alueita itseensä.

Kesällä 1917 suomettarelaiset vielä vastustivat Suomen itsenäistymistä idänkaupan menettämisen pelossa. Lokakuun vallankumouksen tapahduttua Venäjällä, he alkoivat kannattaa eroa Venäjästä. Varmimmaksi ulkopoliittiseksi takeeksi kansallisesta itsenäisyydestä katsottiin liitto Saksan kanssa, minkä takeeksi solmittiin Saksan kanssa Suomen ulkomaankauppaa rajoittava kauppasopimus, millä Suomi kytkeytyi osaksi Saksan sotataloutta. Saksan pysyvän kiinnostuksen aikaansaamiseksi aiottiin tasavallaksi itsenäisyysjulistettu Suomi muuttaa Kustaa III:n aikaisen yhdistys- ja vakuuskirjan perusteella monarkiaksi, jossa olisi saksalainen kuningas.

[muokkaa] Suomettarelaiset ja osa nuorsuomalaisista perustavat Kokoomuksen

Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan marraskuun alussa 1918, perustivat suomettarelaiset ja saksalaista kuningasta kannattaneet nuorsuomalaiset Kansallisen Kokoomuksen 9. joulukuuta 1918. Aikomuksena oli edelleen tehdä Suomesta monarkia tai ainakin taata laajoin presidentin valtuuksin voimakas toimeenpanovalta.

[muokkaa] Heikko vasemmisto ja hajanainen oikeisto

1920-luvulla Suomessa oli lyhytikäisiä porvarihallituksia lähinnä siksi, että vasemmisto oli heikko ja jakaantunut voimakkaasti kommunisteihin ja tannerilaisiin sosiaalidemokraatteihin sekä siksi, että Maalaisliiton ja Kokoomuksen näkemykset talouspolitiikasta ja maauudistuksesta poikkesivat toisistaan.

1930-luvulle mentäessä voimistui oikeistoradikalismi ja kommunistilait äänestettiin voimaan. Kokoomus liittoutui IKL:n kanssa 1930-luvun alussa ja sai 1933 historiansa heikoimman vaalituloksen siksi, että se oli itselleen epäedullisessa vaaliliitossa IKL:n kanssa.

[muokkaa] Punamulta marginalisoi Kokoomuksen

1930-luvun lopulle tultaessa alkoi taloudellinen tilanne maassa lieventyä ja toiseen maailmansotaan mennessä oli muodostunut punamultahallitus Maalaisliiton ja SDP:n yhteistyömuodoksi. Kokoomus jäi syrjään joitain poikkeuksia lukuun ottamatta hallitusyhteistyöstä.

Toisen maailmansodan jälkeen vasemmisto vahvistui ja punamulta- sekä kansanrintamayhteistyö vahvistuivat. Laajan bilateraalikaupan vuoksi tasavallan presidentin asema vahvistui, koska Neuvostoliitto piti YYA-sopimusta pohjana myös taloussuhteille ja kauppapolitiikalleen.

[muokkaa] Remontti kekkospuolueeksi

Urho Kekkoseen kriittisesti suhtautuvana puolueena Kansallinen Kokoomus asetti oman presidenttiehdokkaan vuoden 1968 presidentin vaaleihin, mikä vaikutti osaltaan sen mahdollisuuksiin päästä hallitukseen vasemmiston suuren vaalitappion jälkeenkin 1970.

Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Rihtniemi ja remonttimiehet alkoivat uudistaa ajattelua Kokoomuksen piirissä mm. siten, että Kokoomus hyväksyi poikkeuslain, minkä mukaan lähinnä ETYK:n vuoksi ei Kekkosen tarvinnut käydä vuoden 1974 presidentinvaaleja, vaan hänet valittiin poikkeuslailla presidentiksi vuosiksi 1974–1978. Nämä toimet aiheuttivat kokoomuskentän rakoilua, minkä vuoksi perustettiin vähäiseksi jäänyt Perustuslaillinen Kansanpuolue. Kekkosen valinta poikkeuslailla katsottiin periaatteessa perustuslain vastaiseksi toimeksi, vaikka muodollisesti kiireelliseksi julistamisen vaatimus täyttyi. Saman kysymyksen vuoksi syntyi toinenkin puolue, kun SKYP irtosi SMP:stä.

Keskustan näkemyksen mukaan Kokoomus oli edelleen sisäpolitiikassa oikeistolainen ääriliike lukuun ottamatta kekkoslaista osaansa. Kokoomus yritti kaikin tavoin hankkia hyväksyntää ja hallituskelpoisuutta. Toukokuussa 1981 puoluekokouksessa puheenjohtaja Ilkka Suominen esitti, että noin kymmenen vuoden kuluttua umpeutuvaa YYA-sopimusta jatkettaisiin ja päätös siitä tehtäisiin ennen vuotta 1984. Näin Kokoomus ehti ensimmäisenä puolueena esittämään YYA-sopimuksen jatkamista. Muutama päivä sen jälkeen eduskunnassa nousi kysymys siitä, kuinka suurella summalla valtio tukee Rauhanpuolustajien Ydinaseeton Pohjola -kampanjaa. Hallitus esitti 100 000 markkaa, mutta eduskunnan valtiovarainvaliokunta kokoomuslaisten tuella nosti määrärahan 200 000 markkaan.[11]

[muokkaa] Hallitukseen Koiviston tuella porvarisopimuksetta

Hallitukseen Kokoomus nousi jälleen 1987, jolloin nimitettiin Holkerin hallitus, vaikka Kokoomus, Ruotsalainen kansanpuolue ja Keskustapuolue olivat tehneet porvarisopimuksen tavoitteenaan muodostaa porvarihallitus vaalien jälkeen.

[muokkaa] Remonttimieskaudelta hallituspuolueeksi

Kokoomus pyrki muuttamaan suhtautumistaan Urho Kekkoseen ja samalla välillisesti myös hälventämään Neuvostoliiton ulkopoliittisia epäluuloja sitä kohtaan hallituspuolueena. Tämä ei sopinut kaikille, minkä vuoksi muodostettiin Perustuslaillinen kansanpuolue korostamaan ristiriitaa, mikä aiheutui Urho Kekkosen valitsemisesta presidentiksi vuosiksi 1974–1978 käymättä presidentinvaalia julistamalla asia 5/6 enemmistöllä kiireelliseksi ja säätämällä perustuslaista poikkeava laki. Muutokseen pyrkineitä kokoomuslaisia sanottiin remonttimiehiksi.

Kokoomus kuitenkin jätettiin vaalivoitoistakin huolimatta oppositioon aina vuoteen 1987 saakka. Se oli poikkeuksellisen pitkä ajanjakso "hovikelpoisuuden" ulkopuolella.

1970-luvulla Kokoomuksen ohjelmaa muutettiin keskiluokkaa ja kaupunkilaisia houkuttavammaksi, jolloin tulivat korostetummin mukaan vapaus ja suvaitsevuus. Kokoomus alkoi rikkoa sidettään perinteiseen konservatismiin. Suomalainen konservatismi monipuolistui. Kokoomuksen aatteellinen muutos sai perinteisen arvolinjan kannattajia kaipaamaan uusia vaihtoehtoja. Vuonna 1958 perustettu Kristillinen Liitto saavutti eduskuntapuolueen aseman 70-luvulla. Maalaiskonservatiivit alkoivat entistä enemmän ryhmittyä Keskustapuolueeseen.

Erkki Pystynen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1983. Vuonna 1987 Kokoomus pääsi hallituspuolueeksi 21 oppositiovuoden jälkeen.

[muokkaa] Sinipuna- ja porvarihallituskausi

 Tämä artikkeli tai osio loppuu kesken ja tarvitsee laajennusta.
Tarkennus:

Kokoomuksen hallitustaival alkoi kirkastua eduskuntavaaleissa saadun suuren vaalivoiton avulla. Ensiksi Ilkka Suominen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1987. Harri Holkeri valittiin 1987 pääministeriksi Holkerin hallitukseen 21 vuotta kestäneen oppositiotaipaleen jälkeen.

Kokoomus oli mukana

[muokkaa] Uusi sinipunakausi

Keskustan päähallituspuolueena saaman vaalitappion jälkeen, SDP muodosti kaksi hallitusta Kokoomuksen kanssa.

Riitta Uosukainen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1994.

Kuntavaaleissa 2000 Kokoomuksen ääniosuus oli 20,8 prosenttia. Kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin valittiin 2 028 kokoomuslaista valtuutettua.

Vuonna 2001 Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Ville Itälä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Koskinen ja Jyrki Katainen.

[muokkaa] Punamultakausi

Eduskuntavaaleissa 2003 Kokoomus sai 18,6 % ääniosuuden ja eduskuntaan valittiin 40 kokoomuslaista kansanedustajaa. Kokoomus siirtyi oppositioon.

[muokkaa] Toinen porvarikausi

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa SDP hävisi kahdeksan eduskuntapaikkaa ja Kokoomus voitti kymmenen. SDP siirtyi oppositioon ja Kokoomus nousi jälleen hallitukseen.

[muokkaa] Kokoomus puolueena 2000-luvulla

Kokoomuksen puoluekokous valitsi 5. kesäkuuta 2004 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Kataisen. Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi 6. kesäkuuta 2004 valittiin Marjo Matikainen-Kallström, Paula Risikko ja Jari Koskinen. Kokoomuksen puoluesihteeriksi valittiin Harri Jaskari.

Europarlamentin vaaleissa 13. kesäkuuta 2004 Kokoomus sai 23,7 % ääniosuuden. Paikkoja tuli neljä ja Kokoomuksen MEP:eiksi valittiin Ville Itälä, Piia-Noora Kauppi, Alexander Stubb ja Eija-Riitta Korhola. Edellisen kauden MEP Ari Vatanenkin tuli valituksi uudelleen, mutta Ranskan UMP:n listalta.

13. heinäkuuta 2004 Kokoomuksen europarlamentaarikko ja entinen puheenjohtaja Ville Itälä valittiin europarlamentin konservatiiviryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi. Parlamentin suurimman ryhmän, Konservatiiviryhmän, puheenjohtajana jatkoi Saksan Hans-Gert Pöttering ja sen ensimmäisenä varapuheenjohtajana portugalilainen João de Deus Pinheiro.

Kuntavaaleissa 2004 Kokoomuksen ääniosuus oli 21,8 %. Kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin valittiin 2 076 kokoomuslaista valtuutettua. Kuntavaalien 2004 iskulause oli "Tulevaisuuden hyvinvointi rakennetaan tänään".

Kuntia, joissa Kokoomus oli suurin puolue 2004:

Joissakin kunnissa oli Kokoomuksella hyvin suuri kannatus, mutta se ei riittänyt suurimman puolueen asemaan esim.:

Kainuun maakuntavaltuuston äänistä Kokoomuksen ääniosuus oli 12,0 %, jolla sai viisi paikkaa. Kainuun maakuntavaltuustoon valittiin Juhani Seppänen Suomussalmelta, Eero Suutari, Hannu Juntunen ja Toivo Sistonen Kajaanista sekä Jaakko Kyllönen Kuhmosta.

Kokoomuksen kannatus vaalipiireittäin kunnallisvaaleissa 2004:

  • Helsinki 28,2 % 73 305 ääntä
  • Häme 27,0 % 44 871 ääntä
  • Uusimaa 26,6 % 101 364 ääntä
  • Varsinais-Suomi 26,0 % 56 492 ääntä
  • Pirkanmaa 25,7 % 55 464 ääntä
  • Kymi 21,4 % 31 831 ääntä
  • Satakunta 21,3 % 24 321 ääntä
  • Etelä-Savo 17,4 % 13 179 ääntä
  • Vaasa 16,7 % 37 062 ääntä
  • Keski-Suomi 16,0 % 19 330 ääntä
  • Pohjois-Savo 14,8 % 16 426 ääntä
  • Pohjois-Karjala 14,3 % 10 577 ääntä
  • Oulu 13,9 % 26 836 ääntä
  • Lappi 11,2 % 9 901 ääntä

Marraskuun 26. päivänä 2004 Riitta Uosukainen sai ensimmäisenä naisena valtioneuvoksen arvonimen.

[muokkaa] Vaalimenestys eduskuntavaaleissa

Pääartikkeli: Kansallisen Kokoomuksen vaalitulokset

Kansallisen Kokoomuksen kannatus eduskuntavaaleissa on pyörinyt 20 % molemmin puolin.

Tämä osio on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[muokkaa] Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmä 2007

Nimitettyyn Matti Vanhasen toiseen hallitukseen, jossa on kaksi ministeriä enemmän kuin aikaisemmissa, sai Kokoomus Keskustan tapaan kahdeksan ministeripaikkaa. Ministereistä Ilkka Kanervalla ja Suvi Lindénillä on aikaisempaa ministerikokemusta.

Pääministerin sijaiseksi ja valtiovarainministeriksi nimitettiin Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Kokoomus sai ulkoasiainministerin ja puolustusministerin paikat, joista Keskusta oli ilmoittanut haluavansa ulkoasiainministerin paikkaa. Kokoomus sitoutui vaalikauden aikana sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja ulkoasiainministeriksi nimitettiin Ilkka Kanerva. Kanerva joutui eroamaan virastaan tekstiviestikohun vuoksi. Kanervan tilalle ulkoministeriksi nousi europarlaamentaarikko Alexander Stubb.

[muokkaa] Kokoomus kunnallispuolueena

 Tämä artikkeli tai osio loppuu kesken ja tarvitsee laajennusta.
Tarkennus:
Vuosi Valtuutettuja Kannatus
1968 1 388 364 428 16,09 %
1972 1 503 451 484 18,06 %
1976 2 047 561 121 20,92 %
1980 2 373 628 950 22,9 %
1984 2 423 619 264 23,0 %
1988 2 392 601 468 22,87 %
1992 2 009 507 574 19,1 %
1996 2 168 514 432 21,6 %
2000 2 028 463 493 20,84 %
2004 2 078 521 412 21,83 %

[muokkaa] Kokoomus europuolueena

Pääartikkeli: Kansallisen Kokoomuksen europarlamenttiryhmä

[muokkaa] Suomalaiset eurokansanedustajat EPP-ED:n ryhmässä

Suomalainen puolue 2009–2013 2004–2009 1999–2004 1996–1999 1995–1996
Kokoomus Piia-Noora Kauppi Piia-Noora Kauppi Raimo Ilaskivi Riitta Jouppila
Kokoomus Eija-Riitta Korhola Marjo Matikainen-Kallström Marjo Matikainen-Kallström Ritva Laurila
Kokoomus Ville Itälä Ilkka Suominen Jyrki Otila Pirjo Rusanen
Kokoomus Alexander Stubb Ari Vatanen Kirsi Piha Kyösti Toivonen
Kristillisdemokraatit Eija-Riitta Korhola
Ranskalainen puolue 2009–2013 2004–2009 1999–2004 1996–1999 1995–1996
Union pour un mouvement populaire Ari Vatanen

Eija-Riitta Korhola ei ollut koko kautta Kokoomuksen europalramenttiryhmässä, vaan siirtyi siihen sen jälkeen, kun Suomen Kristillinen Liitto vaihtoi nimensä Suomen Kristillisdemokraateiksi sekä asemoitui keskipuolueesta kokoomuspuolueeksi. Eija-Riitta Korhola vaihtoi lopulta myös puoluetta ja tuli valituksi uudelleen eurokansanedustajaksi Kansallisen Kokoomuksen vaalilistalta. Eurokansanedustaja Ari Vatanen vaihtoi ranskalaiseen puolueeseen ja tuli valituksi ranskalaisessa pitkien listojen vaalissa europarlamenttiin.

[muokkaa] Eurovaalimenestys

Vuosi Meppejä Kannatus
1996 4 453 729 20,17 %
1999 4 313 960 25,27 %
2004 4 392 771 23,7 %

[muokkaa] Puoluejohto

Pääartikkeli: Kansallisen Kokoomuksen puoluejohto


[muokkaa] Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajat

[muokkaa] Kokoomuslaiset pääministerit

[muokkaa] Kokoomuslaiset puhemiehet

[muokkaa] Kokoomuslaiset presidentit

[muokkaa] Kokoomuslaisia valtioneuvoksia

[muokkaa] Veljespuolueet

Kokoomus tekee laajaa yhteistyötä useiden puolueiden kanssa. Merkittävimmät ovat Yhdysvaltojen republikaaninen puolue ja Venäjän Yhtenäinen Venäjä, jonka kanssa Kokoomus aloitti yhteistyön Ville Itälän kaudella[12]. Yhteistyötä on tiivistetty ja viimeksi presidentinvaalien alla Sauli Niinistö kehui Kokoomuksen hyvää yhteistyötä Yhtenäinen Venäjä puolueen kanssa ja kutsui sitä veljespuolueeksi[13][14]. Kokoomus on ainoa suomalainen puolue joka tekee yhteistyötä Venäjän valtapuolueen (Yhtenäinen Venäjä) kanssa[15]

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Tuomo Yli-Huttula: Puolivallaton puolue. Otava, 2006. ISBN 951-1-20587-0.
  • Pentti Sillantaus: Yöpakkasista jäittenlähtöön: Kokoomuksen kujanjuoksu 1958-87. Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3316-X.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Kuningaskysymys hajottaa porvaririntaman Kokoomus. Viitattu 21. maaliskuuta 2007.
  2. ↑ Olavi Borg: Puolueloaitos ja sen kehityspiirteitä itsenäisessä Suomessa. teoksessa Historian opettajien vuosikirja XIII (1977), s. 58
  3. ↑ 3,0 3,1 3,2 Kansallisen Kokoomuksen periaateohjelma
  4. ↑ HS: Suurissa puolueissa miesenemmistöTurun Sanomat 18.9.2005
  5. ↑ Economist Intelligence Unit: Country Briefings: Finland - Political forces. The Economist. Julkaistu 5.2.2007. Viitattu 27.4.2008.
  6. ↑ Turun Sanomat, Nato-jäsenyys torjutaan, yhteistyö hyväksytään, julkaistu 20 joulukuuta 2007, viitattu 31. maaliskuuta 2008
  7. ↑ Kokoomuksen puoluehallituksen Nato-kannanotto 12/2004, s. 5
  8. ↑ Kokoomuksen periaateohjelma
  9. ↑ Suomen rikkain kotitalous yli 60 kertaa varakkaampi kuin keskivertohuusholli Turun Sanomat / STT. Viitattu 5. marraskuuta 2007.
  10. ↑ Kokoomuksen periaateohjelma
  11. ↑ Kai Hirvasnoro: Taistelupari Zyskowicz-Kanerva: Porvarien taistelu suomettumisesta. Kansan Uutisten Viikkolehti, 2004. Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ Vihreä Lanka
  13. ↑ A-piste
  14. ↑ Vihreä Lanka
  15. ↑ Helsingin Sanomat
  16. ↑ 16,0 16,1 16,2 16,3 16,4 16,5 16,6 Verkkouutiset: Politiikka ja puolueet
  17. ↑ Vihreä Lanka
  18. ↑ A-piste
  19. ↑ Helsingin Sanomat

[muokkaa] Aiheesta muualla

Kansallinen Kokoomus | historia | vaalitulokset | eurokansanedustajat | puoluejohto
Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajat 2007–2011

Eero Akaan-Penttilä | Sirpa Asko-Seljavaara | Merikukka Forsius | Juha Hakola | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Hanna-Leena Hemming | Anne Holmlund | Jyri Häkämies | Harri Jaskari | Ilkka Kanerva | Arja Karhuvaara | Ulla Karvo | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Jari Koskinen | Jari Larikka | Sanna Lauslahti | Jouko Laxell | Eero Lehti | Suvi Lindén | Marjo Matikainen-Kallström | Jukka Mäkelä | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Olli Nepponen | Sauli Niinistö | Tuija Nurmi | Heikki A. Ollila | Petteri Orpo | Reijo Paajanen | Sanna Perkiö | Petri Pihlajaniemi | Lyly Rajala | Pekka Ravi | Paula Risikko | Petri Salo | Pertti Salolainen | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Marja Tiura | Lenita Toivakka | Tuulikki Ukkola | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Ilkka Viljanen | Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Ben Zyskowicz
Kokoomuksen piirijärjestöt
Puolue: Kansallinen Kokoomus

Etelä-Karjala| Etelä-Savo| Helsinki | Häme | Kainuu | Keski-Suomi | Kymenlaakso | Lappi | Pirkanmaa | Pohjanmaa | Pohjois-Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi |
Rekisteröidyt suomalaiset puolueet

Kansallinen Kokoomus | Perussuomalaiset | Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue | Ruotsalainen kansanpuolue | Suomen Keskusta | Suomen Kristillisdemokraatit | Suomen Kommunistinen Puolue | Suomen Senioripuolue | Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | Suomen Työväenpuolue | Vasemmistoliitto | Vihreä liitto

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallinen_Kokoomus
Henkilökohtaiset työkalut