Sinipunahallitus
Sivulta puuttuu Sinipunahallitus on hallitus, missä päähallituskumppanit ovat Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue.
Holkerin hallitus vuosina 1987–1991 oli ensimmäinen sinipunahallitus, joka muodostettiin presidentti Mauno Koiviston nimitettyä Holkerin hallituksen muodostajaksi. Kokoomus meni SDP:n kanssa hallitukseen jättäen lopulta ottamatta huomioon puheenjohtajansa Ilkka Suomisen, RKP:n puheenjohtaja Ole Norrbackin sekä Keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrysen ennen vaaleja allekirjoittaman kassakaappisopimuksen, jonka mukaan porvaripuolueet eivät käy hallitusneuvotteluja toisistaan riippumatta. Porvarisopimuksen tarkoituksena oli muodostaa porvarihallitus, missä SDP joutuu oppositioon ja hallitus olisi ryhtynyt ajamaan teollisuutta suosivaa rakennepolitiikkaa, mikä toteutui lopulta vasta 1991–1995, kun SDP vaalitappion vuoksi jättäytyi vapaaehtoisesti oppositioon ja perustettiin lyhytikäiseksi arveltu Esko Ahon hallitus.
Harri Holkerin hallituksen lisäksi sinipunahallituksia ovat olleet Lipposen I hallitus, Lipposen II hallitus ja Kataisen hallitus, jotka olivat tosin myös niin sanottuja sateenkaarihallituksia.
Suomessa sinipunahallitusta pidetään niin ulko- kuin talouspoliittisestikin mahdollisena hallitusratkaisuna, mutta enemmistöparlamentarismin omaksuneissa Länsi-Euroopan maissa se on poikkeus, jota pidetään enemmistöparlamentarismin vastaisena siksi, että sosiaalidemokraattien ja kristillisdemokraattien (konservatiivien) välinen kaksipuoluejärjestelmään kuuluva kilpailu ei toteudu, ja äänestäjät menettävät valinnanmahdollisuuksiaan suurten puolueiden sopiessa asioista keskenään vaalituloksista riippumatta. Saksassa neuvoteltiin vuonna 2005 kristillisdemokraatti Angela Merkelin johtamasta hallituksesta, jossa myös SPD olisi mukana. Tämänkaltainen kokoomushallitus, jollaista Suomessa on alettu 1980-luvun lopulta pitää SDP:n ja Kokoomuksen rungolle perustuvana luonnollisena vaihtoehtona, on Saksan liittotasavallassa kokeiltu ennen Angela Merkelin liittohallitusta viimeksi kristillisdemokraatti Kurt Georg Kiesingerin johtamana vuosina 1966–1969.
Myös brittiläisen enemmistöparlamentarismin omaksuneessa Israelissa pidetään Mapain ja Likudin hallituskoalitiota poikkeuksellisena. Myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa toisen maailmansodan aikana toteutui yhteishallitus, missä olivat pääministeri Winston Churchillin johtamassa hallituksessa myös Labourin edustajat, muun muassa Clement Attlee. Toisen maailmansodan jälkeen ei Yhdistyneessä kuningaskunnassa ole kokeiltu vastaavaa, koska se ei periaatteessa sovi kaksipuoluejärjestelmän enemmistöparlamentarismiin eikä puhtaan enemmistöparlamentarismin edellyttämään kaksipuoluejärjestelmään.
Keskieurooppalaisen käsityksen mukaan kyseessä on punamusta järjestelmä, jossa sosiaalidemokraatit edustavat punaista sosialismia ja kristillisdemokraatit mustaa konservatismia.
Punamusta on toisen maailmansodan jälkeen ollut luonnollinen poliittinen valinta Itävallassa, missä konsensuksella, valtionyhtiöpolitiikalla ja vuorottelevilla virkanimityksillä pyrittiin rakentamaan poliittisesti vakaa pohja, jolta ponnistaa.
Suomessa kokoomuslaisten ja sosiaalidemokraattien yhteistyöstä, josta keskustalaiset ja kansandemokraatit tai kommunistit ovat syrjässä, on käytetty myös nimeä aseveliakseli, mikä juontaa juurensa talvisodan jälkeen perustetulle Suomen aseveljien liitolle sekä niille sosiaalidemokraateille, jotka vierastivat kansanrintamayhteistyötä kansandemokraattien joukossa vaikuttavien kommunistien ja Maalaisliiton pitkälle menevän YYA-henkisyyden vuoksi.
