Sunilan II hallitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sunilan II hallitus oli Suomen tasavallan 19. hallitus. Se oli Maalaisliiton, Kokoomuksen, Edistyspuolueen ja RKP:n muodostama porvarillinen hallitus, joka toimi 635 hallituspäivää 21. maaliskuuta 1931 - 14. joulukuuta 1932. Hallitus perustettiin vuoden 1930 eduskuntavaalien tuloksen pohjalta.

Edellinen pääministeri P. E. Svinhufvud oli valittu tasavallan presidentiksi ja astunut virkaansa maaliskuun alussa. Presidentinvaalin tulos tulkittiin yleisesti Lapuanliikkeen voitoksi, mutta valituksi tultuaan Svinhufvud osoitti lapualaisille nopeasti heidän paikkansa. Kun Lapuanliikkeen lähetystö kävi presidentin puheilla esittämässä näkemyksiään uudesta hallituksesta, Svinhufvud ilmoitti neuvottelevansa hallituksen kokoonpanosta vain eduskuntaryhmien kanssa.[1]

Sunilan hallituksen toimikautta hallitsi yleismaailmallinen pulakausi, joka näkyi Suomessa erityisesti maanviljelijöiden ahdinkona. Hallitus pyrki lievittämään näiden tilannetta lainajärjestelyin; samaan aikaan kiristettiin korkolakeja, koska pankit ja yksityiset luotonantajat olivat käyttäneet velallistensa tilaa häikäilemättä hyväkseen.[2] Hallitus kaatui joulukuussa 1932 kysymykseen velkaantuneita maanviljelijöitä painaneen lainakoron sääntelystä. Pääministeri jätti asiasta eduskunnalle hallituksen maalaisliittolaisen enemmistön tukeman esityksen, mutta kun presidentti P. E. Svinhufvud asettui hallituksen vähemmistön mukana vastustamaan esitystä, hallitus erosi.[3] Ennen eroaan hallitus oli ehtinyt nousta Suomen siihenastisista hallituksista pitkäikäisimmäksi.[4]

Sunilan hallituksen kaudella Suomi saavutti hyvän maineen Yhdysvalloissa saatuaan ainoana maana maksetuksi kokonaisuudessaan takaisin ensimmäisen maailmansodan jälkeen ottamansa lainan. Yhdysvaltain yleinen mielipide käytti Suomen nimeä hyväkseen painostaakseen Yhdysvaltain muita velallisia, joiden mielestä Suomi näytti pitävän enemmän huolta Amerikan rahoista kuin omista välttämättömistä tarpeistaan. Vaikka velan takaisinmaksusta ei ollutkaan erityisempää välitöntä etua pääomien puutteesta kärsineelle ja heikosti teollistuneelle Suomelle itselleen, siitä oli hyötyä myöhemmissä luottojärjestelyissä ja varsinkin toisen maailmansodan jälkeisellä jälleenrakennuskaudella.[2]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[5]

Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Juho Sunila

21.3.1931 - 14.12.1932

Maalaisliitto
Ulkoasiainministeri
Aarno Yrjö-Koskinen

21.3.1931 - 14.12.1932

Kokoomus
Oikeusministeri
Toivo Kivimäki

21.3.1931 - 14.12.1932

Edistyspuolue
Sisäasiainministeri
Ernst von Born

21.3.1931 - 14.12.1932

RKP
Apulaissisäasiainministeri
Niilo Solja
Lennart Oesch
Arvo Manner
Eljas Erkko

21.3.1931 - 3.3.1932
3.3.1932 - 14.3.1932
14.3.1932 - 20.10.1932
25.11.1932 - 14.12.1932

Kokoomus
amm.
amm.
Edistyspuolue
Puolustusministeri
Jalo Lahdensuo

21.3.1931 - 14.12.1932

Maalaisliitto
Valtiovarainministeri
Kyösti Järvinen

21.3.1931 - 14.12.1932

Kokoomus
Opetusministeri
Antti Kukkonen

21.3.1931 - 14.12.1932

Maalaisliitto
Maatalousministeri
Sigurd Mattsson

21.3.1931 - 14.12.1932

Maalaisliitto
Apulaismaatalousministeri
Pekka Heikkinen

21.3.1931 - 14.12.1932

Maalaisliitto
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Juho Niukkanen

21.3.1931 - 14.12.1932

Maalaisliitto
Kauppa- ja teollisuusministeri
Axel Palmgren

21.3.1931 - 14.12.1932

RKP
Sosiaaliministeri
Edvard Kilpeläinen
Erkki Paavolainen
Kalle Lohi

21.3.1931 - 3.3.1932
3.3.1932 - 20.10.1932
20.10.1932 - 14.12.1932

Kokoomus
Kokoomus
Maalaisliitto
Salkuton ministeri
Eljas Erkko

20.10.1932 - 25.11.1932

Edistyspuolue


Suomi Edeltäjä:
Svinhufvudin II hallitus
Suomen hallitus
21. maaliskuuta 193114. joulukuuta 1932.
Seuraaja:
Kivimäen hallitus

Lähde viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917–66, s. 96. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  2. a b Eskelinen, s. 101.
  3. Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 650. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987.
  4. Eskelinen, s. 102.
  5. Sunilan II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 24.5.2010.