Rafael Erich

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rafael Erich
Rafael Erich.jpg
Suomen 6. pääministeri
Erichin hallitus
15.3.1920–9.4.1921
Edeltäjä Juho Vennola (I)
Seuraaja Juho Vennola (II)
Kansanedustaja
1.4.1919–30.4.1924
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Mikkelin läänin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 10. kesäkuuta 1879
Turku
Kuollut 19. helmikuuta 1946 (66 vuotta)
Helsinki
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus molempain oikeuksien tohtori (1907)
Ammatti professori
diplomaatti
Arvonimet erikoislähettiläs ja
täysivaltainen ministeri
(1918)
kunniatohtori (1932)

Rafael Waldemar Erich (10. kesäkuuta 1879 Turku19. helmikuuta 1946 Helsinki) oli kokoomuslainen poliitikko, professori, diplomaatti ja Suomen pääministeri.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rafael Erichin vanhemmat olivat rehtori Teodor Valdemar Erich ja Berta Fredrika Mannelin.[1] Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1898 ja eteni lakitieteen opinnoissaan nopeasti.

Vuonna 1905 Erich avioitui Hellin Onerva Hedbergin (18801960) kanssa. Rafael Erichin veli oli lakimies ja poliitikko Mikko Erich, jonka näyttävä loikkaaminen kokoomuksesta sosiaalidemokraatteihin 1920-luvulla muodostui Rafaelille poliittiseksi rasitteeksi. Suvussa oli lisäksi ollut juutalainen esi-isä, minkä vuoksi äärioikeisto 1930-luvulla pilkkasi toisinaan molempia veljeksiä "juutalaisiksi".

Suomen itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erich toimi Helsingin yliopiston valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professorina vuosina 19101928. Jo nuorena hänestä muodostui yksi Suomen keskeisistä valtiosääntöopin auktoriteeteista ikäpolvea vanhemman Robert Hermansonin rinnalla. Sortokausien aikana nimenomaan valtiosääntöksysymyksiin liittyvä laintulkinta oli hyvin politisoitunutta. Hermanson ja muut vanhemman polven perustuslailliset kannattivat tiukkaa muotolegalismia, jossa pyhä laki oli todellisuuden yläpuolella; Erich suosi käytännöllisempää lähestymistapaa, jossa empiria saneli lain tulkinnan. Siksi hän ei tyytynytkään silkkaan passiiviseen vastarintaan, vaan ryhtyi jääkäriliikkeen kannattajaksi, jota auttoi Ruotsissa ja Saksassa vuosina 19151918. Pragmaattinen laintulkinta ilmeni siten, että kesällä 1917 hän antoi juridiset argumentit itsenäisyysliikkeen tukemalle valtalaille julistaessaan, että helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän keisarin valta Suomessa ei ollut siirtynyt väliaikaiselle hallitukselle vaan Suomen kansalle; kesällä 1918 hän taas todisteli ruotsinvallan aikaisen hallitusmuodon kuninkaanvaalipykälän olevan yhä voimassa, mikä sopi monarkistien sen hetkisiin tavoitteisiin (ks. Suomen kuningaskuntahanke) – ja myöhemmin, tasavallan voitettua, ilmoitti kuninkaanvaalin sittenkin olleen "lainsäädännön väärinkäyttöä".

Vuoden 1918 alussa Erich oli Suomen viralliseksi Berliinin edustajaksi nimetyn Edvard Hjeltin apulaisena. Sisällissodan alettua he allekirjoittivat omavaltaisesti Suomen nimissä Saksan kanssa yhteistyösopimuksen, joka oikeutti saksalaisten maahantunkeutumisen ja sitoi Suomen talouden epäedullisella tavalla Saksan tarvikkeidentoimittajaksi. Nuorsuomalaisten oikeistoon lukeutunut Erich tuki vahvasti monarkiasuuntausta ja puolusteli eduskunnan vallan kaventamista kuninkaan hyväksi, mutta vältti pahimman kompromettoitumisen ollessaan kuitenkin sivussa Suomen tapahtumista.

Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1919 Erich valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi, jona hän toimi kaksi kautta, vuoteen 1924. Keväällä 1920 hänestä tuli Suomen pääministeri porvarilliseen kokoomushallitukseen. Keskustapolitiikan hallitsemalla vaalikaudella Erichin hallitus muodosti poikkeuksen, sillä oikeisto haluttiin sitoa Tarton rauhanneuvotteluihin. Erichiä poliittisesti lähimpänä olevien ryhmien avoin tyytymättömyys "häpeärauhaan" teki hänen asemansa hankalaksi, joten hänen hallituksensa tärkein saavutus saattoi pikemminkin olla pahin isku hänen poliittiselle uralleen. Hallitus löysi ratkaisun myös Ahvenanmaan kysymykseen. Hallitus kaatui virkamiesten palkkakysymykseen istuttuaan runsaan vuoden, eikä Erich palannut enää ministeriksi vaan siirtyi diplomaattiuralle.

Diplomaattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oltuaan jo useamman vuoden ulkoministeriön palkkalistoilla Erich nimitettiin 1926 Suomen lähettilääksi Berniin ja pysyväksi edustajaksi Kansainliittoon. Hän uskoi tuolloin Kansainliittoon ja Locarnon sopimuksiin rauhan takaajana ja kannatti Suomen turvaamiseksi "Pohjoisen Locarnon" (Pohjois- ja Itämerenmaiden rauhansopimus- ja välitystuomioistuinjärjestelmän) luomista, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Erich siirtyi 1928 lähettilääksi Tukholmaan ja 1936 Roomaan. Hän menetti 1930-luvulla uskonsa Kansainliittoon ja siirtyi kannattamaan ensin puolustusliittoa Ruotsin kanssa ja sitten vähä vähältä Saksaan nojaavaa ulkopolitiikkaa. Vuosina 1938–1939 hän oli Haagin pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen vakinainen tuomari.

Erich nimitettiin Uppsalan yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1932.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rafael Erich Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 14.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Juho Vennola
Suomen pääministeri
19201921
Seuraaja:
Juho Vennola