Jukka Rangell

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jukka Rangell
Rangell Jukka.jpg
Suomen 24. pääministeri [1]
Rangellin hallitus[2]
4.1.19415.3.1943
Edeltäjä Risto Ryti [1]
Seuraaja Edwin Linkomies [1]
Tiedot
Syntynyt 25. lokakuuta 1894[3]
Hauho[3]
Kuollut 12. maaliskuuta 1982 (87 vuotta)[3]
Helsinki[3]
Puolue Edistyspuolue

Johan Wilhelm (J. W., Jukka) Rangell (25. lokakuuta 1894 Hauho12. maaliskuuta 1982 Helsinki) oli suomalainen pankinjohtaja, Kansallisen Edistyspuolueen poliitikko ja pääministeri jatkosodan aikana 1941–1943. Rangell oli talousmies ja oli myös Suomen Pankin johtokunnan jäsen 1937–1945. Hän toimi pääministerikauden jälkeen vuoden verran Suomen Pankin pääjohtajana 1943–1944. Koulutukseltaan hän oli lakitieteen lisensiaatti.

Varhaisempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rangellin isä oli Hauhon ja Tuuloksen piirin nimismies Jakob Werner Rangell, joka kuoli pojan ollessa nelivuotias. Hänen äitinsä oli Alma Maria Eklöf. Rangell kävi Hämeenlinnan klassillisen lyseon ja kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1913. Hän opiskeli lakia ja valmistui molempain oikeuksien kandidaatiksi 1922 sekä varatuomariksi 1927. Rangell aloitti vuonna 1925 pellervolaiseen osuustoimintaliikkeeseen kuuluneen Osuuskassojen Keskuslainarahaston (nykyinen OKO) lainopillisena osastonhoitajana. Hän kohosi Hannes Gebhardin luottomieheksi ja hänet valittiin Keskuslainarahaston toimitusjohtajaksi Gebhardin kuoltua vuonna 1933. Tässä työssä Rangell tutustui läheisesti moniin tärkeisiin poliittisiin vaikuttajiin ja liikepankkien johtajiin. Hän hahmotteli strategiaa, jolla osuuskassoilta rahaa lainanneet maanviljelijät selviäisivät veloistaan suuren laman alla. Tästä tehtävästä Rangell kutsuttiin vuonna 1937 Suomen pankin johtokuntaan. Hän kohosi vt. pääjohtajaksi, kun Risto Ryti siirtyi talvisodan aikana pääministeriksi.[3]

Pääministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pankinjohtaja Jukka Rangell kuului Suomen Pankin johtajana presidentti Rytin lähipiiriin jo ennen sotia. Tultuaan presidentiksi Ryti nosti hänet pääministeriksi. Rangell kokosi hallituksensa kuulematta eduskuntaryhmiä ja siihen tulivat mukaan lähes kaikki eduskuntapuolueet, jopa IKL. Hallitus miellettiin "presidentin hallitukseksi".[3]

Tullessaan pääministeriksi välirauhan aikaan vuoden 1941 alussa Rangellin rooli pääministeriydessä oli enemmän talouden puolella, sillä sodan ajan ulkopoliittista valtaa käyttivät ennen kaikkea ylipäällikkö marsalkka Mannerheim, presidentti Ryti ja ulkoministeri Witting. Urheilusuhteittensa vuoksi Rangell koettiin saksalaissuuntauksen edustajaksi, mikä vallitsevassa kansainvälispoliittisessa tilanteessa ei koettu rasitteeksi.[4]

Jatkosodan syttymisen pääministeri Rangell totesi 25. kesäkuuta 1941 illalla eduskunnassa esittämässään tiedonannossa todeten "Suomen joutuneen hyökkäyksen kohteeksi Neuvostoliiton puolelta, joka on aloittanut sotatoimet Suomea vastaan. Tämä johdosta Suomi on ryhtynyt puolustamaan itseään kaikin käytettävissään olevin sotilaallisin keinoin".[5] Kuultuaan pääministerin selostuksen eduskunta yksimielisesti antoi hallitukselle luottamuslauseen.

Positiivisimmalla tavalla Rangell muistettaneen hänen toimiessaan elokuussa 1942 isäntänä Saksan SS-valtakunnanjohtajan Heinrich Himmlerin vierailusta, kun hän Himmlerin tiedusteluun Suomen juutalaisista vastasi "Wir haben keine Judenfrage", jolla Rangell esti laajemmat keskustelut Suomen juutalaisista.[6] Rangellin hallituksen kausi päättyi presidentinvaaleihin maaliskuussa 1943. Eniten tyytymättömyyttä Rangellin toimintaan pääministerinä aiheutti vähäinen yhteydenpito eduskuntaan. Tämän takia hallitusta muodostavat poliittiset puolueet halusivat muutosta niin pääministerin kuin ulkoministerin tehtävien hoitajiin. Rangell palasi tämän jälkeen Suomen Pankkiin sen pääjohtajaksi, jota tehtävää hän hoiti syyskuuhun 1944.

Sotasyyllinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1945 Rangell muiden sotasyyllisiksi nimettyjen kanssa vangittiin oikeudenkäyntiä varten. Hänen puolustusasianajajanaan toimi Ensio Kytömaa. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä helmikuussa 1946 Rangell tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen; hänen saamansa rangaistus oli toiseksi pisin. Hänet vapautettiin ehdonalaiseen 21. helmikuuta 1949, jolloin hän oli istunut puolet rangaistuksestaan, ja armahdettiin lopullisesti muiden sotasyyllisten kanssa 19. toukokuuta samana vuonna.[3]

Seurauksena koko prosessista oli se, että Rangellin ja oikeudenkäynnin aikaisen oikeusministeri Urho Kekkosen välit katkesivat lähes pysyvästi; vasta vuonna 1978, kun Kekkonen piti julkisen anteeksipyyntöpuheen asian johdosta ja selitti muutenkin sodanjälkeistä vaikeata tilannetta, Rangell päätti antaa anteeksi. Välit pysyivät kuitenkin asiallisen viileinä viimeiset vuodet, eritoten siksi että suuri sovittelija, Urho Kekkosen ainoa huomioon ottama kriitikko eli rouva Sylvi Kekkonen oli jo poissa.

Virkakautensa viimeisenä vuonna, 1981, Urho Kekkonen vahvisti valtakunnan korkea-arvoisimpien henkilöiden uuden protokollajärjestyksen. Virassaan olevan tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen jälkeen valtioneuvos K.-A. Fagerholm sijoitettiin kolmanneksi, Jukka Rangell neljänneksi ja kenraali Aksel Airo viidenneksi ennen pääministeriä. [7]

Rangell kuoli vuonna 1982 viimeisenä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomituista. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Sodan jälkeinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rangell kuului vuosina 1950–1964 Kansallis-Osake-Pankin johtokuntaan ja oli vuodesta 1954 alkaen pääjohtajan apulaisena. Hän oli myös Suomen kulttuurirahaston säätiön varapuheenjohtaja 1950–1967 ja sen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja 1960–1967.[3]

Urheilumies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

XII olympiadin kisojen järjestelytoimikunta kesällä 1938: Erik von Frenckell (vas.), Mauno Pekkala, Urho Kekkonen, Jussi Tossavainen, Ernst Krogius, Jukka Rangell, Johan Helo ja Hugo Österman.

Jukka Rangell oli nuoruudessaan yleisurheilija seuranaan Hämeenlinnan Tarmo. Hän saavutti kolmiloikan Suomen mestaruuden kaksi kertaa, vuosina 1912 ja 1913, sekä Suomen ennätyksen vuonna 1912 tuloksella 14,09.

Urheilun järjestötoimintaan Rangell tuli matkaan, kun hänet valittiin SVUL:n puheenjohtajaksi 1934–1945 sekä myöhemmin 1951–1953. Suomen olympiakomitean jäsen hän oli 1938–1967, josta ajasta hän oli sen puheenjohtaja 1961–1963. Pankinjohtaja Rangell oli keskeinen hahmo, kun Suomi ja Helsinki olivat järjestämässä XII olympiadin kesäkisoja vuodelle 1940. Hän toimi järjestelyorganisaation XII olympia-Helsinki järjestelytoimikunnan puheenjohtajana 1938–1940. Hänet valittiin Kansainvälisen olympiakomitean (KOK):n suomalaisjäseneksi vuonna 1938. KOK ei peruuttanut jäsenyyttä sotasyyllisyystuomiosta huolimatta, vaan Rangell säilytti sen vuoteen 1967. Kun hän lopulta erosi KOK:sta terveyssyistä, hänelle myönnettiin järjestön korkeimmat ansiomerkit.

Rangell oli myös Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja 1936–1942.[3]

Rangell oli – adjutanttien ohella – tiettävästi viimeinen suomalainen joka tapasi marsalkka Mannerheimin elävänä tammikuussa 1951.[8]lähde tarkemmin?

Ansioistaan Suomen urheilun hyväksi Rangellille myönnettiin Suomen urheilun suuri ansioristi vuonna 1951.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannu Soikkanen: Rangell, Johan Wilhelm Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suomen hallitukset valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  2. Rangellin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  3. a b c d e f g h i Hannu Soikkanen: Rangell, Johan Wilhelm Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. Sakari Virkkunen, Myrskyajan presidentti Ryti, Otava, Keuruu, 1985, s. 68–70.
  5. Jukka Rangell, Tiedonanto eduskunnalle 25.6.1941.
  6. Sakari Virkkunen, Myrskyajan presidentti Ryti, Otava, Keuruu, 1985, s. 189–192.
  7. Martti Turtola: A. F. Airo − taipumaton kenraali, s. 303. Helsinki: Otava, 1997.
  8. Tuntematon sota : uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi- ja jatkosodan vuosilta
  9. Helge Nygrén – Markku Siukonen, Suuri olympiateos I, Oy Scandia Kirjat Ab, Jyväskylä, 1978.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka-Pekka Pietiäinen (toim.): J. W. Rangell: Tuntematon pääministeri. Helsinki: Edita, 1998. ISBN 951-37-2720-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Rudolf Walden (vt. pääministeri)
Suomen pääministeri
19411943
Seuraaja:
Edwin Linkomies
Suomen Pankki Edeltäjä:
Risto Ryti
Suomen Pankin pääjohtaja
19431944
Seuraaja:
Risto Ryti