SS

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee saksalaista organisaatiota. Lyhenteen muita merkityksiä on erillisellä täsmennyssivulla.
Schutzstaffel
Flag Schutzstaffel.svg
SS:n symboli, kaksi sig-riimua.
Valtio Flag of German Reich (1935–1945).svg Natsi-Saksa
Koko 38 divisioonaa (1945)
Motto Uskollisuus on kunniani. (saks. Meine Ehre heißt Treue.)
Komentajat
Tunnettuja komentajia

Julius Schreck (1925–1926)
Joseph Berchtold (1926–1927)
Erhard Heiden (1927–1929)
Heinrich Himmler (1929–1945)

Karl Hanke (1945)

Schutzstaffel (suom. suojajoukot) eli SS oli alun perin natsi-Saksan kansallissosialistisen puolueen puolisotilaallinen yksikkö, myöhemmin puolueen alainen sotilaallinen organisaatio. SS perustettiin Adolf Hitlerin henkivartiokaartiksi, mutta se laajeni myöhemmin huomattavasti.

SS oli avainroolissa holokaustina tunnetussa kansanmurhassa: SS-valtakunnanjohtaja (Reichsführer-SS) Heinrich Himmler oli lopullisen ratkaisun pääarkkitehti ja SS-joukot toimivat kansanmurhan toimeenpanijoina eri tehtävissä. SS:n Einsatzgruppe-komennuskunnat murhasivat yli miljoona siviiliä ja SS-Totenkopfverbände hallinnoi keskitys- ja tuhoamisleirejä, joissa surmattiiin miljoonia juutalaisia, puolalaisia, romaneja, venäläisiä ja homoseksuaaleja. SS syyllistyi moniin muihinkin sotarikoksiin.

Natsihallinnon propagandassa SS-joukot esitettiin erityisen kurinalaisina eliittisotilaina ja joukkojen motto oli ”Uskollisuus on kunniani” (Meine Ehre heißt Treue.) Toisessa maailmansodassa SS:n rintamajoukot, Waffen-SS, sotivat Wehrmachtin rinnalla. Monet Waffen-SS-yksiköistä olivat eliittiyksiköitä, jotka saivat parhaan ja uusimman aseistuksen. Waffen-SS värväsi myös ulkomaalaisia vapaaehtoisia. Esimerkiksi Suomesta lähti noin 1 200 miestä palvelemaan Waffen-SS-joukoissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reichsführer-SS Heinrich Himmler.
Waffen-SS:n riimumerkit.
SS-sotilaan tunnuslaatta.

Järjestö muodostettiin SA:n riveistä kesällä 1925 Adolf Hitlerin henkivartiokaartiksi. SS aloitti varsinaisen kehittymisensä Hitlerin nimitettyä sen johtoon Heinrich Himmlerin 1929. Joukon vahvuus oli tuolloin 280 miestä. Marraskuussa 1930 SS itsenäistyi SA:n alaisuudesta: sen palveluksessa oli tuolloin 400 miestä. Vuoden 1931 elokuussa muodostettiin Sicherheitsdienst Reinhard Heydrichin alaisuuteen: joulukuussa näki päivänvalon Rotu- ja uudelleenasutusyksikkö Richard Walther Darrén alaisuudessa.

Himmler organisaation johtoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1933 maaliskuussa Himmleristä tuli Münchenin poliisipäällikkö. Samaan aikaan asetettiin Leibstandarte Adolf Hitler Sepp Dietrichin alaisuuteen. Se muodosti aseistetun SS-VT:n (Verfügunstruppe) ytimen. Vielä saman vuoden maaliskuussa avattiin Dachaun keskitysleiri. Poliittinen poliisi valikoi vangit leireille turvasäilöön määräämättömäksi ajaksi.

Huhtikuussa Himmleristä tuli Baijerin poliittisen poliisin komentaja ja Preussin Gestapon tarkastaja. Heydrich sai johdettavakseen koko Gestapon. Kesäkuussa SD:stä tehtiin natsipuolueen tiedustelupalvelu ja SS surmasi SA:n ydinhenkilöt pitkien puukkojen yössä. Seuraavassa kuussa SS muodollisestikin irtautui SA:sta.

Helmikuussa 1936 Gestapo sai valtakunnallisen statuksen. Maaliskuussa muodostettiin leirinvartijajoukko Totenkopfverbände 3 000 miehen vahvuisena. Kesäkuussa Himmleristä tehtiin Saksan kaikkien poliisivoimien pää.

Sota-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan sytyttyä syyskuussa 1939 SS-VT:n vahvuus kohotettiin 8 000:sta 9 000:een. Pääkallojoukkojen jäsenmäärä oli tuolloin 6 500. Heydrichin alaisuuteen muodostettiin poliisi- ja turvallisuusorganisaatiot kokoava Valtakunnan pääturvallisuusvirasto RSHA Lokakuussa 1939 luotiin SS-divisioonat Das Reich ja Totenkopf. Himmleristä tehtiin saksalaisuuden vahvistamisesta vastuullinen valtakunnankomissaari.

Himmler muodosti kasvaneesta SS:stä järjestön sotilaallisen siiven Waffen-SS:n tammikuussa 1940. Sen vahvuus nousi kesän 1940 100 000 miehestä 150 000:een saman vuoden loppuun mennessä. Hyökkäyksen Neuvostoliittoon alettua kesäkuussa 1941 neljä Einsatzgruppen-tuhontaryhmää seurasi eteneviä joukkoja surmaten siviiliväestöstä löytämänsä juutalaiset ja kommunistit sekä saksalaisjoukkoja vastaan taistelevat partisaanit. Joulukuussa 1941 Waffen-SS:n vahvuus oli jo 230 000 miestä.

Vuoden 1942 helmikuussa WVHA perustettiin pyörittämään SS:n liiketoimintaa. Jo seuraavassa kuussa kaikki keskitysleirit asetettiin sen alaisuuteen. Kesäkuussa Heydrich murhattiin. Elokuussa 1943 Himmler nimitettiin sisäministeriksi.

Kesäkuussa 1944 Waffen-SS:n vahvuus oli noussut 594 000 mieheen. Yleisen SS:n palveluksessa oli 200 000 ja Totenkopfverbände-pääkallojoukkojen riveissä 24 000 henkeä. Seuraavassa kuussa valtakunnan reservijoukkojen (Ersatzarmee) päällikkyys uskottiin Himmlerille. Lokakuussa 1944 Waffen-SS oli lukumääräisesti vahvimmillaan: 910 000 sotilasta jaettuna 38 divisioonaan.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollanninkielinen värväysjuliste kehottaa taisteluun bolševismia vastaan Waffen-SS:n riveissä.

Sodan jälkeen SS:ään kuuluminen tiesi vaikeuksia: monissa maissa miehille julistettiin pitkiä vankeutuomioita, osin jopa kuolemantuomioita. Sodanjälkeinen Nürnbergin tuomioistuin julisti SS:n rikolliseksi organisaatioksi.

Tuomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virolaisista 50–60 000 SS-miehestä suuri osa lähetettiin neuvostohallituksen toimesta vankileireille Siperiaan, jossa osa heistä menehtyi. Belgialaisista 43 000 miehestä rintamapalvelussa olleet saivat 4–5 vuoden vankeustuomiot. Alankomaissa annettiin 47 000 tuomiota, yleensä 4–8 vuoden vankeusrangaistuksia, sekä 154 kuolemantuomiota, joista 42 pantiin täytäntöön. Norjalaiset vapaaehtoiset, noin 6 000 miestä, saivat 7–8 vuotta vankeutta, tanskalaiset rivimiehet kaksi vuotta ja upseerit viisi vuotta. Ruotsissa SS-miehet vapautettiin syytteistä, ja Suomessa heitä ei asetettu lainkaan syytteeseen. Sen sijaan muutamat Lapin sodan puhkeamisen jälkeen saksalaisten eli vihollisen puolella toimineet saivat maanpetostuomioita, esimerkiksi Lauri Törni.

Yhdysjärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1951 entiset saksalaiset SS-miehet perustivat keskinäisen avun yhdistyksen, HIAGin (Hilfsgemeinschaft auf Gegenseitigkeit ehemaliger Angehöriger der Waffen-SS). Yhdistys esimerkiksi tuki jäseniään ja heidän perheitään taloudellisesti, pyrki lisämään kuntoutusta sekä yritti muun muassa julkaisutoiminnalla parantaa mielikuvaa SS-miehistä. Saman tyyppinen yhdistys on Itävallassa toimiva ”Kameradschaft IV”.

Waffen-SS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Waffen-SS

Waffen-SS taisteli Wehrmachtin rinnalla ja oli organisaatioltaan sotilaallinen. Monet Waffen-SS:n divisioonat, kuten SS-Leibstandarte Adolf Hitler, Das Reich ja Wiking kuuluivat taisteluarvoltaan Saksan parhaisiin divisiooniin. Väkeä värvättiin myös miehitetyistä maista, liittolaisvalloista ja puolueettomista maista kuten Ruotsista sekä kanssasotijamaa Suomesta. Myös muslimeille oli tarkoitettu omia divisioonia, kuten Waffen-SS-vuoristodivisioona Handschar.

Suomalaiset SS:ssä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset vapaaehtoiset SS-miehet palvelivat 5. moottoroidussa SS-divisioona Wikingissä. Pääosa Wikingin suomalaisista oli sijoitettu divisioonan moottoroituihin jalkaväkirykmentteihin: Germaniaan, Nordlandiin ja Westlandiin. Suurin osa suomalaisista palveli Nordland-rykmentin suomalaispataljoonassa. Sotilaat värvättiin Suomesta vapaaehtoisina 1941. Kaikkiaan matkaan lähti 1 200 miestä. Vapaaehtoisille yritettiin muodostaa nimikkoyksikkö 1. maailmansodan aikana Saksassa koulutettujen suomalaisten, Preussilaisen Jääkäripataljoona 27:n mukaan, mutta tämä ei onnistunut. Suomalaisten SS-miesten tappiot olivat raskaat, mikä johtui kovista taistelupaikoista ja suurvalta-armeijalle tyypillisestä suhteellisesta välinpitämättömyydestä rivimiehen henkeä kohtaan. SS:llä oli lisäksi oma suoraviivainen taistelutyylinsä, jolla päästiin usein hyvään ja nopeaan lopputulokseen, mutta tämä näkyi myös suurina upseeri- ja miehistötappioina. Suomalaispataljoonan eteneminen ulottui Malgobekiin saakka, joka sijaitsee noin 100 kilometriä Groznyista länteen, silloisen Tšetšeenien ja inguušien autonomisen sosialistinen neuvostotasavallan alueella. Raskaat tappiot kärsinyt joukko palasi kotimaahan 1943, jonka jälkeen sotilaat sijoitettiin Suomen armeijan eri yksiköihin.

Muita SS-organisaatioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SS:llä oli rotututkimuksen ohessa palveluksessaan esimerkiksi Itä-Euroopan kielten ja kulttuurien asiantuntijoita sekä Britteinsaarten kelttikansojen tutkijoita, joiden avulla Saksan oli tarkoitus hyödyntää vähemmistökansallisuuksia Britannian ja Neuvostoliiton hajottamiseksi sisältä päin. Suureksi osaksi Saksan haltuun joutuneissa Ukrainassa ja Valko-Venäjällä tällä olikin jonkin verran merkitystä, vaikka saksalaisjoukkojen yleinen raakuus pitkälti söikin tavoitellun ”separatistisen” edun.

Kulttuuri ja rituaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monipuolisuutensa ja totalitaarisen maan oloihin nähden yllättävän laajan sisäisen itsenäisyytensä johdosta SS:ää on verrattu muun muassa keskiaikaisiin ritarikuntiin. Heinrich Himmler pyrkikin luomaan SS:n ydinjoukosta jonkinlaisen ”mustan ritariston” omine linnoineen ja sormuksineen.

Pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Totenkopf päähineessä

Ennen vuotta 1932 SS käytti muuten samanlaista univormua kuin SA, mutta erottui mustalla solmiolla ja pääkallotunnuksella (Totenkopf) varustetulla päähineellä. Sittemmin se siirtyi käyttämään mustaa univormua ja myöhemmin sodan sytyttyä kenttävihreää.

SS-joukot kantoivat myös heille tarkoitettuja SS-sormuksia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Penguin Dictionary of the Third Reich (James Taylor & Warren Shaw)
  • Mauno Jokipii - Hitlerin saksa ja sen vapaaehtoisliikeet: Waffen-SS suomalaispataljoona vertailtavana (Gummerus, 2002)
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta SS.