Sicherheitsdienst

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sicherheitsdienst
SD:n hihamerkki
SD:n hihamerkki
Toiminnassa 1932–1945
Valtio  Saksa
Aselajit Schutzstaffel
Allgemeine SS
Rooli tiedustelupalvelu
Osa joukkoa RSHA
Tukikohta Berliini

Sicherheitsdienst (suom. Turvallisuuspalvelu), lyhyemmin SD, oli natsi-Saksan Schutzstaffelin (SS) tiedustelupalvelu.[1]

Sicherheitsdienstin perusti viestiupseeri Reinhard Heydrich vuonna 1932 SS:n vastavakoilun järjestämiseksi. Se nousi SS:n tiedusteluorganisaatioksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan 1933. Se ei kyennyt syrjäyttämään kilpailijaansa Abwehria ennen vuoden 1944 Adolf Hitlerin murhayrityksen jälkipuhdistuksia. SD:n tehtävänä oli tunnistaa varsinaiset tai mahdolliset natsihallinnon vastustajat ja poistaa heidän aiheuttamansa uhka hallinnolle. Tämän tehtävän täyttämiseen SD loi agenttijärjestön ja hankki tiedonantajia ympäri valtakuntaa ja myöhemmin myös valloitetuilta alueilta. Järjestö koostui muutamasta sadasta täysipäiväisestä agentista ja muutamasta tuhannesta tiedonantajasta.[2]

Vuonna 1936 poliisivoimat jaettiin kahteen organisaatioon: Ordnungspolizei (’Järjestyspoliisi’) ja Sicherheitspolizei (’Turvallisuuspoliisi’). Sicherheitspolizei koostui rikospoliisista (saks. Reich Kriminalpolizei, Kripo) ja salaisesta valtiollisesta poliisista (Geheime Staatspolizei, Gestapo). Heydrichistä tuli turvallisuuspoliisin ja SD:n johtaja.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SD:n miehistöä Puolassa syyskuussa 1939.

SD nousi keskeisimmäksi tekijäksi, kun valtakunnan pääturvallisuusvirasto RSHA perustettiin. SD:n operatiivisista osista muodostettiin Amt III (paitsi ulkomaan tiedustelun osalta, joka sijoitettiin Amt VI:een), Gestaposta Amt IV ja Kriposta vastaavasti Amt V. SD oli tiedonhankintavirasto, Gestapo ja Kripo puolestaan olivat poliittisen poliisijärjestelmän toimeenpanevia virastoja. SD antoi tarvittaessa taustatukea Gestapolle. Sekä SD että Gestapo olivat vankasti Heinrich Himmlerin hallinnan alaisena hänen toimiessaan Saksan poliisivoimien johtajana. Myöhemmin vuonna 1944 useimmat osat sotilaallisen tiedustelun Abwehr-organisaatiosta liitettiin Amt VI:een.lähde?

SD:n joukkoja hirttämässä neuvostovirkamiehiä 7. elokuuta 1941.

Vuodesta 1941 SD perusti valloitetuille alueille erityisiä ihmisten surmaamisryhmiä, Einsatzgruppen (’Toimintaryhmät’), virallisesti Einsatzgruppen der Sicherheitspolizei und des SD. Tarkoitus oli surmata natsihallinnon ei-toivotuksi määrittelemä väestö (Untragbaren Elemente) itärintaman valloitetuilta alueilta. Päätehtävä oli etsiä ja tappaa juutalaisia ja kommunisteja, mutta kohteeksi joutui myös romaneita, älymystön edustajia sekä mielenvikaisia.lähde?

Johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heydrich oli turvallisuuspoliisin ja SD:n (RSHA) johtaja salamurhaamiseensa asti vuonna 1942, jonka jälkeen tehtävässä toimi Ernst Kaltenbrunner. Kaltenbrunner otti viran vastaan 30. tammikuuta 1943 ja pysyi johdossa sodan loppuun asti.lähde?

Sodan jälkeen SD:n korkeinta johtoa joutui oikeuteen sotarikoksista Nürnbergissä. Organisaation johtajana Ernst Kaltenbrunner todettiin syylliseksi rikoksiin ihmiskuntaa vastaan. Hänen kuolemantuomionsa toteutettiin hirttämällä.lähde?

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan loppuvaiheissa natsi-Saksan ja Suomen välirikon lähestyessä ja Suomen pyrkiessä erillisrauhaan vuorineuvos Petter Forsström osallistui elokuussa 1944 Saksan tiedustelupalvelu SD:n organisoimaan kokoukseen, jossa perustettiin saksalaismielinen vastarintaliike Suomeen.[3] Forsström osaltaan rahoitti organisaation toimintaa muun muassa ostamalla moottoriveneitä, joilla hoidettiin etappikuljetuksia Ruotsiin.[4][5][6] Organisaation paljastumisen jälkeen Forsström sai kuuden vuoden kuritushuonetuomion, josta hän kärsi käytännön mukaan puolet.lähde?

Muita SD:n yhteyshenkilöitä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Massiivinen taulukko siirrettävä omaksi artikkeliksi, siihen linkki (Pääartikkeli: Luettelo SD:n yhteyshenkilöistä Suomessa) ja korjattava viitteet.)
Nimiluettelo
SD:n yhteyshenkilö
Arvo, ammatti, tehtävä Nimi Lähde
amiraali Gustav von Schoultz [7][8][9][10][11]
kenraalieversti Lothar Rendulic [12][13]
kenraalimajuri Harald Roos [14]
eversti Aladár Paasonen [15]
sotakirjailija Niilo Lappalainen
everstiluutnantti laivanvarustaja Ragnar Nordström [16][17][18]
Carl Lindh [19][20]
Johan Fabritius [21][20][16][22][23]
komentajakapteeni Fregattenkapitän Alexander Cellarius [24][20][25][13][26][27][22][13][6][28][27][23]
majuri Sturmbannführer Alarik Bross [29][30][31][32][20][22][13][6][28][27]
kaukopartio-osaston
johtaja		 Pauli Marttina [15]
Harri Paarma (ent. Paatsalo, Osasto Paatsalo) [15]
sukellusveneen kapteeni Hauptsturmführer ”N. N. Pancken” (myös ”A. Alava”, ”der Alte” ja ”Karl-Wilhelm Pancke”) [27][22]
kapteeni Seppo Veli Heikkilä [33][20][16][6][22][27]
Jouko Itälä [34][35][36]
Lauri Törni [37][20][16][38][39][40][41][42][22][6][28][27][23]
Karl-Erik Ladau [43] [44]
kapteeni Pentti Railio [45][46][47][48][49]
ratsumestari Vaaranniemi [50]
luutnantti Obersturmführer Antti Aaltonen [43] [44]
Veikko Lavola [49]
Hans Seidl [51][7][8]
Raski [35]
Appel [35]
Korpela [35]
Jalo Solmu Korpela [52][20][23][22]
Untersturmführer Claes Purjo [43][44][13][53][13] [44]
Kai Laurell [51][49] [44]
Wilhelm Laqua [12][54]
Matti Autio [55][43] [44]
vänrikki Larsson [35]
Heikki Valtasaari [49]
Ylikoski [35]
Sturmmann Mauno Alhainen [55] [44]
Uuno Veli Korpela [44]
Scharführer Niilo Tikanoja [55][56]
kaukopartiomies Arthur Björklund [57][16][22][23]
Urho Gunnar Rantala [58]
Kaarlo Sarasalo [43][59][44]
sotilasasiamies Edmund Sala [60]
suurlähettiläs T. M. Kivimäki [52][61]
vapaaherratar Ruth Munck [7][8][62][63][64][13]
diplomaatti Hans Metzger
professori Lauri Pihkala [14]
Johannes Öhquist [7][8][53][13]
tohtori Erkki Osmonsalo [3] [65]
toimitusjohtaja Aarne Runolinna [66][20][7][8][28][27][23]
antropologi Yrjö von Grönhagen [67][13][10][13]
pankinjohtaja Matts Cygnel [27]
AKS:n puheenjohtaja Vilho Helanen [68][20]
diplomi-insinööri Thoralf Kyrre [69][16][70][58][71][6][72][27][73][23][74]
insinööri Karl Sundholm [75][27][22][6][23]
toimittaja Karl Jansson [33][20][16][27][23]
Eero Rekola [7][8]
koodinpurkaja Elli Poikonen [6][76][13][27][71]
liikemies Arne Blom [15]
Unto Boman [77][8][44][78]
Etsivän keskuspoliisin päällikkö Arno Anthoni [15]
ylietsivä Arvid Ojasti [79][49]
Valpon apulaispäällikkö Bruno Aaltonen
etsivä Stig Hedman [44]
Urho Rantala [80][58]
Erkki Räikkönen [81][8]
Gunnar von Hertzen [81][8]
Allan Larvia [7][8]
Richard Swahn [7][8]
P. H. Norrmén [7][8]
Örnulf Tigerstedt [7][8]
opiskelija Timiö Räihä [23]
lotta Irja Kinnunen [82][49]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen jääkärien elämäkerrasto: I täydennysosa. 224 sivua. Jääkäriliitto, 1957.
  • Ahto, Sampo: Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944–1945. 322 sivua. Kirjayhtymä, 1980. ISBN 951-26-1726-9.
  • Bath, Matthias: Der SD in Dänemark 1940–1945. Heydrichs Elite und der Gegenterror. 164 sivua. Berlin: Neuhaus, 2015. ISBN 978-3-937294-03-2. (saksaksi)
  • Biddiscombe, Perry: The SS Hunter Battalions: The Hidden History of the Nazi Resistance Movement 1944–5. 447 sivua. Tempus, 2006. ISBN 0752439383. (englanniksi)
  • Ekberg, Henrik: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944. 364 sivua. Schildts, 1991. ISBN 9789515005229. (ruotsiksi)
  • Kaino, Tuokko: 1. Divisioona 1941–1944.. Saarijärvi: JR 56:n ja 60:n Kilta – 1.D:n historiatoimikunta, 1995. ISBN 952-90-6970-7.
  • Lappalainen, Niilo: Aselevon jälkeen. 380 sivua. WSOY, 1997. ISBN 9510218138.
  • Lappalainen, Niilo: Vaarallisilla teillä. 323 sivua. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22665-3.
  • Metzger, Hans: Poliittiset aseveljet: Kolmannen valtakunnan edustajana jatkosodan Suomessa 1941–1944. 279 sivua. Otava, 1986. ISBN 9511091328.
  • Nevakivi, Jukka: 40-vuotta Lapin sodasta. 80 sivua. Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva, 1984. ISBN 951-9306-11-0.
  • Nordström, Ragnar: Voitto tai kuolema. Jääkärieverstin elämä ja perintö. Suomentanut ja huomautuksin varustanut Raimo-Ragnar Nordström. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21250-4.
  • Pohjonen, Juha: Maanpetturin tie. Maanpetoksesta Suomessa vuosina 1945–1972 tuomitut. 543 sivua. Otava, 2000. ISBN 9511169947.
  • Silvennoinen, Oula: Salaiset aseveljet. Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944. 477 sivua. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21501-1.
  • Silvennoinen, Oula: Suomalaiset fasistit, Mustan sarastuksen airuet. 504 sivua. WSOY, 2016. ISBN 9789510401323. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Simola, Matti: Isänmaan puolesta – Suojelupoliisi 50 vuotta. 227 sivua. Gummerus, 1999. ISBN 51-20-5477-9.
  • Uola, Mikko: ”Suomi sitoutuu hajottamaan…” – Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella. 288 sivua. SHS, 1999. ISBN 951-710-119-8.
  • Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953. Minerva, 2013. ISBN 9789524928168.
  • Vertanen, Anu: Rintamalta Ratakadulle. Suomalaiset SS-miehet kommunistisen Valpon kohteina 1945–1948. Suomen historian Pro gradu -tutkielma. 106 sivua. Jyväskylän yliopisto, 28.8.2005. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Westerlund, Lars: Itsetehostuksesta nöyryyteen: suomensaksalaiset 1933–46. 436 sivua. Helsinki: Kansallisarkisto, 2011. ISBN 978-951-53-3348-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Westerlund, Lars: Saksalaisten ja neuvostosotilaiden lapset Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Itävallassa, Puolassa ja Itä-Karjalassa: Ulkomaalasten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948 Osa II. 321 sivua. Nord Print, 2011. ISBN 978-951-53-3348-3 978-951-53-3350-6. Teoksen verkkoversio (PDF). selvennä

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Søren Prien (päätoim.): Kolmas valtakunta: Historian käännekohtia 2, s. 58. Bonnier, 2011. ISBN 978-82-535-3199-1.
  2. ↑ Ortamo, Simo: Gestapo ei pitänyt koko Saksaa kauhun vallassa vaan sai innokasta apua – historioitsija murtaa viisi myyttiä Yle Uutiset. 26.8.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 4.2.2017.
  3. ↑ a b Lappalainen 1997, s. 107
  4. ↑ Lappalainen 1997, s. 110
  5. ↑ Pohjonen 2000, 29
  6. ↑ a b c d e f g h http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/27.lokakuu/nord4300.htm
  7. ↑ a b c d e f g h i j http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353053983092
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m Ekberg 1991
  9. ↑ von Schoultz, Gustaf Uppslagsverket Finland. Viitattu 28.2.2015.
  10. ↑ a b Uola 2013 s. 214–215
  11. ↑ Westerlund 2011 s. 170
  12. ↑ a b Lappalainen 1997, s. 112
  13. ↑ a b c d e f g h i j k Westerlund 2011
  14. ↑ a b Lappalainen 1997, s. 120
  15. ↑ a b c d e Lappalainen 1997, s. 110–111
  16. ↑ a b c d e f g http://web.archive.org/web/20060113002438/http://www.kaapeli.fi/tutki/cronvall99.htm
  17. ↑ Lappalainen 1997, s. 107–108, 110
  18. ↑ Nordström 1996
  19. ↑ Lappalainen 1997, s.106, 107, 109–111, 116–118
  20. ↑ a b c d e f g h i j Helsingin Sanomat 27.6.1946/1996
  21. ↑ Lappalainen 1997, s. 107, 116–119
  22. ↑ a b c d e f g h i Salomaa, Markku: Törni, Lauri (1919–1965) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1.3.1998 (päivitetty 15.6.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  23. ↑ a b c d e f g h i j Suupohjan Sanomat 25.07.1946
  24. ↑ Lappalainen 1997, s. 106, 116–118
  25. ↑ Alava 1978, s. 178–179
  26. ↑ http://paber.ekspress.ee/Arhiiv/1999/39/Aosa/Elu30.html
  27. ↑ a b c d e f g h i j k l http://sydaby.eget.net/fi/krstv/sondern.htm
  28. ↑ a b c d Pohjonen 2000, 33
  29. ↑ Metzger 1986, s. 64-66, 92
  30. ↑ http://www.foia.cia.gov/sites/default/files/document_conversions/1705143/BROSS,%20ALARICH%20ALFONS%20JOHANN_0086.pdf
  31. ↑ Lappalainen 1998 s. 103-104
  32. ↑ Lappalainen 1997, s. 106, 112, 116–118
  33. ↑ a b Lappalainen 1997, s. 106, 109–111, 116–118
  34. ↑ Suomalaisten Waffen-SS vapaaehtoisten matrikkeli 1941–1943. - Veljesapu, 1999
  35. ↑ a b c d e f http://www.mikrokamari.fi/veteraanit/Liljavaara_Juho_diary.htm
  36. ↑ Vaarallisilla teillä : viimeiset suomalaiset SS-miehet. - WSOY, 1998
  37. ↑ Lappalainen 1997, s.112-119
  38. ↑ Kallonen, Sarjanen 2002, s. 177-178, 182–186.
  39. ↑ Alava 1978, s. 172-175, 178–182.
  40. ↑ Jokipii 2002: 161.
  41. ↑ Cleverley 2003.
  42. ↑ Vertanen 2005, s. 64
  43. ↑ a b c d e http://www.axishistory.com/axis-nations/137-germany-military-other/foreign-volunteers/8850-finnish-waffen-ss-officers
  44. ↑ a b c d e f g h i j k Vertanen 2005
  45. ↑ Ahto 1980
  46. ↑ Nevakivi 1984
  47. ↑ Kaino 1995
  48. ↑ Syd-Österbotten 3.09.1946
  49. ↑ a b c d e f Suupohjan Sanomat 23.09.1946
  50. ↑ Suupohjan Sanomat 23.9.1946
  51. ↑ a b Biddiscombe 2006
  52. ↑ a b Lappalainen 1997, s. 116–118
  53. ↑ a b Uola 2013 s. 214–215
  54. ↑ Vertanen 2004, s. 67
  55. ↑ a b c http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo065s.htm
  56. ↑ Vertanen 2005 s.33
  57. ↑ Lappalainen 1997, s. 106, 109–111
  58. ↑ a b c Simola 1999 s. 54
  59. ↑ Kallonen, Sarjanen 2002, s. 182–186
  60. ↑ McKay, s. 245
  61. ↑ Syd-Österbotten 31.07.1946
  62. ↑ Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa, s. 114.
  63. ↑ Virtanen, Elina: Ruth Munck. Historia-lehti, 2013, nro 4, s. 50-55. Somero: Storia. ISSN 1795-4215.
  64. ↑ Uola 2013 s. 214–215
  65. ↑ Syd-Österbotten 14.09.1946
  66. ↑ Lappalainen 1997, s. 106, 107 109–111, 116–118
  67. ↑ Pringle 2009, s. 366
  68. ↑ Lappalainen 1997, s. 106–111, 116–118
  69. ↑ Lappalainen 1997, s. 112–113
  70. ↑ Pohjonen 2000, 25
  71. ↑ a b Pohjonen 2000, 26
  72. ↑ Pohjonen 2000, 40
  73. ↑ Suupohjan Sanomat 27.06.1946
  74. ↑ Suupohjan Sanomat 4.08.1946
  75. ↑ Pohjonen 2000, 35
  76. ↑ Silvennoinen 2016
  77. ↑ Vettenniemi 2004, s. 360, 362–368.
  78. ↑ Uola 1999 s. 17–1.
  79. ↑ Silvennoinen 2008, 307, 319
  80. ↑ Silvennoinen 2008, 307, 319 ||
  81. ↑ a b http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353053983092 ||
  82. ↑ http://www.elsokilta.net/index.php?page=artikkeli-10

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sicherheitsdienst&oldid=21221315”