Operaatio Barbarossa

Operaatio Barbarossa
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
Operaation kartta
Päivämäärä: 22. kesäkuuta 1941 – tammikuu 1942 Paikka: Neuvostoliitto Lopputulos: Akselivaltojen strateginen jumiutuminen, taktinen voitto
Osapuolet
Saksa Suomi Unkari Romania Slovakian tasavalta Italia Kroatian itsenäinen valtio	Neuvostoliitto
Komentajat
Adolf Hitler Wilhelm Ritter von Leeb (Pohjoinen armeijaryhmä) Fedor von Bock (Keskustan armeijaryhmä) Gerd von Rundstedt (Etelän armeijaryhmä)	Josif Stalin Semjon Timošenko
Vahvuudet
noin 3,9 miljoonaa (sis. reservi), 3 600 tankkia, 4 389 lentokonetta	noin 3,2 miljoona (aluksi, myöhemmin 5 milj. lisää) 12 000–15 000 tankkia, 35 000–40 000 lentokonetta
Tappiot
300 000 kuollutta, 500 000 loukkaantunutta, 2 093 lentokonetta, 150 000 kadonnutta, 2 758 tankkia 1941.	Vähintään 802 191 kuollutta, 3 000 000 haavoittunutta, 3 300 000 vangittua, 21 200lentokonetta, 20 500 tankkia 1941
Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa Barbarossa (1. Harkova - Kiova - Sevastopol - Leningrad - Rostov - Moskova) - Talvioffensiivi (Demjansk - 2. Harkova) - Sininen (Voronez - Stalingrad) - 3. Harkova - Kursk - 4. Harkova - Korsun - Krim - Narva - Bagration - Varsovan kansannousu - Budapestin piiritys - Veiksel-Oder - Itä-Preussi - Berliini

Operaatio Barbarossa oli koodinimi natsi-Saksan hyökkäykselle Neuvostoliittoon vuonna 1941. Sen taustalta löytyy Adolf Hitlerin ja kansallissosialistien ajama oppi elintilasta (Lebensraum) idästä. Hitler esitteli elintilaopin kirjassaan Taisteluni, jonka hän saneli vuoden 1923 vallankaappausyrityksen takia saamansa vankeustuomion aikana. Elintilaopin mukaan Saksan tulisi laajentua itään eli Neuvostoliiton suuntaan, sillä idässä oli runsaasti tilaa Saksan kasvavalle väestölle sekä Saksan tarvitsemia raaka-aineita, kuten öljyä. Operaatio nimettiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Fredrik I Barbarossan mukaan, joka johti vuonna 1189 aloitettua kolmatta ristiretkeä.

Saksa ja Neuvostoliitto solmivat 23. elokuuta 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimukseen, jonka avulla suurvallat saattoivat laajentaa alueitaan ilman toistensa välitöntä uhkaa. Sekä Hitler että Josif Stalin ennakoivat, että Saksa ja Neuvostoliitto tulisivat ajautumaan keskinäiseen sotaan ennemmin tai myöhemmin.

Operaatiosuunnitelma

Neuvostoliittoa vastaan kohdistuvan sodan valmistelut alkoivat heinäkuun viimeisinä päivinä 1940 salaisessa Saksan korkeimman sotilasjohdon kokouksessa. Suunnittelu alkoi välittömästi operaationimellä Aufbau Ost, joka annettiin elokuussa. Jatkosuunnittelussa operaatiosta käytettiin koodinimiä Otto ja Fritz. Marraskuussa Adolf Hitler määräsi voimaan Führerin käskyn numero 18, jonka mukaan idän hyökkäyksen suuunnitelmia tuli jatkaa oli poliittisten neuvottelujen tulos mikä tahansa. 18. joulukuuta Hitler antoi käskyn 21, jossa hyökkäys ja sen strategiset tavoitteet määriteltiin. Operaatio sai koodinimen ”Barbarossa”.

Suomi, Unkari ja Romania laskettiin suunnitelmassa todennäköisiksi liittolaisiksi. Hitler rakensi suunnitelmansa salamasodan (saks. blitzkrieg) varaan. Suunnitelman lähtökohtana oli suorittaa hyökkäys leveällä Suomenlahti–Mustameri-linjalla. Hitlerin tavoitteet perustuivat pääosin poliittisiin ja sotataloudellisiin arviointeihin. Hitlerin ensimmäinen tavoite oli Leningradin valloitus. Toiseksi hän tavoitteli Ukrainan raaka-aineita ja Donetsin seudun sotatarviketeollisuuden haltuunottoa. Saksan maavoimien esikunta (OKH) oli tavoitteista eri mieltä Hitlerin kanssa; OKH piti tärkeimpänä tavoitteena Moskovaa.

Operaatiota varten luotiin kolme armeijaryhmää. Pohjoinen armeijaryhmä komentajanaan tammikuusta 1941 alkaen Wilhelm Ritter von Leeb sai kohteekseen Leningradin (nykyinen Pietari). Fedor von Bockin komentaman Keskisen armeijaryhmän kohteena ja koko operaation päätavoitteena oli aluksi Moskova, mutta Hitler muutti mielensä asiasta useita kertoja operaation aikana. Etelässä toimi Etelän armeijaryhmä komentajanaan aluksi Gerd von Rundstedt, jota seurasi Walter von Reichenau, joka kuitenkin kuoli muutaman viikon päästä ja johtoon nousi von Bock. Etelän armeijaryhmän tehtävänä oli Ukrainan ja Kiovan valtaus sekä Donbassin teollisuusalueiden haltuunotto. Hitler uskoi operaation kestävän neljä kuukautta.

Suomen osuus

Pääartikkeli: Jatkosodan hyökkäysvaihe

Adolf Hitler esitti näkemyksiään hyökkäyksestä Neuvostoliittoon muun muassa kenraalikunnalleen pitämässään puheessa Berliinin valtakunnankansliassa 30. maaliskuuta 1941. Puheessa Hitler esitti Suomen hyökkäävän kohti Leningradia. Liittolaisena Suomi olisi Hitlerin mukaan miesluvultaan vähäinen ja heikosti aseistettu, mutta taistelisi urheasti. Kaksi- ja puolituntinen hyökkäyksen läpikäynti sisälsi myös esityksen Uralin länsipuolisen alueen tulevasta kohtalosta: Hitlerin mukaan alueen pohjoinen osa tulisi kuulumaan Suomeen. Suomalaisten omien suunnitelmien tavoite oli vaatimattomampi: toukokuussa saksalaisten tiedusteltua Suomen tulevia rajatoiveita Päämaja laati viisi vaihtoehtoa, joista suppein käsitti Karjalan palautuksen ja vuoden 1939 rajojen voimaantulon. Muut vaihtoehdot laajensivat Suomen aluetta asteittain: viidennessä vaihtoehdossa raja kulki Äänisjärven itäpuolella ja Syvärin eteläpuolella.

Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa olevien saksalaisjoukkojen päätehtäväksi kaavailtiin vallatun Norjan sekä Petsamon malmikaivosten ja malmialueen Pohjanmaan satamiin yhdistävän Jäämerentien suojaaminen. Toissijainen tehtävä oli yhdessä suomalaisten kanssa hyökätä ja katkaista Muurmannin rata. Suunnitelmassa mainittiin useamman saksalaisdivisioonan ryhmittyvän hyökkäykseen Suomen alueella, Rovaniemen eteläpuolella.

Suomen korkeinta sotilasjohtoa vieraili 25. toukokuuta 1941 Saksan pääesikunnassa Salzburgissa, jossa saksalainen sotilasvaltuuskunta johtajanaan kenraali Alfred Jodl selosti Neuvostoliittoon suunnitteilla olevaa hyökkäystä. Saksalaiset esittelivät yhteistyösuunnitelmaa Saksan ja Suomen taistelujoukkojen välille. Suomea pyydettiin sitomaan Neuvostoliiton joukkoja rajoillaan. Leningradia vastaan suunnattuun hyökkäykseen suomalaiset eivät suostuneet sitoutumaan. Eri aselajien välillä käydyissä jatkoneuvotteluissa Berliinissä 26.–28. toukokuuta vaihdettiin teknisiä ja taktisia tietoja. Kesäkuussa 1941 ennen operaation alkua joukkoja oli Rovaniemen lähistöllä yli 40 000 miestä. Suunnitelmassa arveltiin Ruotsin antavan rauta- ja maantiensä käytettäviksi saksalaisjoukkojen kuljetuksiin.

Operaation toimeenpano

Itärintama 9. heinäkuuta – 5. joulukuuta 1941

Sunnuntai aamuna 22. kesäkuuta 1941 kello 0315 alkoi operaatio Barbarossa akselivaltojen lentokoneiden pommittaessa Neuvostoliiton hallussa olevia puolalaisia kaupunkeja. Taisteluun osallistuneiden joukkojen todellisia vahvuuksia on vaikea esittää tarkasti, koska saksalaisten vahvuuksiin sisällytetään myös sotaretkelle varatut reservit. Hyökkäyksen alkaessa saksalaisjoukkojen vahvuus oli noin 3,5 miljoonan sotilasta, yli 3 300 panssarivaunua ja noin 2 500 lentokonetta ja joukkoja vastassa oli hieman heikommat neuvostojoukot, joista vain harvat olivat saaneet varoituksen tulevasta hyökkäyksestä.

1. vaihe

Saksalaisten hyökkäyksen eteneminen 22. kesäkuuta - 25. elokuuta 1941

Saksan pohjoista armeijaryhmää (saks. Heeresgruppe Nord) vastassa oli kaksi Neuvostoliiton armeijaa. Armeijaryhmään kuulunut 4. panssariryhmän 600 panssarivaunua tunkeutui armeijoiden väliin tavoitteenaan ylittää Niemen- ja Väinäjoki, jotka olivat suurimmat maastoesteet edettäessä Leningradiin. Joukot ylittivat ensimmäisenä päivänä 80 kilometriä edettyään Niemen-joen. Raseiniain lähellä Neuvostoliiton 3. ja 12. mekanisoitu armeijakunta tekivät vastahyökkäyksen saksalaisten panssarikärkeä vastaan. Neljän vuorokauden aikana saksalaisjoukot saartoivat ja tuhosivat polttoaine ja ammuspulasta sekä yhtenäisen johdon puutteesta kärsivät neuvostopanssarit. Ensimmäisen viikon taisteluissa tuhoutui 90 prosenttia rintamalla olleista neuvostoliiton panssarijoukoista. Saksalaisjoukot ylittivät Väinäjoen lähellä Daugavpilsiä päästen iskuetäisyydelle Leningradista. Hitler määräsi huoltotilanteen heikennyttyä panssarijoukot pysähtymään ja niiden tuli odottaa eteneviä jalkaväkijoukkoja. Etenemisen pysähtyessä neuvostojoukot ryhmittivät joukkonsa uudelleen puolustamaan Leningradia.

Saksan keskustan armeijaryhmään kuuluivat 2. ja 9. armeija, 2. ja 3. panssariryhmä sekä muita joukkoja. Niitä vastassa oli neljä Neuvostoliiton armeijaa eli 3., 4., 10. ja 11. armeija. Panssariryhmien tavoitteena oli Minskin valtaus ja samalla estää neuvostojoukkojen vetäytyminen. 3. panssariryhmä murtautui kahden neuvostorintaman saumasta ylittäen Neiman-joen ja saman aikaisesti 2. panssariryhmä ylitti Bug-joen. Ryhmien hyökätessä 2. ja 9. armeija piirittivät Białystokissa puolustukseen asettuneet neuvostojoukot. Panssariryhmät kohtasivat 27. kesäkuuta edettyään 320 kilometriä Minskissä muodostaen suuren motin Minskin ja Puolan rajan väliselle alueelle. Motissa oli kaikkiaan 32 kivääri-, kahdeksan panssari-, motorisoidun-, ratsuväki- ja tykistödivisioonan jäännökset. Kolmen saarretun armeijan jäännökset tuhottiin 3. heinäkuuta mennessä.

Armeijaryhmän jatkaessa etenemistään se kohtasi Dniepr-joella puolustukseen ryhmittyneenä viisi Neuvostoarmeijaa (16., 19., 20., 21. ja 22. armeija), joista kolme saarrettiin ja lopulta tuhottiin Smolenskissa. Kaksi muuta armeijaa kärsivät kovia tappioita, mutta niitä ei kyetty tuhoamaan. Taistelut kuitenkin kuluttivat eteneviä saksalaisjoukkoja, joka menetti 2. elokuuta mennessä kaikkiaan 74 500 sotilasta saaden täydennyksenä vain 23 000.

Saksan etelän armeijaryhmää vastassa oli kolme Neuvostoarmeijaa (5., 6. ja 26. armeija). Alueen neuvostojohto reagoi nopeammin kuin muualla ja saksalaiset kohtasivat kovempaa vastarintaa. Saksalaiset läpäisivät puolustuksen armeijoiden saumoista 1. panssariryhmän läpäistessä Neuvostoliiton 6. armeijan rintaman tavoitteenaan Brody. Neuvostojoukot aloittivat 26. kesäkuuta panssariryhmän pysäyttämiseksi viiden mekanisoidun armeijakunnan voimin vastahyökkäyksen, jonka seurauksena kumpikin osapuoli kärsi kovia tappioita.

2. vaihe

Saksalaisten eteneminen jatkui 3. heinäkuuta, mutta siihen mennessä veätytyvät neuvostojoukot oli ryhmitetty uudelleen. Lisäksi rankat sateet hidastivat joukkojen etenemistä. Neuvostojoukot aloittivat vastahyökkäyksen Smolenskiin pyrkivää Keskustan armeijaryhmää vastaan. Taisteluissa joutui kolme neuvostoarmeijaa kahden saksalaisen panssariarmeijan pihteiden, mutta saartorengas saatiin suljettua vasta 26. heinäkuuta. Kaikkiaan 300 000 neuvostosotilasta joutui sotavankeuteen, mutta noin 100 000 sotilasta pääsi saartorenkaan aukosta pakenemaan.

3. vaihe

Heinäkuun puoliväliin mennessä saksalaisjoukot olivat edenneet lähes Kiovaan. 1. panssariarmeija jatkoi etenemistään kohti etelää ja 17. armeija iski itään saartaen kolme neuvostoarmeijaa lähellä Umania. Motin murruttua joukot jatkoivat kohti pohjoista ylittäen Dniepr-joen. Keskisen armeijaryhmästä irrotettu 2. panssariarmeija ylitti Desna-joen 2. armeijan suojatessa joukkojen oikean sivustan. Panssariarmeijoiden väliselle alueelle jäi saarroksiin neljä neuvostoarmeijaa sekä osia kahdesta muusta.

Leningradiin pyrkivää 4. panssariarmeijaa täydennettiin Keskisen armeijaryhmän panssariyhtymillä. Vaunut murtautuivat 8. elokuuta neuvostojoukkojen ryhmityksen läpi, jolloin 16. armeija eteni koilliseen ja 18. armeija puhdisti Viron metsäveljien kanssa Viron alueen neuvostojoukoista edeten Peipsijärvelle. Elokuun loppuun mennessä 4. panssariarmeija oli edennyt 48 kilometrin päähän Leningradista. Saman aikaisesti suomalaisjoukot olivat edenneet Laatokan kahta puolta saavuttaen vanhan valtakunnan rajan.

Salamasota tuotti nopeasti tuloksia ja Saksan armeija Wehrmacht vyöryi kohti itää. Saksalaisten hyökkäys tyrehtyi vuoden lopussa Leningrad–Moskova–Asovanmeri-linjalle.

Itärintama operaation jälkeen

Epäonnistuneen Moskovan taistelun jälkeen Hitler katseensa Kaukasukseen Bakun öljykentille. Kesäkuussa 1942 Saksa aloitti jälleen etenemisen rintaman eteläosalla ja saavutti elokuun loppuun mennessä Volgan rannalla olevan Stalingradin kaupungin. Kaukasuksella saksalaisjoukot etenivät alle sadan kilometrin päähän Kaspianmerestä. Stalingradin taistelussa akselivallat menettivät noin 850 000 sotilasta, mikä merkitsi käännekohtaa toisessa maailmansodassa. Tämän jälkeen aloite siirtyi puna-armeijalle, jolloin Kaukasukselle edenneet joukot joutuivat vetäytymään välttyäkseen laajaan mottiin joutumiselta. Heinäkuussa 1943 käydyssä Kurskin taistelussa Saksan sodankäynti muuttui jatkuvaksi perääntymiseksi.

Lähteet

• Clark, Alan: Operaatio Barbarossa. Saksan ja Neuvostoliiton sota 1941-1945, s. 18-19. Porvoo: WSOY, 1965. (englanniksi)
• Förster, Jurgen & Mawdsley, Ewan: Hitler and Stalin in Perspective: Secret Speeches on the Eve of Barbarossa. War In History, , 2004. vsk, nro 11, s. 74, 77. Sage Publications. ISSN 0968-3445. maksullinen Viitattu 21.12.2008. (englanniksi)
• Jokipii, Mauno: Suomi etsiytyy Saksan valtapiiriin. Teoksessa "Talvisodasta jatkosotaan", toim. Jarl Kronlund. Jyväskylä: Suomen sotahistorian komissio ry & Gummerus, 1991. ISBN 952-90-3091-6.
• Kershaw, Ian: Hitler. Keuruu: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24915-3.
• Tauber. Joachim: The Road Towards the Hitler-Stalin Pact and its Consequences 30.1.2004. Lietuvos gyventojų genocido ir rezistencijos tyrimo centras. Viitattu 7.4. 2008. (englanniksi)</ref>
• Ziemke, Earl F.: Saksalaisten sotatoimet pohjolassa 1939-1945. Porvoo: WSOY, 1963.

Aiheesta muualla

• Korhonen, Arvi: Barbarossa-suunnitelma ja Suomi. Porvoo: WSOY, 1961.

Toinen maailmansota (1939–1945)

Osapuolet	Liittoutuneet – Akselivallat
Sotatoimialueet	Länsirintama (1939–1945) – Balkan (1940–1941) – Itärintama (1941–1945) – Tyynimeri (1941–1945) – Pohjois-Afrikka (1940–1943) – Välimeri, Lähi-itä ja Afrikka (1940–1945)
Tapahtumat	Ennen sotaa: Ensimmäinen maailmansota – Pariisin rauhankonferenssi – Versailles’n rauha – Kansainliitto – Venäjän sisällissota – Kiinan sisällissota – Suuri lama – Italian–Etiopian sota – Reininmaan miehitys                         Kiinan–Japanin sota – Espanjan sisällissota – Antikomintern-sopimus – Anschluss – Myöntyväisyyspolitiikka – Münchenin sopimus – Albanian valtaus – Halhin-Golin taistelut – Molotov–Ribbentrop-sopimus 1939: Puolan offensiivi – Valesota – Atlantin taistelu (1939–1945) – Talvisota (1939–1940) – Taistelu La Plata -joen suulla 1940: Operaatio Weserübung – Tanskan valtaus – Taistelu Norjasta – Taistelu Ranskasta – Dunkerquen evakuointi – Taistelu Britanniasta – Maltan piiritys           Ranskan Indokiinan valtaus – Operaatio Menace – Operaatio Compass (1940–1941) – Läntisen aavikon taistelut (1940–1943) 1941: Operaatio Sonnenblume – Tobrukin piiritys – Kreikan taistelu – Englannin–Irakin sota – Kreetan taistelu – Operaatio Exporter – Operaatio Barbarossa – Jatkosota (1941–1944)           Operaatio Countenance – Kiovan taistelu – Sevastopolin piiritys (1941–1942) – Leningradin piiritys (1941–1944) – Moskovan taistelu – Operaatio Crusader           Hyökkäys Pearl Harboriin – Filippiinien sotaretki (1941–1942) – Hollannin Itä-Intian taistelut (1941–1942) – Malaijan taistelu (1941–1942) – Thaimaan valtaus – Burman valtaus 1942: Salomonsaarten sotaretki (1942–1945) – Singaporen taistelu – Korallimeren taistelu – Madagaskarin taistelu – Gazalan taistelu – El Alameinin ensimmäinen taistelu – Midwayn taistelu – Aleuttien saarten sotaretki (1942–1943)           Dieppen maihinnousu – Operaatio Sininen – Guadalcanalin taistelu (1942–1943) – Stalingradin taistelu (1942–1943) – El Alameinin toinen taistelu – Tunisian taistelut (1942–1943) – Operaatio Torch – Operaatio Uranus 1943: Hampurin pommitukset – Kurskin taistelu – Operaatio Husky – Operaatio Avalanche – Gilbert- ja Marshallinsaarten sotaretki (1943–1944) – Tarawan taistelu 1944: Monte Cassinon taistelu – Anzion maihinnousu – Korsunin motti – Operaatio U-Go – Operaatio Ichi-Go – Operaatio Neptunus – Normandian maihinnousu – Saipanin taistelu – Operaatio Dragoon           Operaatio Bagration – Guamin taistelu – Sinimäkien taistelu – Varsovan kansannousu – Lapin sota (1944–1945) – Operaatio Market Garden – Leytenlahden taistelu – Ardennien taistelu (1944–1945) – Budapestin piiritys (1944–1945) 1945: Operaatio Bodenplatte – Operaatio Nordwind – Veiksel–Oder-operaatio – Itä-Preussin offensiivi – Dresdenin pommitukset – Wienin offensiivi – Berliinin taistelu – Prahan taistelu           Iwo Jiman taistelu – Okinawan taistelu – Operaatio Ten-Gō – Taistelu Mantšuriasta – Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset Sodan jälkeen: Yhdistyneet kansakunnat – Saksan jako – Oder–Neisse-linja – Operaatio Keelhaul – Operaatio Paperclip – Nürnbergin oikeudenkäynnit – Miehitetty Japani – Tokion kansainvälinen sotarikostuomioistuin                           Pariisin rauhansopimus – Kylmä sota – Rautaesirippu – Marshall-apu – Dekolonisaatio – San Franciscon sopimus – Saksojen yhdistymissopimus
Yleistä	Politiikka: Kolmen vallan sopimus – Atlantin julistus – Wannseen konferenssi – Japanin ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus – Kairon konferenssi                   Teheranin konferenssi – Kairon toinen konferenssi – Jaltan konferenssi – Potsdamin konferenssi – Potsdamin julistus Sodankäynti: Enigma – Kamikaze – Kotirintama – Manhattan-projekti – Natsi-Saksan ydinohjelma – Salamasota – Terroripommitus – Totaalinen sodankäynti – Upotussota Sotarikokset: Japanin sotarikokset – Neuvostoliiton sotarikokset – Natsi-Saksan sotarikokset – Holokausti Muita tapahtumia: Lend-Lease – Idän yleissuunnitelma – Bengalin nälänhätä – Slovakian kansannousu – Heinäkuun 20. päivän salaliitto