Leningradin piiritys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leningradin piiritys
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
RIAN archive 324 In besieged Leningrad.jpg
Päivämäärä:

8. syyskuuta 1941 – 27. tammikuuta 1944

Paikka:

Leningrad, Neuvostoliitto

Lopputulos:

Neuvostoliiton voitto:
Maan toiseksi suurimman kaupungin lähes 900 päivää kestäneen piirityksen jälkeen saksalaisjoukot lyötiin takaisin.

Vaikutukset:

Karjalankannaksen suurhyökkäys 1944 mahdollistui ja puna-armeija työnsi suomalaisjoukot Viipurin länsipuolelle

Osapuolet

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa
Suomen lippu Suomi
Italia

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Wilhelm von Leeb
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Georg von Küchler
Suomen lippu Gustaf Mannerheim

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Kliment Vorošilov
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Georgi Žukov
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Ivan Fedjuninski
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Mihail Hozin
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Leonid Govorov
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Vladimir Tributs

Vahvuudet

725 000

930 000

Tappiot

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. noin 500 000 sotilasta

Siviilit:
632 253 kuoli nälkään,
16 474 kuoli taisteluissa tai pommituksissa
Puna-armeija:
1 332 059 kaatui,
24 324 kuoli taistelujen ulkopuolella,
111 142 katosi

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. Harkova - Kiova - Sevastopol - Leningrad - Rostov - Moskova) - Talvioffensiivi (Demjansk - 2. Harkova) - Sininen (Voronez - Stalingrad) - 3. Harkova - Kursk - 4. Harkova - Korsun - Krim - Narva - Bagration - Varsovan kansannousu - Budapestin piiritys - Veiksel-Oder - Itä-Preussi - Berliini

Leningradin piiritys (ven. блокада Ленинграда, blokada Leningrada) toisessa maailmansodassa kesti syyskuusta 1941 tammikuuhun 1944, lähes 900 päivää. Leningradia (nyk. Pietari) Neuvostoliitossa piiritti Saksan armeija ja Suomen puolustusvoimat.[1]

Piirityksen aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000. Noin puoli miljoonaa piirityksen uhria on haudattu Leningradin liepeillä olevalle Piskarjovin hautausmaalle. Piirityksestä hengissä selvinneistä on käytetty nimitystä blokadnik (блокадник).[2] Leningrad oli ensimmäinen kaupunki, jolle myönnettiin Neuvostoliiton sankarikaupungin arvonimi vuonna 1945.[3]

Saksan eteneminen 1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siege of Leningrad Eastern Front 1941 06 to 1941 12.png

Saksalaisten eteneminen kohti
Leningradia kesä-joulukuussa 1941

Saksalaiset etenivät kesäkuussa 1941 alkaneessa operaatio Barbarossassa ripeästi halki Neuvostoliiton puna-armeijan miehittämän Baltian ja läntisen Venäjän aina Leningradin edustalle asti.

Saksan pohjoinen armeijaryhmä ylitti heinäkuussa 1941 Velikajajoen noin 230 kilometriä Leningradista etelään. Joki kuului Pihkovan linnoitusalueeseen, joka oli osa Neuvostoliiton puolustusasemaa eli Stalinin linjaa. Saksan armeija ja Waffen-SS valtasivat Lyyssinän Nevajoen niskassa Leningradin itäpuolella 8. syyskuuta 1941. Tämä katkaisi kaupungin maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon.

Suomen eteneminen 1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan alussa Suomen armeija hyökkäsi Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941. Suomi valtasi talvisodassa menettämänsä alueet Karjalankannaksella ja ylitti talvisotaa edeltäneen rajan suoristaessaan rintamalinjan Laatokan ja Suomenlahden välillä. Täten Suomi miehitti Kirjasalon ja Valkeasaaren pullistumat. Suomi pysähtyi Stalinin linjalle Leningradin pohjoiselle puolustusvyöhykkeelle, Karjalan linnoitusalueelle syyskuun alussa taistelujen laantuessa enimmäkseen asemasodaksi.[1] Neuvostoliiton siirrettyä vahvistuksia Suomen lohkolta saksalaisia vastaan myös Saksan pohjoisen armeijaryhmän eteneminen käytännössä pysähtyi.

Laatokan pohjoispuolella suomalaiset miehittivät suurimman osan Neuvostoliiton Itä-Karjalaa, ja valtasivat Syvärijoen eteläpuolelta noin 10 kilometriä syvän sillanpääaseman Syvärinvoimalan itäpuolelta. Saksalaiset eivät yrityksistään huolimatta päässeet sinne etelästä. Tämä jätti noin 100 kilometriä Laatokan itärantaa puna-armeijan haltuun, millä oli suuri merkitys Leningradille saksalaisten päättäessä luopua kaupungin valtausyrityksestä ja ryhtyessä piiritykseen. Marraskuun alussa Leningrad oli lähes kokonaan saarrettu ja rautatie- ja muut huoltoyhteydet kaupunkiin oli katkaistu Laatokalla kulkenutta Elämän tietä lukuun ottamatta. Koko Leningradin väestö organisoitiin linnoittamaan kaupunkia ja tukemaan sitä puolustanutta 200 000 sotilasta.

Hyökkäyksen pysähtyminen piiritykseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marras–joulukuussa 1941 Saksan sodankäynnin päätavoitteeksi määrättiin pääkaupunki Moskovan valtaus. Tämän muutoksen myötä saksalaiset luopuivat talvella 1941 yrityksestä valloittaa Leningrad. Moskovan valtaus epäonnistui. Vuonna 1942 Saksan tärkeimmät tavoitteet olivat Moskovasta etelään. Tavoitteena oli Kaukasukselle eteneminen pitkittyneen sodan talouden, raaka-aineiden ja öljyn vuoksi. Leningradin epätäydellinenkin piiritysrengas aiheutti venäläisille suuria vaikeuksia ja humanitaarisen katastrofin.

Piirityksen vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan natsihallinnolla ei ollut aikomusta huolehtia Leningradin asukkaiden elinolosuhteista, mikäli se olisi valloittanut kaupungin. Suunnitteilla oli myös Leningradin kaupungin ja ympäröivän alueen teollisuuden täydellinen tuhoaminen.

Leningradissa oli jo ennen piirityksen alkua elintarvikkeita hyvin vähän. Syyskuun alussa 1941 elintarvikkeita oli seuraavasti:[4]

  • jauhoja 14 päiväksi
  • viljaa 23 päiväksi
  • lihaa 19 päiväksi
  • rasvaa ja sokeria 21 päiväksi

Piirityksen aikana ruokaa ja polttoainetta säännösteltiin. Talvella 1941–1942 kaupungissa ei ollut juoksevaa vettä, lämmitystä eikä julkista liikennettä ja sähköä sai vain ajoittain. Pienimmillään henkilöä kohti määrätty ruoka-annos oli 125 grammaa leipää päivässä. Satoja tuhansia ihmisiä evakuoitiin kaupungista Elämäntietä pitkin. Kesäisin ihmisiä kuljetettiin lautoilla ja talvisin kuorma-autot kulkivat aurattua jäätietä pitkin jatkuvan vihollistulituksen alla.[3]

Kaupungin tehtaat ja voimalaitokset pidettiin käynnissä. Kaupungin kaksi miljoonaa asukasta pysyi hädin tuskin hengissä ensimmäisen saarrostustalven yli. Seuraavana vuonna elintarviketilannetta helpotti kaupungissa viljelty ruoka.

Sankarikaupungin obeliski Vastarinnanaukiolla Pietarissa

Neuvostoliiton vastahyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton hyökkäykset piiritysrenkaan murtamiseksi keväällä 1942 helpottivat painetta Leningradissa. Hyökkäys päättyi kuitenkin tappioon ja koko toinen iskuarmeija, komentajanaan Andrei Vlasov, menetettiin huhtikuussa. Kesällä Adolf Hitler määräsi marsalkka Erich von Mansteinin, joka oli juuri vallannut Sevastopolin, valtaamaan Leningradin. Elokuun lopulla, vain paria viikkoa ennen saksalaisten hyökkäystä, aloitti Olhavan rintama uuden yrityksen piirityksen murtamiseksi. Tämäkin yritys epäonnistui, ja toinen iskuarmeija tuhotui. Hyökkäyksen torjuminen kulutti saksalaisia joukkoja, ja kun tilanne Stalingradin suunnalla huononi, OKH keskeytti hyökkäyksen. Tähän mennessä kaupungista oli jo evakuoitu kaikki ylimääräiset siviilit.

Tammikuussa 1943 Leningradin rintama lännessä ja Olhavan rintama idässä aloittivat massiivisen hyökkäyksen kaupungin vapauttamiseksi. Operaatio Kipinässä Leningradin ja Olhavan rintaman joukot hyökkäsivät saksalaisten kimppuun kenraali Georgi Žukovin koordinoidessa rintamia. Noin viikossa Laatokan rannassa vallattiin kymmenen kilometrin kaistale. Leningradin ja Olhavan rintamat kohtasivat 18. tammikuuta 1943 avaten maayhteyden piiritettyyn kaupunkiin ja piiritys periaatteessa päättyi. Hyökkäykset eivät kuitenkaan saavuttaneet lisätavoitteita. Huhtikuun jälkeen rintama pysyi paikoillaan vuoden loppuun. Vasta puna-armeijan tammikuun puolivälissä 1944 aloittama talvi­offensiivi karkotti saksalaiset linnoittamaltaan Leningradin ja Moskovan väliseltä valtatieltä lopettaen 872 päivää kestäneen Leningradin piirityksen käytännössä 27. tammikuuta.

Suomen osuus Leningradin piiritykseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti on katsottu sekä suomalaisessa että ulkomaisessa historiankirjoituksessa, että Suomi ei osallistunut aktiivisesti Leningradin piiritykseen, vaikka suomalaisjoukot muodostivat piiritysrenkaan pohjoisosan Laatokan ja Suomenlahden välillä.[5] Tosin venäläinen historioitsija Nikolai Baryšnikov edustaa vastakkaista näkökulmaa, mutta hän on käsitellyt myös talvisotaa Neuvostoliiton puolustussotana ehkäisemässä Suomen hyökkäystä.[5]

Perustelut sille, että piiritys on nähty puhtaasti saksalaisena operaationa, on esitetty seuraavasti:

  • suomalaisjoukot pysähtyivät Leningradin puolustusvyöhykkeelle huolimatta saksalaisten toistuvista pyynnöistä ja vaatimuksista, todennäköisesti ainakin siksi, että tappioista sitkeän vastarinnan takia olisi tullut sietämättömiä
  • suomalaiset lentokoneet eivät pommittaneet kaupunkia
  • saksalaisten ei sallittu tuoda omia maajoukkojaan Suomen Leningradin vastaiselle rintamalle, joten puna-armeija saattoi keskittää joukkonsa kaupungin eteläpuolelle saksalaisia vastaan.

Toisaalta Suomi ylitti vanhan, ennen talvisotaa olleen rajan Karjalankannaksella,[1] oikaisten Kirjasalon ja Mainilan mutkat. Syksyllä 1942 suomalais-saksalais-italialainen Laivasto-osasto K yritti vallata operaatio Brasiliassa Suhosaaren Laatokan eteläosassa ja katkaista näin Elämän tien. Lisäksi laivasto-osasto K miinoitti kahdesti Leningradin saattuereittiä sekä upotti toimintansa aikana sota-aluksia ja yhden huoltoproomun.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c На северных подступах к Ленинграду. © Владимир Савельев
  2. Adamovits, Ales & Granin, Daniel: Leningradin piiritys: kohtaloita saarretussa kaupungissa, s. 7. Helsinki, Jyväskylä: Minerva kustannus, 2008. ISBN 978-952-492-173-2.
  3. a b The 900-day Siege of Leningrad Saint Petersburg.com, 1944: Leningrad siege ends after 900 days BBC
  4. Magnusson, Rosenfeldt, Weibull: Toinen maailmansota. Otava, 1986. ISBN 951-1-13623-2.
  5. a b Finland and Siege of Leningrad 1941–1944, Nikolai Baryšnikov
  6. Ekman, P.-O.: Tysk-italiensk gästspel på Ladoga 1942. Tidskrift i Sjöväsendet, 1973.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anna Reid: Leningrad (WSOY, 2013)
  • Adamovits, Ales & Granin, Daniel: Leningradin piiritys: kohtaloita saarretussa kaupungissa. Helsinki, Jyväskylä: Minerva kustannus, 2008. ISBN 978-952-492-173-2.
  • Glantz,David M.: 900 kauhun päivää – Leningradin piiritys 1941–1944 (The Siege of Leningrad). Ajatus Kirjat, 2007. ISBN 978-951-20-7052-7.
  • Rintala, Paavo: Leningradin kohtalonsinfonia : saksalaisten ja suomalaisten vuosina 1941–1943 piirittämän kaupungin ja sen asukkaitten tarina. Helsinki: Otava, 1968.
  • Seppälä, Helge: Leningradin saarto – murhenäytelmän sävyttämä voitto. Pietari: Johan Beckman Institute, 2003.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leningradin piiritys.