Operaatio Uranus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Uranus
Osa Stalingradin taistelua ja itärintamaa
toisessa maailmansodassa
Neuvostojoukkojen hyökkäykset Stalingradiin 19. - 30. marraskuuta.
Neuvostojoukkojen hyökkäykset Stalingradiin 19. - 30. marraskuuta.
Päivämäärä:

19.23. marraskuuta 1942

Paikka:

Stalingradin ympäristö, Neuvostoliitto

Lopputulos:

Neuvostoliiton voitto

Vaikutukset:

Saksan 6. armeija piiritettiin Stalingradiin

Osapuolet

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Italia
Unkarin vuosina 1918–1944 käytössä ollut lippu. Unkari
Romanian kuningaskunnan lippu. Romania

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Adolf Hitler
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Friedrich Paulus
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Hermann Hoth

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Josif Stalin
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Georgy Zhukov
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Aleksandr Vasilevsky

Vahvuudet

Saksa:
yli 250 000 sotilasta
732 lentokonetta

Italia:
220 000 sotilasta

Unkari:
200 000 sotilasta

Romania:
143 296 sotilasta
134 panssarivaunua
827 tykkiä

1 143 500 sotilasta
894 panssarivaunua
13 451 tykkiä
1 500 lentokonetta

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. Harkova - Kiova - Sevastopol - Leningrad - Rostov - Moskova) - Talvioffensiivi (Demjansk - 2. Harkova) - Sininen (Voronez - Stalingrad) - 3. Harkova - Kursk - 4. Harkova - Korsun - Krim - Narva - Bagration - Varsovan kansannousu - Budapestin piiritys - Veiksel-Oder - Itä-Preussi - Berliini

Operaatio Uranus oli Neuvostoliiton 19. marraskuuta 1942 aloittama hyökkäys, jonka tavoitteena oli saksalaisten 6. armeijan saartaminen Stalingradiin sekä Saksan ja sen satelliittivaltojen ajaminen pois Kaukasukselta.[1]

Hyökkäyksen alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akselivaltojen ja puna-armeijan joukkojen sijainti itärintamalla 18. marraskuuta 1942.
Itärintama marraskuu 1942 − maaliskuu 1943.

Stalingradin pohjoispuolella hyökkäsivät Neuvostoliiton 24. armeija ja 66. armeija tehtävänään sitoa vastassa olevat saksalaisyhtymät, jotta ne eivät voisi vetäytyä Donin yli.[2] Kaupungin luoteispuolella hyökkäsivät Neuvostoliiton 5. panssariarmeija ja Neuvostoliiton 21. armeija Romanian 3. armeijaa vastaan romahduttaen sen rintaman 19. päivän iltaan mennessä ja suuntasivat sen jälkeen kohti Kalatšia.[3]

Seuraavana päivänä 57. ja 51. armeijat jyräsivät Romanian 4. armeijan Stalingradin eteläpuolella.[4]

Saksan 6. armeijan komentaja, kenraali Friedrich Paulus ymmärsi heti tilanteen vakavuuden ja pyysi Adolf Hitleriltä toimintavapautta, jotta saksalaisjoukot pystyisivät välttämään saarretuksi tulemisen.

Motin muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoisesta ja idästä tulevat puna-armeijan joukot kohtasivat Kalatšissa 23. marraskuuta, jolloin saksalaiset jäivät mottiin.[5] Hitler käski 6. armeijaa asettumaan siilipuolustukseen Stalingradiin. Luftwaffen komentaja Hermann Göring vakuutti, että Stalingradissa olevaa noin 225 000 miehen vahvuista armeijaa voitaisiin huoltaa pelkästään ilmasta käsin.[6]

Hitlerin ratkaisuun on arveltu vaikuttaneen edellisen talven kokemukset, jolloin Moskovan rintamalla saksalaiset olivat onnistuneesti huoltaneet ilmasta useita mottejaan ja myöhemmin onnistuneet vapauttamaan saarretut joukkonsa (eräät historioitsijat ovat myös huomauttaneet, että ilman Hitlerin siilipuolustuskäskyä joulukuussa 1941 Neuvostoliiton vastahyökkäys olisi saattanut romahduttaa koko Keskustan armeijaryhmän ja näin aiheuttaa paljon vakavamman tilanteen Saksalle).lähde?

Vapautusyritykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisia sotilaita etenemässä Neuvostoliitossa vuonna 1942.

27. marraskuuta armeijaryhmä Donin komentajaksi nimitettiin von Manstein. Se koostui neljästä panssaridivisioonasta, kuudesta jalkaväkidivisioonasta, yhdestä Luftwaffen divisioonasta ja romanialaisjoukkojen rippeistä. Armeijaryhmän tehtävänä oli vastahyökkäyksellä vapauttaa saarroksista Pauluksen 6. armeija. Vaikka nämä joukot eivät olleet vielä kunnolla asemissa, von Manstein aloitti hyökkäyksen heti yllättääkseen edessään olevat neuvostojoukot. Hän myös halusi hyökätä rintaman lounaispuolelta pikemmin kuin edetä suoraa tietä Stalingradiin, sillä hän arveli näin pystyvänsä iskemään heikompien venäläisosastojen kimppuun.

Operaatio Talvimyrskyksi nimetty hyökkäys käynnistyi 12. joulukuuta ja onnistui yllättämään puna-armeijan joukot. Kenraali Hothin panssarit pääsivät noin 50 kilometrin päähän Stalingradista.[7] Hoth vetosi Paulukseen, jotta tämä vetäytyisi Stalingradista ja hyökkäisi kaikilla voimillaan länteen päästäkseen pois saarroksista. Paulus ei kuitenkaan halunnut rikkoa Hitleriltä saamaansa käskyä pitää Stalingrad hallussaan, joten 6. armeija ei päässyt pois motista. On kuitenkin kyseenalaista, olisiko Paulus edes voinut järjestää koordinoitua hyökkäystä länteen päin, sillä 6. armeija oli jatkuvassa taistelukosketuksessa venäläisiin.

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotamarsalkaksi ylennetyn Pauluksen 6. armeija antautui 31. tammikuuta 1943.[8] Mottiin jääneistä noin 225 000 miehestä vankeuteen joutui 91 000 miestä, joitakin haavoittuneita oli evakuoitu lentoteitse, mutta useimmat olivat kaatuneet. Vangiksi jääneistä palasi aikanaan Saksaan noin 6 000 miestä.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Clark, Alan: Barbarossa. New York: Quill, 1985. ISBN 0-688-04268-6. (englanniksi)
  • Rokossovski, Konstantin: Sotilaan velvollisuus. Moskova: Progress, 1982.
  • Carell, Paul: Marssi Venäjälle. Gummerus, 1964.
  • Gerlach, Heinrich: Petetty armeija. WSOY, 1965.
  • Crawford, Stewe: Saksan itärintama 1941-45: tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä. Gummerus, 2006. ISBN 951-20-6816-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Crawford 2006, 106
  2. Rokossovski s.166
  3. Carell s.575
  4. Crawford 2006, 106
  5. Carell s.580
  6. Carell s.583-586
  7. Carell s.597
  8. Crawford 2006, 113
  9. Carell s.615