Itämeren taistelut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itämeren taistelut
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
Suomalainen Panssarilaiva Väinämöinen vuonna 1938
Suomalainen Panssarilaiva Väinämöinen vuonna 1938
Päivämäärä:

1. syyskuuta 19399. toukokuuta 1945

Paikka:

Itämeri

Lopputulos:

Neuvostoliiton voitto

Osapuolet

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Suomen lippu Suomi

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Vahvuudet

Suomen lippu 2 panssarilaivaa, 7 moottoroitua torpedovenettä, 5 sukellusvenettä, 4 sluuppia, 3 miinalaivaa, 6 kutteria, 17 VMV-luokan vartiomoottorivenettä
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. 28 E-venettä, 5 sukellusvenettä, 6 miinalaivaa, 3 laivuetta M-luokan miinanraivaajia, 3 laivuetta muita miinanraivaajia, 2 laivuetta R-veneitä, 2 laivuetta partioveneitä (Vorpostenboot), 3 Sperrbrecher miinanraivaajaa, 2 kuljetusalusta miinanraivaajille, 4 aseistettua miinalaivaa

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. 2 taistelulaivaa, 2 risteilijää, 2 johtavaa hävittäjää, 17 modernia hävittäjää, 6 vanhentunutta hävittäjää, 65 sukellusvenettä, 7 tykkivenettä, 39 miinalaivaa, 48 moottoroitua torpedovenettä

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. Harkova - Kiova - Sevastopol - Leningrad - Rostov - Moskova) - Talvioffensiivi (Demjansk - 2. Harkova) - Sininen (Voronez - Stalingrad) - 3. Harkova - Kursk - 4. Harkova - Korsun - Krim - Narva - Bagration - Varsovan kansannousu - Budapestin piiritys - Veiksel-Oder - Itä-Preussi - Berliini

Itämeren taistelut olivat akseli­valtojen ja Neuvosto­liiton välisiä meritaisteluita Itä­merellä, sen rannikkoalueilla ja Suomenlahdella. Saksan kukistettua Puolan laivaston vuonna 1939 pääosapuolet taisteluissa olivat Suomi, Saksa ja Neuvostoliitto. Baltian maiden laivastot liitettiin Neuvostoliiton laivastoon miehityksen jälkeen. Ruotsin laivasto oli pienessä roolissa sodan aikana. Suomenlahdelle laskettiin sotavuosina yli 60 000 merimiinaa, mikä teki siitä tarkimmin miinoitetun merialueen maailmassa sota-aikana.

Operaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan laivasto, johon kuului neljä hävittäjää, viisi sukellusvenettä, suuri miinalaiva ja lukuisia pienempiä aluksia osallistui Gdańskinlahden taisteluun vuonna 1939. Peking-suunnitelman aikana osa laivaston aluksista evakuoitiin Britanniaan ennen sotaa. Jäljellejääneet alukset upotettiin saksalaisten toimesta. Puolalaissukellusveneet operoivat merellä, kunnes ne internoitiin Britanniaan syksyllä 1939. Yksi sukellusveneistä ORP Orzeł pakeni Tallinnaan 14. syyskuuta, mikä myöhemmin käynnisti Orzełin tapauksen. Talvisodan jälkeen Neuvostoliitto miehitti Hankoniemen 30 000 sotilaan voimin ja sijoitti osan laivastostaan sinne.

Talvisodan ja Baltian maiden miehityksen jälkeen Neuvostoliiton Itä­meren laivasto oli suurin. Erityisesti pitkä ja haavoittuva Suomen etelärannikko oli koko pituudeltaan alttiina Neuvostoliiton laivastolle. Suomen laivasto oli kaksihaarainen, mutta sillä oli hyviä venäläisten ennen Ensimmäistä maailmansotaa rakentamia rannikkolinnoituksia. Saksalaisten suurin huolenaihe itämerellä oli suojella Saaristomeren reittejä, joiden kautta Ruotsista voitiin kuljettaa sotateollisuudelle tärkeää rautamalmia.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 suomalaiset ajoivat laivaston pois Hangosta ja saksalaiset Baltian maista. Hangosta evakuoitiin 23 000 neuvostosotilasta Leningradiin Suomen 17. divisioonan vallatessa kaupungin. Evakuoinnin aikana Suomen rannikkotykistöt ja miinakentät upottivat laivastosta kolme hävittäjää ja suuret joukkojenkuljetusalukset Andrei Zhdanovin ja Iosif Stalinin. Riian ja Liepajan menetysten jälkeen laivasto vetäytyi Tallinnaan. Elokuun loppuun mennessä saksalaiset olivat piirittäneet kaupungin pakottaen Neuvostoliiton evakuoimaan laivaston meritse. Evakuoinnin aikana Neuvostoliiton itämeren laivasto menetti lukuisia aluksiaan saksalaisten ja suomalaisten torpedoveneiden hyökättyä laivaston osuttua miinakenttään Jumindan niemimaalla. Neuvostoliiton 160 aluksesta 65 menetettiin ja useat muut alukset vaurioituivat. 28 000 evakuoidusta 16 000 kuolivat. Laivasto evakuoitiin myöhemmin Leningradiin, joka piiritettiin sekä maalta että mereltä miinakentillä. Saksalaiset syöksypommittajat upottivat taistelulaiva Maratin Kronstadtissa 23. syyskuuta. Operaatio Norwindin aikana Suomen laivaston Panssarilaiva Ilmarinen upposi osuttuaan merimiinaan. Suomalaissukellusveneet hyökkäsivät Neuvostoliiton saattueita vastaan laihoin tuloksin kovan vastarinnan ja epäluotettavien torpedoiden takia.

Vuosina 1942-43 laivastojen toiminta jäi vähäiseksi lukuunottamatta Suursaaren, Tytärsaaren, Lavansaaren ja Somerin valloituksia. Valloitusten aikana Neuvostoliiton tykkivene Krasnoye Znamya upotettiin matalikkoon. Vuonna 1944 Neuvostoliiton laivasto pääsi voitolle saksalaisten hävittyä Leningradissa. Neuvostoliiton hyökkäyksissä saksalaiset menettivät risteilijä Nioben, useita miinanraivaajia ja kolme Elbing-luokan torpedovenettä T-22, T-30 ja T-32, jotka osuivat miinakenttiin. Puna-armeijan tehtyä maihinnousin Koiviston saarille Suomen laivasto menetti moottoroidun torpedovene Tarmon ja VMV 17:an. Joulukuussa 1944 saksalaiset menettivät hävittäjät Z35:n ja Z36:n vastahyökkäyksissä. Vuonna 1945 neuvostosukellusveneet murtautuivat miinakenttien läpi upottaen Wilhelm Gustloffin, SS General von Steubenin ja Goyan, mitkä olivat historian eniten uhreja vaatineet merionnettomuudet.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: Muiden itämeren maiden (Viro, Latvia, Liettua, Puola, Norja ja Tanska) toimet kuvaamatta. Puolueeton Ruotsikin valvoi merialueitaan sekä miinoitti niitä eli vaikutus kuulunee osaksi näin otsikoitua artikkelia.