Veiksel–Oder-operaatio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Veiksel–Oder-operaatio
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
Itärintama Veiksel–Oder-operaation aikana
Itärintama Veiksel–Oder-operaation aikana
Päivämäärä:

12. tammikuuta – 2. helmikuuta 1945

Paikka:

Puola ja itäinen Saksa

Lopputulos:

Neuvostoliiton/Puolan voitto

Vaikutukset:

Puola vapautui natsivallasta. Puna-armeija eteni Saksaan.

Osapuolet

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Puolan lippu Puola

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa

Komentajat

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Georgi Žukov
(1. Valko-Venäjän rintama)
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Ivan Konev
(1. Ukrainan rintama)

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Ferdinand Schörner
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Josef Harpe
(Armeijalohko A)

Vahvuudet

2 203 600 sotilasta[1]
4 529 panssarivaunua
2 513 rynnäkkötykkiä
5 000 lentokonetta

450 000 sotilasta[2]

Tappiot

43 476 kaatunutta tai kadonnutta
150 715 haavoittunutta tai sairastunutta[1]

tuntematon määrä kuolleita tai haavoittuneita
150 000 vangittua

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. Harkova - Kiova - Sevastopol - Leningrad - Rostov - Moskova) - Talvioffensiivi (Demjansk - 2. Harkova) - Sininen (Voronez - Stalingrad) - 3. Harkova - Kursk - 4. Harkova - Korsun - Krim - Narva - Bagration - Varsovan kansannousu - Budapestin piiritys - Veiksel-Oder - Itä-Preussi - Berliini

Veiksel–Oder-operaatio tai Veiksel-Oder-offensiivi oli puna-armeijan onnistunut hyökkäys, jossa sen joukot ylittivät Veikseljoen ja Saksan rajan vapauttaen Puolan saksalaismiehityksestä. Puna-armeija pysähtyi lopulta Oderjoelle noin 70 kilometrin päähän Berliinistä. Operaation aikana puna-armeija eteni noin 380 kilometriä. Operaatiota ja sen kanssa saman aikaisesti toteutettua Itä-Preussin offensiivia seurasi Berliinin valloittaminen ja lopulta Saksan antautuminen.

Operaation kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeija aloitti hyökkäyksen 12. tammikuuta viisi tuntia kestäneen tykistövalmistelun jälkeen saaden murtaen Saksan 4. panssariarmeijan puolustuksen. Saksalaisten puolustus murtui pian useasta kohdasta. Hyökkäyksen painopisteissä neuvostojoukkojen ylivoima oli jalkaväen kohdalla noin 11-kertainen, panssarijoukoissa 7-, ja tykistössä 20-kertainen.[3] 13. tammikuuta 1. Valko-Venäjän rintama hyökkäsi Saksan 9. armeijaa vastaan ja lähetti samalla heikompia osiaan Varsovan pohjoispuolelle, valmistellakseen kaupungin saartamista. 9. armeijan kovasta vastarinnasta huolimatta neuvostojoukot murtautuivat sen rintaman läpi. 15. tammikuuta lähtien neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen myös Veikselin eteläpuolella Saksan 17. armeijaa vastaan. Armeija irtaantui vihollisesta, eikä puna-armeija saanut läpimurtoa. Neuvostoliiton panssarivoimat läpäisivät Saksan 4. panssariarmeijan rintaman. 1. Valko-Venäjän rintama saartoi pian 9. armeijan pohjoisen siiven. Varsova oli määrä pitää viimeiseen mieheen asti, mutta saksalaisilla oli siellä vain muutamia pataljoonia sotilaita. Saksalaiset vetäytyivät kaupugista 18. tammikuuta vastaisena yönä maavoimien yleisesikunnan antaman virheellisen käskyn seurauksena. Kun Adolf Hitler välitti heille vastakäskyn, ei sitä voitu enää toteuttaa.[3] Pian puna-armeija valtasi raunioituneen kaupungin.[4]

Murskattuaan saksalaisten vastarinnan Veikselillä 1. Valko-Venäjän rintama jatkoi etenemistään Oderille. Poznanin kaupunki saarrettiin 25. tammikuuta. Kaupunki oli melkein kokonaan puolalaisten asuttama, eikä siellä ollut kuin muutama tuhat saksalaista, jotka oli koottu pääasiassa Volkssturmista, ilmavoimien sotilaista ja osastoistaan eksyneistä. Saksalaiset taistelivat sitkeästi, ja vaikka heidät ajettiin nopeasti pienelle alueelle, he antautuivat lopullisesti vasta Veiksel-Oder-operaation päättymisen jälkeen 23. helmikuuta. Puna-armeija saavutti Oderin tammikuun lopulla. 9. armeija pystyi kuitenkin pitämään sillanpääasemansa joen itärannalla ja samalla puolella jokea oleva Kostrtzynin linnoitus jäi saksalaisille, mutta useassa kohdassa puna-armeijan panssarijoukot ylittivät Oderin. 1. Valko-Venäjän rintaman komentaja Žukov keskeytti etenemisen Oderin luona ja siirsi hyökkäyksensä painopisteen rintaman jälkeen jääneelle pohjoissiivelle. Saksalaiset pyrkivät säilyttämään Netze-jokea pitkin yhteys Brombergin luona olevaan Saksan 2. armeijaan sekä muodostaa uusi puolustusasema. Yritys kuitenkin epäonnistui, sillä saksalaisilla ei ollut riittävästi joukkoja. 27. tammikuuta puna-armeija saartoi Brombergin sekä saavutti Neitzin. Heinrich Himmler määräsi vastahyökkäyksen neuvostojoukkoja vastaan, mutta se epäonnistui. Tammi-helmikuun vaihteessa puna-armeija ylitti Netz-joen. 2. helmikuuta Himmler kokosi kaikki hajanaiset joukot 11. SS-panssariarmeijaksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kurt Von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia. Werner Söderström, 1956.
  • Carl Grimberg: Kansojen Historia, osa 21-22 - Uusin Aika. Werner Söderström, 1959.
  • Christopher Duffy: Red Storm on the Reich: The Soviet March on Germany, 1945. Routledge, 1991. ISBN 0-415-22829-8. (englanniksi)
  • David M. Glantz & Jonathan House: When Titans Clashed: How the Red Army Stopped Hitler. Lawrence, Kansas: University Press of Kansas, 1995. ISBN 0-7006-0899-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Glantz (1995), p. 300
  2. Duffy pp. 51, 59
  3. a b c Kurt Von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia, s. 255-292. Werner Söderström, 1956.
  4. Carl Grimberg: Kansojen Historia, osa 21-22 - Uusin Aika, s. 414. Werner Söderström, 1959.