Normandian maihinnousu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Normandian maihinnousu
Osa länsirintamaa toisessa maailmansodassa
Näkymä yhdysvaltalaisesta maihinnousualuksesta rannalle
Näkymä yhdysvaltalaisesta maihinnousualuksesta rannalle
Päivämäärä:

6. kesäkuuta – 22. elokuuta 1944

Paikka:

Normandia, Ranska

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Kanada
Ranskan vuosina 1940–1944 käytössä ollut lippu. Vapaa Ranska

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa

Komentajat

Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Dwight Eisenhower (ylipäällikkö)
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Arthur Tedder (apulaisylipäällikkö)
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Bernard Montgomery (maavoimat)
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Bertram Ramsay (merivoimat)
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Trafford Leigh-Mallory (ilmavoimat)

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Gerd von Rundstedt (ylin komentaja LÄNSI)
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Erwin Rommel (Armeijaryhmä B)
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Friedrich Dollmann (Saksan 7. armeija)

Vahvuudet

1 452 000 (25. heinäkuuta mennessä)[1]

380 000 (23. heinäkuuta mennessä)[2]

Tappiot

37 000 kuollutta,
172 000 haavoittunutta/kadonnutta

noin 200 000 kuollutta/haavoittunutta ja 200 000 vangittua

Länsirintaman taistelut toisessa maailmansodassa Saarinmaa - Valesota - Alankomaiden valtaus - Belgian valtaus - Luxemburgin valtaus - Taistelu Ranskasta - Taistelu Britanniasta - Operaatio Attila/Case Anton - Dieppe - Normandia - Dragoon - Market Garden - Hurtgen - Aachen - Ardennien taistelu (Nordwind)

Normandian maihinnousu (koodinimeltään operaatio Overlord) oli liittoutuneiden maihinnousu Normandiaan, Saksan miehittämän Ranskan rannikolle, toisen maailmansodan loppupuolella. Operaatio käynnistyi aamuyöllä 6. kesäkuuta 1944. Tätä ajankohtaa kutsutaan nimellä D-Day.[3]

Tarkka ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisesti maihinnousua Länsi-Euroopan mantereelle oli ajanut Josif Stalin keventääkseen puna-armeijan tappioita jo vuodesta 1942 alkaen, mutta länsiliittoutuneet olivat torjuneet toiveet. Kun Teheranin konferenssissa oli sovittu maihinnoususta varsinainen ajoitus operaatiolle riippui säästä.

Operaation aloittamiselle kriittisenä reunaehtona oli oikea säätila, jota arvioivat niin brittiläiset kuin yhdysvaltalaisetkin meteorologit. Operaatiota suunniteltiin toukokuuksi tai kesäkuun alkupäiviksi. Ylipäällikkö Eisenhowerin päämeteorologina toimi skotlantilainen tohtori James Stagg, joka oli tehtäväänsä varten ylennetty Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien everstiksi. Sääennusteita laativan ryhmän ennusteiden toimivuuden kokeilemiseksi oli huhtikuusta 1944 alkaen sotilasjohdolle annettu maanantaisin kolmen vuorokauden sääennuste, jota verrattiin toteutuneeseen säähän.[4]

Maihinnousuun valmistautumiseksi tietoturvallisuuden vuoksi 17. huhtikuuta 1944 oli diplomaattista koskemattomuutta periaatteessa nauttiva ulkomaisten diplomaattien tietoliikenne alistettu sensuurille. Lisäksi britit suorittivat lukuisia hämäysoperaatiota, jotteivat saksalaiset olisi keskittäneet puolustustaan todennäköisimmille alueille, vaan jakaisivat voimansa. Hämäyksiä suunnitteli keskitetysti XX-komitea (engl. XX committee), jonka aikaansaannoksia olivat muun muassa operaatio Fortitude.[5]

Operaatio suunniteltiin aloitettavaksi 2. kesäkuuta, mutta 1. kesäkuuta Scapa Flow’n sääasemien havaintojen mukaan Pohjois-Atlantille oli kehittymässä syviä matalapaineita. Sateinen ja pilvinen sää olisi voinut vaarantaa hyökkäyksen ensimmäisen aallon 130 000 sotilaan ja toisen aallon 45 000 sotilaan onnistumisen ilmatuen toimittamisen vaikeuden ja toisaalta merenkäynnin vaikeuksien vuoksi. [6]

Vaikuttavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian maihinnousu on sotahistorian suurin meritse tapahtunut valtausoperaatio. Se alkoi aamuyöllä laskuvarjojoukkojen laskeutumisella, massiivisella pommituksella ja laivaston tykkitulella. Varhain aamulla alkoi maajoukkojen hyökkäys maihinnousualuksin.

Maihinnousua seurannut taistelu Normandiasta jatkui yli kaksi kuukautta, minkä aikana liittoutuneet varmistivat ja laajensivat sillanpääasemiaan ja murtautuivat niistä ulos. Taistelu päättyi Pariisin valtaukseen ja Chambois’n motin antautumiseen.

Normandian maihinnousun onnistumisen syynä pidetään merkittävää mies- ja materiaaliylivoimaa. Joukkoja kuljetettiin sillanpääasemiin suuria määriä D-Dayn jälkeen ja kesäkuun loppuun mennessä Normandiassa oli asemissa noin miljoona liittoutuneiden sotilasta – enimmäkseen yhdysvaltalaisia, brittejä ja kanadalaisia.

Operaation onnistuminen avasi Euroopan sotanäyttämolle toisen rintaman. Sen seurauksena Saksan sotavoimien oli siirrettävä itärintamalta ja Italian rintamilta joukkojaan Ranskaan muodostuneelle uudelle rintamalle. Operaation katsotaan nopeuttaneen Saksan kukistumista ja sitä pidetään yhtenä toisen maailmansodan tärkeimmistä taisteluista.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaissotilaat odottavat Englannissa maihinnousualuksessaan lähtökäskyä kesäkuun alussa 1944

Aina Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon vuonna 1941 (operaatio Barbarossa) lähtien puna-armeija oli hoitanut suurimman osan Saksan-vastaisen sodan taisteluista Manner-Euroopassa. Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt ja Britannian pääministeri Winston Churchill olivat luvanneet Josif Stalinille, että amerikkalaiset ja britit avaavat ”toisen rintaman” Eurooppaan helpottaakseen Neuvostoliiton sotaponnisteluja. Lupaus annettiin alun perin vuonna 1942 ja toistettiin 1943.

Välttääkseen ensimmäisen maailmansodan kokemukset suorasta hyökkäyksestä vihollisen joukkoja vastaan britit kannattivat ensin hyökkäystä Euroopan reuna-alueille, mutta Yhdysvaltain painostuksesta suunnitelma vaihdettiin suoraksi hyökkäykseksi kohti Ranskaa yli Englannin kanaalin. Kaksi suunnitelmaa tehtiin ennen Overlordia: Operation Sledgehammer vuoden 1942 maihinnousuksi ja Operation Roundup suurempaa hyökkäystä varten vuonna 1943. Jälkimmäinen suunnitelma jatkoi elämäänsä operaatio Overlordissa, tosin sen toteutusta lykättiin vuoteen 1944. SHAEF aloitti suunnittelutyön tammikuussa 1943.

Normandian maihinnousun suunnitelmaa varjostivat pitkään poliittiset kiistat ja liittoutuneiden keskinäinen omien etujen ajaminen. Ajoituksesta, komentorakenteesta ja paikasta oli paljon erimielisyyksiä. Koska länsiliittoutuneet eivät lupauksistaan huolimatta olleet avanneet toista rintamaa helpottamaan puna-armeijan sotaponnisteluita idässä, liittoutuneiden välille oli syntynyt paljon kitkaa. Stalin oli painostanut liittoutuneita jo vuodesta 1942 lähtien. Winston Churchill oli ollut tätä suunnitelmaa vastaan ja olisi käynnistänyt maihinnousun vasta, kun epäonnistumisen mahdollisuus olisi eliminoitu ja hyökkäykset suoritettu Italiassa ja Pohjois-Afrikassa. Churchill oli ollut päättämässä kohtalokkaasta Gallipolin maihinoususta ensimmäisessä maailmansodassa Britannian meriministerinä ja oli myös siksi epäileväinen maihinnousun suhteen.

Amerikkalaiset arvostelivat Montgomeryn nimittämistä johtoon. Montgomeryllä itsellään oli vastaavasti ennakkoluuloja Eisenhowerin nimitystä kohtaan, koska tällä ei ollut juuri ollenkaan kenttäkokemusta. Hyökkäyksen aikana Montgomery ja Eisenhower toimivat kuitenkin hyvin yhteistyössä, heidän tunnetut ristiriitansa nousivat esiin vasta myöhemmin.

Normandia oli keskeinen logistinen ongelma. Ainoa käyttökelpoinen satama alueella oli Cherbourg ja saksalaiset olivat linnoittaneet sen huolellisesti. Komentorakenteen yläpäässä monet argumentoivat, että Pas-de-Calais olisi huomattavasti parempi maihinnousupaikka.

Poliittisesti Normandian maihinnousu synnytti jännittyneen tilanteen Ranskan valtionpäämieheksi pyrkineen eversti Charles de Gaullen ja vanhanaikaista imperialismia vastustaneen Franklin Rooseveltin kesken. Roosevelt ei mitenkään halunnut tukea de Gaullea pyrkimyksissä käyttää Normandian maihinnousua syynä tulla Ranskan autoritääriseksi valtionpäämieheksi ilman Ranskassa järjestettäviä vapaita vaaleja. Se, että Rooseveltin hallinto kieltäytyi antamasta de Gaullelle virallista tunnustusta tai tehdä siihen viittaavia toimia, jotta tämä olisi tunnustettu osapuoleksi brittien tapaan, aiheutti de Gaullen näkökulmasta tilanteen, jossa liittoutuneiden vapauttamaa Ranskaa olisi hallinnut brittien ja yhdysvaltalaisten vallitsema liittoutuneiden miehitettyjen alueiden sotilashallitus (englanniksi AMGOT - the allied military government of occupied territories) siksi, kunnes Ranska olisi kokonaan vapautettu ja vaalit kyettäisiin järjestämään. [7]

Maihinnousun tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen 40 päivän tavoitteet olivat:

  1. Luoda sillanpääasema, johon kuuluisivat Caenin ja Cherbourgin kaupungit, etenkin Cherbourg, koska siellä sijaitsi syväsatama.
  2. Murtautua eteenpäin sillanpääasemalta ja vapauttaa Bretagne ja sen Atlantin-puoleiset satamat ja edetä rintamalinjalle arviolta 200 kilometriä Pariisista lounaaseen, Le Havresta läpi Le Mansin Toursiin.

Kolmen kuukauden tavoite oli kontrolloida aluetta Loiren ja Seinen välissä.

Valmistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousupaikan valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousupaikan sijaintia rajoittivat suuresti liittoutuneiden hävittäjien toimintasäteet. Maantieteelliset seikat rajoittivat vaihtoehdot kahteen: Pas-de-Calais’hen ja Normandian rannikkoon. Doverinsalmen rannikolla sijaitseva Pas-de-Calais oli lyhyimmän matkan päässä Britteinsaarilta, rannikko oli siellä soveliain maihinnousulle ja etenemisreitti Saksaan suorin. Saksalaisten arveltiin kuitenkin ymmärtäneen samat seikat ja linnoittaneen alueen sen vuoksi parhaiten. Tämän takia maihinnousupaikaksi valittiin Normandia.

Suurelta osin kanadalaisten aiemmin suorittaman katastrofaalisen Dieppen maihinnousun opettamana liittoutuneet päättivät olla hyökkäämättä suoraan ranskalaiseen satamaan. Normandian leveään rintama-alueeseen rantautuminen mahdollisti samanaikaisen uhan kahdelle meritukikohdalle, Cherbourgille ja pohjoisemman Bretagnen rannikkotukikohdille, sekä hyökkäysreitin maitse Pariisiin ja kohti Saksan rajaa. Normandia oli vähemmän puolustettu rannikko ja odottamaton, mutta strateginen paikka, jota hyödyntämällä oli mahdollista sekoittaa ja hajaannuttaa puolustavia saksalaisia joukkoja.

Hyökkäyksessä käytettävät voimavarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenraali Eisenhower puhuu Englannissa Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonan laskuvarjosotilaille maihinnousua edeltävänä iltana juuri ennen kuin he nousevat maihinnousuun osallistuviin lentokoneisiin: ”Täydellinen voitto, ei vähempää”.

Joulukuussa 1943 liittoutuneiden siirtoarmeijan ylimmäksi komentajaksi nimettiin kenraali Dwight D. Eisenhower ja hän sai täten yleisvastuun liittoutuneiden Euroopan joukoista. Tammikuussa 1944 kenraali Bernard Montgomerysta tehtiin operationaalinen johtaja maihinnousun maajoukoille.

Tässä vaiheessa suunnitelma edellytti kolmen divisioonan maihinnousua ja kahden prikaatin pudotusta laskuvarjoin. Montgomery nosti joukkojen määrää viiteen mereltä tulevaan divisioonaan ja kolmeen ilmasta tulevaan. Yhteensä 47 divisioonaa olisi sidottuna Normandian taisteluun: 26 brittiläistä, kanadalaista ja muuta eurooppalaista divisioonaa sekä 21 amerikkalaista divisioonaa.

Operaatio Neptunus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: operaatio Neptunus

Operaatio Neptunus (engl. Operation Neptune) sisälsi Kanaalin ylityksen ja rantautumisen Normandian rannikolle. Operaatioon liittyivät operaatio Taxable, jossa kuninkaallisten ilmavoimien Avro Lancaster -pommikoneet pudottivat Cap d'Antiferissa alumiinisuikaleita kuvaamaan ilmahyökkäystä saksalaisten tutkille. Laivojen osalta hinattiin moottori- ja torpedoveneillä heijastinilmapalloja kuvaamaan laivojen Englannin kanaalin ylitystä Ranskaan. Operaatio Taxablen tapainen oli operaatio Glimmer, jossa Short Stirling -pommituskoneista pudoteltiin alumiinisuikaleita Boulognea vastapäätä.

Yli 6 000 alusta olisi mukana invaasiossa amiraali Sir Bertram Ramsayn alaisuudessa – mukaan lukien vajaat 5 000 maihinnousualusta, kuusi taistelulaivaa, neljä panssaritykkivenettä, kaksikymmentäkolme risteilijää, 104 hävittäjää sekä 152 saattoalusta.[8]

Ilmamarsalkka Sir Trafford Leigh-Malloryn alaisuudessa oli 12 000 lentokonetta, jotka oli määrätty tukemaan maihinnousuja. Vahvuuteen kuului myös 1 000 kuljetuskonetta kuljettamaan laskuvarjojoukkoja. Saksan joukkojen vastarinnan murtamiseen oli varattu 5 000 tonnia pommeja.

Operaatio Cork[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Cork

Operaatio Corkissa parannettiin maihinnousualusten ja niitä tukevien alusten selviämistä saksalaisten sukellusveneistä. Rannikkopalvelun 19. prikaati ja 9. prikaati hyökkäsivät pommikonein saksalaisten sukellusveneiden kimppuun niiden ollessa pinta-ajossa ja syöksymällä pyrkivät konekivääritulella estämään hätäsukellukset surmaamalla tai haavoittamalla kannella olevia saksalaisia merisotilaita, jotta upoksiin pommittaminen olisi ollut mahdollista. Operaatio Corkin kohteena oli neljäkymmentä saksalaista sukellusvenettä, joista 224. laivueen Ken Mooren ohjaamalla Liberator-pommikoneella upotettiin kaksi 22 minuutin kuluessa 7. kesäkuuta 1944.

Operaatio Fortitude[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Fortitude

Saksalaiset pitivät Kanaalin kapeinta kohtaa, Pas-de-Calais´n ympäristöä todennäköisimpänä maihinnousukohtana, ja keskittivät puolustuksensa painopisteen alueelle. Harhauttaakseen saksalaiset uskomaan, että hyökkäys todella tulisi Pas-de-Calais'hen, liittoutuneet valmistelivat massiivisen harhautussuunnitelman nimeltä Operation Fortitude. Liittoutuneet loivat kokonaisen kuvitteellisen Ensimmäisen yhdysvaltalaisen armeijaryhmän tukikohtineen, valerakennuksineen, materiaalivarastoineen ja väärennettyine radioliikenteineen.

Vastapäätä Pas-de-Calais’ta Englannin kaakkoisrannikolle lavastettiin kulisseista maihinnousuarmeijan tukikohta-alue. Rannoille oli keräilty maihinnousuun sopivia matalia proomuja, joissa työskenneltiin jatkuvasti. Vilkas ajoneuvo- ja tavarajunaliikenne antoi kuvan armeijan varustamisesta. Lavasteeksi rakennetulla leirialueella parakki- ja telttakylissä liikkui ja harjoitteli jatkuvasti miehiä. Varastoalueelle oli koottu kulisseina rakennettuja tykkejä, ajoneuvoja ja ammuslaatikoita. Tosiasiassa parakit ja teltat olivat pääosin tyhjiä, niissä majaili vakituisesti vain noin pataljoonan verran miehiä, jotka ajoittain vaihtoivat päälleen eri univormuja antaakseen kuvan suuresta armeijasta. Katselmuksia varten paikalle haalittiin silloin tällöin kymmenisen tuhatta vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön Home Guardin kansalliskaartilaisia, lähinnä eläkeikäisiä tai rintamapalveluksesta vapautettuja miehiä, sekä sotainvalideja.

Saksalaiset olettivat myös, että kenraali George S. Patton johtaisi maihinnousua. Patton mainittiinkin armeijaryhmän komentajana ja hän matkusti eteläiseen Englantiin ikään kuin johtamaan armeijakuntaa.

Saksalaiset olivat lähettäneet laajan vakoiluverkoston eteläiseen Englantiin saadakseen tietoja maihinnousuvalmisteluista. Liittoutuneet olivat kuitenkin paljastaneet ja vanginneet agentit, ja lähettivät heidän nimissään viestejä, joiden mukaan hyökkäys tulisi todennäköisesti Pas-de-Calais’hen. Jotta harhautus pysyisi yllä mahdollisimman kauan, sitä jatkettiin, vaikka taistelut Normandiassa olivat alkaneet, tekemällä Pas-de-Calais’ssa häirintähyökkäyksiä tutka-asemia ja muita kohteita vastaan. Harhautussuunnitelman ansiosta saksalaiset odottivat maihinnousua Pas-de-Calais’hen vielä elokuussa ja olettivat, että hyökkäys Normandiaan on vain harhautus.

Erikoisvalmistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisia sotavankeja Sherman Crabin vieressä 6. kesäkuuta 1944

Erikoisempiin valmisteluihin kuuluivat liittoutuneiden erityisesti tätä hyökkäystä varten suunnitellut panssariajoneuvot. Näistä erikoisimpia oli Yhdysvalloissa kehitetty Sherman DouplexDrive (DD), jolla oli täysi uimakyky. Muita amerikkalaisten kehittelemiä pioneerivaunuja olivat miinanraivausvaunu Sherman Crab (rapu), Shermannin alustalle rakennettu siltapanssarivaunu. Lisäksi englantilaiset kehittelivät Churchill AVRE (Armoured Vehicle Royal Engineers), joka oli aikansa edistyksellisin pioneeripanssarivaunu. AVRE kyettiin varustamaan muun muassa sillalla, miinanraivauslaitteilla, puskuterällä, ”risukimpulla” sekä matolla (katso myös Hobart Funnies).

Suunnitelmaan kuului myös kahden keinotekoisen sataman (koodinimeltään Mulberry) rakentaminen, tavoitteena saada tärkeät tarvikkeet maihinnousujoukoille muutamina ensimmäisinä viikkoina ennen kuin syväsatamia saataisiin vallattua, sekä operaatio Pluto, joka sisälsi vedenalaisten polttoaineputkien rakentamisen Englannista maihinnousujoukoille.

Saksalaisten puolustusvalmistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1943, kun Adolf Hitler päätti, ettei maihinnousun uhka Ranskaan ollut enää sivuutettavissa, sotamarsalkka Erwin Rommel nimitettiin rannikkopuolustuksen tarkastajaksi ja myöhemmin johtamaan armeijaryhmä B:tä, johon kuuluivat pohjoisen Ranskan maajoukot. Rommel uskoi vakaasti, että ainoa mahdollisuus voittaa hyökkäys olisi panssarivaunuin tehtävä vastahyökkäys rannoille mahdollisimman aikaisin ja halusi ainakin jonkin verran panssareita sijoitettavan tarpeeksi lähelle rantoja valmiina vastahyökkäykseen. Eteen työnnetyn puolustuksen ajatus perustui siihen, että mikäli panssarivaunut olisivat strategisessa reservissä keskitettynä kaukana maihinnousurannikosta, niiden tuominen taistelualueelle tulisi mahdottomaksi siksi, että liittoutuneet ilmaylivoimallaan pyrkisivät estämään siirron, minkä vuoksi puolustus tulisi rakentaa etukäteen arvioidulle alueelle. Rommel oli Afrika Korpsissa tutustunut liittoutuneiden ilmaylivoimaan komentajana. Esikuntapaikakseen Rommel valitsi Rochefoucauldin herttuan kodin, La Roche-Guyonin linnan, alimmat kerrokset Val-d'Oisen departementissa. Rommelin näkökulmasta todennäköisin maihinnousualue oli Pas-de-Calais ja toiseksi todennäköisin Normandia. Rommel vaati puolustushaarojen yhdistämistä alueellisesti yhden operatiivisen sotilasjohdon alaisuuteen. Ilmavoimien ja laivaston alistaminen rannikkon puolustuksen johdolle ei käynyt ilmailuministeri Herman Göringille eikä suuramiraali Karl Dönitzille.[9]

Rommelin auktoriteetti oli kuitenkin rajallinen, koska hän ei ollut läntisten saksalaisten joukkojen ylin komentaja, vaan se virka oli sotamarsalkka Gerd von Rundstedtilla. Von Rundstedt – jota tuki läntisten panssarijoukkojen komentaja Geyr von Schweppenberg, jota vastaavasti tuki Saksan panssarivoimien ylitarkastaja, kenraalieversti Heinz Guderian – suosi panssarien sijoittamista kauemmas sisämaahan niin, että vihollisen rintamalinja voitaisiin paikantaa ja sitten toteuttaa vastahyökkäys.

Rommel tarkastaa Englannin kanaalin vastaisen rannan puolustusta 4. tammikuuta 1944

Operationaalinen väittely heijasti saksalaisten sodanjohtajien eriäviä kokemuksia. Von Runstedt ja Guderian olivat saaneet suurimman osan kokemuksestaan aikana, jolloin Luftwaffe kontrolloi taivasta, tai itärintaman laajoilla alueilla, joissa kummallakaan osapuolella ei ollut mahdollisuutta ilmaherruuden saavuttamiseen koko rintaman alueella.

Rommelin kokemukset olivat täysin erilaiset. Hän oli saanut havaita liittoutuneiden taktisten ilmavoimien tehokkuuden jo Afrikassa. Rundstedt ja Guderian eivät koskaan ajatelleet liittoutuneiden ilmavoimien tehokkuutta suhteuttamalla sitä 1939–1941 Luftwaffeen – olihan Luftwaffen vahvuus vähentynyt huomattavasti Britannian taistelussa – ja lisäksi liittoutuneiden ilmavoimien tehokkuus oli vielä moninkertainen tähän verrattuna. Rommel ymmärsi tämän, mutta muut komentajat eivät.

Ratkaistakseen kiistan Hitler jakoi kuusi pohjoisessa Ranskassa käytössä olevaa panssaridivisioonaa ja sijoitti niistä kolme suoraan Rommelin käyttöön. Kolme muuta sijoitettiin etäälle rannikosta, ja niitä ei voinut siirtää ilman Hitlerin sodanjohdon suoraa hyväksyntää.

Saksan ilmapuolustus rannikolla koostui vain 169 hävittäjästä, koska liittoutuneiden ilmahyökkäykset olivat tuhonneet Luftwaffen taisteluvoiman pohjoisen Ranskan lentokentillä. Tämän vuoksi Luftwaffen taistelulentojen lukumäärä oli 6. kesäkuuta kaksi lentoa.

Viime hetken valmistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen taistelua liittoutuneet olivat tarkasti kartoittaneet ja testanneet maihinnousualueen, kiinnittäen erityistä huomiota Englannin kanaalin sääolosuhteisiin. Valaistus ja vuorovesi vaati ehdottomasti täysikuuta. D-Dayn alkuperäinen päivämäärä oli 5. kesäkuuta, mutta huono sää siirsi maihinnousua. 6. kesäkuuta sää oli vielä rajalla, mutta Eisenhower ei halunnut odottaa seuraavaan täysikuuhun. Tämä päätös auttoi yllättämään saksalaiset joukot valmistautumattomina, koska he eivät uskoneet maihinnousuun niin huonossa säässä. Rommelin poistuminen Ranskasta Saksaan hänen vaimonsa 50-vuotispäivien johdosta 4. kesäkuuta heikensi Saksan puolustusta Normandiassa.

Ryhmitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6. kesäkuuta hyökkäysreitit (iso kartta)

Taistelusuunnitelman mukainen joukkojen ryhmitys maihinnousupäivänä:

Myös Ranskan vastarintaliikkeen, Maquisien toiminta, voidaan lukea liittoutuneiden ryhmittymiseen, koska se auttoi häiritsemään saksalaisten joukkojensiirtoja ja viestiliikennettä.

SOE:n mukaan se oli yhteydessä Ranskan vastarintaliikkeen 137 radiosemaan ja että Ranskan vastarintaliikkeen kokonaisvahvuus oli keväällä 1944 noin 350 000 jäsentä, joista 100 000:lla oli tuliaseita ja 10 000:lla enemmän ammuksia kuin mikä tarvittaisiin yhdeksi taistelupäiväksi. Vastarintaliike ei olisi kyennyt taistelemaan, mutta se tuki maihinnousua tuhotöillä ja tiedustelulla. Tuhotöiden tekemisessä oli keskeisellä sijalla Ranskan vastarintaliikkeen rautateiden vastarintaliike, Résistance-Fer, joka arvioi saksalaisten toimittamia joukkojensiirtoja divisioonan tarkkuudella sotilasjunien määrien perusteella. 12. SS-panssaridivisioona Hitlerjugend arvioitiin miltei täysvahvuiseksi sillä perusteella, että sen kuljetuksiin oli tarvittu 84 tavarajunaa.[10]

Tuhotoiminnan ansiosta raideliikenne seisahtui Bourgognessa ja Itä-Ranskassa Suur-Saksan valtakunnan rajalle saakka. Dijonin seudulla katkaistiin 37 rautatielinjaa. Vastatoimina Résistance-Ferin toiminnalle saksalaiset teloittivat Ranskan rautatieläisiä ja kolmetuhatta heistä lähetettiin Saksaan leireille. Saksalaiset joutuivat korvaamaan Ranskan rautatieläisten puutteen tuomalla 2 500 saksalaista rautatieläistä Ranskan rautateille.[11] Rautateiden pommittaminen tai rautatien tuhoaminen pakotti panssarijoukot siirtymään maitse, joka lisäsi siirron polttoainekulutusta ja myös telaketjujen kulumista.

Osana taloudellista sodankäyntiä Yhdysvaltain 8. ilmavoimat pommittivat öljynpumppaamoja ja öljynjalostamoja, joilla aiheutettiin moottoroiduille joukoille polttoainepulaa.[12]

Vastarintaliikkeelle annettiin myös muita saksalaisia puolustajia haittaavia tehtäviä suoritettaviksi. Plan tortue (suomeksi suunnitelma kilpikonna) mukaan piti huoltoajoneuvojen käyttämille teille sirotella nastoja ja lasinsiruja, jotta sotilasajoneuvojen renkaat puhkesivat. Plan violetissa puolestaan kenraali Alphonse Antoinen suunnitelman mukaan PTT:n, posti-, lennätin- ja puhelinlaitoksen, henkilökunnan piti vahingoittaa maanalaisia tietoliikenneyhteyksiä saksalaisten vahingoksi, jotta heidän sotilaallinen tehokkuutensa vähenisi ja jotta he kaapeliyhteyksiä radioyhteyksillä korvatessaan joutuisivat alttiiksi liittoutuneiden signaalitiedustelulle ilmateitse.[13]

Saksalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisten kanuuna Atlantin vallilla

Saksalaiset olivat linnoittaneet ranta-alueen laajalti osana Atlantin vallin puolustusta. Tämä sai liittoutuneet siirtämään hyökkäyksensä ajankohtaa laskuveden aikaan. Ranta-aluetta vartioi 4 divisioonaa, joista ainoastaan yksi (352.) oli kokenut. Monet muut koostuivat saksalaisista, jotka eivät yleensä lääketieteellisistä syistä olleet kelvanneet vakinaispalvelukseen itärintamalle, sekä muista kansallisuuksista (pääasiassa venäläisistä), jotka olivat tarjoutuneet vapaaehtoisiksi taistelemaan saksalaisten puolella sotavankileirin sijaan. 21. panssaridivisioona vartioi Caenia, ja 12. SS-panssaridivisioona oli sijoitettu kaakkoon. Sen sotilaat oli suoraan värvätty Hitler-Jugendista 16-vuotiaina, ja se tulisi saamaan tulevassa taistelussa maineen sitkeänä taisteluyksikkönä. Jotkut Utah Beachin takana olevista alueista olivat saksalaisten toimesta tulvaveden peitossa laskuvarjohyökkäyksen varalta.

Joukot, rintamalohkot ja rintamasektorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranta-alue
6. kesäkuuta 1944
Rannikkokunnat Liittoutuneiden
maahanlaskujoukko
Lähtöalue Liittoutuneiden
maihinnousujoukko
Lähtöalue Saksalaisten ja saksalaisten joukossa taistelevien
georgialaisten ja puolalaisten joukko
Lähtöalue
Utah-rannan oikea sivusta
Utah-ranta
- Peter-kaista
- Queen-kaista
- Roger-kaista
- Sugar-kaista
- Tare-kaista
- Uncle-kaista
- Victor-kaista
- William-kaista

Pouppeville
Yhdysvaltain 82. maahanlaskudivisioona
Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioona
joukko B
- Yhdysvaltain 29. divisioona
joukko U
- Yhdysvaltain 4. divisioona
Saksan 709. jalkaväkidivisioona
Saksan 91. jalkaväkidivisioona
Saksan 243. jalkaväkidivisioona
Varrevillen seutu

Omaha-ranta
- Able-kaista
- Baker-kaista
- Charlie-kaista
- Dog-kaista
- Easy-kaista
- Fox-kaista
- George-kaista
Vierville-sur-Mer
Moulines
Saint-Laurent-sur-Mer
Colville-sur-mer
Sainte-Honorine-des-Pertes
joukko O

- Yhdysvaltain 1. divisioona
Portlandin saari Saksan 352. jalkaväkidivisioona
Gold-ranta
- How-kaista
- Item-kaista
- Jig-kaista
- King-kaista
Arromanches-les-Bains
Le Hamel
Ryes
Asnelles
Bazenville
Esquay-sur-Seulles
Meuvaines
La Rivière-Saint-Sauveur
Ver-sur-Mer
Crépon
Vaux-sur-Seulles
Sainte-Croix-Grand-Tonne
joukko G Saksan 352. jalkaväkidivisioona
Juno-ranta
- Love-kaista
- Make-kaista
- Nan-kaista
Graye-sur-Mer
-> Banville
->-> Creully
->->-> Le Fresne-Camilly
Courseulles-sur-Mer
Bernières-sur-Mer
Saint-Aubin-sur-Mer
joukko J
- kanadalaisia - Graye-sur-Mer
- kanadalaisia - Bernières-sur-Mer
- kanadalaisia - Saint-Aubin-sur-Mer
Saksan 716. jalkaväkidivisioona
Sword-ranta
- Oboe-kaista
- Peter-kaista
- Queen-kaista
- Roger-kaista
Saint-Aubin-sur-Mer
Langrune-sur-Mer
Luc-sur-Mer
Lion-sur-Mer
Hermanville-sur-Mer
Ouistreham
joukko S
- Saksan 21. Ps.D. - Luc-sur-Mer
- Saksan 21. Ps.D. - Lion-sur-Mer
- brittejä - Lion-sur-Mer
- brittejä - Hermanville-sur-Mer
- brittejä - Ouistreham
Saksan 716. jalkaväkidivisioona Saksan 21. Ps.D. - Caen
Sword-rannan vasen sivusta Band
- Able-kaista
- Baker-kaista
- Charlie-kaista
- Dog-kaista [14]
Britannian 6. prikaati
Britannian 5. laskuvarjoprikaati
Britannian 5. laskuvarjoprikaati ja Kanadan 1. laskuvarjoprikaati
Britannian 9. laskuvarjoprikaati
Amfrevillen seutu
Bréville-les-Montsin seutu
Varavillen seutu
Touffrévillen seutu

Alkuperäisissä operaatiokartoissa ovat alueiden nimet ovat Utah-alue, Omaha-alue, Gold-alue, Juno-alue ja Sword-alue, englanniksi Utah area, Omaha area, Gold area, Juno area ja Sword area. Kuitenkin lehdistössä ja sitten kirjallisuudessa alettiin käyttää nimitystä Utah-ranta, Omaha-ranta, Gold-ranta, Juno-ranta ja Sword-ranta, englanniksi Utah Beach, Omaha Beach, Gold Beach, Juno Beach ja Sword- Beach. Suomenkielisesti on käytetty usein rantojen englanninkielistä nimeä, mutta Jorma-Veikko Sappisen vuoden 2009 Antony Beevorin kirjan Normandia 1944 -käännöksessä nimien yleisnimiosa on suomeksi.

Liittoutuneiden hyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahanlasku Caenin-Cabourgin seudulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittouneista britit suorittivat maahanlaskun Horsa-liitolentokoneilla Orne- ja Dives-jokien väliselle alueelle Caenin, Troarnin, Cabourgin ja Quistrehamin väliselle alueelle Sword-rannan Montgomeryn komentamien joukkojen tulevalle vasemalle sivustalle. Amfrevilleen maahanlaskettiin kuudes prikaati ja Bréville-les-Montsin lounaispuolelle viides laskuvarjoprikaati Hernouvilettestä Ranvilleen johtavan tien pohjoispuolelle. Brittien joukoissa taistellut kanadalainen yhdeksäs laskuvarjoprikaati maahanlaskettiin Varavillen luoteispuolelle ja kahdeksas laskuvarjoprikaati eteläisimmäksi Touffrévillen lounaispuolelle. [15]

Maahanlaskuun liittyi hämäysoperaatio Titanic, jossa kuninkaallisten ilmavoimien neljäkymmentä pommituslennostojen Lockheed Hudson -, Handley Page Halifax - ja Short Stirling -pommikonetta pudotti alumiinisuikaleita saksalaisten tutkien hämäämiseksi sekä vielä valelaskuvarjohyppääjiä. Valelaskuvarjohyppääjistä kaksisataa pudoettiin Carentanin eteläpuolelle, viisikymmentä Divesjoen itäpuolelle ja viisikymmentä Caenin lounaispuolelle. Koska valelaskuvarjohyppääjät maahan tultuaan räjähtivät ja syttyivät tuleen, saksalaiset kutsuivat niitä rähjädenukeiksi (saksaksi eine Explosivpuppe). Valelaskuvarjohyppääjien uskottavuuden lisäämiseksi SAS lähetti myös pieniä oikeita laskuvarjohyppääjiä aiheuttamaan lisää sekaannusta saksalaisten joukoissa.

Valelaskuvarjohyppääjien pudotusalueen äärirajojen pinta-ala oli suurempi kuin viidennen laskuvarjoprikaatin, kuudennen prikaatin ja seitsemännen, kahdeksannen ja kanadalaisen yhdeksännen laskuvarjoprikaatin maahanlaskualueen alue.

Pegasus-silta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caenin kanavan 1936 rakennettu Pegasus-silta 1944. Englantilaiset kutsuvat siltaa myös Horsa-sillaksi sitä vastaan Horsa-liitolentokoneilla tehdyn hyökkäyksen vuoksi.

6. brittiläinen laskuvarjodivisioona oli ensimmäinen joukko-osasto, joka aloitti toiminnan, kymmenen minuuttia yli keskiyön. Sen tavoitteena oli Orne-joen itäpuolinen alue. Laskuvarjodivisioonan ensimmäinen Halifax-pommituslentokoneilla ilmaan hinattu ja Horsa-liitolentokoneilla Cabourgin rantalomakeskuksen lähelle maahanlaskettu yksikkö oli majuri John Howardin johtama 2. pataljoonan D-komppania.

Sen kohteena oli Pegasus-silta ja muut maihinnousualueen itäisen sivustan jokien ylityspaikat, Orne-joen ja Caenin kanavan sillat sekä tämän lisäksi tykkipatteri Mervillessä. Tykit tuhottiin ja sillat vallattiin ja pidettiin, kunnes kommandot vapauttivat heidät tehtävästään myöhään 6. kesäkuuta. Caenin kanavan silta, Pegasus-silta. Pegasus-sillan valtaukseen käytettiin kahta joukkuetta, josta ensimmäisen joukkueenjohtaja luutnantti Den Brotheridge kaatui kaulaansa saamastaan haavasta joukkueen ennätettyä siltaa pitkin vastarannalle ja saksalaisten ryhdyttyä aktiivisesti ampumaan. Toista joukkuetta johti luutnantti Dennis Fox.

Ouistreham[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4. kommandojoukko rantautui vapaan Ranskan joukkojen johtamana. Näitä joukkoja johti komentajakapteeni Philippe Kiefer. Noustuaan maihin joukot suuntasivat itään, sillä heillä oli erilliset kohteet Ouistrehamissa, ranskalaisilla bunkkeri ja Kasino ja briteillä kaksi patteria, jotka vartioivat rantaa. Bunkkeri osoittautui liian vahvaksi kommandojen PIAT-singoille, mutta Kasino vallattiin Centaur-panssarin avustuksella. Brittikommandot pääsivät molempien patterien luo, vain huomatakseen, että tykit oli siirretty pois. Jättäen loppusiivoukset jalkaväelle, kommandot vetäytyivät Ouistrehamista liittyäkseen muihin 1. erikoisjoukkoprikaatin joukkoihin, jotka etenivät sisämaahan liittyäkseen kuudenteen laskuvarjojoukkoon.

Osamaihinnousut rannoille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta jossa rantojen sijainnit

Sword Beach[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto valmisteli hyökkäystä tykistötulella 30 minuutin ajan klo 6.45–7.15. Tulivalmistelun jälkeen hyökkäysjoukot rantautuivat Sword Beachille noin klo 7.20. 40:stä amfibiopanssariajoneuvosta 28 pääsi rannalle ja ne jatkoivat annettua tehtäväänsä. Operaation miestappiot olivat 630 henkeä.[16] Ranskan kommandojoukot jatkoivat matkaa kohti Ouisterhamin kaupunkia ja brittijoukot saivat kosketuksen 6. divisioonan maahanlaskujoukkoihin. He kuitenkin epäonnistuivat odotetussa etenemisessä ja olivat edenneet päivän loppuun mennessä noin 8 kilometriä. Asetettu tavoite Caen jäi kuitenkin edelleen saksalaisten käsiin.

Juno Beach[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi kanadalaista sotilasta katselemassa saksalaisten Juno Beachin puolustusasemista rakentamaa pienoismallia Courseulles sur Merissä 6. kesäkuuta 1944

Kanadalaiset nousivat maihin aikataulustaan jäljessä, ja saivat siksi kärsiä nousuvedestä ja rannan miinoista. Tämän vuoksi menetettiin suurin osa ensimmäisen aallon kalustosta ja kärsittiin noin 50 % tappiot. Coursellesissa käytiin kiivaita katutaisteluita sillanpäätä lähestyvää 12. SS-panssaridivisioonaa vastaan.

Junolla maihinnousseet kanadalaiset joukot joutuivat kohtaamaan vahvat saksalaiset joukot. Saksalaisilla oli 11 raskasta 155 mm tykkipatteria, yhdeksän keskiraskasta 75 mm tykkipatteria, sekä konekivääripesäkkeitä, bunkkereita ja muita betonivarustuksia ja kaksi kertaa Omaha Beachin merivallin korkuinen este.

Esteistä huolimatta kanadalaiset olivat edenneet rannalta ja aloittivat etenemisensä sisämaahan. 1. husaarit 6. kanadalaisesta panssarirykmentistä olivat ainoa liittoutuneiden yksikkö, joka saavutti 6. päivän tavoitteensa ylittäessään Caen—Beyeux -moottoritien 15 km sisämaassa. Tämä johtui osittain siitä että kanadalaisilla oli suurin kostonhalu sillä he halusivat kostaa saksalaisille menetyksiään Dieppessä ja muilla sotanäyttämöillä.

D-Dayn loppuun mennessä 14 000 kanadalaista oli onnistuneesti rantautunut ja 3. kanadalainen divisioona oli tunkeutunut syvemmälle Ranskaan kuin mikään muu liittoutuneiden joukko, kohdaten Omahaa lukuun ottamatta kovinta vastarintaa. Ensimmäinen saksalaisten vastahyökkäys maihinnousua kohti kohdistui Sword ja Juno Beachien väliin ja kanadalaiset sinnittelivät useiden 12. SS-panssaridivisioonan rankkojen vastahyökkäysten armoilla 7. ja 8. kesäkuuta. Junon kokonaistappiot olivat 875 miestä.[16]

Gold Beach[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goldilla tappiot olivat 400 miestä.[16] Osasyy oli se että uivien Sherman-amfibiopanssareiden saapuminen viivästyi. Saksalaiset olivat linnoittaneet vahvasti rannalla olevan kylän ja tappioita kärsittiin siitä huolimatta, että laivasto tuhosi osan asemista sulkutulellaan. 50. divisioona kuitenkin voitti vaikeutensa ja eteni Bayeux’n-Caenin tielle päivän loppuun mennessä. Kukaan ei päässyt lähemmäksi tavoitteitaan.

Laivaston tulivalmistelu alkoi klo 5.10 risteilijä HMS Orionin ampuessa ensimmäiset laukaukset. Saksalaisten 155mm patteri vastasi tuleen mutta se hiljennettiin täysosumalla klo 8.45. Joukot nousivat maihin klo 7.25 alkaen. Päivän päättyessä lähes 25 000 sotilasta oli noussut tällä rannikkokaistaleella maihin.

47. kommando oli viimeinen brittien kommando, joka nousi maihin. Sen tehtävänä oli edetä sisämaahan ja sitten kääntyä länteen ja suorittaa 16 km:n marssi läpi vihollisen alueen hyökätäkseen rannikkosatamaan Port en Bessinissä. Tämä pieni satama oli hyvin kalkkikivikallioiden suojassa.

Omaha Beach[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousualus lähestyy Omaha Beachia 6. kesäkuuta 1944
Yhdysvaltalaissotilaita autetaan upotetusta maihinnousualuksesta Omahan rannalle
Yhdysvaltalaisia laskuvarjosotilaita ranskalaiskylästä vallatun hakaristilipun kanssa. Utah Beach, St. Marcouf, 8. kesäkuuta 1944.

Omaha Beachillä Yhdysvaltain 1. jalkaväkidivisioona koki kovimman koitoksen koko maihinnousussa. Suurin osa uivista Sherman-tankeista menetettiin ennen rantaan pääsemistä. Vastassa oleva Saksan 352. divisioona oli puolustajien parhaiten koulutettu divisioona ja asemissa jyrkkien, rantaa vartioivien kallioiden päällä. Kyseinen divisioona oli ollut edellisenä yönä harjoittelemassa maihinnousun torjuntaa. Virallinen tieto kertoo, että ”10 minuutissa, kun rampit oli laskettu, johtavasta komppaniasta oli tullut johtajaton ja täysin toimintakyvytön. Jokainen upseeri ja kersantti oli kuollut tai haavoittunut. Siitä oli tullut kamppailu selviämisestä ja pelastumisesta.” Divisioona menetti uusimpien tutkimusten mukaan noin 4300–6000 sotilasta.lähde? Tästä huolimatta selviytyneet järjestäytyivät uudelleen ja etenivät kohti sisämaata.

Massiivinen betoninen, kallion päällä sijainnut tykkiasema Pointe du Hocissa oli amerikkalaisen toisen Ranger-pataljoonan kohde. Heidän tehtävänsä oli kiivetä noin 30 metriä korkeita kallioita ylös vihollisen tulituksessa ja sitten hyökätä ja tuhota tykit, jotka olisivat voineet pommittaa Omaha- ja Utah-maihinnousualueita. Joukot pääsivät asemaan ja tykit, jotka oli siirretty todennäköisesti edeltävän pommituksen takia lähistölle suojaan, löydettiin ja tuhottiin. Ranger-joukkojen menetykset olivat raskaat, 225 miehestä kaatui 135.

Utah Beach[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utah Beachillä tappiot olivat 23 000 maihinnousseesta 197, vähäisimmät kaikista rannoista. Myös nämä joukot etenivät kohti sisämaata ja onnistuivat saamaan kontaktin laskuvarjodivisioonien osiin.

Yhdysvaltalaisten maahanlasku Viervilleen ja Sainte-Mère-Égliseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

82. ja 101. laskuvarjodivisioonat olivat vähemmän onnekkaita. Osaksi kokemattomien lentäjien ja osaksi maaston vaikeuden takia he tekivät maahanlaskun pahasti hajaantuneena. Jotkut putosivat mereen tai tahallaan tulvitetuille alueille. 24 tunnin jälkeen 101. laskuvarjodivisioonan miehistä vain 3 000 oli saatu kokoon. Monet jatkoivat harhailemista ja taistelua vihollisen rintamien takana päiväkausia. 82. laskuvarjodivisioona valtasi Sainte-Mère-Églisen varhain 6. kesäkuuta, tehden siitä ensimmäisen maihinnousussa vapautetun kylän.

Mulberry-satamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun hyökkäysjoukot olivat varmistaneet sillanpääaseman, kaksi koottavaa satamaa hinattiin osissa yli Englannin kanaalin. Satamat sijoitettiin Arromachesiin ja Omaha Beachille. Noin viikko maihinnousun jälkeen puhkesi kanaalissa pahin kesämyrsky 30 vuoteen ja tuhosi Omahan sataman 16. kesäkuuta. Tämän johdosta myös tarvikkeiden saaminen Normandiaan ja haavoittuneiden siirto kanaalin yli takaisin Englantiin oli pysähdyksissä. Osapuilleen 9 000 tonnia materiaalia saatiin rantaan Arromanchesin satamassa elokuun loppuun mennessä, jolloin Antwerpenin ja Cherbourgin satamat olivat jo liittoutuneiden hallussa ja saatiin käyttöön.

Saksalaisten puolustustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rannalla asemissa olleet saksalaiset puolustajat tekivät ainoastaan vähäistä vastarintaa — he olivat huonosti koulutettuja, heiltä puuttui kuljetuskalustoa ja varusteita. Lisäksi heitä oli pommitettu melkein viikko. Poikkeus oli 352. jalkaväkidivisioona, joka puolusti Omaha Beachiä — ja puolustuksen vahvuus siellä selittää suurelta osin kärsittyjä tappioita. Saksalaisilta komentajilta kesti useita tunteja saada varmistus, että kyse oli maihinnoususta eikä sarjasta hyökkäyksiä. Heidän kommunikaatiovaikeuksiaan pahensi se, että useat avainkomentajat eivät olleet paikalla. Amerikkalaisten laskuvarjojoukkojen hajaantuminen ja toiminta rintaman takana lisäsi tilanteen sekavuutta, kun joka puolelta Pohjois-Normandiasta tuli raportteja vihollisen joukoista.

Huolimatta tästä, 21. panssaridivisioona teki suunnitellun vastahyökkäyksen Swordin ja Junon väliin, ja lähes onnistui pääsemään merelle asti. Panssaritorjuntatykkien tiukka vastarinta ja pelko mottiin joutumisesta pakotti joukot kuitenkin vetäytymään ennen kesäkuun 6:nnen loppua. Joidenkin raporttien mukaan laskuvarjojoukkojen ylilentävissä aalloissa oli tärkeä syy saksalaisten vetäytymiseen.

Maihinnousun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousun suunnitelmat olivat tähdänneet Caenin ja Bayeux'n kaupunkien valtaamiseen ensimmäisenä päivänä ja kaikkien sillanpääasemien yhdistämiseen lukuun ottamatta Utahia. Tarkoitus oli työntää rintama 10–16 kilometrin päähän rannoista, mutta käytännössä yksikään näistä tavoitteista ei täyttynyt. Tappiot eivät kuitenkaan muodostuneet niin suuriksi, kuin pessimistisissä arvioissa oli odotettu. Esimerkiksi Churchill oli pelännyt 20 000 miehen tappioita, kun ne olivat todellisuudessa 10 000 miestä. Sillanpäät olivat myös kestäneet kaikki saksalaisten vastahyökkäykset.

Normandian rantaa muutama päivä maihinnousun jälkeen. Ilmasuojaa antoivat sulkupallot.

Seuraavien päivien tavoitteet olivat yhdistää sillanpääasemat, ottaa Caen haltuun ja valloittaa Cherbourgin syväsatama huoltoreitiksi.

Saksalaisten 12. SS-panssaridivisioona hyökkäsi kanadalaisten kimppuun 7. ja 8. kesäkuuta ja aiheutti suuret tappiot, mutta se ei saanut aikaan läpimurtoa liittoutuneiden sillanpääasemaan. Samaan aikaan eri sillanpääasemien joukot liittyivät toisiinsa. Sword yhdistyi 7. kesäkuuta, Omaha 10. kesäkuuta ja Utah 13. kesäkuuta. Liittoutuneet jopa vahvistivat rintamaa nopeammin kuin saksalaiset. Vaikka liittoutuneiden oli tuotava maihin kaikki tarvitsemansa materiaali, ilmaherruus ja Ranskan vastarintaliikkeen rautateille tuottama tuho teki saksalaisten joukkojen siirtämisen hitaaksi ja vaaralliseksi.

Alue Utahin ja Omahan takana oli tyypillistä normandialaista bocageksi kutsuttua maaseutua ja lehtomaastoa – vanhoja penkereitä ja pensasaitoja, jotka olivat jopa kolmen metrin paksuisia. Ne muodostivat tilkkuja, joiden seinämien läpi eivät edes panssarit päässet. Ne myös kestivät tulitusta ja tarjosivat näkösuojaa. Maasto oli ihanteellista saksalaisille puolustautumiseen. Yhdysvaltalainen jalkaväki etenikin hitaasti ja kärsi suuria tappioita edetessään kohti Cherbourgia. Maahanlaskujoukot kutsuttiin toistuvasti apuun käynnistämään uudestaan saksalaisten vastarinnan pysäyttämää etenemistä. Hitler oletti Cherbourgin kaupungin varuskunnan puolustautuvan loppuun asti ja estävän liittoutuneita saamasta satamaa haltuunsa. Sen sijaan, pyydettyään että yksi laukaus ammuttaisiin kohti porttia, Cherbourgin komentaja antautui 26. kesäkuuta.

Montgomery uskoi, että Caen olisi taistelun kannalta keskeinen kaupunki ja teki siitä kolmen erillisen hyökkäyksen kohteen 7. kesäkuuta – 1. heinäkuuta, ennen kuin se viimein piiritettiin ja pommitettiin rankasti 7. heinäkuuta. 18.–20. heinäkuuta Montgomery aloitti suurhyökkäyksen Caenin alueella kaikilla kolmella brittien panssaridivisioonalla tavoitteenaan tehdä läpimurto avoimeen maastoon, joka johtaisi Pariisiin. Hyökkäys oli ensin onnistua, mutta pysähtyi sitten saksalaisten improvisoituun vastarintaan, jossa 1. ja 12. panssaridivisioona puolustautui pioneerien toimiessa jalkaväkenä. Brittien panssaritappiot olivat suuret, mutta samalla saksalaisten reservejä sidottiin taisteluun ja amerikkalaisten 24. heinäkuuta käynnistämä hyökkäys onnistui etelässä. Suurin osa saksalaisten vastarinnasta eliminoitiin lopulta 21. elokuuta, kun kanadalaiset ja puolalaiset joukot sulkivat Chambois’n motin. Pariisin vapautukseen tähdännyt operaatio käynnistettiin muutama päivä tämän jälkeen.

Kronologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 5. - 6. kesäkuuta – Yhdysvaltalaisten 82. ja 101. laskuvarjodivisioona ja brittien 6. laskuvarjodivisioona tekevät maahanlaskun.
  • 6. kesäkuuta – Mereltä tulevat D-Dayn maihinnousut.
  • 25. - 29. kesäkuuta – Operaatio Epsom, hyökkäys lännessä Caenista, jonka saksalaiset torjuvat.
  • 7. heinäkuuta – Caen vallataan viimein.
  • 17. heinäkuuta – Erwin Rommel haavoittuu vakavasti, kun hänen autonsa joutuu liittoutuneiden ilmahyökkäyksen kohteeksi.

Normandian maihinnousuun liittyvät operaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian maihinnousu oli laaja kokonaisuus, jota valmistelemaan, toimeenpanemaan ja jonka jatkoksi tehtii useita eri operaatioita.

Normandian maihinnousuun
liittyvät operaatiot
Valmistava vaihe Alkuvaihe Jatkovaihe Selite
kevät 1943 – Fortitude Normandiaan suunnitelluksi tehtävän maihinnousun paikan salaaminen: harhauttaminen saksalaiset uskomaan, että maihinnousu tehdään todennäköisimpään paikkaan, Pas-de-Calaisiin, ja että liittoutuneet saattavat hyökätä myös Norjan valtakunnankomissariaattiin.
kesäkuu 1944 – Taxable Saksalaisten tutkien ja puolustavien joukkojen hämääminen maihinnousun suorituspaikoista.
kesäkuu 1944 – Titanic Saksalaisten tutkien ja puolustavien joukkojen hämääminen maihinnousun suorituspaikoista.
1944 Neptunus Normandian maihinnousuun liittyvä kuljetusten ja ylimenon valmistelu sekä maihinnousun ensimmäinen vaihe määritellyille alueille huoltoineen.
25. kesäkuuta 1944 Dauntless Brittiläisen XXX armeijakunnan epäonnistunut hyökkäys Caeniin
25.–29. kesäkuuta 1944 Epsom Brittiläisen VIII armeijakunnan epäonnistunut hyökkäys Caeniin
7.–8. heinäkuuta 1944 Charnwood Brittiläisen I armeijakunnan pyrkimys murtaa saksalaisten puolustuslinja Bretagnessa
10. heinäkuuta 1944 Jupiter Brittiläisen VIII armeijakunnan hyökkäys Caenin pohjoispuolisen alueen valtaaminen
15. heinäkuuta 1944 Greenline Brittiläisten XXX ja XII armeijakuntin hyökkäys
18.–20. heinäkuuta 1944 Goodwood Brittiläisten I ja VIII armeijakuntien sekä Kanadan II armeijakunnan hyökkäys Caenin alueen lopullinen valtaaminen
24.–28. heinäkuuta 1944 Cobra Yhdysvaltain VII armeijakunnan hyökkäys rannikolta sisämaahan
25. heinäkuuta 1944 Spring Kanadan II armeijakunnan hyökkäys
30. heinäkuuta – 7. elokuuta 1944 Bluecoat Brittiläisen 2. armeijan Viren koillispuolisen alueen valtaaminen Bretagnessa
6.–8. elokuuta 1944 Lüttich Saksan XLVII panssariarmeijakunnan vastahyökkäys Mortainiin
7.–10. elokuuta 1944 Totalize Kanadan 1. armeijan Falaisen pohjoispuolisen alueen valtaaminen
14.–17. elokuuta 1944 Tractable Kanadan 1. armeijan hyökkäys

Ensimmäisten päivien tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian maihinnoususta esitettiin monenlaisia suuria tappioennusteita ja pelättiin, että sen ensimmäinen vaihe, operaatio Neptunus, voisi epäonnistua. Kuitenkin saksalaisten vastatoimien viipyessä lähinnä panssarijoukkojen käytöstä johtuneen linjariidan vuoksi liittoutuneet onnistuivat pitämään asemiaan, vaikka Caenin kaupungin valtaaminen viivästyi. 6. kesäkuuta 1944 saksalaiset lähettivät vastahyökkäykseen 21. Ps.D.:n, joka pääsi Englannin kanaalin rantaan jakaen liittoutuneiden maihinnousujoukot kahtia illalla noin kello 20. Kuitenkaan voima ei riittänyt laajentamaan aukkoa maihinnousijoiden rintamassa ja saksalaiset joutuivat vetäytymään.

Liittoutuneiden tappiot 6.-20. kesäkuuta 1944 Kokonaistappiot vuorokausitappio kaatuneet vuorokausitappio haavoittuneet vuorokausitappio kadonneet vuorokausitappio
Britit 13 572 905 1 842 123 8 599 573 3 131 209
Kanadalaiset 2 815 188 363 24 1 359 91 1093 73
Yhdysvaltalaiset 24 162 1 611 3 082 205 13 121 875 7 959 531 [17]
Yhteensä 40 549 2 703 5 287 352 23 079 1 539 12 183 812 [18]

Ensimmäisten päivien aikana, noin 6. kesäkuuta – 10. kesäkuuta 1944 oli kaaos joukkojen keskuudessa niin suuri, ettei mitään tappiolukuja kyetty muodostamaan hyväksyttävällä tarkkuudella. Kadonneiksi uskottuja sotilaita oli liittynyt muihin joukko-osastoihin ja osa haavoittuneista oli lähetetty hoidettavaksi Englantiin ilmoittamatta siitä, minkä seurauksena haavoittuneita pidettiin kadonneina. [19]

Saksalaiset joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaväkijoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 36 jalkaväkidivisioonaa

Normandian sektori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanaalisaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssarijoukot ja panssarijääkärijoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittien rintamalohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisten rintamalohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkki Sainte-Mère-Églisessä.

Sillanpää, jonka liittoutuneet loivat Normandiaan, oli keskeinen länsiliittoutuneille, jotka siten saivat vietyä sodan saksalaisten omalle maaperälle. On esitetty, että Neuvostoliiton asevoimat olisivat kyenneet Saksan voittamiseen ilman läntisiä asevoimia ja että tämä taistelu oli tarpeeton sotilaallisen voiton saavuttamiseksi Saksasta.

Toisaalta on esitetty, että ilman toista rintamaa Neuvostoliitto olisi miehittänyt koko Manner-Euroopan. Länsiliittoutuneiden läsnäolo Länsi-Euroopassa auttoi luomaan länsiliittoutuneille aseman sodanjälkeisessä kylmässä sodassa ja esti Neuvostoliiton hallintomallin käyttöönoton keskeisessä Eurooppassa. Tästä näkökannasta Normandian maihinnousu on nähtävä jo osana toista maailmansotaa seurannutta kylmää sotaa.[3]

Maihinnousun muisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandiassa nykyään käyvä vierailija löytää paljon muistoja vuoden 1944 tapahtumista. Huomattavimpia ovat rannat, jotka ovat edelleen tunnettuja invaasion koodinimillään. Seuraavaksi tulevat laajat hautausmaat – rivikaupalla identtisiä valkoisia hautaristejä ja Daavidin tähtiä, huolellisesti hoidettuina, muistuttaen liittoutuneiden tappioista. Rantojen lähellä olevat tiet on nimetty niillä taistelleiden yksiköiden mukaan ja siellä täällä olevat muistomerkit muistuttavat merkittävistä sattumuksista. Keskeisissä paikoissa, kuten Pointe du Hocilla ja Pegasus-sillalla, on muistomerkkejä tai pieniä museoita. Mulberry-satama on edelleen Arromanchesin edustalla meressä. St. Mère-Églisessä laskuvarjosotilasnukke roikkuu kirkontornista. Juno Beachille Kanadan hallitus on rakentanut massiivisen muistomerkin ja tietokeskuksen, kunnioittaen yhtä Kanadan armeijan historian keskeisimmistä taisteluista. Joka vuosi sotineiden maiden valtionpäämiehet käyvät muistotilaisuudessa Normandian rannalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zetterling, p. 32: "On 25 July there were 812,000 US soldiers and 640,000 British in Normandy."
  2. Zetterling, p. 32: "When Operation Cobra was launched, the Germans had brought to Normandy about 410,000 men in divisions and non-divisional combat units. If this is multiplied by 1.19 we arrive at approximately 490,000 soldiers. However, until July 23, casualties amounted to 116,863, while only 10,078 replacements had arrived."
  3. a b Battle of Normandy, also known as D-Day or Operation Overlord Otherground, LLC. Viitattu 14.10.2007. (englanniksi)
  4. Normandia 1944, sivut 9-11, luku 1 Päätös, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 13:43 EEST
  5. Normandia 1944, sivu 11, luku 1 Päätös, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 13:43 EEST
  6. Normandia 1944, sivu 10, luku 1 Päätös, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 13:43 EEST
  7. Normandia 1944, sivu 26, luku 2 Lothringenin ristin kantaja, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 14:02 EEST
  8. Normandia 1944, sivut 83, luku 6 Armada ylittää kanaalin, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 19:56 EEST
  9. Normandia 1944, sivu 44, luku 3 Englannin kanaalin vartiointi, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 14:24 EEST
  10. Normandia 1944, sivut 54-55, luku 4 Hyökkäysalueen sulkeminen, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 14:56 EEST
  11. Normandia 1944, sivu 55, luku 4 Hyökkäysalueen sulkeminen, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 14:56 EEST
  12. Normandia 1944, sivu 55, luku 4 Hyökkäysalueen sulkeminen, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 15:03 EEST
  13. Normandia 1944, sivu 55, luku 4 Hyökkäysalueen sulkeminen, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364 ,viitattu 16. toukokuuta 2012 kello 15:03 EEST
  14. http://www.wlb-stuttgart.de/seekrieg/44-06.htm
  15. http://www.pegasusarchive.org/normandy/frames.htm
  16. a b c Tieteen kuvalehti Historia 4/2014, s.14-29
  17. Beevor, 160
  18. Beevor, 160
  19. Beevor, 160

Whitley M J: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Operaatio Overlord.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta D-Day.