Yhdistyneet kansakunnat

United Nations 联合国 Organisation des Nations unies Организация Объединённых Наций Organización de las Naciones Unidas
Perustettu	1945
Päämaja	Manhattan, New York kansainvälinen vyöhyke
Jäsenet	193 jäsenvaltiota
Viralliset kielet	venäjä, ranska, espanja, englanti, arabia, kiina
Pääsihteeri	Ban Ki-moon ( Etelä-Korea)
Sivusto	www.UN.org

Yhdistyneet kansakunnat (lyhenne YK) on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö, joka perustettiin 24. lokakuuta 1945 San Franciscossa Kansainliiton korvaajaksi. Maailmanjärjestö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia.

Perustamispäivä 24.10. on kansainvälinen YK:n päivä, ja se aloittaa YK:n aseidenriisuntaviikon.

Yhdistyneiden kansakuntien viralliset kielet ovat englanti, ranska, espanja, venäjä, kiina ja arabia: näistä päivittäisessä käytössä ovat englanti ja ranska.

Organisaatio

YK:n päämaja New Yorkissa

Yleiskokouksen istuntosali YK:n päämajassa New Yorkista.

Turvallisuusneuvoston sali New Yorkissa.

YK:n organisaatio muodostuu kuudesta pääelimestä sekä New Yorkissa sijaitsevasta päämajasta. YK:n pääelimiä ovat yleiskokous, turvallisuusneuvosto, talous- ja sosiaalineuvosto, huoltohallintoneuvosto, kansainvälinen tuomioistuin ja sihteeristö.

Yleiskokous

Yhdistyneiden kansakuntien päätöksiä tekee yleiskokous. Jokainen jäsenvaltio voi osallistua New Yorkissa pidettävään kokoukseen. YK:n yleiskokous avataan syyskuussa ja se jatkuu seuraavan yleiskokouksen alkuun saakka. Käytännössä yleiskokouksessa tapahtuu eniten syksyllä, kun asioita käsittelevät komiteat kokoontuvat.

Turvallisuusneuvosto

Yhdistyneiden kansakuntien päätösten toimeenpanon kannalta on keskeinen päätöslauselmia antava turvallisuusneuvosto. Turvallisuusneuvostossa on 15 jäsentä kerrallaan, joista pysyviä jäsenvaltioita ovat Venäjä (Neuvostoliiton kansainvälisoikeudellisena seuraajavaltiona), Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Yhdysvallat ja Kiinan tasavallan sijaan 1971 paikan saanut Kiinan kansantasavalta. Näillä pysyväisjäsenillä on turvallisuusneuvostossa veto-oikeus, jolla yksikin niistä voi estää minkä tahansa päätöslauselmaehdotuksen voimaantulon.

Muut turvallisuusneuvoston jäsenvaltiot vuorottelevat. Maat kampanjoivat päästäkseen turvallisuusneuvostoon ja valinta tapahtuu vaalilla. Käytännössä järjestelmä muistuttaa kiertojärjestelmää. Niillä ei ole veto-oikeutta turvallisuusneuvoston päätösehdotuksiin. Turvallisuusneuvosto kokoontuu New Yorkissa.

Talous- ja sosiaalineuvosto

Myös talous- ja sosiaalineuvosto toimii New Yorkissa. Sen päätöksenteossa on mukana nykyisin 54 jäsenmaata. Talous- ja sosiaalineuvoston alaisena toimivat muun muassa UNESCO, WHO ja FAO sekä muut vastaavat erityisjärjestöt.

Huoltohallintoneuvosto

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siihenastiset Saksan siirtomaat sekä eräät Turkille Lähi-idässä kuuluneet alueet joutuivat voittajavaltioiden hallintaan Kansainliiton mandaattialueina. Muutamat niistä, kuten Irak ja Libanon, itsenäistyivät jo ennen toista maailmansotaa tai sen aikana. Kun YK perustettiin, muutettiin jäljellä olleet mandaattialueet YK:n huoltohallintoalueiksi. Niiden hallintoa hoiti YK:n antamalla valtuutuksella jokin jäsenvaltio, yleensä sama, jonka hallussa ne olivat ennestään olleet mandaattialueina. Tällaisia alueita koskevia asioita käsittelemään perustettiin YK:n huoltohallintoneuvosto.

Myöhemmin kaikki huoltohallintoalueet itsenäistyivät, viimeisenä Palau vuonna 1994, minkä jälkeen huoltohallintoneuvosto ei ole enää toiminnassa. Sitä koskevia YK:n peruskirjan artikloja ei kuitenkaan ole virallisesti kumottu.

Kansainvälinen tuomioistuin

Kansainvälinen tuomioistuin sijaitsee Haagissa, Alankomaissa. Sen tehtävänä on hoitaa valtioiden välisiä kiistoja.

Sihteeristö

Sihteeristö palvelee muita YK:n elimiä ja panee toimeen tehdyt päätökset. Sen tehtävänä on kokousten ja konferenssien järjestäminen sekä taustamateriaalien tuottaminen ja loppuraporttien laatiminen. Sihteeristö esimerkiksi johtaa katastrofi- ja kehitysapuhankkeita sekä valvoo vaalijärjestelyjä eri puolilla maailmaa.

Sihteeristön työntekijöiltä vaaditaan sitoutumista ainoastaan YK:n palvelukseen, mikä tarkoittaa, että sihteeristö ei saa ottaa vastaan minkään maan hallituksen tai viranomaisen ohjeita.

YK-sihteeristössä työskentelee noin 14 000 ihmistä, joista noin kolmannes New Yorkin päämajassa. Sihteeristöä johtaa YK:n pääsihteeri, jonka yleiskokous nimittää turvallisuusneuvoston suositusten pohjalta viideksi vuodeksi kerrallaan.

Pääsihteeri

Ban Ki-moon, YK:n pääsihteeri 2007 alkaen.

Yhdistyneiden kansakuntien operatiivista toimintaa johtaa Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri (engl. Secretary General).

Ensimmäinen varsinainen pääsihteeri oli norjalainen Trygve Lie (1946–1952), joka erosi kesken toisen vuonna 1950 alkaneen kautensa pääasiassa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton toivomuksesta.

Toinen pääsihteeri, ruotsalainen Dag Hammarskjöld (1953–1961), oli myös aktiivinen pyrkien rakentamaan Yhdistyneille kansakunnille itsenäistä roolia. Hän sai surmansa Pohjois-Rhodesiassa lento-onnettomuudessa yrittäessään ratkoa Kongon kriisiä esikuntansa kanssa.

Kolmas pääsihteeri oli burmalainen (myanmarilainen) U Thant (1961–1971). Neljännen pääsihteerin, itävaltalaisen Kurt Waldheimin (1972–1981) jatko kolmannelle pääsihteerikaudelle jäi Kiinan kansantasavallan esittämään vetoon. Viides pääsihteeri oli perulainen Javier Pérez de Cuéllar (1982–1991) ja kuudes egyptiläinen Boutros Boutros-Ghali (1992–1996), jonka jatko toiselle kaudelle jäi Yhdysvaltain vetoon.

Seitsemännen pääsihteerin Kofi Annanin toinen kausi päättyi vuoden 2006 lopussa. Hänen seuraajakseen ilmoittautui seitsemän varsinaista ehdokasta, joista eteläkorealainen Ban Ki-moon voitti kaikki turvallisuusneuvoston koeäänestykset ja valittiin kahdeksanneksi pääsihteeriksi yleiskokouksessa 13. lokakuuta 2006.

Historia

Atlantin julistuksesta Yhdistyneiksi kansakunniksi

Churchill ja Roosevelt HMS Prince of Walesilla 1941.

Alun perin Yhdistyneet kansakunnat perustettiin liittoutuneiden maiden perustalle. Yhdistyneitä kansakuntia olivat ne maat, jotka liittyivät Winston Churchillin ja Franklin Rooseveltin 14. elokuuta 1941 taistelulaiva HMS Prince of Walesilla allekirjoittamaan kahdeksan kohdan Atlantin julistukseen. Julistuksessa määriteltiin Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan toista maailmansotaa koskevia tavoitteita, ja sitä on verrattu Yhdysvaltain presidentti Wilsonin neljäntoista kohdan ohjelmaan. Atlantin julistus oli osa Rooseveltin politiikkaa liittää Yhdysvallat toiseen maailmansotaan Britannian puolelle kuitenkaan sotaa itse julistamatta.

Yhtyminen Atlantin julistukseen tapahtui hyväksymällä 1. tammikuuta 1942 annettu Yhdistyneiden kansakuntien julistus, missä viitattiin Atlantin julistuksen periaatteisiin. Tämän vuoksi YK:n perustajajäseniin kuuluivat aluksi toisen maailmansodan voittajavaltiot Kiinan tasavalta, Neuvostoliitto, Ranska, Britannia ja Yhdysvallat liittolaisineen.

Avoin liittoutuneiden järjestö

YK:n jäsenyys määriteltiin avoimeksi kaikille "rauhaa rakastaville valtioille", jotka hyväksyvät YK:n peruskirjan vaatimukset ja ovat järjestön mielestä halukkaita ja kykeneviä täyttämään nämä vaatimukset käytännössä. Toisessa maailmansodassa hävinneellä puolella olleet valtiot saattoivat liittyä jäseniksi vasta myöhemmin, kun niiden suhteet voittajiin oli saatu sopimuksin selvitetyksi.

YK:n maailmanpoliittinen merkitys alkoi korostua Korean sodan aikana. Neuvostoliitto boikotoi turvallisuusneuvoston istuntoja, joissa Kiinan tasavalta edusti Kiinaa. Neuvostoliiton vaatimus Kiinan kansantasavallan jäsenyydestä sai aikaan sen, että Yhdysvallat liittolaisineen kykeni käymään Korean sodan (1950–1953) YK:n nimissä. Näin Neuvostoliiton liittolaiset, Pohjois-Korea ja sitä tukevat kommunistisen Kiinan vapaaehtoiset, voitiin tuomita hyökkääjinä YK-järjestelmänkin puitteissa. Myös Neuvostoliitto ryhtyi sen jälkeen käyttämään veto-oikeutta turvallisuusneuvoston päätöslauselmia laadittaessa sekä valvomaan uusien jäsenvaltioiden hyväksymistä.

YK:n täydentäminen uusilla jäsenvaltioilla muotoutui jäseneriksi, ja Neuvostoliitto pyrki valvomaan sitä, että jokaisessa jäsenerässä olisi ollut myös sille ulkopoliittisesti myönteisiä valtioita, jottei länsivaltojen määräävyys YK:n yleiskokouksessa olisi lisääntynyt. 1970-luvulle tultaessa oli länsivaltojen määräävyys tasoittunut itsenäistyneiden siirtomaiden tullessa YK:n jäseniksi ja toisaalta pääasiassa kehitysmaista muodostuvien sitoutumattomien maiden liikkeen vuoksi. Yhdysvallat kykeni kuitenkin puolustamaan turvallisuusneuvostossa ulkopolitiikkaansa turvallisuusneuvoston viidelle pysyvälle jäsenelle varatulla veto-oikeudella mm. Israelia koskevien päätöslauselmien osalta. YK:n yleiskokouksessa kuitenkin Israelin valtioajatus, siionismi, määriteltiin lähinnä kehitysmaiden ja arabimaiden voimin rasismiksi, mikä myöhemmin kumottiin.

Jäsenvaltiot

YK:n jäsenvaltiot

Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan allekirjoitti 26. kesäkuuta 1945 San Franciscossa 51 valtiota. Se astui voimaan 24. lokakuuta 1945, kun turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsentä ja suurin osa muista YK:n silloisista jäsenvaltioista oli sen ratifioinut.

Neuvostoliitosta YK:iin liittyivät Neuvostoliitto itse, sekä siihen jäseninä kuuluvat neuvostotasavallat Ukraina ja Valko-Venäjä, jotka olivat kärsineet erityisen paljon oltuaan taistelualueina toisessa maailmansodassa. Neuvostoliitto epäili brittiläisten kansainyhteisömaiden tuovan Britannialle moninkertaisen äänimäärän, kun taas Yhdysvaltain osavaltioiden ryhtyminen suoraan YK:n jäseniksi Valko-Venäjän tai Ukrainan tapaan olisi voinut olla Yhdysvaltain perustuslain vastaista.

Pohjoismaista Norja ja Tanska kuuluivat perustajajäseniin. Ruotsi ja Islanti liittyivät jäseniksi vuonna 1946.

Toisessa maailmansodassa hävinneellä puolella olleille valtiolle, muun muassa Suomelle, mahdollisuus anoa YK:n jäsenyyttä muodostui vasta Pariisin rauhansopimuksen tultua voimaan syksyllä 1947. Kuitenkin suurvaltojen, lähinnä Neuvostoliiton sekä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten, välisestä tasapainopolitiikasta johtui se, ettei 1950–1954 Yhdistyneisiin kansakuntiin otettu uusia jäseniä, ennen kuin niitä oli riittävän suuri ja tasapuolinen joukko. Vasta 14. joulukuuta 1955 YK:n jäseniksi hyväksyttiin samanaikaisesti Albania, Bulgaria, Ceylon (nyk. Sri Lanka), Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Jordania, Kambodža, Laos, Libya, Nepal, Portugali, Romania, Suomi ja Unkari.

Kylmän sodan vuoksi myös molemmat Saksat olivat kauan YK:n ulkopuolella ja hyväksyttiin jäseniksi vasta vuonna 1973.

Kun Afrikassa sijainneet entiset siirtomaat etupäässä 1960-luvulla itsenäistyivät, ne liittyivät yleensä YK:n jäseniksi lyhyen ajan kuluessa itsenäistymisestään. Poikkeuksena oli valkoisen vähemmistöhallituksen itsenäiseksi julistama Rhodesia, nykyinen Zimbabwe, joka ei saanut kansainvälistä tunnustusta, ennen kuin siellä 1980-luvulla oli siirrytty enemmistövaltaan.

Kiina ja YK

Merkittävä muutos Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioiden piirissä tapahtui 1971, kun Yhdistyneiden kansakuntien perustajajäsen, Kiinan tasavalta, syrjäytettiin Yhdistyneistä kansakunnista ja Kiinaa edustamaan valittiin Kiinan kansantasavalta Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen oikeuksin. Tämä Yhdysvaltain aikaansaama hanke perustui Richard Nixonin hallinnon ulkoasianministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian, minkä tarkoituksena oli päästä vetämään yhdysvaltalaisjoukot Vietnamista ilman, että Yhdysvaltain liittolaisena toiminut Etelä-Vietnam olisi hävinnyt Vietnamin sodan Kiinan kansantasavallan Pohjois-Vietnamille myöntämän tuen vuoksi. Toinen mahdollistaja Yhdysvaltain Mao Zedongin johtaman Kiinan kansantasavallan tunnustamiseksi 1971 oli Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli Hruštševin johdolla sanoutunut irti stalinismista.

Syrjäytettyään Kiinan tasavallan Yhdistyneistä kansakunnista Yhdysvallat kuitenkin takasi lainsäädännöllään Taiwanin tosiasiallisen itsenäisyyden sotilasavun ja turvallisuustakuiden muodossa. Taiwan 1971 oli Guomingdangin hallitsema diktatuuri, jota johti Jiang Jieshi, joka piti kiinni tiukasti yhden Kiinan politiikasta eli siitä, että Kiinan tasavalta Taiwanilla on Kiinan valtion ainoa laillinen edustaja, ja Kiinan kansantasavalta on kapinallinen osa tätä Kiinaa. Myös Kiinan kansantasavalta pitää vielä nykyään kiinni yhden Kiinan politiikasta, jonka mukaan Taiwan on Kiinan kansantasavallan kapinallinen maakunta. Kiinan tasavallan demokratisoiduttua Guomingdang joutui välillä oppositioon, ja jotkut kannattavat myös yhden Kiinan politiikasta luopumista ja Taiwanin itsenäisyyttä.

Uusimpia jäseniä

Sveitsi kieltäytyi pitkään liittymästä YK:hon, koska ei katsonut sen soveltuvan yhteen puolueettomuutensa kanssa. Vasta syyskuussa 2002 se liittyi jäseneksi samaan aikaan kuin tuolloin itsenäistynyt Itä-Timor. 28. kesäkuuta 2006 Montenegro liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin 192. jäsenvaltiona. Viimeksi järjestöön liittyi 14. heinäkuuta 2011 193. jäsenvaltio, Etelä-Sudan.

Suomi ja YK

Suomi jätti jäsenhakemuksen heti Pariisin rauhansopimuksen tultua voimaan 1947. Suurvaltapoliittisista syistä Suomi samoin useat muutkin maat kuitenkin hyväksyttiin jäseniksi vasta 14. joulukuuta 1955. Jo edellisenä vuonna oli kuitenkin perustettu Suomen YK-liitto tiedotusta antamaan ja koulutusta järjestämään.

Suomi korosti asemaansa YK:n jäsenenä ja puolueettomana rauhanturvaamisen kannattajana. Suomen ensimmäinen merkittävä ulkopoliittinen toimi Yhdistyneiden kansakuntien piirissä oli kiireellä järjestetty osallistuminen UNEF I -rauhanturvaoperaatioon Siinailla Suezin kriisin jälkeen. Sittemmin Suomi on ollut aktiivinen rauhanturvatoiminnassa, kansainvälisen oikeuden kehittämisessä, aseidenriisunnassa sekä monenkeskisissä kehitysyhteistyöhankkeissa. 1960-luvulta alkaen Suomi on antanut kehitysapua.

Muutamia suomalaisia on ollut YK:ssa korkeissa asemissa. Helvi Sipilä oli järjestön ensimmäinen naispuolinen apulaispääsihteeri. Martti Ahtisaari on toiminut apulaispääsihteerinä, pääsihteerin erityisedustajana Namibiassa ja erityislähettiläänä Kosovo-neuvotteluissa. Harri Holkeri toimi yleiskokouksen puheenjohtajana 2000–2001.

28. toukokuuta 2008 ulkoministeriö julkaisi Suomen YK-strategian, jossa hahmotellaan muun muassa Suomen tavoitteet YK:ssa ja sen operaatioissa ja yhteistyöhankkeissa. Sen mukaan "Suomi pitää YK:ta keskeisimpänä monenkeskisen yhteistyön välineenä".

Rahoitus

Yhdistyneiden kansakuntien sihteeristö laatii maailmanjärjestön sääntömääräisen talousarvion joka toinen vuosi. YK-virkamiesten palkat ja matkustuskustannukset käsittävät noin 60 prosenttia budjetista.

Sen sijaan esimerkiksi rauhanturvatoiminnan, katastrofiavun tai alajärjestöjen kehitysaputoiminnan rahoitusta ei lasketa kuuluvaksi sääntömääräisen talousarvion piiriin.

Jäsenvaltiot maksavat osuutensa niiden maksukykyyn perustuvan prosenttiasteikon mukaisesti, jonka yleiskokous on hyväksynyt. Vuonna 2000 yhden valtion maksimiosuudeksi YK-budjetista määriteltiin 22 prosenttia; tämä on Yhdysvaltain maksuosuus. Vuonna 2001 muut suurimmat maksajat ja niiden osuudet budjetista olivat:

• Japani 19,63 %
• Saksa 9,82 %
• Ranska 6,50 %
• Yhdistynyt kuningaskunta 5,57 %
• Italia 5,09 %
• Kanada 2,57 %
• Espanja 2,53 %
• Brasilia 2,39 %

Saavutuksia

YK:n toiminnan ansiosta yli 80 entistä siirtomaavaltiota on saavuttanut itsenäisyytensä ja noin 170 alueellista konfliktia on ratkaistu rauhanomaisesti. Maailmanjärjestö on ollut mahdollistamassa vapaita vaaleja ainakin 45 valtiossa. Lisäksi YK on auttanut yli 80 poliittisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen sekä ihmisoikeuksiin liittyvän sopimuksen täytäntöönpanossa.

Kritiikkiä

Valtioiden vahva asemaa kansainvälisessä järjestelmässä on arvosteltu.^{kenen mukaan?} YK:ssakin valtiot käyttävät pääasiallista valtaa. Useista asioista päättävät jäsenvaltioiden hallitusten edustajat, usein valtionpäämiehet sekä ulko- tai pääministerit. Päätöksiä valmistelevat YK-virkamiehet ja -edustajat, jotka ovat jäsenvaltioista rekrytoituja korkea-arvoisia virkamiehiä. Järjestelmä poikkeaa merkittävästi länsimaisista yhteiskuntajärjestelmistä, joissa valta on viime kädessä kansalaisilla. Kansainvälisten ja globaalien kysymysten ja ongelmien ratkaisuissa yksittäiset kansalaiset joutuvat luottamaan hallitusten pätevyyteen ja tahtoon hoitaa yhteisiä asioita.

Valtioiden yksinoikeus kansainvälisessä päätöksenteossa saattaa polkea alleen yksittäisten ihmisten ja ryhmien tarpeita. YK-järjestelmässä tätä epäkohtaa ovat pyrkineet korjaamaan erilaiset kansalliset tai kansainväliset kansalaisjärjestöt. ^{[vanhentunut linkki]}

Kansalaisjärjestöt

Yhdistyneiden kansakuntien ihanteita vaalimaan ja järjestöä koskevaa tiedotusta hoitamaan on moniin maihin perustettu kansalaisjärjestöjä. Yksi näistä on Suomen YK-liitto.

Yhdistyneiden kansakuntien rakennus Sveitsin Genevessä.

Erityis-ja yhteistyöjärjestöt

Erityisjärjestöt

järjestö	lyhenne	päämaja	perustettu	jäsenvaltiot	kotisivu
Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö	FAO	Rooma, Italia	1945	191 jäsenvaltiota	www.fao.org/
Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö	ICAO	Montreal, Kanada	1947	191 jäsenvaltiota	www.icao.int/Pages/default.aspx
Kansainvälinen maatalousrahasto	IFAD	Rooma, Italia	1977	167 jäsenvaltiota	www.ifad.org/
Kansainvälinen työjärjestö	ILO	Geneve, Sveitsi	1919	184 jäsenvaltiota	www.ilo.org/global/lang--en/index.htm
Kansainvälinen merenkulkujärjestö	IMO	Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta	1959	170 jäsenvaltiota	www.imo.org/Pages/home.aspx
Kansainvälinen valuuttarahasto	IMF	Washington D.C., Yhdysvallat	1945	187 jäsenvaltiota	www.imf.org/external/index.htm
Kansainvälinen televiestintäliitto	ITU	Geneve, Sveitsi	1865	193 jäsenvaltiota	www.itu.int/en/pages/default.aspx
Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö	UNESCO	Pariisi, Ranska	1945	195 jäsenvaltiota	www.unesco.org/new/en/unesco/
Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö	UNIDO	Wien, Itävalta	1985	174 jäsenvaltiota	www.unido.org/index.php
Maailman postiliitto	UPU	Bern, Sveitsi	1874	192 jäsenvaltiota	www.upu.int/en.html
Maailman pankki	WBG	Washington D.C., Yhdysvallat	1945	187 jäsenvaltiota	www.worldbank.org/
Maailman terveysjärjestö	WHO	Geneva, Sveitsi	1948	194 jäsenvaltiota	www.who.int/en/
Maailman henkisen omaisuuden järjestö	WIPO	Geneve, Sveitsi	1967	185 jäsenvaltiota	www.wipo.int/portal/index.html.en
Maailman ilmatieteen järjestö	WMO	Geneve, Sveitsi	1950	183 jäsenvaltiota	www.wmo.int/pages/index_en.html
Maailman matkailu järjestö	UNWTO	Madrid, Espanja	1974	155 jäsenvaltiota	unwto.org/en
Kansainvälinen atomienergiajärjestö	IAEA	Wien, Itävalta	1957	152 jäsenvaltiota	www.iaea.org/
Maailman kauppajärjestö	WTO	Geneve, Sveitsi	1995	153 jäsenvaltiota	www.wto.int/index.htm

Muutamat erityisjärjestöistä ovat paljon vanhempia kuin YK itse, mutta toimivat nykyisin YK:n yhteydessä. Esimerkiksi Maailman postiliitto perustettiin jo vuonna 1874.

Yhteistyöjärjestöt

järjestö	lyhenne	päämaja	perustettu	kotisivu
Maailman ruokaohjelma	WFP	Rooma, Italia	1960	www.wfp.org
Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö	UNHCR	Geneve, Sveitsi	1950	www.UNHCR.org
Yhdistyneiden kansakuntien tasa-arvojärjestö	UN Women	New York, Yhdysvallat	2010	www.unwomen.org/
Yhdistyneiden kansakuntien lastenrahasto	UNICEF	New York, Yhdysvallat	1946	www.UNICEF.org
Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma	UNEO	Nairobi, Kenia	1972	www.unep.org
Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma	UNDP	New York, Yhdysvallat	1965	www.UNHCR.org
Yhdistyneiden kansakuntien pääomarahasto	UNCDF	New York, Yhdysvallat	1966	www.uncdf.org/english/index.php
Ionisoivan säteilyn vaikutusten tieteellinen komitea	UNSCEAR	Wien, Itävalta	1955	www.unscear.org/
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvosto	UNHRC	Geneve, Sveitsi	1993	www2.ohchr.org/english/bodies/hrcouncil/
Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehitysjärjestö	UNCTAD	New York, Yhdysvallat	1964	www.unctad.org/Templates/Startpage.asp?intItemID=2068&lang=1
Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan pakolaisjärjestö	UNRWA	Amman, Jordania	1949	www.unrwa.org/index.php

Katso myös

• Kansainliitto
• Luettelo Yhdistyneiden kansakuntien suurlähettiläistä
• Luettelo Yhdistyneisiin kansakuntiin liittyvistä lyhenteistä
• Rauhanturvaaminen
• Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot
• Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto
• Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous
• YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus

Aiheesta muualla

• Yhdistyneiden kansakuntien viralliset sivut
• Moreover Technologies: United Nations news (englanniksi)
• Suomen pysyvä YK-edustusto
• Atlantin julistus 1941
• Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan virallinen suomennos
• Yhdistyneiden kansakuntien 1942 julistuksen alkuperäisteksti
• Helsingin kaupunginkirjaston laatima esittely YK:n aseidenriisuntaviikolla 2006
• Suomen YK-liiton verkkoversio kirjasta "Pieni maailmankirja, YK:n toimintaa ja tavoitteita"
• Rauhan palkinnon lehdistötiedote
• Diploma The Nobel Foundation
• YK:n vuosittaiset merkkipäivät kalenteriisi

Kirjallisuutta

• Phyllis Bennis: Tulilinjalla YK. Like, 2005. ISBN 952-471-637-2 (nid.).
• toim. Annika Lindblom: Pieni maailmankirja: YK:n toimintaa ja tavoitteita. Suomen YK-liitto, 1995. ISBN 952-9694-14-8 (nid.).
• Yhdistyneet kansakunnat. UniPress, 2007. ISBN 978-951-579-052-1.

Nobelin rauhanpalkinto, palkinnonsaajat

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Institut de Droit International 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, d'Estournelles de Constant 1910: Bureau International Permanent de la Paix 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes 1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Office international Nansen pour les réfugiés 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr 1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: YK:n pakolaisapujärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Le 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov 1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim 2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson-Sirleaf, Karman