Kansanmurha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Muodot

Rasismi · Seksismi · Ikäsyrjintä
Uskonto · Koulu · Työ
Elitismi · Homofobia
Ksenofobia · Luokkasyrjintä
Miesviha · Naisviha
Nepotismi · Transfobia
Vammaiset

Uskontoryhmiä kohtaan

Muslimit · Juutalaiset · Kristityt
Uskonnottomat

Ilmeneminen

Apartheid · Etninen puhdistus
Holokausti · Kansanmurha
Lynkkaus · Orjuus · Vaino
Kiihotus · Valkoinen ylivalta
Rikos ihmisyyttä vastaan
Musta ylivalta · Pakkosiirto
Vihapuhe · Viharikos

Aiheeseen liittyvää

Ennakkoluulo · Moniarvoisuus
Monikulttuurisuus · Suvaitsevaisuus
Tasa-arvo · Poliittinen korrektius

 n  k  m 
Nordhausenissa sijainneen Natsien pakkotyöleirin uhreja.

Kansanmurha (oikeustieteessä joukkotuhonta) on jonkin tietyn etnisen, kielellisen, uskonnollisen tai muun ryhmän (yleensä vähemmistön) järjestelmällistä tuhoamista. Termin keksi Raphael Lemkin, ja aluksi sillä viitattiin armenialaisten kansanmurhaan ensimmäisen maailmansodan aikana sekä juutalaisten kansanmurhaan eli holokaustiin toisen maailmansodan aikana. Kansanmurhia tiedetään tapahtuneen useita ihmiskunnan historiassa antiikin ajasta lähtien.

Termin alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanmurha-termiä kehitti 1943 Yalen yliopiston oikeustieteenprofessori Rafael Lemkin (1900–1959). Hän keksi englannin kielen sanan genocide sanoista γένος, genos (kreikaksi: kansa tai heimo) – cide (latinastaoccidere – murhata tai tuhota). Lemkinin määritelmä kansanmurhalle perustui holokaustiin ja armenialaisten kansanmurhaan.

Lemkin esitti genocide-sanan käyttöön ottamista juridiseksi termiksi Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 9. joulukuuta vuonna 1948. Yleiskokous äänesti siitä 12. tammikuuta vuonna 1951, ja se hyväksyttiin viralliseksi nimitykseksi kansanmurhalle (yleiskokouksen päätöslauselma 260 [III]).

Ensimmäisissä termin määrittelyissä kansanmurhaan liitettiin rikokset poliittista, uskonnollista, rotu- tai muuta ryhmää vastaan. Neuvostoliitto vastusti tätä ankarasti ja poliittinen ryhmä tiputettiin määritelmästä. Neuvostoliitto liittolaisineen pyrki myös saamaan mukaan aikomukset tuhota kansallisen, rodullisen tai uskonnollisen ryhmän kieli, uskonto tai kulttuuri, mutta Yhdysvallat liittolaisineen vastusti tätä, koska pelkäsi joutuvansa syytetyksi rasismista ja alkuperäisväestön assimilaatiosta.[1]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daniel Chirot ja Clark McCauley ovat Miksei tapeta niitä kaikkia? -kirjassaan eristäneet poliittisten joukkomurhien taustalta neljä yhdistävää tekijää. Ne ovat kosto, vihollisen pelko, tarve poistaa saastuttavat ”toiset” sekä tavoitteet, jotka vaativat vihollisen tuhoamista.[2]

Poliittisena lyömäaseena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan parlamentissa on hyväksytty laki, jonka mukaan armenialaisten kansanmurha on holokaustin tavoin fakta, jonka kieltämisestä voidaan tuomita rangaistukseen. Turkki kiistää kansanmurhan tapahtumisen. Ranskan aloitteet ovat nostaneet protesteja Turkissa.[3]

Turkkilaiset poliitikot ovat puolestaan nostaneet esiin ”Algerian kansanmurhan”, johon Ranska on heidän mukaansa syyllistynyt Algerian sodan aikana.[4]

Azerbaidžan on viime vuosina kampanjoinut muun muassa lehti-ilmoituksilla ja elokuvaesityksillä saadakseen 25.–26. helmikuuta 1992 tapahtuneen Xocalın kylän valtauksen tunnustettua kansanmurhaksi. Tunnustuksen ovat antaneet ainakin Pakistanin ja Meksikon parlamentit.[5]

Suomen rikoslain säännökset kansanmurhasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen rikoslaissa kansanmurha tunnetaan käsitteellä joukkotuhonta ja rikoslain 11 luvun 6 §:ssä (21.4.1995/578)[6] säädetään:

Joukkotuhonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain

  1. surmaa ryhmän jäseniä,
  2. aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,
  3. ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,
  4. pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen tai
  5. muulla vastaavalla tavalla olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,

on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.”

Myös joukkotuhonnan valmistelu ja salahanke joukkotuhontaan säädetään rangaistavaksi:

Joukkotuhonnan valmistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Joka 1 §:ssä mainitussa tarkoituksessa

  1. sopii toisen kanssa joukkotuhonnan tekemisestä tai
  2. laatii joukkotuhontasuunnitelman,

on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”

Sopimus kansanmurhan estämiseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Em. Suomen rikoslain säännökset perustuvat Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen vuonna 1948 hyväksymään yleissopimukseen kansanmurhana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (Convention on the Prevention and Punishment of the Crime of Genocide). Sopimus hyväksyttiin Suomessa vuonna 1959 annetulla lailla (557/59). Ensimmäiset rangaistussäännökset joukkotuhonnasta hyväksyttiin Suomen rikoslakiin 1974.

Hallituksen esityksestä laiksi ilmenee, että säännöksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että pitää olla olemassa todellinen ja varteen otettava sopimus tai suunnitelma kansanmurhan tekemiseksi, ennen kuin teko voisi tulla kansanmurhan valmisteluna rangaistavaksi. Näin ollen esimerkiksi kahden henkilön ravintolakeskustelussa tehty sopimus jonkin kansanryhmän hävittämisestä jäisi rangaistavuuden ulkopuolelle. Aivan epärealistiset sopimukset ja suunnitelmat jäisivät niin ikään säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Säännöksen tarkoituksena on säätää rangaistavaksi sellaisten henkilöiden toiminta, jotka sopivan tilaisuuden tullen todellisuudessa voisivat ryhtyä panemaan suunnitelmaa täytäntöön sekä sellaisen vakavasti otettavan suunnitelman laatiminen, joka olisi toteutettavissa, todetaan esityksessä.

Sopimuksen voimaantulon vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n yleiskokouksen hyväksymässä sopimuksessa asetettiin edellytykseksi sen voimaantulolle, että vähintään 25 jäsenmaata ratifioi sen, mikä oli tapahtunut tammikuussa 1951, jolloin sopimus siten tuli voimaan. Suomi on ratifioinut osaltaan sopimuksen 18. joulukuuta 1959. Yhdysvallat liittyi sopimukseen 1982 varaumin, ettei se ryhdy toimenpiteisiin kansallisen lainsäädäntönsä muuttamiseksi sopimuksen johdosta. Suomi ei ole hyväksynyt Yhdysvaltain esittämää varaumaa. Liioin sitä eivät ole hyväksyneet muut Pohjoismaat eivätkä monet muut maat, kuten Viro.

Toimivaltainen tuomitsemaan kansanmurhasta on, paitsi suomalainen tuomioistuin, myös Kansainvälinen rikostuomioistuin.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Benz, Wolfgang: Holokausti. (Der Holocaust, 1995.) Suomentanut Tapani Hietaniemi. Sivilisaatiohistoria-sarja. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-075-9.
  • Glover, Jonathan: Ihmisyys: 1900-luvun moraalihistoria. (Humanity: A moral history of the twentieth century, 1999.) Suomennos: Petri Stenman. Pystykorvakirja. 4. painos 2007. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-020-X.
  • Sven Lindqvist: Tavoitteena kansanmurha (Like, 2009)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]