Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
United Nations Security Council
مجلس أمن الأمم المتحدة (arab.)
联合国安全理事会 (kiin.)
Conseil de sécurité des Nations unies (ransk.)
Совет Безопасности Организации Объединённых Наций (ven.)
Consejo de Seguridad de las Naciones Unidas (esp.)
United Nations Security Council.jpg
Perustettu 1946
Tyyppi Yhdistyneiden kansakuntien päättävä elin
Päämaja Yhdistyneiden kansakuntien päämaja, New York City
Jäsenet 5 pysyvää jäsentä, 10 kiertävää jäsentä
Viralliset kielet englanti, espanja , kiina, venäjä, arabia, ranska
Puheenjohtaja María Perceval
(Argentiinan lippu Argentiina)
Kattojärjestö Yhdistyneet kansakunnat
Sivusto www.un.org
Turvallisuusneuvoston istuntosali

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on Yhdistyneiden kansakuntien yksi päättävistä elimistä[1].

Turvallisuusneuvoston on ainoa Yhdistyneiden kansakuntien elimistä jonka päätöksen teko sitoo kaikkia jäsenmaita mikä tekee turvallisuusneuvostosta korkeimman auktoriteetin kansianvälisellä areenalla.[1].

Turvallisuusneuvoston toiminta määräytyy YK:n peruskirjan mukaan ensijaisesti maailmanrauhan ja turvallisuuden suojelemisessa[1].

Neuvoston päätehtävä on tutkia kansainvälisiä kriisejä koskevia tilanteita, arvioida niinden uhkia ja päättää niihin reagoimisesta ensi sijaisesti rauhanomaisin keinoinen[1].

Turvallisuusneuvosto päättää sotilaallisen voiman käytöstä, kansainvälisen lain mukaisesti, ennen kuin kriisiin voidaan vastata tai puuttua voiman käytöllä ulkopuolelta[1]. Turvallisuusneuvosto päättää näin ollen YK:n rauhanoperaatioiden käynnistämisestä konflikti alueella[1].

Turvallisuusneuvoston pääasiallinen tehtävä on taivutella kiistojen osapuolet noudattamaan neuvoston katsomia päätöksiä konfliktien laajenemisen välttämiseksi[1].

Neuvoston pääasiallinen pyrkimys on saada sodassa keskenään olevat jäsenvaltiot tukemaan päätöksiä ensisijaisesti rauhanomaisin keinoin kuten talouspakotteiden avulla[1].

Turvallisuusneuvosto on myös mukana YK:n pääsihteerin vallinnassa. Neuvoston pysyvät jäsenvaltiot antavat suosituksen YK:n yleiskokoukselle heidän ehdokkaasta pääsihteeriksi[1] ja siltä pohjalta yleiskokous äänestää pääsihteerin valinnasta. Turvallisuusneuvoston jäsenvaltiot voivat veto-oikeudella kuitenkin estää pääsihteerin valinnan ja estää myös hänen valintansa mahdolliselle jatkokaudelle[1].

Turvallisuusneuvosto yhdessä yleiskokoukseen kanssa on päättämässä Kansainvälisen tuomioistuimen tuomareiden nimittämisessä[1]. Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenvaltiot esittelevät ehdokkaansa yleiskokoukselle joka tekee lopullisen päätöksen tuomareiden valinnasta[1]. Neuvosto voi estää yleiskokouksen tuomari nimitykset veto-oikeudella samalla tavalla kuin pääsihteerin valinnassa[1].

Turvallisuusneuvoston toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvallisuusneuvoston on sääntöjensä mukaisesti kokoonnuttava 14 päivän välein[1].

Turvallisuusenuvosto voidaan kutsua kokoon jopa päivittäin mikäli kansainvälinen tilanne vaati niin[1].

Turvallisuusneuvoston kaikkien jäsenmaiden pysyvillä edustajilla on läsnä olo velvollisuus YK:n päämajassa ympärivuorokauden[1] jotta heidät saadaan nopeasti istuntoon mikäli neuvosto joutuu kokoontumaan nopeasti[1].

Turvallisuusneuvostoa johtaa puheenjohtaja joka valitaan neuvoston pysyvien tai kiertävien jäsenvaltioiden edustajien joukosta englanninkielisen aakkosjärjestyksen mukaisesti yhden kuukauden ajaksi[1].

Kiertävien jäsenvaltioiden valinta tapahtuu kukin maan omista maantieteellisistä ryhmistä siten, että Afrikan mailla on kolme , Aasian ja Tyynenmeren mailla kaksi, Latinalaisen Amerikan ja Karibian mailla on kaksi, Itä-Euroopan mailla yksi ja Länsi-Euroopan mailla kaksi edustajaa. Länsi-Euroopan ryhmään kuuluu myös Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti[1]. Arabimaat ovat edustettuina Afrikan tai Aasian ryhmissä[1].

Mikäli turvallisuusneuvosto käsiteltäväksi tuodaan kansainvälistä rauhaa tai turvallisuutta uhkaavaa tilannetta koskeva asia on neuvoston ensi sijaisesti etsittävä asialle rauhanomaista ratkaisua[1].

Turvallisuusneuvosto voi itse myös ryhtyä selvittämään tilannetta tai nimittää siihen ulkopuolinen erityisedustaja jonka tehtävänä on saada rauhanomainen ratkaisu osa puolten välille[1]. Lisäksi turvallisuusneuvosto voi myös esittää YK:n pääsihteeriä kriisin välittäjäksi[1].

Aseellisen konfliktin seurauksena turvallisuusneuvosto voi antaa tulitauko määräyksen ja lähettää paikan päälle kansainvälisiä rauhanturvaajajoukkoja sekä määrätä talouspakotteita tai valtuuttaa kansainvälisen yhteisön käyttämään sotilaallisista voimaa tilanteen rauhoittamiseksi[1].

YK:n jäsenvaltio, jonka toimet ovat vaatineet turvallisuusneuvoston väliintuloa, voidaan periaatteessa sulkea pois yleiskokouksesta tai jopa erottaa kokonaan YK:sta[1].

Veto-oikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan pysyvillä viidellä jäsenvaltioill on veto-oikeus turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin[1].

Turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenmailla on oikeus estää minkä tahansa päätöksen syntyminen veto-oikeudellaan neuvostossa.[1]

Turvallisuusneuvostossa käsitellään tyypillisesti myös esityksiä jotka eivät mene yleensä läpi neuvostossa sillä jokin pysyvä jäsenmaa on ilmoittanut ennakkoon vastustavansa asiaa.

Jokainen neuvoston päätöslauselma vaatii taakseen vähintään yhdeksän neuvoston jäsenen hyväksynnän. Näin varmistetaan etteivät viisi pysyvää jäsenvaltiota pysty keskenään tekemään päätöslauselmia[1].

Vaihtuvilla jäsenmailla ei ole veto-oikeutta neuvoston päätöksiin mutta niillä on äänioikeus kun asioista äänestetään neuvoston istunnoissa[1].

Pysyvien ja vaihtuvien edustajien lisäksi turvallisuusneuvoston istuntoihin osallistuvat usein myös tiettyjen valtioiden tai organisaatioiden edustajat, joilla on perusteltuja syitä olla mukana istunnoissa[1]. Näillä edustajilla ei kuitenkaan luonnollisesti ole virallista valtaa neuvostossa vaan he osallistuvat kokouksiin lähinnä asiantuntijoina ja keskustelun ylläpitäjinä[1].

Turvallisuusneuvoston jäsenvaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvallisuusneuvoston ensimmäisen istunto järjestettiiin 17. tammikuuta 1946 Church Housessa, Lontoossa[2]

Neuvoston pysyviksi jäseniksi tulivat toisen maailmansodan voittajavaltiot. Kiinan tasavallan, Taiwanin syrjäytti YK:ssa ja samalla neuvostossa kommunistien hallitsema Kiina 1971. Neuvostoliiton paikan sai seuraajavaltio Venäjä 1991.

Pysyvää jäsenyyttä ovat tavoitelleet maailmansodan häviäjämaan jälkeläinen Saksa (YK:n kolmanneksi suurin rahoittaja) ja Japani (YK:n toiseksi suurin rahoittaja). Muita pysyviksi jäsenmaiksi haluavia ovat Intia (maailman toiseksi väkirikkain maa) ja Brasilia (Latinalaisen Amerikan taloudellisesti ja väestöllisesti suurin maa).

Käytännössä niiden alueelliset kilpailijat vastustavat tätä. On myös puhuttu Euroopan unionin yhteisestä edustajasta, jolloin Ranskan ja Britannian paikat voitaisiin yhdistää ja myös Saksa pääsisi tätä kautta mukaan neuvoston päätöksentekoon.

Monet haluavat myös Afrikalle oman edustajansa neuvostoon. Tällöin todennäköisimmät vaihtoehdot Afrikan edustajiksi olisivat Etelä-Afrikka, joka on Afrikan taloudellisesti kehittynein valtio tai Nigeria, jolla on Afrikan maista suurin väkiluku. Myös islamilaisen maailman yhteisestä edustajasta on käyty keskusteluja, onhan arabia yksi YK:n virallisista kielistä.

Pysyvät jäsenvaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

valtio vuodesta edeltänyt valtio edustaja astunut virkaan
Britannian lippu Britannia[3] 1946 Grant, Mark LyallMark Lyall Grant 9. marraskuuta 2009
Kiinan kansantasavalta [3] 1971 Kiinan tasavalta (Taiwan) (1946–1971) Liu Jieyi 3. syyskuuta 2013
Ranskan lippu Ranska[3] 1946 Araud, GérardGérard Araud 10. syyskuuta 2009
Venäjän lippu Venäjä[3] 1991 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto (1946–1991) Tšurkin, VitaliVitali Tšurkin 1. toukokuuta 2006
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat[3] 1946 Power, SamanthaSamantha Power 5. elokuuta 2013

Vaihtuvat jäsenmaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pysyvien jäsenmaiden lisäksi neuvostossa on kymmenen vaihtuvaa jäsentä, jotka edustavat jokaista maailman mannerta. Vaihtuvilla jäsenmailla ei ole veto-oikeutta. Vaihtuvien jäsenmaiden kausi on kahden vuoden mittainen, mutta maiden valinta on limitetty siten, että kokoonpano vaihtelee vuosittain. Suomi on kuulunut turvallisuusneuvoston vaihtuvien jäsenmaiden joukkoon kahteen otteeseen vuosina 1969–1970 ja 1989–1990. Vuosina 2013–2016 vaihtuvat edustajat ovat:[4]

2013-2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiertävä jäsenvaltio Jäsenyys (päivämäärät) Ryhmä (maanosittain)
Argentiinan lippu Argentiina 1.1.2013–31.12.2014 Latinalainen Amerikka & Karibia
Australian lippu Australia 1.1.2013–31.12.2014 Länsi-Eurooppa ja muut
Korean tasavalta 1.1.2013–31.12.2014 Aasia-Tyynenmeri (sisältää arabimaat)
Luxemburg 1.1.2013–31.12.2014 Eurooppa
Ruandan lippu Ruanda 1.1.2013–31.12.2014 Afrikka (sisältää arabimaat)
2014-2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiertävä jäsenvaltio Jäsenyys (päivämäärät) Ryhmä (maanosittain)
Chilen lippu Chile 1.1.2014–31.12.2015 Latinalainen Amerikka & Karibia
Jordania 1.1.2014–31.12.2015 Aasia-Tyynenmeri (sisältää arabimaat)
Liettua 1.1.2014–31.12.2015 Itä-Eurooppa
Nigerian lippu Nigeria 1.1.2014–31.12.2015 Afrikka (sisältää arabimaat)
Tšadin lippu Tšad 1.1.2014–31.12.2015 Afrikka (sisältää arabimaat)
2015-2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiertävä jäsenvaltio Jäsenyys (päivämäärät) Ryhmä (maanosittain)
Angolan lippu Angola 1.1.2015–31.12.2016 Afrikka (sisältää arabimaat)
Espanjan lippu Espanja 1.1.2015–31.12.2016 Länsi-Eurooppa
Malesian lippu Malesia 1.1.2015–31.12.2016 Aasia-Tyynimeri (sisältää arabimaat)
Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti 1.1.2015–31.12.2016 Länsi-Eurooppa
Venezuelan lippu Venezuela 1.1.2015–31.12.2016 Latinalainen Amerikka & Karibia
Montako kertaa eri maita on äänestetty turvallisuusneuvostoon:
  pysyvä jäsenmaa
  18
  16
  12
  10
  9
  8
  7
  6
  5
  4
  3
  2
  1
  0

Kritiikkiä turvallisuusneuvoston toiminnasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvallisuusneuvostoa on kritisoitu kyvyttömyydestä saada aikaan päätöksiä. Turvallisuusneuvoston uudistamisesta on käyty keskustelua. Uudistamisen oleellisimpana osana pidetään pysyvien jäsenmaiden määrän lisäämistä. Nykyiset pysyvät jäsenmaat eivät enää vastaa voimatasapainoa, sillä niiden kokoonpano on yhä sama kuin 65 vuotta sitten, kun se koottiin toisen maailmansodan voittajista. Näin ulkopuolelle ovat jääneet esimerkiksi Saksa ja Japani.

Veto-oikeutta (yhteensä) käyttäneet valtiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio[5][6] Veto-oikeutta käyttänyt
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 83
Ranskan lippu Ranska 18
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia 32
Kiinan kansantasavalta 10
Venäjän lippu Venäjä/Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 130

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae YK-järjestelmä turvallisuusneuvosto (Y Turvallisuusneuvoston Veto-oikeus) YK-järjestelmä turvallisuusneuvoston puheenjohtajuus, jäsenet ja toiminta. Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 20.10.2014.
  2. Marcel Bolomey: First Session of the United Nations Security Council (Photo #74158) unmultimedia.org. United Nations. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  3. Current Members UN Security Council. Viitattu 10.7.2014. (englanniksi)
  4. Changing Patterns in the Use of the Veto in the Security Council elokuu 2012. Global Policy Forum. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  5. Veotes Security Council (UN Research Guides) Dag Hammarskjöld Library. The United Nations Organization. Viitattu 19.10.2014. (englanniksi).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]