Saint Vincent ja Grenadiinit

Wikipedia

Sivulta puuttuu ensiarviointi. Tämä ilmoitus näytetään vain seulojille.

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saint Vincent ja Grenadiinit


lippu		vaakuna

Valtiomuoto

parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia

Kuningatar
Kenraalikuvernööri
Pääministeri

Elisabet II
Sir Frederick Ballantyne
Ralph Gonsalves

Pääkaupunki

Kingstown

Muita kaupunkeja

Pinta-ala
– josta sisävesiä

389^[1] km² (sijalla 182)
ei merkittävästi

Väkiluku (2010)
– väestötiheys
– väestönkasvu

104 217^[1] (sijalla 193)
300 / km²
-0,341^[1] % (2010)

Viralliset kielet

englannin kieli

Valuutta

Itä-Karibian dollari (XCD)

BKT (2010)
– yhteensä
– per asukas

sijalla 198
1107 miljoonaa USD^[1]
10 600 USD

HDI (2010)

–^[2] (sijalla )

Elinkeinorakenne

maatalous 10 %,
palvelut 64 %,
teollisuus 26^[3] % BKT:sta

Aikavyöhyke
– kesäaika

UTC-4
ei käytössä

Itsenäisyys

1979

Lyhenne
Maatunnus

VC
ajoneuvot: WV
lentokoneet:

Kansainvälinen
suuntanumero

+1-784

Motto

Pax et Justitia (Rauha ja oikeus)

Kansallislaulu

St Vincent Land So Beautiful

Saint Vincent and the Grenadines-CIA WFB Map.png

Saint Vincent ja Grenadiinit on pieni saarivaltio Karibianmerellä. Se kuuluu Yhdistyneen kuningaskunnan johtamaan Kansainyhteisöön. Rehevän ja vuoristoisen pääsaaren lisäksi se muodostuu rikkaiden lomailijoiden suosimista korallisaarista. Banaanit olivat varsinkin aiemmin talouden perusta.

Valtion noin 104 tuhannesta asukkaasta 95% asuu Saint Vincentin saarella. Yli 80 prosenttia on afrikkalaista alkuperää, sillä maata hallinneet siirtomaaisännät pakkosiirsivät alkuperäisväestön muualle ja toivat tilalle orjia Afrikasta työskentelemään plantaaseilla. Maatalous on ollut aina tärkeä elinkeino, joten tulivuorenpurkaukset ja hurrikaanit ovat olleet tuhoisia taloudelle.

[muokkaa] Maantiede

Pääartikkeli: Saint Vincentin ja Grenadiinien maantiede

Saint Vincent ja Grenadiinit koostuu pääsaari Saint Vincentistä ja Pohjois-Grenadiinien saariryhmästä. Yhteensä valtioon kuuluu on noin 600 saarta,^[4] joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 389 neliökilometriä^[1] Saint Vincent on vuoristoinen ja tuliperäinen. Saaren korkein huippu, 1 234 -metrinen La Soufrière, on yhä aktiivinen tulivuori.^[3] Vuonna 1902 La Soufrièren purkauksessa kuoli 2 000 ihmistä.^[5] Saint Vincentin vastakkaiset rannat ovat hyvin erilaiset: tuulenpuoleinen ranta on jyrkkä ja kivikkoinen, kun taas suojan puolella on sileä hiekkaranta pienine poukamineen. Saaren itäosissa on jokia ja tiheää metsää.

Pohjois-Grenadiinit ovat täysin erilaisia kuin valtion suurin asutuskeskus St Vincent. Suurin osa niistä on korallisaaria. Mustique, Palm Island ja Union Island ovat rikkaiden suosimia lomasaaria, joilla on hienot rannat ja hyvät mahdollisuudet purjehdukseen ja sukeltamiseen.^[6]

Saaristolla on pasaatituulten leudontama trooppinen ilmasto. Vuoristoisuuden takia siellä sataa enemmän kuin matalammilla saarilla. Sadetta saadaan ympäri vuoden, eniten heinäkuusta marraskuuhun. Tämä on hurrikaanikautta, ja vaikka kovimmat myrskyt osuvat Saint Vincentille vain muutaman vuoden välein, ne levittävät sateita laajemmalle alueelle.^[7] Vuonna 2010 hurrikaani Vincent aiheutti saarella tuhoja.^[8]

St. Vincentin vuoria peittää rehevä metsä, Grenadiinien kasvillisuus on tyypillisempää korallisaarille. Buccamentinlaakso Layoun itäpuolella on luonnonsuojelualue, jossa elää harvinainen papukaijalaji saintvincentinamatsoni. Bequian vedenalainen eliöstö on tehnyt siitä sukeltajien suosiman kohteen.^[9]

[muokkaa] Historia

Karibit tulivat saarille 1300-luvulla ja valloittivat ne paikallisilta arawak-intiaaneilta. Kristofer Kolumbus kävi Saint Vincentissä vuonna 1498, mutta saaret eivät siirtyneet yhdellekään Euroopan valtioista. Karibit hallitsivat alueen saaria 1700-luvulle asti ja estivät eurooppalaisten asettautumisen niille.^[4]Saint Vincentiin tuli kuitenkin karanneita tai haaksirikkoutuneita afrikkalaisia orjia, ja heidän ja karibien jälkeläisistä syntyi uusi kansa, ”mustat karibit” eli garifunat.^[10]

Ranskalaiset perustivat saarille vuodesta 1719 plantaaseja, joilla he kasvattivat orjatyövoiman avulla kahvia, tupakkaa, indigoa, puuvillaa ja sokeriruokoa.^[11] Maailmanpolitiikan vaiheiden mukaan siirtomaaisännyys vaihtui ranskalaisilta briteille ja takaisin, mutta lopulta saaret vakiintuivat brittien siirtomaaksi 1783. Alkuperäisasukkaat siirrettiin reservaattiin Roatánin saarelle ja tilalle tuotiin orjia Afrikasta. Myöhemmin orjuuden kieltämisen jälkeen työväkeä plantaaseille haettiin Aasiasta.^[4]

Saint Vincent kuului Länsi-Intian liittovaltioon vuosina 1958–1962 ja sai itsehallinnon 1967. Siitä tuli itsenäinen valtio ja Kansainyhteisön jäsen vuonna 1979.^[4]

1900-luvulla monet luonnonmullistukset koettelivat Saint Vincentiä ja Grenadiinejä. La Soufrière purkautui 1902 ja 1979. Hurrikaanit vahingittivat banaani- ja kahvisatoja erityisesti vuosina 1980, 1987, 1998 ja 1999. Vuoden 1999 hurrikaani Lenny oli erityisen tuhoisa saaren länsirannikolla.^[11]

Ensimmäinen pääministeri oli keskustavasemmistolaisen SVLP-puolueen Milton Cato, joka oli käynyt voimakasta kampanjaa itsenäistymisen puolesta. Tuore hallitus kohtasi heti hankaluuksia: rastafarit nousivat aseelliseen kapinaan Bumba Charlesin johdolla, ja 1980-luvun alussa oli muita hallituksenvastaisia protesteja. Vuonna 1984 järjestettiin ylimääräiset vaalit.^[12] Niissä valtaan nousi keskustaoikeistolainen NDP-puolue, jonka puheenjohtaja James Mitchell toimi pääministerinä neljä kautta vuoteen 2000 asti. Vuosina 2000 ja 2001 oli halituksen vastaisia protesteja, ja oppositiojohtaja Ralph Gonsalves nousi pääministeriksi ennenaikaisilla vaaleilla. Vuonna 2005 hänen johtamansa työväenpuolue uusi voittonsa. Vuonna 2009 järjestettiin kansanäänestys tasavallaksi siirtymisestä, mutta äänestäjät hylkäsivät ehdotuksen.^[5]

[muokkaa] Politiikka

Saint Vincent ja Grenadiinit on parlamentaarinen demokratia, joka kuuluu Kansainyhteisöön. Ison-Britannian hallitsija kuningatar Elisabet II on valtion päämies, jota edustaa saarella kenraalikuvernööri. Kenraalikuvernöörin valta on lähinnä symbolinen. Todellinen valta on parlamentilla, joka valitaan viiden vuoden välein. Parlamenttiin kuuluu vaaleilla valittavien 15 kansanedustajan lisäksi kuusi nimitettyä senaattoria.^[11]

Maalla ei ole omaa virallista armeijaa, mutta poliisilla on käytännössä pieniä puolustusvoimia vastaava erikoisjoukkoyksikkö. Kansainvälisissä asioissa maa luottaa Barbadoksella päämajaansa pitäviin alueellisiin turvallisuusjoukkoihin.^[1]

Saint Vincent ja Grenadiinit on CARICOMin ja OECSin (Organization of Eastern Caribbean States) jäsen.^[11]

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Hallinnollisesti Saint Vincent ja Grenadiinit on jaettu kuuteen kuntaan, joista viisi on Saint Vincentin saarella. Kuudes kunta kattaa koko Pohjos-Grenadiinit. Pääkaupunki Kingstown sijaitsee Saint Georgen kunnassa, joka on koko maan hallinnollinen keskus.

Kunnat ovat Charlotte, Grenadines, Saint Andrew, Saint David, Saint George ja Saint Patrick.^[13]

[muokkaa] Talous

Pääartikkeli: Saint Vincentin ja Grenadiinien talous

Maatalouspainotteisessa maassa banaani on merkittävin viljelyskasvi. Euroopan unionin muutettua tuontisäännöksiään banaaninviljelyn kannatavuus on kuitenkin pienentynyt. Se tuottaa kuitenkin edelleen kolmanneksen vientituloista.^[6]

Banaanin lisäksi toinen merkittävä vientituote on arrowjuuren tärkkelys. Turismin merkitys on kasvussa, mutta maassa on työttömyysaste 35–40 prosenttia. Erilaiset teolliset kokeilut ovat pääosin epäonnistuneet, ja työssäkäyvistä vain viidennes saa elantonsa teollisuudesta. Monet elävät omavaraistaloudessa.^[3]

Maassa on kuusi lentokenttää ja 829 km maantietä. Kingston on ainoa satama.^[1]

Saint Vincent ja Grenadiinit tarjoavat mukavuuslippupalveluita.^[14] Vuonna 2005 sen arvioitiin olevan yksi suosituimmista mukavuuslippumaista.^[15]

[muokkaa] Väestö

Väestön kasvu vuodesta 1961 vuoteen 2003, Lähde FAO:n tilastot. Asukkaita x 1000.

Saint Vincentin ja Grenadiinien väkiluku oli vuoden 2010 arvion mukaan 104 217.^[1] Väestöstä 95 prosenttia asuu Saint Vincentillä. Väestöstä 82 prosenttia on afrikkalaista alkuperää, 14 prosenttia sekaväestöä ja loput 4 prosenttia alkuperäisasukkaita, eurooppalaisia ja itäintialaisia kansoja.^[3] Englannin lisäksi puhutaan kreolikieliä: kreolienglantia^[16] ja ranskan patoisia.^[1]

Asukkaista 75 % on protestantteja (47 % anglikaaneja ja 28 % metodistejä), katolisia on 13 %, ja muita kuten hinduja ja muita kristittyjä yhteensä 12 %.^[1]

Koulunkäynti on pakollista 11 vuoden ajan ja alkaa viisivuotiaina. 95% ikäluokasta käy alakoulua, 64% yläkoulua. Noin 10% ikäluokasta jatkaa korkea-asteen oppilaitoksissa. Länsi-Intian alueellisella yliopistolla on kampukset Barbadoksella, Jamaikalla ja Trinindad ja Tobagossa.^[17]

Vuosina 1996-2007 maassa raportoitiin 530 AIDS-tapausta. Alle sata sai antiretroviraalilääkitystä vuonna 2007^[18] Vuonna 2009 antiretroviraalilääkitystä sai noin 160 henkeä.^[19]

[muokkaa] Kulttuuri

Kingstownin kaupungin länsipuolella on Fort Charlotten linnoitus, joka on nimetty Yrjö III:n vaimon mukaan. Linnoitus on rakennettu vuonna 1806.^[20] Saarten muita arkkitehtonisia nähtävyyksiä ovat kolme kirkkoa: Pyhälle Yrjänälle omistettu anglikaaninen katedraali 1800-luvun alkupuolelta, katolinen katedraali vuodelta 1823 ja metodistien kirkko, jossa on hienot urut ja lasimaalauksia.^[20]

Kansanomaisempi kulttuuri on esillä Kingstownin markkinoilla, missä myydään paikallisten ruokatarvikkeiden lisäksi käsiteollisuuden tuotteita.^[20]

Kansallinen radioasema on osittain valtion rahoittama, lehdistö on kokonaan yksityistä. Maassa ilmestyy yksi päivälehti ja kolme viikottaista sanomalehteä. Yksityisen televisiokanavan ohella on joukko yksityisiä radioasemia.^[6]

Saint Vincent on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1988 2-8 urheilijan joukkueella. Mitaleita ei ole tullut.^[21]