Kuuba

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuuban tasavalta
República de Cuba
Kuuban lippu Kuuban vaakuna
lippu vaakuna

Kuuban sijainti

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti Raúl Castro

Varapresidentti Miguel Díaz-Canel

Pääkaupunki Havanna

Muita kaupunkeja Santiago de Cuba
Camagüey
Holguín
Guantánamo
Santa Clara

Pinta-ala
– yhteensä 110 860[1] km² (sijalla 105)
– josta sisävesiä 1 040 km2

Väkiluku (2009) 11 450 000[1] (sijalla 73)
– väestötiheys 103,2 [1] / km²
– väestönkasvu 0,233 [1] % (2009)

Viralliset kielet espanja

Lukutaito 99,8[1] %

Valuutta Kuuban peso (CUP)
Kuuban vaihdettava peso (CUC)

– yhteensä 55,18 miljardia USD[1]
– per asukas 9 500 USD[1]

HDI (2012) 0.780[2] (sijalla 59)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 4,4[1] %
– teollisuus 22,8[1] %
– palvelut 72,8[1] %

Aikavyöhyke -5
– kesäaika -4

Itsenäisyys
– Julistettu
– Tunnustettu

10. lokakuuta 1868
20. toukokuuta 1902

Lyhenne CU

– ajoneuvot: CU
– lentokoneet: CU

Kansainvälinen
suuntanumero
+53

Motto Patria o muerte (Isänmaa tai kuolema)

Kansallislaulu La Bayamesa

Kuuban tasavalta (esp. República de Cuba) eli Kuuba on Karibialla sijaitseva saarivaltio, joka koostuu Kuuban pääsaaresta, Isla de la Juventudista, ja useista muista pienemmistä saarista. Kuuba sijaitsee Karibianmeren pohjoisreunalla Meksikonlahden ja Atlantin valtameren yhtymäkohdassa. Kuuban lähinaapurit ovat pohjoisessa Yhdysvallat ja Bahama, idässä Turks- ja Caicossaaret ja Haiti, lännessä Meksiko ja etelässä Cayman-saaret ja Jamaika.

Kuuban suurin kaupunki ja samalla pääkaupunki on maan luoteisosassa sijaitseva Havanna. Kuubassa on noin 11 450 000 asukasta, joista 65 % on valkoisia, 10 % mustia ja loput mestitsejä.[1]

”Cuba” nimitys on peräisin tainointiaanien kielen sanasta ”cubao”, joka tarkoittaa ”hedelmällistä ja yltäkylläistä maata”.[3]

Lähes 400 vuoden espanjalais- ja amerikkalaisvallan jälkeen maa itsenäistyi vuonna 1902. Vuonna 1933 vallan otti kersantti Fulgencio Batista. Vuonna 1959 Fidel Castron johtama vasemmistolainen sissiliike kaappasi vallan. Castro pysyi vallassa vuoteen 2008, jonka jälkeen valta siirtyi hänen veljelleen Raúlille. 2013 varapresidentiksi valittiin Miguel Díaz-Canel. Perinteisesti varapresidentti korvaa väistyvän presidentin, joten on odotettavissa että hänestä tulee maan seurava presidentti Raul Castron siirtyessä syrjään 2018.[4]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuban kartta

Kuuban tasavalta sijaitsee samannimisellä saarella Karibialla. Se on Karibian suurin saari. Kuuban saari on 1 200 km pitkä ja 32–145 km leveä ja kuuluu Isojen Antillien saariryhmään. Sen pinta-ala on 104 945 km2. Maan toiseksi suurin saari Isla de la Juventud on pinta-alaltaan 2 200;km2, pikkusaaret 3 715 km2 ja koko valtio yhteensä 110 860 km2.[5] Kuuba rajoittuu lännessä Meksikonlahteen ja Jukataninsalmeen, pohjoisessa Floridansalmeen ja Bahamasaariin, idässä Windwardin väylään ja etelässä Karibianmereen. Lähimmät naapurit ovat lännessä Jukatanin niemimaa (Meksiko), pohjoisessa Florida (Yhdysvallat) ja Bahamasaaret, idässä Haiti sekä etelässä Jamaika ja Caymansaaret (Yhdistynyt kuningaskunta).

Pääosa eli noin kolme neljäsosaa Kuubasta on loivasti kumpuilevaa tasankomaata. Maassa on myös vuoristoja, joista suurin on saaren itäpuolella sijaitseva Sierra Maestra, jonka korkein huippu on Pico Real del Turquino (1 974 m). Saaren itäosissa myös sijaitsevat pienemmät Nipen ja Cristalin vuoristot.[6] Kuuban keskiosassa sijaitseva Escambrayn korkein vuori on Pico San Juan, 960 m korkea. Maan länsipäässä, Pinar del Ríon maakunnassa sijaitsevat Sierra de los Órganosin ja Sierra del Rosarion kumpuilevat alueet.[7]

Maan suurin kaupunki on pääkaupunki Havanna. Vuonna 2010 muita yli 200 000 asukkaan kaupunkeja olivat Santiago de Cuba, Camagüey, Holguín, Guantánamo ja Santa Clara.[8]

Ilmasto on trooppinen, mutta sitä viilentävät pasaatituulet. Sadekausi kestää toukokuusta lokakuuhun. Itärannikolle iskee hurrikaaneja elokuun ja marraskuun välisenä aikana suunnilleen joka toinen vuosi.[1]

Kuubanamatsoni.

Kuuban luonto on säilynyt paremmin kuin muualla Karibialla. Kestämättömät metsänhakkuut ja kosteikkojen raivaus sokeripelloiksi ovat tosin tehneet tuhojaan myös Kuuballa, mutta maassa on edelleen myös koskematonta sademetsää ja kosteikkoja sekä koralliriuttoja. Talouskasvun pelätään kuitenkin jatkossa lisäävän luonnon kulumista.[9]

Noin viidesosa saaresta, 200 metrin yläpuolella, on ollut alkujaan kosteiden metsätyyppien: sademetsän, vuoristometsän ja pilvimetsien peitossa. Niistä on löydetty noin 30 kotoperäistä lajia. Vuonna 1995 arvioitiin, että 75 % metsätyypistä on tuhottu kahvin ja kaakaon viljelyn takia, mutta jäljellä on edelleen yksi luonnontilainen yli 500 neliökilometrin laikku.[10] Yli puolet maan pinta-alasta on ollut kuivaa metsää, mutta 4/5 siitä on raivattu viljelyksiksi, laitumeksi ja savanniksi.[11] Vuoristoissa on kasvanut havumetsää, josta on jäljellä kolme yli 250 neliökilometrin laikkua. Metsän päälajina on Pinus caribaea-mänty, jonka suojissa elää monia kotoperäisiä lintu- ja kasvilajeja.[12]

Maailman pienin lintu kimalaiskolibri elää Kuubassa, samoin kuin kuubansmaragdikolibri, endeeminen kuubantodi ja kuubanamatsoni. Kansallislintu on kuubantrogoni. Capromys pilorides -hutialajia tavataan Kuuban lisäksi joillakin lähisaarilla. Kuubankrokotiili on kadonnut muualta kuin Kuubasta.[13]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuuban historia
Havannan satama noin vuonna 1639.
Kuubalaisia sotilaita 1898.

Varhaiset vaiheet ja siirtomaakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset löydöt vahvistavat, että Kuuba on ollut asuttuna yli 4 000 vuoden ajan. Viñalesin luolissa, Pinar del Ríon maakunnassa eli kivikauden metsästäjä-keräilijäkansa. Heidät syrjäyttivät vähitellen ciboneyt, jotka harjoittivat kalastusta ja pienimuotoista maanviljelyä. Kolmannessa muuttoaallossa saapuivat tainot vuoden 1100 jälkeen useissa erissä. Tainot ovat sukua arawakeille, ja he toivat saarelle suuren osan siellä nykyisinkin viljeltävistä hyötykasveista. He osasivat myös jalostaa tupakasta poltettavaa nautintoainetta.[14]

Kristoffer Kolumbus saapui Kuuban saarelle ensimmäisenä eurooppalaisena 1492.[15] Espanjalaiset alkoivat kuitenkin asettua saarelle vasta 20 vuotta myöhemmin Diego Velázquezin johdolla. Espanjalaiset alistivat tainot encomienda-järjestelmään. Tainot nääntyivät pakkotyöhön viljelmillä ja kaivoksissa, ja eurooppalaisten tuomat taudit jylläsivät. Vuonna 1550 tainoja oli alle viisituhatta. Espanjalaiset toivat saarelle afrikkalaisia orjia vuodesta 1526 alkaen.[14]

1500-luvun puolivälistä 1700-luvun puoliväliin Kuubassa oli jatkuvia yhteenottoja varakkaiden espanjalaisten kauppiaiden ja merirosvojen välillä. Espanjalaiset yrittivät turhaan suojata omaisuuttaan rakentamalla linnoituksia saaren satamien ympäristöön. Vuonna 1762 Espanja liittyi seitsenvuotiseen sotaan Ranskan puolelle Britanniaa vastaan. Britit näkivät mahdollisuuden vallata Espanjan tuottoisat omistukset Karibialla ja valtasivat Havannan. Brittien valtakaudella sokeriruokon viljely kukoisti, varsinkin kun vuonna 1790 saarelle pakeni ranskalaisia plantaasinomistajia Haitin orjakapinan tieltä. Vuoteen 1820 mennessä Kuubasta kehittyi maailman johtava sokerintuottaja, ja vastamuodostunut Yhdysvallat oli sen suurin asiakas.[14]

Kuuba pysyi pitkään Espanjalle uskollisena, ja siirtokunnassa ei syntynytkään itsenäisyysaatetta 1800-luvun alussa, kun muut Espanjan siirtomaat pyrkivät itsenäisyyteen.[16] Orjuutta kannattanut kreolieliitti alkoi kuitenkin pitää itseään syrjittynä, ja vuosisadan puoliväliin mennessä Kuubassakin alkoi viritä toiveet itsenäisyydestä. Rinnalla heräsi myös ajatus liittymisestä Yhdysvaltoihin, jonka etelävaltioissa orjuus oli sallittua. Ensimmäinen laajamittainen yritys itsenäistymiseen alkoi lokakuussa 1868, kun Carlos Manuel de Céspedesin plantaasilla käynnistyi kymmenvuotinen sota.[17] Espanjalaiset solmivat rauhan keskenään riitautuneiden kapinallisten kanssa 1878.[18]

Itsenäisyystaistelun marttyyriksi nousi José Martí, joka perusti 1892 New Yorkissa itsenäisyysjuntan. Kuuban itsenäisyyssota käynnistyi helmikuussa 1894, ja Martí kuoli jo sen ensimmäisissä taisteluissa. Sota levisi pian maan itäosista muualle maahan. Yhdysvallat ei halunnut puuttua maan tilanteeseen, mutta se julisti sodan Espanjalle, kun Havannan satamassa vierailulla ollut USS Maine (ACR-1) räjähti helmikuussa 1898 ja vei mukanaan 266 yhdysvaltalaista. Molemmat maat syyttivät räjähdyksestä toisiaan.[19] Espanjan ja Yhdysvaltain sota kesti huhtikuusta ja elokuulle, ja sen seurauksena Espanja joutui vetäytymään Kuubasta sekä luovuttamaan Puerto Ricon ja Filippiinit Yhdysvalloille, joka ei kuitenkaan antanut itsenäisyyttä Kuuballe vaan asetti johtoon oman sotilashallintonsa.[20] Vaikka miehityshallinto onnistui kehittämään yhteiskuntaa, enemmistö kuubalaisista ei hyväksynyt maan siirtymistä uudelle isännälle.[21]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fulgencio Batista

Kuuba itsenäistyi vuonna 1902. Yleislakko vuonna 1933 syöksi presidentti Gerardo Machadon vallasta ja nosti armeijan kersantti Fulgencio Batistan maan johtoon. Maan presidenttinä oli Federico Laredo Brú, mutta todellinen johto oli Batistan käsissä. Vuonna 1940 Batista nimitettiin presidentiksi. [15] Batista joutui kuitenkin syrjään vuonna 1944, kun presidentiksi valittiin Ramon Graú. Vuonna 1948 presidentiksi tuli Carlos Prío Socarrás, jonka Batista syrjäytti vuonna 1952. [22]

Vuonna 1959 Fidel Castro syrjäytti Batistan epäsuositun ja korruptoituneen hallinnon vallankumouksessa. Batista pakeni Yhdysvaltoihin, jonne hän siirsi myös huomattavan määrän rahaa. Lisäksi Kuubasta lähti noin 700 000 Batistan kannattajaa. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto sekä lähes kaikki Latinalaisen Amerikan maat tunnustivat Kuuban uuden hallituksen jo tammikuun 1959 ensimmäisellä viikolla. Castron johtama 26. heinäkuuta -sissiliike koostui liberaaleista ja maltillisista vasemmistolaisista, mutta myöhemmin Castro julisti vallankumouksen olleen luonteeltaan sosialistinen, keskitti vallan käsiinsä, perui vapaat vaalit ja unohti lupauksensa vanhan 1940 perustuslain kunnioittamisesta. Sissiliikkeen nimi juontui vallankumouksen lähtölaukauksena olleesta, Castron johtamasta hyökkäyksestä Moncadan varuskuntaan Santiagon kaupungin liepeillä 26. heinäkuuta 1953 ja sen esikuvana oli Ranskan toisen maailmansodan aikainen vastarintaliike.[23][24] [25] Castron kehittämää omalaatuista sosialismia on kutsuttu "castrolaisuudeksi", joskus myös "fidelismiksi". [26]

Heti Batistan paettua Kuubasta maan uusi hallitus aloitti rankaisutoimet niitä Batistan hallinnon jäseniä vastaan, joita syytettiin kansalaisten murhaamisesta ja kiduttamisesta, ja perusti tätä varten erityisiä sotaoikeuksia. Ulkomaisten näkemysten mukaan sotaoikeuksien toiminta sai näissä tapauksissa järjestelmällisen koston luonteen. Syytetyt tuomittiin pikaisissa, usein jopa hätäisissä oikeudenkäynneissä poikkeuksetta kuolemaan ja teloitettiin julkisesti, mutta ulkomaisten vastalauseiden vuoksi teloitukset muutettiin pian salaisiksi. Kesäkuun 1959 loppuun mennessä, jolloin sotaoikeudet lakkautettiin, oli teloitettu noin 500 henkilöä. [27]

Useimmat sanomalehdet lakkasivat tai otettiin haltuun vuoden 1960 loppuun mennessä[28][29] Kaikki radio- ja televisioasemat otettiin valtion hallintaan.[28]

Vuosittain vangittiin noin 20 000 toisinajattelijaa.[28]selvennä Maltilliset opettajat ja professorit poistettiin tehtävistään.[28]selvennä Homoseksuaaleja, uskonnonharjoittajia ja muita vietiin työleireille poliittiseen "aivopesuun".[30]

Syyskuussa 1960 perustettiin "vallankumouskomiteoita" (CDR), jotka vakoilivat naapurustoja.[28] Kuuba rakensi Latinalaisen Amerikan toiseksi suurimman armeijan.[31]

Vuosina 1959 - 1962 teloitettiin 3200 ihmistä Yhdysvaltain ulkoministeriön arvion mukaan,[32] joidenkin arvioiden mukaan poliittisia teloituksia oli kaikkiaan 4000 - 33 000.[33][34][35]

Kylmän sodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat suhtautui Kuuban uuteen hallintoon aluksi rauhallisesti, mutta varsin pian tilanne muuttui täysin. Batistan hallintoon kohdistuneet teloitukset horjuttivat jo vakavasti Yhdysvaltain luottamusta Castroon. Ulkomaisten teollisuusyritysten ja öljy-yhtiöiden kansallistaminen vuonna 1960 katkaisi välit Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat lopetti sokerin ostot Kuubasta, jonka taloudelle puolestaan sokerin vienti oli elintärkeää ja Yhdysvallat ylivoimaisesti suurin kuubalaisen sokerin ostaja. Tässä tilanteessa Kuuba kääntyi sosialististen maiden puoleen ja näin alkoi Kuuban ja Neuvostoliiton yhteistyö, joka ei tosin aina sujunut hankauksitta.[36] Kylmän sodan kiristyessä Kuubasta tuli suurvaltojen välisten kiistojen välikappale. Yhdysvaltalaiset organisoivat kuubalaisten pakolaisten huhtikuussa 1961 tekemän epäonnistuneen Sikojenlahden maihinnousun tavoitteenaan syrjäyttää vallankumoushallinto. Operaation epäonnistuminen oli vakava arvovaltatappio Yhdysvaltain juuri virkaan astuneelle presidentille John Kennedylle. Vuonna 1962 Kuuba erotettiin Amerikan valtioiden järjestöstä (OAS), koska Yhdysvaltain ajaman päätöksen mukaan "marxilais-leniniläinen linja oli ristiriidassa amerikkalaisen järjestelmän periaatteiden kanssa". [37]1960-luvun alussa Kuuba oli maailmanpolitiikan näyttämönä Kuuban ohjuskriisissä (15.10.-20.11.1962).[15] Ohjuskriisin lauettua povattiin yleisesti Kuuban ja Neuvostoliiton suhteiden kylmenemistä, mutta jo keväällä 1963 Fidel Castro teki ensimmäisen vierailunsa Neuvostoliittoon ja tapasi puoluejohtaja Nikita Hruštšovin. [38]

1960-luvulla Fidel Castro ja hänen läheinen toverinsa, Kuuban valtionpankin johtaja, syntyperältään argentiinalainen Ernesto "Che" Guevara yrittivät markkinoida "castrolaista" sosialismia muihin Latinalaisen Amerikan maihin, joihin lähetettiin runsaasti rahaa, aseita ja sissisodan asiantuntijoita. Yrityksistä huolimatta "castrolaisuus" ei juuri saavuttanut näissä maissa vastakaikua. Suurin osa maiden väestöstä oli kylläkin köyhiä talonpoikia, mutta nämä olivat kuitenkin pääosin saaneet lunastetuiksi pienet maatilkkunsa omikseen eivätkä innostuneet sosialismin mukaisesta tuotantovälineiden yhteisomistuksesta. Guevara joutui syrjään hänen ja Castron näkemyserojen vuoksi: Castro kannatti yhteistyön tiivistämistä Neuvostoliiton kanssa, Guevara suurempaa riippumattomuutta Moskovasta. Guevara lähti Kuubasta vuonna 1965 ja hän sai surmansa Boliviassa vuonna 1967 yritettyään turhaan nostattaa kapinaa presidentti Rene Barrientosia vastaan.[39]

Kuuban kommunistinen puolue perustettiin vuonna 1961, mutta ensimmäisen puoluekokouksensa se piti vasta vuonna 1975, jolloin Fidel Castro valittiin sen johtoon. Vuonna 1976 tehdyn perustuslain muutoksen nojalla määriteltiin kommunistisen puolueen johtoasema ja Castro nimitettiin Kuuban valtioneuvoston puheenjohtajaksi eli maan presidentiksi. Vuonna 1972 Kuuba liittyi sosialististen maiden talousyhteisön (SEV) jäseneksi.

1970- ja 1980-luvuilla kuubalaisia sotilaita oli tukemassa useita eri vasemmistohallituksia Afrikassa (muun muassa Angolassa) ja Etelä-Amerikassa. Angolassa Kuuba tuki merkittävästi Vapautuksen kansanrintamaa (MPLA), joka sai yliotteen maan sisällissodassa vuonna 1976, Frelimo-puoluetta Mosambikissa sekä PAIGC-puoluetta Guinea-Bissaussa ja Kap Verdessä. Jonkinasteista tukea saivat myös Päiväntasaajan Guinean ja Ugandan diktaattorit Francisco Macías Nguema ja Idi Amin sekä silloisen Zairen presidenttiä Mobutu Sese Sekoa vastustaneet kapinalliset. Toisaalta Castro esiintyi mielellään kehitysmaiden yhteisenä johtohahmona ja puolestapuhujana ja sanoi Kuuban pyrkivän vähentämään itsenäisyyden saavuttaneiden Afrikan maiden riippuvuutta entisistä siirtomaaisännistä ja ylipäätään länsimaista, etenkin Yhdysvalloista. Tällöin hän joutui kuitenkin varomaan ainakin kovin näkyvää tukea kumouksellisille liikkeille. Ongelmia Kuuballe tuottivat Afrikan valtioiden ja etnisten ryhmien keskinäiset erimielisyydet, joista yksi esimerkki oli sen tukemien Etiopian ja Somalian ajautuminen keskinäiseen Ogadenin sotaan vuonna 1977. Muualla maailmassa Kuubaa pidettiin lähinnä Neuvostoliiton käsikassarana Neuvostoliiton vaikutusvallan lisäämiseksi Afrikassa ja kuubalaisten läsnäoloa siellä Moskovan vaatimana hintana talousavusta Kuuballe.[40]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun alussa Neuvostoliiton taloudellisen tuen loputtua Kuubassa koettiin suuria taloudellisia ongelmia.[41] Vuonna 1991 pidetyssä Kuuban kommunistisen puolueen järjestyksessä neljännessä puoluekokouksessa Fidel Castro vakuutti maansa pysyvän sosialistisena; samaan aikaan Neuvostoliitto kävi kuolinkamppailuaan ja valtio katosi vuoden lopussa maailmankartalta. [42] Viimeiset venäläiset sotilaat poistuivat Kuubasta heinäkuun alussa 1993. [43] Elokuussa 1994 Kuubassa alkoivat siihen saakka vakavimmat levottomuudet Castron valtakaudella, kun tuhannet kuubalaiset osoittivat mieltään ja huusivat Castron vastaisia iskulauseita maan pääkaupungissa Havannassa. Samalla käynnistyi uusi kuubalaisten joukkopako Yhdysvaltoihin. Castro syytti Yhdysvaltoja mielenosoitusten lietsomisesta. Yhdysvaltain alettua jarruttaa kuubalaisten maahanmuuttoa elokuun lopussa mm. Panama ja Honduras ilmoittivat olevansa valmiita ottamaan vastaan kuubalaisia pakolaisia. Levottomuuksien katsottiin jopa käynnistäneen Castron lähtölaskennan.[44]

Fidel Castro teki marraskuussa 1996 historiallisen vierailun Vatikaaniin, jossa hän keskusteli paavi Johannes Paavali II:n kanssa lähinnä katolisen kirkon asemasta Kuubassa. [45] Castro kutsui paavin Kuubaan vastavierailulle, joka toteutui tammikuussa 1998. Kuuba oli viimeinen Latinalaisen Amerikan maa, jossa paavi ei ollut vieraillut. [46]

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kuubassa ensimmäisenä Venäjän valtionpäämiehenä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen joulukuussa 2000. Putinin ja Fidel Castron keskustelujen päätteeksi ilmoitettiin Venäjän ja Kuuban päässeen sopimukseen Kuuban huomattavien neuvostoaikaisten velkojen maksusta. [47]

Yhdysvaltojen ja Kuuban suhteet ovat jatkuvasti pysyneet kireinä. John Bolton on lukenut Kuuban ”pahan akseliin” kuuluvaksi. Vuonna 2002 Yhdysvallat lennätti Kuubassa Guantanamo Bayssa sijaitsevaan laivastotukikohtaansa Afganistanissa ottamiaan vankeja.[15]

Kuuban johtajana toimi 1959–2008 Fidel Castro. Hän luovutti vuodesta 1976 hallussaan olleet presidentin tehtävät väliaikaisesti veljelleen Raúl Castrolle kesällä 2006 jouduttuaan sairaalahoitoon. Talvella 2008 Fidel Castro luopui julkisista viroistaan, ja seuraajaksi presidenttinä valittiin veli Raúl.[48] Fidel Castron luovuttua vallasta helmikuussa 2008 Kuuban kansantaloutta on hieman avattu. Kuubalaisilla on oikeus hankkia aiemmin säädeltyä viihde-elektroniikkaa ja tietokoneita sekä matkustusrajoituksia on höllennetty.[15] Vuonna 2009 Kuuba hyväksyttiin jälleen Amerikan valtioiden järjestön jäseneksi.

Helmikuussa 2013 Kuuban parlamentti valitsi Raúl Castron toiselle kaudelle maan presidentiksi. Hän ilmoitti luopuvansa virasta kautensa päättyessä vuonna 2018. Kokouksessa varapresidentiksi nousi Miguel Díaz-Canel Bermúdez jonka oletetaan nousevan myös maan presidentiksi 2018.

Hallinto ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen järjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuubassa on sosialistinen hallintojärjestelmä. Maassa on käytössä Kuuban kommunistinen puolueen (Partido Comunista de Cuba) hallitsema yksipuoluejärjestelmä. Kuuban kommunistinen puolue on yhteiskunnan johtava ideologinen voima, joka ei kuitenkaan osallistu vaaleihin. Valtioelimet valitaan vaaleilla, joissa ehdokkaat asetetaan kansalaisten avoimissa kokouksissa asuinalueilla.[49]

Valtioneuvoston puheenjohtajana toimii presidentti, joka johtaa myös ministerineuvostoa eli hallitusta.[32] Presidentillä on toimeenpanovalta ja kansalliskokouksella lainsäädäntövalta. Kansalliskokous myös valitsee korkeimman oikeuden jäsenet.[1]

Presidentti, varapresidentti ja kansalliskokous (Asemblea Nacional del Poder Popular) valitaan vaaleilla viiden vuoden jaksoiksi. Kansalliskokous koostuu 614 paikasta. Vaaleissa kunkin ehdokkaan on saatava vähintään 50 prosentin kannatus tullakseen valituksi. Presidentti tekee suosituksen ministereistä kansalliskokoukselle, joka nimittää ministerit. Kansalliskokous nimittää itselleen myös 31-jäsenisen valtioneuvoston, joka toimii sen sijaisena istuntokausien ulkopuolella.[1] Koska kansalliskokous on koolla vain lyhyen kauden kaksi kertaa vuodessa, valtioneuvostolla on paljon valtaa.[32]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fidel Castro ja Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva

Yhdysvalloilla on Kuubassa vuonna 1898 perustettu Guantanamo Bayn laivastotukikohta, jota Kuuba vaatii itselleen. Tukikohta vuokrattiin Yhdysvalloille Kuuban itsenäistyessä 1903. Vallankumouksen jälkeen Fidel ja Raúl Castro eivät ole hyväksyneet vuokranmaksua, koska katsovat, että vuokrasopimus on tehty pakon alaisena.[50]

Kuubassa oli myös Neuvostoliiton Lourdesin kuunteluasema 1964–2001. Kiina solmi vuonna 2000 sopimuksen Kuuban kanssa Kuuban satelliittitiedusteluaseman vuokraamisesta.[51]

Kuuballa on läheiset suhteet Kiinaan ja Venezuelaan. Kiina on toimittanut maahan nikkeliä ja Venezuela edullista öljyä. Vuonna 2009 Venäjä alkoi lämmitellä yhteyksiä neuvostoaikojen liittolaiseen, ja teki sopimuksen merenalaisten öljyvarojen kartoittamisesta.[50]

Monet kuubalaiset ovat vuosien varrella lähteneet siirtolaisiksi. Vuonna 2008 Kuuba oli maailman viidenneksi eniten siirtolaisia lähettänyt maa Meksikon, Kiinan, Intian ja Filippiinien jälkeen. Tuona vuonna 49 500 kuubalaista muutti laillisesti ulkomaille.[52] Monet laittomat pakolaiset livahtavat pikaveneillä Yhdysvaltoihin, jolla on erityisohjelma, jonka turvin myös laittomasti saapuneet kuubalaiset voivat hakea heti työlupaa.[53][54]

Ihmisoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuban hallitusta on syytetty vakavista ihmisoikeusloukkauksista kuten kidutus, mielivaltaiset vangitsemiset, epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit ja laittomat teloitukset ("El Paredón").[55][56] Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch sanoo hallituksen "tukahduttavan lähes kaikki toisinajattelun muodot" ja että "kuubalaisilta evätään järjestelmällisesti ilmaisunvapaus, yhdistymisvapaus, kokoontumisvapaus, yksityisyys, liikkumisenvapaus ja lainmukaisuus".[57] Euroopan unioni syytti Kuuban hallitusta vuonna 2003 jatkuvasta vakavista ihmisoikeuksien loukkaamisesta.[58]

Myös YK on arvostellut Kuuban ihmisoikeustilannetta.[50] Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan monia mielipidevankeja on vapautettu, mutta ilmaisunvapautta, kokoontumis- ja yhdistymisvapautta rajoitetaan, ja yksipuoluehallituksen linjan arvostelijoita vainotaan. Toisinajattelijoita pidätetään mielivaltaisesti, millä estetään osallistuminen kokouksiin ja mielenosoituksiin.[59]

Vuoteen 2013 asti kansalaiset eivät voineet lähteä Kuubasta eivätkä saapua sinne ilman virallista lupaa passiensa ja viisumiensa lisäksi.[57] [60]

Ilmaisunvapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Kuubassa oli vangittuja journalisteja eniten maailmassa Kiinan jälkeen, mistä raportoivat mm. Committee to Protect Journalists (CPJ), Human Rights Watch ja Suomen Pen.[61][62][63]

Kuuban media on tiukan valtion kontrollin alaisena, ja toimittajat voivat joutua kolmeksi vuodeksi vankilaan viranomaisten arvostelusta tai hallituksen vastaisen propagandan levittämisestä. Perustuslaki kieltää yksityiset radio- ja televisioasemat, ja ulkomaisten uutispalveluiden on palkattava paikallista henkilökuntaa valtion välitystoimiston kautta. Alle kaksi prosenttia väestöstä käyttää internetiä. Yhdysvallat levittää omia näkemyksiään maailman asioista suuntaamalla voimakkaita radiolähettimiä Floridasta Kuubaan.[50]

Tietokoneiden omistusta rajoitetaan niin, että niiden määrä on maailman alimpia.[64] Internetiä saa käyttää vain valikoiduissa paikoissa, joita voidaan valvoa.[64][65] Luvaton Internet-yhteys voi tuottaa viiden vuoden vankeuden.

Vankilajärjestelmä ja työleirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 Human Rights Watch raportoi Kuuban vankilanjärjestelmän olevan Latinalaisen Amerikan laajimpia kattaen mm. 40 maksimaalisen turvallisuuden vankilaa ja 200 työleiriä.[66] Järjestön mukaan niin poliittiset kuin muutkin vangit joutuvat vankiloihin luokattomiin ja epäterveellisiin oloihin.[66]

Aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuuban provinssit

Kuuba on jaettu 15 provinssiin, jotka on vielä jaettu 169 kuntaan ja yhteen erityiskuntaan (Isla de la Juventud).

CubaSubdivisions.png

  1. Pinar del Río
  2. Artemisa
  3. Ciudad de La Habana (Havannan kaupunki)
  4. Mayabeque
  5. Matanzas
  6. Cienfuegos
  7. Villa Clara
  8. Sancti Spíritus
  1. Ciego de Ávila
  2. Camagüey
  3. Las Tunas
  4. Granma
  5. Holguín
  6. Santiago de Cuba
  7. Guantánamo
  8. Isla de la Juventud (Nuoruuden saari)

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupakkaplantaasi Pinar del Ríossa.
Sikaritehdas Trinidadissa.

CIA:n The World Factbookin mukaan Kuuban bruttokansantuote henkeä kohti vuonna 2010 oli 9 900 Yhdysvaltojen dollaria, samaa suuruusluokkaa muiden Karibian ja Keski-Amerikan maiden kanssa.[67]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat koboltti, nikkeli, rautamalmi, kupari, mangaani ja puu. Merkittävimmät vientituotteet ovat nikkeli, sokeri, tupakka ja bioteknologian tuotteet. Tärkeimmät vientimaat ovat Venezuela, Kiina ja Kanada.[32]

Kuuban talous on ollut varsin riippuvainen sokeriruo'on viennistä, mutta koska sokerin maailmanmarkkinahinta on nykyään alhainen sokeriteollisuutta on viime vuosina ajettu alas. Vuonna 2009 sitä tuotettiin miljoona tonnia eli kahdeksasosa vuoden 1989 tuotannosta. Nikkeli on ottanut paikan merkittävimpänä vientituotteena, mutta senkin maailmanmarkkinahinta heilahtelee.[32]

Kuuba tuo maahan noin 60 prosenttia elintarvikkeistaan.[68].

Järjestelmällisesti kehitetystä terveydenhuollosta ja bioteknologiasta on kasvanut merkittävä vientitulojen lähde. Kuubalaista syöpätutkimusta on kaupallistettu yhteisyrityksissä sekä Kiinassa että Saksassa. Venezuelan kanssa on sopimus lääkäripalveluiden vaihdosta edulliseen öljyyn.[69]

Viime aikoina matkailusta on tullut yhä merkittävämpi elinkeino. Vuodesta 2004 alkaen maassa on käynyt 2–2,5 miljoonaa turistia vuodessa. Osa latinalaisen Amerikan matkailijoista tulee Kuubaan käyttääkseen maan sairaalapalveluita.[32] Suosituimpia perinteisiä lomakohteita ovat Varadero ja Guardalavaca.[70] Maassa käy paljon kanadalaisia, brittejä, espanjalaisia, italialaisia ja meksikolaisia.[71]

Kuuballa on kaksi valuuttaa, kotimainen peso (CUP) ja vaihdettava peso (CUC). Niiden vaihtosuhde on yrityksille 1:1, yksityisille epäedullisempi: Yhdysvaltojen dollarin vaihtoa CUCiin verotetaan 10 %. Vuodesta 2011 CUC on sidottu dollariin. Kahta valuuttaa käytetään eri kaupoissa, mikä on johtanut laajaan mustan pörssin kauppaan.[32]

Kuuban talousmalli on sosialistinen, 83 % työvoimasta on valtion palveluksessa. Vuodesta 2008 Raúl Castron hallinto on tehnyt muutoksia markkinataloutta kohti, ja vuoden 2011 puoluekokous hyväksyi joukon uudistuksia, kuten yksityisen maanomistuksen ja luotonannon.[32]

Kuuban keskipalkka on noin 20 dollaria kuukaudessa ja työttömyys noin 1,7 %.[72]

Kauppasaarto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat julisti vuonna 1962 Kuuban kauppasaartoon, joka jatkuu yhä. Keskeinen ehto saarron helpottamiselle on ollut toisinajattelijoiden vapauttaminen[73]. Vuonna 2008 presidentti Bush tarjosi Kuuballe humanitaarista apua ja salli väliaikaisesti ruoan ja rakennustarvikkeiden myynnin 250 miljoonan dollarin arvosta[74] ja vuonna 2009 USA lievensi saartoa sallimalla maansa kuubalaisten matkustaa ja lähettää rahaa Kuubaan[75]. Kauppasaarto ei rajoita vain yhdysvaltalaisten yritysten käymää kauppaa Kuubaan, vaan se koskee myös ulkomaisia yrityksiä, jotka käyvät kauppaa sekä Yhdysvalloissa että Kuubassa. YK:n yleiskokous on jo 19 vuoden ajan vuosittain hyväksynyt kauppasaarron purkamista vaativan päätöslauselman, mutta Yhdysvallat on jättänyt YK:n vaatimukset huomiotta.[76]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuban noin 11 miljoonasta asukkaasta on valkoisia 65,1 %, mulatteja sekä mestitsejä 24,8 % ja mustia 10,1 %.[1] Virallinen kieli on espanja. Ennen Castron valtaannousua 85 % oli ainakin nimellisesti katolisia.[1]

Vuonna 1960 eliniänodote oli Kuubassa 64 vuotta[77] ja Latinalaisessa Amerikassa 56 vuotta.[78]. Vuonna 2010 luvut olivat 79 vuotta ja 74 vuotta.[79]

Terveydenhoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Kuubassa oli yli 33 000 perhelääkäriä. Jokaista 20–40 perhelääkäriä kohti on paikallinen klinikka. 2000-luvulla niihin on siirretty yhä enemmän erikoissairaanhoidon palveluita, jotka olivat aiemmin saatavana vain sairaaloissa.[80]

Maailman terveysjärjestön tilastojen mukaan Kuuballa on ollut lääkäri 170 asukasta kohti,[69], kun esimerkiksi Suomessa on lääkäri noin 300 asukasta kohti.[81] Kun terveydenhuollosta on tullut kannattava vientituote, kotimaan palveluihin on jäänyt vähemmän työntekijöitä ja potilaat ovat joutuneet jonottamaan hoitoa.[69]

UNAIDSin vuoden 2010 raportin mukaan verrattuna muihin Karibian alueen maihin Kuubassa on erittäin alhainen HIV-kantajien osuus. Vuonna 2009 heitä oli alle 0,1 % aikuisväestöstä, yhteensä noin 7 100 henkeä. Antiretroviraalihoitoa sai lähes neljätuhatta henkeä, eli 80 % tarvitsevista.[82]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuba panostaa koulutukseen selvästi enemmän kuin muut alueen valtiot. 98 % lapsista käy alakoulun loppuun, ja 83 % ikäluokasta käy yläkoulua. Myös korkea-asteen opiskelijoiden määrä on selvästi suurempi kuin muissa alueen maissa. Nuorista 100 % ja kaikista aikuisista 99,8 % on lukutaitoisia, kun alueen keskiarvot ovat 97 % ja 91 %.[83]

Naisten asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolten tasa-arvo on saavutettu koulutuksessa ja työelämässä periaatteessa hyvin. Kuitenkin, vaikka samasta työstä maksetaan samaa palkkaa, miehet saavat usein parempipalkkaiset työt, ja kulttuuriperinteet ohjaavat naiset hoitamaan kotityöt ja lasten sekä vanhusten huollon.[84] Kansalliskokouksen edustajista 43,6 prosenttia on naisia. Työelämässä miehet dominoivat perinteisiä ”kovia aloja” kuten tekniikkaa ja luonnontieteitä. Lääketieteessä, koulutuksessa ja lakialalla naiset ovat enemmistönä.[85]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilija José Martí (1853–1895) on Kuuban vallankumouskirjallisuuden tunnetuin nimi. 1900-luvun vallankumouksellisesta kirjallisuudesta tunnetaan Alejo Carpentier, joka kirjoitti suurimman osan tuotannostaan maanpaossa ennen vallankumousta ja sai Kuubaan palattuaan vaikutusvaltaisen aseman maan kirjankustannuksen johtajana.[86] Muita merkittäviä kuubalaisia kirjailijoita ovat esimerkiksi Guillermo Cabrera Infante, Reinaldo Arenas, Leonardo Padura ja Pedro Juan Gutiérrez.[87]

Kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Havannalainen taidekauppa "Plaza El Cristo"

Kuuban kuvataide sai 1800-luvulla paljon vaikutteita Euroopan klassismista. 1920-luvulta alkaen avantgarde lisäsi maassa suosiotaan. Kuuban tunnetuimpia "Vanguard"-liikkeen taiteilijoita noihin aikoihin oli Wifredo Lam. Vallankumouksen 1959 jälkeen Kuuban taiteellinen vapaus kapeni maan politisoituessa, minkä seurauksena maasta poistui useita taiteilijoita. Neuvostoliittosta tuotu sosialistinen realismi ei myöskään saavuttanut kuubalaisten taiteilijoiden täyttä suosiota. Maan taide-elämä alkoi vapautua jälleen 1980-luvulla. 1990-luvulla maastamuutto vapautui, mikä seurauksena suuri joukko taiteilijoita lähti jälleen maasta.[88]

Nykyisin Kuubassa vallitsee paikallisten taiteentekijöiden mukaan taiteellinen vapaus, eikä valtio enää rajoita taiteilijoita kuten aikaisemmin. Maassa on korkealaatuista maksutonta yliopistollista ja alempaa taideopetusta, valtio tukee edelleen taiteentekijöitä, ja taiteilijoiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema on hyvä. Maan arvostetuin taidekoulu on 1961 perustettu Instituto Superior de Arte. Kuubalaiset eivät itse juurikaan osta taidetta, vaan paikallisten taiteilijoiden asiakkaat ovat yleensä ulkomaalaisia. Kuuban nykytaide heijastaa maan monimuotoisuutta: eurooppalaista, karibialaista ja afrikkalaista perintöä sekä erilaisia uskontoja. Maan nykytaiteen merkittävimpiä taidemuseoita on havannalainen Villa Manuela Gallery. Taide näkyy hyvin myös maan katukuvassa.[88]

Elokuva ja tanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Havannassa järjestetään vuosittain kansainvälisesti tunnetut latinalaisamerikkalaiset elokuvajuhlat. Elokuvaliput ovat maassa halpoja, joten elokuvissa käynti on suosittua ajanvietettä.[89] Myös tanssiminen on Kuubassa hyvin suosittua. Maan kansallisbaletti ja sen perustaja Alicia Alonso tunnetaan myös Kuuban ulkopuolella.[89]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muusikko Ibrahim Ferrer 2004.

Kuubalaisen musiikin juuret ovat Espanjassa ja Länsi-Afrikassa, mutta vaikutteita on tullut lukuisista muistakin kulttuureista. Kuubalaisia musiikkityylejä ovat son, bolero, cha-cha, rumba, mambo, conga ja timba.[90] Vastaavasti kuubalainen musiikki on vaikuttanut 1800- ja 1900-luvuilla muun muassa jazziin, salsaan, argentiinalaiseen tangoon ja espanjalaiseen uuteen flamencoon (”nuevo flamenco”).[91]

Viime aikoina kuubalainen musiikki on saavuttanut kansainvälistä suosiota amerikkalaisen Ry Cooderin vuonna 1997 tuottaman Buena Vista Social Club -levyn myötä. Buena Vista Social Clubista tehtiin myös laajalevikkinen dokumenttielokuva.[92] Yhtyeen jäsenet saivat myös henkilökohtaista julkisuutta ja esimerkiksi Ibrahim Ferrer saavutti suosiota myös Suomessa sekä esiintyi Pori Jazz -tapahtumassa kesällä 2003.[93] Muita kuubalaisia tunnettuja muusikkoja ovat esimerkiksi thrash metal -yhtye Slayerin rumpali Dave Lombardo[94] ja laulaja Pitbull.[95]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuubalaiset ovat uskonnollista kansaa, vaikka maa olikin pitkään virallisesti ateistinen. Maan uskonnollista elämää luonnehtii synkretismi eli eri uskontojen vaikutteiden yhteensulautuminen.[96]

Kuuban näkyvimmät uskonnot ovat katolilaisuus ja afrokuubalaiset synkretistiset uskonnot kuten santería. Katolisuus liittyy maassa historiallisesti eurooppalaisuuteen, Espanjaan ja Portugaliin, ja afrokuubalaiset uskonnot tulivat maahan orjuuden myötä. Afrokuubalaisten uskontojen harjoittajia vainottiin maassa aina 1990-luvulle saakka, sillä niitä on pidetty "noituutena". Kuubassa on myös etenkin protestantteja, juutalaisia ja muslimeja.[96]

Kuuban vallankumous oli maan katoliselle kirkolle kova isku, sillä se menetti asemansa muun muassa koulutuksessa. Kaikki uskonnonharjoittajat jätettiin myös kommunistisen puolueen jäsenyyden ja muun poliittisen toiminnan ulkopuolelle. Moni katolisen kirkon johtaja siirtyikin Floridaan 1960-luvulla.[97]

Kuuba luopui valtionateismista vuonna 1991, ja kansalaisille taattiin uskonnonvapaus. Sen jälkeen uskontojen suosio on maassa kasvanut ja niistä on tullut näkyvämpiä. Paavi vieraili saarella vuonna 1998.[98]

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuubalainen perinteinen ruokavalio on yksinkertainen: pavut ja riisi muodostavat perustan, ja niiden kanssa syödään keittobanaania, juureksia ja vihanneksia. Aiemmin kaikki söivät naudanlihaa, mutta sika ja kana ovat kasvattaneet suosiotaan edullisempina vaihtoehtoina. Makeat herkut ovat suosittuja, varsinkin jäätelö. Kakut on varattu syntymäpäiviin.[89]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuba on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 alkaen kaikkiaan 19 kertaa. Vuosisadan alussa miekkailija Ramón Fonst toi runsaasti mitaleita. Vuodesta 1976 alkaen Kuuban joukkueessa on ollut yli 150 urheilijaa.[99] Siitä alkaen myös Kuuban menestys olympialaisissa on ollut suhteellisen hyvä.

Jalkapallomaajoukkue oli lokakuussa 2011 FIFA:n rankingissa sijalla 100. Rekisteröityjä pelaajia Kuubassa on 46 425 sekä 353 jalkapalloseuraa. Kuuba eteni vuoden 1938 MM-kilpailujen lopputurnaukseen. Gold Copin lopputurnauksessa Kuuba on pelannut viidesti.[100]

Jalkapallo, lentopallo, nyrkkeily ja baseball ovat Kuuban suosituimmat urheilulajit.[101][102][103] Kuubalainen huippu-urheilu on kärsinyt menestyvien urheilijoiden loikkauksista, esimerkiksi useita huippunyrkkeilijöitä on loikannut Saksaan.[104][105]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raento, Pauliina: Kuuba: Maa, kansa, yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN Helsinki.
  • Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia. Helsinki: Gaudeamus Kirja, 2001. ISBN 951-662-843-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p The World Factbook: Cuba CIA. (englanniksi)
  2. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  3. The Dictionare of The Taino Language 2003. Alfred Carrara. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  4. Sarah Rainsford: Miguel Diaz-Canel: The man tipped to lead Cuba 9.4.2013. BBC. Viitattu 1.9.2013.
  5. Country profile Cuba US Library of Songress 2006
  6. Geography 2 Hi Cuba. 2003–2005. Servicios Global S. A.. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  7. Geography 1 Hi Cuba. 2003–2005. Servicios Global S. A.. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  8. Cuba: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer. Viitattu 31.10.2011.
  9. The Nature of Cuba Smithsonian 2003
  10. Cuban moist forests (NT0120) World Wildlife
  11. Cuban dry forests (NT0213) World Wildlife
  12. Cuban pine forests (NT0304) World Wildlife
  13. Wildlife Guide Cuba 2011. PBS Thirteen Educational Broadcasting Corporation. (englanniksi)
  14. a b c History Lonely Planet
  15. a b c d e Timeline Cuba BBC news
  16. Valtonen, s. 443.
  17. Valtonen, s. 444.
  18. Valtonen, s. 445.
  19. Valtonen, s. 446.
  20. Valtonen, s. 447.
  21. Valtonen, s. 448.
  22. Otavan iso tietosanakirja, osa 4. Helsinki: Otava, 1962.
  23. Philip W. Bonsal: Cuba, Castro, and the United States, s. 57–58. University of Pittsburgh Pre, 1971. ISBN 9780822984337.
  24. Cuban Memories: the Cuban Constitution of 1940, then and today University of Miami Library. 2010.
  25. Tauno Kuosa: Oman aikamme maailmantapahtumat II (2. painos), s. 210. Porvoo: WSOY, 1965.
  26. Dan Gordin, Olavi Laine ja Kari Tapiola: Maailma 1945–71, s. 350. Helsinki: Otava, 1972.
  27. Kuosa 1965, s. 210–212.
  28. a b c d e Paul H. Lewis (2006). Authoritarian Regimes in Latin America. Oxford, UK: Rowman & Littlefield, 186. ISBN 0-7425-3739-0. Viitattu 2009-09-14. 
  29. Philip Bonsal (1971). Cuba, Castro, and the United States. University of Pittsburgh Press, 140. ISBN 978-0-8229-3225-3. Viitattu 2011-01-11. 
  30. Katherine Hirschfeld. Health, Politics, and Revolution in Cuba Since 1898. ISBN 0-7658-0344-5. 
  31. Cuban armed forces and the Soviet military presence
  32. a b c d e f g h Background Note: Cuba
  33. Cuba or the Pursuit of Freedom Hugh Thomas
  34. Power Kills R.J. Rummel
  35. Black Book of Communism. p. 664.
  36. Gordin ym., 1972, s. 349.
  37. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1963, s. 26. Helsinki: Otava, 1962.
  38. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1964, s. 34. Helsinki: Otava, 1963.
  39. Gordin ym., 1972, s. 350.
  40. Hans-Henrik Rönnow: Kuubalaiset Afrikassa. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1979, s. 115–118. Helsinki: Otava, 1978.
  41. Louis A. Perez: Cuba: Between Reform & Revolution. Oxford University Press, USA. ISBN 9780195094824. ote verkkosivulla.
  42. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1993, s. 19. Helsinki: Otava, 1992.
  43. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1994, s. 124. Helsinki: Otava, 1993.
  44. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 122–123. Helsinki: Otava, 1994.
  45. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1998, s. 33. Helsinki: Otava, 1997.
  46. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1999, s. 56. Helsinki: Otava, 1998.
  47. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2002, s. 56. Helsinki: Otava, 2001.
  48. Fidel Castro announces retirement 19.2.2008. BBC News. Viitattu 19.2.2008. (englanniksi)
  49. Cuba: The Making of the Cuban Elections (Part II) Envio Cuba
  50. a b c d Cuba country profile BBC News
  51. Lourdes Signals Intelligence (SIGINT) facility Globalsecurity. Viitattu 3.1.2007.
  52. Cuban Migration to the United States: Policy and Trends 2009. Congressial Research Service.
  53. Life for Cuba 'people smuggler' BBC 1999
  54. US and Cuba hold migration talks BBC 2009
  55. Information about human rights in Cuba Comision Interamericana de Derechos Humanos. Viitattu 2006-07-09. español
  56. Bureau of Public Affairs. "Cuba", United States Department of State, 25 March 2010. Luettu 1 April 2011. 
  57. a b Cuba Human Rights Watch. Arkistoitu 2012-05-24.
  58. EU-Cuba relations 2003-09-04. European Communities. Viitattu 2009-09-06.
  59. Annual report 2011: Cuba 2011. Amnesty International. Viitattu 29.10.2011. (englanniksi)
  60. Kuuba höllentää matkustusrajoituksia 14.1.2013. Kaleva. Viitattu 20.3.2013.
  61. CPJ's 2008 prison census: Online and in jail Committee to Protect Journalists.
  62. Human Rights Watch (2008). World Report 2008: Events of 2007. Seven Stories Press, 207. ISBN 978-1-58322-774-9. 
  63. PEN VAATII KUUBALAISTEN MIELIPIDEVANKIEN VAPAUTTAMISTA, Suomen Pen 29.5.2010
  64. a b Internet in Cuba Reporters Without Borders.
  65. Going online in Cuba: Internet under surveillance Reporters Without Borders.
  66. a b Cuba's Repressive Machinery: Human Rights Forty Years After the Revolution Human Rights Watch. Viitattu 2007-12-18.
  67. Country Comparison: GDP - per capita (PPP) CIA Factbook
  68. Vessapaperi loppumassa Kuubasta MTV3 7.8.2009
  69. a b c Medical know-how boosts Cuba's wealth BBC News 2006
  70. Cuba Real Holiday Guides
  71. The state of Cuban tourism with statistics Havana Journal
  72. Capitalist storm clouds loom over Havana after state cuts 1m jobs, The Guardian, 14.9.2010
  73. ”Kuubalaista liennytystä”, Helsingin Sanomat 11.7.2010, s. A16, HS:n ulkomaantoimittaja Antti Ämmälä
  74. [1]
  75. Kuuban ei tarvitse muuttua - kriisissäkään, Helsingin Sanomat 29.8.2009
  76. U.N. votes against U.S. embargo on Cuba for 19th year Reuters 2010
  77. Life expectancy at birth, total (years); retrieved 2010-10-29.
  78. World Bank, Quick Query (op cit.), retrieved 2009
  79. Life expectancy at birth, total (years), World Bank, Quick Query, retrieved 2013-03-20.
  80. Cuba’s primary health care revolution: 30 years on Bulletin of the World Health Organization. 2008. WHO.
  81. Historia Lääkäriliitto 2005
  82. UNAIDS report on global AIDS epidemic 2010 (s.43) 2010. UNAIDS. Viitattu 29.10.2011.
  83. Education (all levels) profile - Cuba 2009. Unesco Institute of Statistics.
  84. What Schools Can and Cannot Do for Equality IPS News 2009
  85. Gender Equality and the Role of Women in Cuban Society 2010. American Association of University Women.
  86. Literature in Cuba Globerove. Viitattu 8.3.2014.
  87. Fernando Luis González Mitjáns: Five Cuban Writers The Culture Trip. Viitattu 8.3.2014.
  88. a b Anne Whiting: Cuban art opens up to the world 15.6.2013. Global Post. Viitattu 8.3.2014.
  89. a b c Cuban Culture Countries and their cultures
  90. [http://www.mamborama.com/cuba_music.html Cuba Music8 Mamborama
  91. The beats and tunes of Cuban Music Habana Holiday
  92. Buena Vista Social Club Tu Vez
  93. Buena Vista-tähti Ibrahim Ferrer Pori Jazziin (5.3.2003) History of Pori Jazz
  94. Dave Lombardo - A Slayer From Cuba eZine
  95. Pitbull Speaks Out on Anti-Castro Anthem Rolling Stone 2006
  96. a b Raento 2011, s. 185–189.
  97. Raento 2011, s. 194–196.
  98. Raento 2011, s. 197–198.
  99. Cuba Sport reference
  100. Cuba FIFA
  101. Cuban Baseball- The Most Popular Sport in Cuba Cuban Travel Company
  102. Cuba Most Popular Sports
  103. Cuba Sport Havana Guide
  104. The International Trade in Cuban Boxers Spiegel Online
  105. Cuba's Olympic boxing team weakened by defections Guardian 2008

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leo Huberman ja Paul M. Sweezy (suomentanut Tuomas Takala): Kuuban sosialismi. Helsinki: Tammi, 1971.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuuba.