Koboltti
 |
Tämän artikkelin tai sen osan muoto kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: sisällön jäsentäminen |
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Koboltti | ||||
| Tunnus | Co | ||||
| Järjestysluku | 27 | ||||
| Luokka | siirtymämetalli | ||||
| Lohko | d-lohko | ||||
| Ryhmä | 9 | ||||
| Jakso | 4 | ||||
| Tiheys | 8,90×103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 5,0 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | metallinen, harmaa sävy | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1730–1737, George Brandt | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 58,933195[1] amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 152 pm | ||||
| Kovalenttisäde | 126 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Ar] 4s2 3d7 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 15, 2 | ||||
| Hapetusluvut | 2, 3 | ||||
| Kiderakenne | heksagonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 1768 K (1495 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 3200 K (2927 °C) | ||||
| Höyrystymislämpö | 377 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 16,06 kJ/mol | ||||
| Äänen nopeus | 4720 m/s 293 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 1,88 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,421 kJ/kg K | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) 100 W/(m×K) | ||||
| CAS-numero | 7440-48-4 | ||||
| Tiedot normaalipaineessa | |||||
Koboltti (lat. cobaltum) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Co, järjestysluku 27 ja CAS-numero 7440-48-4. Tiheys on 8,9 g/cm3. Sen sulamispiste on 1768 K (1495 °C) ja kiehumispiste 3200 K (2927 °C).
Koboltti on kova ferromagneettinen hopeanvalkoinen metalli. Se esiintyy usein nikkelin yhteydessä, ja molempia esiintyy meteoriittiraudassa. Nisäkkäät tarvitsevat pieniä määriä kobolttisuoloja.
Koboltti-60, 60Co, keinotekoinen radioaktiivinen isotooppi, on tärkeä radioaktiivinen merkkiaine ja säteilylähde. Sitä käytetään voimakkaan gammasäteilyn tuottamiseen mm. elintarvikkeiden steriloinnissa ja syövän hoidossa (kobolttikanuuna).
Kobolttia käytetään metalliseoksissa, kuten superlejeerinkiosissa lentokoneiden suihkumoottoreissa, korroosion- ja vedenkestävissä seoksissa, myös timanttityökaluissa. Kobolttia käytetään myös magneeteissa ja magneettisena tallennusaineena, Alnico-magneeteissa, katalyytteinä kemianteollisuudessa ja elektrolyyttisenä päällysteenä, keramiikassa, maaleissa ja pariston elektrodeina. Kobolttioksidia käytetään lasin värjäämiseen siniseksi.
Hienojakoinen kobolttimetalli muodostaa tulipalovaaran. Kobolttiyhdisteitä tulisi käsitellä varoen johtuen koboltin lievästä myrkyllisyydestä. Elokuvassa Tohtori Outolempi Koboltti-60, radioaktiivinen isotooppi, teki maapallon asuinkelvottomaksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Löytöhistoria ja nimen alkuperä
Muinaisen Egyptin haudoista on löytynyt koboltilla värjättyjä esineitä. Kiinalaisten tiedetään käyttäneen sitä jo aiemmin.[2]
Nimi koboltti johtuu saksalaisesta myyttisen vuorenpeikon nimityksestä Kobold. Sana on muunnos kreikan pahaa henkeä tarkoittavasta sanasta kobalos, ja samaa alkuperää on myös suomen sana kyöpeli. Saksalaiset kaivosmiehet käyttivät sanaa eräistä myrkyllisistä mineraaleista kuten kobolttihohteesta (CoAsS) ja smaltiitista (CoAs3), joita esiintyi usein hopeamalmien yhteydessä ja jotka taikauskoisen käsityksen mukaan olivat vuorenpeikkojen myrkyttämiä. Niitä pidettiin täysin arvottomina, kunnes niitä vuonna 1540 keksittiin käyttää lasin värjäämiseen. Tarkemmin näitä väriaineita tutki ruotsalainen Georg Brandt, joka vuonna 1742 eristi niistä ennestään tuntemattoman metallin, joka sai myös nimen koboltti.[3]
[muokkaa] Koboltti ihmisen ravitsemuksessa
Koboltti on hivenaineena tärkeä monille eliöille, myös ihmiselle. Se on keskeinen komponentti B12-vitamiinissa. Vaikka B12-vitamiinia muodostuu paksusuolessa, sitä tarvitaan jonkin verran myös ravinnosta. Sen puutetta ei juuri esiinny muilla kuin kasvissyöjillä, sillä sitä on esimerkiksi simpukoissa, lohessa, sillissä, maksassa ja kananmunassa.[2]
-
Koboltti
-
Kobolttimalmia
-
Bristolinsinistä lasia, sinisyys tulee koboltista
[muokkaa] Merkittävimmät esiintymisalueet
[muokkaa] Lähteet
- Helsingin Sanomat 30.1.2007 s. D2.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Kobolttia on B21-vitamiinissa Helsingin Sanomat 30.1.2007. Viitattu 7.8.2010.
- ↑ Anja Haavisto, Atso Hella, Osmo Hurmola, Vuokko Tuomi: Alkuaineiden kiehtova maailma, s. 36. Otava, 1992. ISBN 951-1-12509-5.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Koboltin kansainvälinen kemikaalikortti
- Toxin and Toxin Target Database (T3DB): Cobalt (englanniksi)
- The Isotopes Project Home Page: Luettelo koboltin isotoopeista (englanniksi)
