Koboltti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
RautaKobolttiNikkeli


Co

Rh  
 
 
Co-TableImage.png
Yleistä
Nimi Koboltti
Tunnus Co
Järjestysluku 27
Luokka siirtymämetalli
Lohko d-lohko
Ryhmä 9
Jakso 4
Tiheys 8,90×103 kg/m3
Kovuus 5,5[1] (Mohsin asteikko)
Väri metallinen, harmaa sävy
Löytövuosi, löytäjä 1730–1737, George Brandt
Atomiominaisuudet
Atomipaino 58,933195[2] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 152 pm
Kovalenttisäde 126 pm
Orbitaalirakenne [Ar] 4s2 3d7
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 15, 2
Hapetusluvut II, III
Kiderakenne heksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 1768 K (1495 °C)
Kiehumispiste 3200 K (2927 °C)
Höyrystymislämpö 377 kJ/mol
Sulamislämpö 16,06 kJ/mol
Äänen nopeus 4720 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,88 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,421 kJ/kg K
Lämmönjohtavuus (300 K) 100 W/(m×K)
CAS-numero 7440-48-4
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Koboltti on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Co (lat. cobaltum), järjestysluku 27 ja CAS-numero 7440-48-4. Tiheys on 8,9 g/cm3. Sen sulamispiste on 1768 K (1495 °C) ja kiehumispiste 3200 K (2927 °C).

Koboltti on kova ferromagneettinen hopeanvalkoinen metalli. Se esiintyy usein nikkelin yhteydessä, ja molempia esiintyy meteoriittiraudassa. Nisäkkäät tarvitsevat pieniä määriä kobolttisuoloja.

Koboltti-60, 60Co, keinotekoinen radioaktiivinen isotooppi, on tärkeä radioaktiivinen merkkiaine ja säteilylähde. Sitä käytetään voimakkaan gammasäteilyn tuottamiseen mm. elintarvikkeiden steriloinnissa ja syövän hoidossa (kobolttikanuuna).

Kobolttia käytetään metalliseoksissa, kuten superlejeerinkiosissa lentokoneiden suihkumoottoreissa, korroosion- ja vedenkestävissä seoksissa, myös timanttityökaluissa. Kobolttia käytetään myös magneeteissa ja magneettisena tallennusaineena, Alnico-magneeteissa, katalyytteinä kemianteollisuudessa ja elektrolyyttisenä päällysteenä, keramiikassa, maaleissa ja pariston elektrodeina. Kobolttioksidia käytetään lasin värjäämiseen siniseksi.

Hienojakoinen kobolttimetalli muodostaa tulipalovaaran. Kobolttiyhdisteitä tulisi käsitellä varoen, koska koboltti on lievästi myrkyllistä. Elokuvassa Tohtori Outolempi Koboltti-60, radioaktiivinen isotooppi, teki maapallon asuinkelvottomaksi.

Löytöhistoria ja nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisen Egyptin haudoista on löytynyt koboltilla värjättyjä esineitä. Kiinalaisten tiedetään käyttäneen sitä jo aiemmin.[3]

Nimi koboltti johtuu saksalaisesta myyttisen vuorenpeikon nimityksestä Kobold. Sana on muunnos kreikan pahaa henkeä tarkoittavasta sanasta kobalos, ja samaa alkuperää on myös suomen sana kyöpeli. Saksalaiset kaivosmiehet käyttivät sanaa eräistä myrkyllisistä mineraaleista kuten kobolttihohteesta (CoAsS) ja smaltiitista (CoAs3), joita esiintyi usein hopeamalmien yhteydessä ja jotka taikauskoisen käsityksen mukaan olivat vuorenpeikkojen myrkyttämiä. Niitä pidettiin täysin arvottomina, kunnes niitä vuonna 1540 keksittiin käyttää lasin värjäämiseen. Tarkemmin näitä väriaineita tutki ruotsalainen Georg Brandt, joka vuonna 1742 eristi niistä ennestään tuntemattoman metallin, joka sai myös nimen koboltti.[4]

Koboltti ihmisen ravitsemuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koboltti on hivenaineena tärkeä monille eliöille, myös ihmiselle. Se on keskeinen komponentti B12-vitamiinissa. Vaikka B12-vitamiinia muodostuu paksusuolessa, sitä tarvitaan jonkin verran myös ravinnosta. Sen puutetta ei juuri esiinny muilla kuin kasvissyöjillä, sillä sitä on esimerkiksi simpukoissa, lohessa, sillissä, maksassa ja kananmunassa.[3]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Globaali tuotantotrendi

Vuonna 2005 kobolttiesiintymä Katangan maakunnassa Kongon demokraattisessa tasavallassa tuotti jopa 40% maailman koboltista.[5] Kongon poliittinen tilanne vaikuttaa koboltin hintaan merkittävästi[6]

Koboltin rikastamisessa käytetään useita eri metodeja riippuen malmin rikastusasteesta ja ominaisuuksista.

Merkittävimmät esiintymisalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koboltin tuotanto 2005
Aasia
 
Afrikka
 
Amerikka
 
Australia ja Oseania

Koboltin yhdisteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin Sanomat 30.1.2007 s. D2.
Viitteet
  1. Antti Kivinen, Osmo Mäkitie: Kemia, s. 325. Otava, 1988. 951-1-10136-6.
  2. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  3. a b Kobolttia on B21-vitamiinissa Helsingin Sanomat 30.1.2007. Viitattu 7.8.2010.
  4. Anja Haavisto, Atso Hella, Osmo Hurmola, Vuokko Tuomi: Alkuaineiden kiehtova maailma, s. 36. Otava, 1992. ISBN 951-1-12509-5.
  5. African Mineral Production British Geological Survey. Viitattu 13.11.2012. (englanniksi)
  6. Global Nonfuel Mineral Resources and Sustainability Viitattu 13.11.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Koboltti.