Argon

Argon (lat. argon; kreik. αργόν, ’laiska’) on järjestysluvultaan 18. alkuaine ja kuuluu jalokaasuihin. Sitä on noin 0,94 prosenttia ilmakehästämme, ja se onkin maapallon yleisin jalokaasu. Argon on väritön, hajuton ja mauton inertti kaasu. Kuten muitakin jalokaasuja, argonia pidettiin pitkään reagoimattomana. Ensimmäiset tunnetut argon-yhdisteet kuten argon-fluorihydridi (HArF) on kuitenkin viime vuosina tuotettu ja analysoitu Helsingin yliopiston kemian laitoksella.

Argon tuottaa Geisslerin putkeen sähkönsinisen valon.

−189 °C:n lämpötilaan jäähdytettyä, nopeasti sulavaa argonjäätä.

Argonin löysi tietämättään brittiläinen kemisti Henry Cavendish 1700-luvun lopussa, kun hän tutki ilmakehän koostumusta. Yksi prosentti jäi arvoitukseksi, mutta arvoitus ratkesi runsaat sata vuotta myöhemmin fyysikko John William Struttin ja kemisti William Ramsayn tutkimusten ansiosta. Molemmat palkittiin Nobelilla 1904.

Argonia erotetaan ilmakehästä tislaamalla: kun ilmaa jäähdytetään, eri ainesosat nesteytyvät eri lämpötiloissa. Argon on yleisin jalokaasu, joten sitä käytetään, kun tarvitaan reagoimatonta kaasua. Yleisin käyttötapa on hehkulamppujen ja loisteputkien täytekaasuna.^[1] Argonia käytetään yleisesti myös suojakaasuna hitsauksessa sekä sellaisenaan, että sekoituksena esimerkiksi heliumin tai hiilidioksidin kanssa. Argonkaasua johdetaan sulan metallin ympärille, jottei metalli hapettuisi ilman hapen vaikutuksesta. Myös terästeollisuudessa käytetään runsaasti argonia suojakaasuna.

Eräs uusimpia käyttötapoja on sukelluksessa; suurissa syvyyksissä jotkut sukeltajat käyttävät kuivapukunsa täytekaasuna ilman sijasta argonia; tiheänä kaasuna se eristää lämpöä paremmin.

Argon on myrkytöntä, mutta suurina pitoisuuksina se on tukahduttavaa. Ilmaa raskaampana argon painuu alaspäin, ja erityisesti säiliöissä ja muissa suljetuissa tiloissa on huolehdittava riittävästä tuuletuksesta argonia käytettäessä.