Butaani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Butaani

Butan Skelett.svg Butane-3D-space-filling.png

Tunnisteet
Muut nimet n-butaani
CAS-numero 106-97-8
Ominaisuudet
Molekyylikaava C4H10
Moolimassa 58,12 g/mol
Ulkomuoto Väritön kaasu
Sulamispiste −138,3 °C (134,9 K)
Kiehumispiste −0,5 °C (272,7 K)
Tiheys 2,4553 kg/m3, kaasu (25 °C, 101,3 kPa)[1]
Liukoisuus veteen 6,1 mg/100 ml (20 °C)

Butaani eli n-butaani (C4H10) on ilmaa raskaampi kaasu, jonka rakennekaava on (CH3CH2CH2CH3) on väritöntä, tulenarkaa ja helposti nesteytettävää kaasua. Se on suoraketjuinen alkaani, jonka moolimassa on 58,12 g/mol, sulamispiste -138,3 °C, kiehumispiste -0,5 °C, leimahduspiste -60 °C, itsesyttymislämpötila 287 °C ja CAS-numero 106-97-8. Butaani -nimitystä voidaan käyttää myös suoraketjuisen n-butaanin isomeeristä isobutaanista eli 2-metyylipropaanista (CH(CH3)3).

Butaani muodostaa runsaassa hapessa palaessaan hiilidioksidia ja vesihöyryä:

2 CH3CH2CH2CH3 + 13 O2 → 8 CO2 + 10 H2O

Kun happea on rajoitetusti, voi myös hiiltä (nokea) ja hiilimonoksidia muodostua.

Yhdiste erotetaan tislaamalla maaöljystä tai maakaasusta tai krakkaustuotteista.[2]

Butaania käytetään nestekaasun muodossa polttoaineena[2] esimerkiksi retkikeittimissä ja tupakansytyttimissä. Sitä käytetään myös krakkauksessa petrokemikaalien valmistusprosessissa tuotettaessa eteeniä, propeenia, butadieeniä ja isopropeenia[2].

Butaanin elintarvikkeiden E-koodi on E 943a. Elintarvikkeissa butaania käytetään lähinnä pakkauskaasuna tai ponneaineena.[3] Muita käyttökohteita ovat kaasuhellat ja kaasusytyttimet.

Butaani on yleistynyt päihteenä jonkin verran nuorten keskuudessa helpon saatavuuden vuoksi. Sen vaikutukset ovat muiden impattavien aineiden tavoin etanoliin verrattuna lyhytkestoisia mutta alkavat nopeammin. [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. David E. Mears & Alan D. Eastman: Hydrocarbons, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 3.7.2014
  2. a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 19. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  3. Lisäaineopas 2009. Evira. Viitattu 05.08.2013.
  4. http://www.paihdelinkki.fi/pikatieto/?c=Imppaus

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.