Neon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
FluoriNeonNatrium
He

Ne

Ar  
 
 
Ne-TableImage.png
Yleistä
Nimi Neon
Tunnus Ne
Järjestysluku 10
Luokka epämetalli
Lohko p
Ryhmä 18, jalokaasu
Jakso 2
Tiheys 0,0009[1]×103 kg/m3
Väri väritön
Löytövuosi, löytäjä 1898, Sir William Ramsay, Morris Travers
Atomiominaisuudet
Atomipaino 20,1797[2] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) - (38)[3] pm
Kovalenttisäde 69[1] pm
Van der Waalsin säde 154[1] pm
Orbitaalirakenne [He] 2s2 2p6
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8
Kiderakenne pintakeskeinen kuutiollinen (FCC)[3]
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kaasu
Sulamispiste 24,56 K (−248,59[1] °C)
Kiehumispiste 27,07 K (−246,08[1] °C)
Höyrystymislämpö 1,73[3] kJ/mol
Sulamislämpö 0,332[3] kJ/mol
Äänen nopeus 436[1] m/s 273 K:ssa
Muuta
Ominaislämpökapasiteetti 1,030 kJ/kg K
Lämmönjohtavuus (300 K) 0,0491[1] W/(m×K)
CAS-numero 7440-01-9
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Neon tuottaa Geisslerin putkessa oranssia valoa, tällaisia lamppuja käytetään paljon mainoskylteissä ja siitä neon parhaiten tunnetaankin.

Neon (lat. neon) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Ne, järjestysluku 10 ja CAS-numero 7440-01-9. Se esiintyy huoneenlämmössä kaasuna. Neon on väritön, hajuton ja vaaraton jalokaasu, joka loistaa punertavaa hehkua tyhjiöputkissa ja neonlampuissa. Neon ei muodosta stabiileja yhdisteitä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fysikaaliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neon on väritön, mauton ja hajuton kaasu. Se kiehuu jo 27 kelvinin ja sulaa 24,5 kelvinin lämpö­tilassa. Sen tiheys on noin 0,9 grammaa litrassa. Neon on toiseksi kirkkain jalokaasu, joka hehkuu punaoranssina tyhjiöputkessa. Sillä on yli 40-kertainen jäähdytyskapasiteetti nestemäiseen heliumiin ja kolminkertainen nestemäiseen vetyyn verrattuna. Yleisessä käytössä se on halvempi jäähdyttäjä kuin helium[4][5]. Neonplasman purkautuminen on voimakkainta jalokaasuilla normaalissa jännitteessä ja sähkövirrassa.[6][7]

Isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neonilla on kolme pysyvää isotooppia, joista yleisin on 20Ne (90,48 %). Muut kaksi vakaata isotooppia ovat 21Ne (0,27%) ja 22Ne (9,25%). Neonin isotoopeilla ei ole teollista merkitystä.[7]

Isotooppi Puoliintumisaika Hajoamistyyppi
Osuus1
16Ne Protonisieppaus
17Ne 109,2 ms EC, β+
18Ne 1672 ms EC, β+
19Ne 17,22 s EC, β+
20Ne Stabiili 90,48 %
21Ne Stabiili 0,27 %
22Ne Stabiili 9,25 %
23Ne 37,24 s β-
24Ne 3,38 min β-
25Ne 602 ms β-
26Ne 197 ms β-
27Ne 32 ms β-
28Ne 17 ms β-
29Ne 0,2 s β-

1 = Osuus kaikesta luonnossa esiintyvästä neonista.
Ilmoitetaan stabiileille ja erittäin pitkäikäisille isotoopeille.
Lähde:[8]

Kemialliset ominaisuudet ja yhdisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neonin ja muiden alkuaineiden välisiä stabiileja yhdisteitä ei tunneta, eli neon on inertti kaasu, ja se esiintyy ilmassa yksi­atomisena. Massaspektrometrillä on kuitenkin havaittu muun muassa seuraavia neonin ioneja, Ne+, NeH+, NeAr+ ja HeNe+.[7][9]

Neon liukenee huonosti veteen (cm3/kg) ja sen muodostamat Van der Waalsin voimat ovat heikkoja.[10]

Neon ei ole myrkyllistä, mutta se voi aiheuttaa huimausta ja päänsärkyä. Suurena pitoisuutena se vähentää hapen osuutta hengitysilmassa ja voi näin aiheuttaa kuoleman.[3][11]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muista jalokaasuista helium löydettiin vuonna 1868 ja argon 1894, joten näiden välissä oli jaksollisessa järjestelmä aukko. Toukokuussa 1898 skottilainen kemisti William Ramsay ja englantilainen kemisti Morris Travers eristivät nestemäisestä argonista kryptonia. Kesäkuussa Travers ja Ramsay antoivat kiinteän argonin (nestemäisen ilman ympäröimänä) höyrystyä matalassa paineessa. He eristivät höyrystyvän kaasun, ja spektroskopian avulla he totesivat, että he löysivät uuden jalokaasun. Ramsayn poika Willie ehdotti uuden aineen nimeksi novum (lat. novus), mutta William halusi nimetä aineen kreikan kielen mukaan neoniksi (kreik. neos), joka tarkoittaa uutta.[12]

Esiintyminen ja eristäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neon on yksiatominen kaasu normaaleissa olosuhteissa. Maa­pallolla neon on harvinaista: sitä on Maan ilmakehässä yksi osa 65 000:sta. Kuitenkin se on maailmankaikkeuden viidenneksi yleisin alkuaine vedyn, heliumin, hapen ja hiilen jälkeen. Kuten vesihöyry, neon on harvempaa kuin ilma. Taas toisin kuin vesihöyry, joka tiivistyy nesteeksi stratosfäärin ala­puolella ja kiertää maan ilmakehässä, neon saattaa hitaasti vuotaa avaruuteen, mikä voisi selittää sen vähäistä määrää maapallolla. 100 grammaa neonia maksaa noin 33 dollaria[3][6] tai 25 euroa.

Puhdasta neonia eristetään ilmasta jakotislauksella. Alhaisen kiehumispisteen omaavat vety, helium ja neon konsentroituvat samaan fraktioon tislauskolonnissa, jonka läpi kulkee typpivirta, tyypillisesti kolonnin keskiosaan ja huippuun. Saadusta kaasuseoksesta vety poistetaan katalyyttisellä hapetuksella ja typpi nesteytyksellä. Helium ja neon saadaan erilleen toisistaan absorptio- tai adsorptioprosesseilla. Puhdistettu neon nesteytetään nestemäisen heliumin lämpötilassa.[4][5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neonin tunnetuin käyttökohde ovat valomainokset. Neonkäyttöiset valot keksi 1920-luvulla Daniel Moore[13] tai George Claude[7]. Neonvaloissa putki on täytetty neonkaasulla, johon kohdistetaan jännite. Jännite irrottaa atomeista elektroneja, mutta niiden palatessa paikoilleen syntyy valoa. Neonin kanssa valoissa voidaan käyttää muitakin kaasuja, jolloin saadaan erilaisia sävyjä. Neonia voidaan käyttää heliumin kanssa seoksena tai sellaisenaan lasereissa. NeHe-laserit ovat yleisessä käytössä. Muita neonin käyttökohteita ovat mm. tyhjiöputket, korkean jännitteen mittarit, ukkosenjohdattimet, aaltojen vastaanottimet, television kuvaputket ja geigermittarit. Neonia voidaan käyttää myös jäähdyttimenä.[3][6][7][14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neon.
  • N. N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements. 2. painos. Oxford: Elsevier Ltd, 1997. ISBN 978-0-7506-3365-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Technical data for Neon periodictable.com. Viitattu 18.12.2011. (englanniksi)
  2. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Neon Element Facts chemicool.com. Viitattu 18.12.2011. (englanniksi)
  4. a b Shuen-Cheng Hwang, Robert D. Lein, Daniel A. Morgan :Noble Gases, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 07.10.2011
  5. a b Peter Häussinger et al.: Noble Gases, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 07.10.2011
  6. a b c Neon 3rd1000.com. Viitattu 9.11.2011. (englanniksi)
  7. a b c d e Neon, Chmeical Element chemistryexplained.com. Viitattu 22.12.2011. (englanniksi)
  8. Isotopes of Neon (Z=10) ie.lbl.gov. Viitattu 25.12.2011.
  9. C.R.Hammond: Handbook of Chemistry and Physics, 81st Edition. CRC Press, 2000. ISBN 978-0849304811. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.10.2011). (englanniksi)
  10. Greenwood & Earnshaw s. 891
  11. Kemikaalikortti - Neon Kansainväliset kemikaalikortit. Viitattu 25.12.2011.
  12. Marko Hamilo: Väritön, hajuton ja vaaraton jalokaasu 29. toukokuuta 2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.10.2011.
  13. Lamp Inventors 1880-1940: Moore Lamp National Museum of American History. Viitattu 9.11.2011. (englanniksi)
  14. Helium-Neon Laser hyperphysics.phy-astr.gsu.edu. Viitattu 25.12.2011. (englanniksi)